Milloin lapsen uhma on normaalia, milloin on kyse väkivallasta? Vesa Vilppola auttaa vanhempia, joiden lapset hakkaavat ja lyövät
Kun oma lapsi satuttaa, perheessä ajaudutaan helposti kierteeseen, jossa häpeä ja pelko estävät vanhempia toimimasta. Näin sanoo kriisityöntekijä Vesa Vilppola.
Työpäivän jälkeen kriisityöntekijä Vesa Vilppola tarvitsee yleensä pientä jumppaa. Hän tekee niin, jotta saisi omat tunteensa esiin työpäivän aikana kohdattujen asiakkaiden tunteiden tieltä.
Vilppola työskentelee kriisityöntekijänä osana Setlementti Tampereen perheväkivaltaklinikkaa. Hän kohtaa työhuoneellaan vanhempia, joiden oma lapsi on ollut väkivaltainen. Lapset ovat saattaneet lyödä tai potkia vanhempia tai saada kaikenlaisia raivonpurkauksia.
Vilppolan vastaanotolle tulee alaikäisten lasten ja nuorten vanhempia erilaisista perheistä. Osalla lapsista epäillään neurokehityksellisiä tai neuropsykiatrista häiriöitä. Taustalla voi olla se, että lapsi kuormittuu päiväkoti- tai koulupäivän aikana äärimmilleen. Kotiin päästessä kuorma purkautuu impulsiivisena, väkivaltaisena käytöksenä vanhempaa kohtaan.
– Lasten kotona tekemä väkivalta on edelleen tabu ja siitä puhuminen on vaikeaa. Jos tilanne on pitkittynyt, vanhempi voi olla ahdistunut ja uupunut ja oireilla fyysisesti esimerkiksi unettomuudella tai jatkuvasti korkeilla leposykkeillä.
Vilppola on nähnyt asiakkaissaan sen, kuinka mielen mustuessa ei pysty näkemään mitään muuta kuin omia epäonnistumisia.
– Identiteetistä 100 prosenttia saattaa yhtäkkiä olla sitä, että on väkivaltaisen lapsen vanhempi.
Vilppolan mielestä kotona neljän seinän sisällä tapahtuvasta lasten tekemästä väkivallasta puhutaan liian vähän, vaikka lasten ja nuorten koulu- ja katuväkivaltaa käsitellään yhteiskunnallisesti näkyvästi. Hän ei osaa arvioida, onko väkivallan määrä sinänsä kasvanut.
– Mutta jos kotona tapahtuvasta väkivallasta puhuttaisiin enemmän ja avoimemmin, myös keinoja sen tunnistamiseen, käsittelyyn ja ehkäisemiseen olisi enemmän. Ammattilaisille tarvitaan enemmän ymmärrystä siihen, miten monella tavalla lapsen tai nuoren väkivaltainen käytös voi vanhempiin ja perheisiin vaikuttaa.
On epäselvää, kuinka paljon Suomessa on väkivaltaisesti vanhempia kohtaan käyttäytyviä lapsia. Joitain arvioita ilmiön laajuudesta on kuitenkin mahdollista tehdä.
Mannerheimin Lastensuojeluliitossa on käytössä useita tuen muotoja, joita vanhemmat voivat anonyymisti ja maksuttomasti hyödyntää: vanhempainpuhelin, chat sekä nettikirjeet.
Yhteydenottojen teemoja tilastoidaan. Vuoden 2023 tilastossa väkivaltaan liittyvät yhteydenotot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna. Tilastoon kuuluvat sekä aikuisten välinen lähisuhdeväkivalta, lapsen muihin kohdistama sekä aikuisen lapseen kohdistama väkivalta.
– Joka viikko tulee yhteydenottoja lasten tekemästä väkivallasta, kertoo MLL:n vanhemmuuden tuen asiantuntija Anna Puusniekka.
Puusniekan mukaan lapsen väkivaltaiseen käytökseen kiinnitetään ehkä enemmän huomioita ja siihen haetaan herkemmin apua kuin aiemmin. Silti tukea vanhemmille on tarjolla liian vähän.
– Puhutaan, ettei kannata jäädä yksin, mutta resursseja auttaa ei välttämättä ole tai jonot ovat pitkät. Palveluihin pitäisi päästä kohtuullisessa ajassa. Muuten väkivallasta voi tulla kierre, jossa vanhempi ei jaksa.
Vesa Vilppolalla on 15 vuoden kokemus nuorisopsykiatrialla sairaanhoitajan työstä. Nykyisessä työssään hän on ollut neljä vuotta. Vuosina 2020–2022 työ oli osa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Kun lapsi satuttaa -nimistä hanketta. Silloin Vilppolan asiakkaat olivat erityistä tukea tarvitsevien, väkivaltaisesti muita perheenjäseniä kohtaan käyttäytyvien lasten ja nuorten vanhempia.
