Sosiaaliohjaaja Pietu Mauranen kyllästyi köyhien ja sairaiden jatkuvaan syyllistämiseen – “Hallitus potkii ihmisiä, joita on jo potkittu koko heidän elämänsä ajan”

Tulikohan puhuttua vähän liikaa? Pirkanmaan hyvinvointialueen työikäisten sosiaalipalvelujen johtava ohjaaja Pietu Mauranen vetää henkeä. Ei, asioitahan on paljon – huolestuttavia asioita.

Aikuissosiaalityö on aihe, josta ei julkisuudessa puhuta juuri lainkaan. Jos puhutaankin, niin usein siihen sävyyn, että aikuissosiaalityöntekijät silittävät päätä ja paapovat veronmaksajien kustannuksella asiakkaita, jotka ovat syyllisiä omaan tilanteeseensa. Maurasen mukaan tässä ajassa elää vahva näkemys yksilön syyllisyydestä. Yksilön syytä työttömyys, yksilön syytä hankala asuntotilanne, yksilön syytä elämän lähtökohdat ja köyhä lapsuus.

Yksilö on tehnyt huonoja valintoja. Yksilö ei ole ottanut itseään niskasta kiinni. Yksilö on laiska.

Maurasta moinen ajattelu hämmästyttää ja kismittää.

– Hyvin erikoinen ajattelutapa, hän sanoo.

Sillä kyse on hänen mukaansa systeemistä. Ei yksilö tietenkään tyystin vailla vastuuta ole. Mutta miten ihminen saa vaikkapa työtä, jos työtä ei kerran ole tarjolla? Tavallisen kassatyöntekijän avointa paikkaa voi hakea kymmeniä ihmisiä. Entä jos kokonainen työmarkkinasektori piiputtaa? Tai paperitehdas irtisanoo väkeä?

Tai entä asuntomarkkinatilanne? Mauranen sanoo, että viime kuukausina häädöt ja kallistuneet vuokrahinnat Tampereen seudulla näkyvät jo aikuissosiaalityön yhteydenotoissa. Vuodenvaihteessa voimaan tulleiden ohjeiden mukaan Kela tulkitsee asumistuen myöntämistä liki euron tarkkuudella – joten mikäli vuokra menee vähänkin yli säädetyn ylärajan, Kela käskyttää hakemaan halvemman asunnon. Mutta muuttokin maksaa. Ja jos ihmisellä ei ole varaa muuttokustannuksiin, ne lankeavat Kelan tai sosiaalitoimiston maksettavaksi. Vähänpä sitten säästetään.

Mutta hetkinen, eikö sote-uudistuksen pitänyt tuoda parannusta siihen, että eri toimijat pelaavat yhteen?

Tosiaan. Niinhän sen piti.

Alun perin Mauranen hankki itselleen kaupallisen koulutuksen. Sitten hän meni tavarataloon myymään rikkaille ihmisille turhaa kamaa, niin kuin hän nyt kuvaa. Työ oli tavallaan palkitsevaa, oli kiva kohdata ihmisiä, mutta työn merkityksellisyys oheni ohenemistaan.

Alkoi väsyttää.

Sitten hän löysi itsensä ammattikorkeakoulusta lukemasta sosiaalialaa. Se tuntui pian oikealta valinnalta.

Maurasesta