Nykyään Vilppolan asiakkaina on kuitenkin kaikenlaisia perheitä. Myös niitä, joissa lapsella ei ole mitään poikkeavaa diagnoosia tai joissa lasten pääsyä tutkimuksiin vasta odotetaan.
Usein perheellä on jo tukea impulsiivisesti tai väkivaltaisesti käyttäytyvälle lapselle esimerkiksi sosiaalitoimesta, neuvolasta, perheneuvolasta tai lasten- ja nuorisopsykiatrian poliklinikalta.
– Moni vanhempi kokee, että näissä palveluissa keskitytään enemmän lapseen ja nuoreen. Vanhemman oma kokemus siitä, mitä tilanne heissä herättää, jää vähemmälle.
Toinen Vilppolan asiakkaita yhdistävä tekijä on se, että avun tarpeella on usein kiire. Vilppola ja hänen työparinsa pyrkivät vastaamaan uusiin yhteydenottoihin muutaman päivän sisällä.
Vilppola tapaa myös 2–4-vuotiaiden lasten vanhempia, joissa uhmaikäisen rajojen kokeilu aiheuttaa vanhemmassa sietämättömän olon. Joskus vanhemman vahvat tunteet selittyvät omassa lapsuudessa tai parisuhteessa koetun väkivallan muistolla.
– Väkivallan kokeminen lapsuudessa tai parisuhteessa aiheuttaa usein trauman. Trauma voi muistuttaa itsestään, kun oma lapsi käyttäytyy impulsiivisesti. Vanhempi ei välttämättä osaa yhdistää, että oma reagointi lapsen uhmaan tai aggressioon johtuukin siitä, mitä on itse joutunut aiemmin kokemaan.
”Muissa lähisuhdeväkivallan muodoissa vastuu väkivallan lopettamisesta on aina väkivallan tekijällä.”
Millainen on sitten normaalia lapsen uhmaa, josta vanhemman ei pitäisi hätääntyä? Sitä Vilppola ei halua määritellä. Hänelle tärkeintä on vanhemman kohtaaminen tämän tunteesta ja kokemuksesta käsin.
Eniten Vilppola kohtaa työssään väkivallan kokemuksen mukanaan tuomaa häpeää.
– Vanhemman roolissa häpeää aiheuttaa myös se, ettei saa lapsen väkivaltaista käytöstä loppumaan. Sitten, kun haetaan apua, voi olla, että vanhempi alkaa kokea häpeää myös auttavaa tahoa kohtaan, jos annettuja neuvoja ei pysty kotona noudattamaan.
Vilppolan mukaan lapsen tekemässä väkivallassa on poikkeuksellista se, että vanhempi on väkivallan kokija mutta myös kasvattaja, joka on ainakin osittain vastuussa sen lopettamisesta.
– Muissa lähisuhdeväkivallan muodoissa vastuu väkivallan lopettamisesta on aina väkivallan tekijällä.
Vilppolan tarjoama tuki on avointa dialogia väkivallan vaikutuksesta vanhempaan sekä ohjausta tunnetyöskentelyyn ja kotona toimimiseen lapsen kanssa. Pääpaino on vanhemman omien tunteiden tunnistamisessa ja huomioimisessa, tunnetyössä, johon kuuluu olennaisesti häpeän ja syyllisyyden käsittely. Työ ei ole pitkäkestoista, vaan Vilppola tapaa asiakkaan työparinsa kanssa toimistollaan keskimäärin viisi kertaa.
Vilppola tapaa työssään myös niitä uupuneita vanhempia, jotka kertovat käyttäneensä liian rajuja otteita lapseen. Tällöin Vilppola auttaa heitä oman aggressionhallinnan taidoissa. Vakavissa väkivaltatilanteissa Vilppola on velvollinen ilmoittamaan eteenpäin viranomaisille, lastensuojeluun tai joskus poliisille.
”Aina työn tarkoitus ei ole se, että väkivalta loppuu.”
Lasten mielenterveysongelmista on olemassa kerättyä tutkimustietoa. Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen kehittämä Voimaperheet-toimintamalli on suunnattu lasten käytösongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja hoitoon 13 hyvinvointialueella ympäri Suomen.
Mallissa seulotaan 4-vuotiaita lapsia neuvolan vuositarkastuksen yhteydessä vanhemmille suunnatulla kyselylomakkeelle. Hoito-ohjelmaa on kehitetty ja tutkittu vuodesta 2010 saakka, ja sen piirissä on ollut yli 5500 perhettä.
– Alle kouluikäisten lasten suurimman mielenterveyden haasteen muodostavat käytösongelmat, kouluikäisillä ahdistus ja nuorilla ahdistus ja masennus, kertoo Voimaperheet-ohjelman kehityspäällikkö Malin Kinnunen.
Kinnunen kertoo, että alle kouluikäisen lapsen käytösongelmat ennustavat vahvasti rikollisuutta, mielenterveyshaasteita ja päihteitä aikuisuudessa. Voimaperheet-hoito-ohjelman tavoite on tarjota myönteisiä vanhemmuudentaitoja niille vanhemmille, joiden lapsilla ilmenee käytösongelmia.
Myös Vilppola ohjaa vanhempia lasten kanssa kotona toimimiseen. Kun hän on saanut kokonaiskuvan tilanteesta kotona, käydään vanhemman kanssa läpi eri tapoja puuttua lapsen impulsiiviseen käyttäytymiseen. Vanhemman vointia seurataan perheväkivaltaklinikalla menetelmällä, jossa asiakas aina tapaamisen alussa arvioi, miten kotona on sujunut. Näin yhteistyön kulku ja tulokset pysyvät läpinäkyvinä sekä asiakkaalle että Vilppolalle.
– Siitä voi seurata, tapahtuuko omassa voinnissa ja lapsen käyttäytymisessä muutosta ja mitkä tekijät omaa vointia ohjaavat.
Kiihtynyt vanhempi ei saa kiihtynyttä lasta rauhoittumaan. Lapsi tarvitsee omalle impulsiiviselle tunnereaktiolleen rauhallisen aikuisen. Esimerkiksi tätä näkökulmaa Vilppola käsittelee vanhempien kanssa, kun halutaan vahvistaa vanhemman omia tunnetaitoja.
– Vanhemmuuden taidot ovat suurimmalla osalla asiakkaistani kyllä olemassa, mutta oireilu voi olla väkivallan seurauksena niin vahvaa ja oma jaksaminen niin huonoa, etteivät taidot pääse käyttöön. Joskus pelko estää toimimasta silloin, kun lapsi tarvitsee rajoja.
Vilppola puhuu mielellään vanhemman mielen joustavuudesta ja kantokyvystä, resilienssistä. Jos kuormitusta on jo valmiiksi paljon, lapsen aggressiot voivat saada aikaan isojakin reaktioita.
Joskus huojennusta vanhemman olotilaan antavat vertaiset, jotka ovat kokeneet samaa.
– Monesti vanhempi on pidätellyt negatiivisen tunteen ääneen sanomista pitkään. Sitten, kun sen saa sanottua vertaistukiryhmässä, huomaa, ettei ole ainoa, joka tuntee näin. Tällöin häpeän työstäminen on nopeampaa vertaisten kesken kuin työntekijän ja asiakkaan välillä.
Paras palaute, mitä Vilppola saa työstään, on se, kun asiakas tuntee tulleensa kohdatuksi väkivaltaa kokeneena ihmisenä, vanhemmuuden lisäksi.
– Monelle vanhemmalle on tärkeää, että saa keskusteluapua aiheesta nimenomaan itselleen ihmisenä, ilman vanhemmuudesta syyllistämisen pelkoa.
Vilppola palautuu hetkittäin vaikeastakin asiakastyöstä ensisijaisesti työnohjauksen avulla. Palautumiskeinoina hänellä on esimerkiksi kuntosali tai ihan vain hengittelemään pysähtyminen. Vaikeat tilanteet myös pyritään purkamaan työpaikalla työparin kanssa ennen kotiinlähtöä.
– Kaikkea ei saa mielestä pois, ja se täytyy tässä työssä hyväksyä. Pitkään työuraani mahtuu myös kuormittavia ajanjaksoja.
Työssä motivoi se, että Vilppola näkee kohtaamissaan perheissä usein positiivista muutosta. Muutosta tapahtuu, kun vanhemman omaa hyvinvointia saadaan tuettua.
Vastaanotolla vanhempi saa ohjausta oman vireystilansa säätelyyn ja mielihyvää tuottavien asioiden tunnistamiseen. Vilppola on huomannut, että lyhyetkin hengähdystauot antavat vanhemmalle tilaa löytää voimavaroja.
– Vanhemman roolin lisäksi asiakas on aina muutakin: jonkun työkaveri, ystävä, nais- tai miesystävä. Jos yksi rooli vie paljon energiaa, joku toinen voi sitä antaa.
Entä jos lapsen tekemä väkivalta ei lopu?
– Aina työn tarkoitus ei ole se, että väkivalta loppuu. Tavoite on, että vanhempi saa tukea ja apua usein jo kriisiytyneeseen tilanteeseen sekä keinoja kohdata ja rauhoittaa lasta. Tärkeintä on, että vanhempi kokee tulleensa kohdatuksi.
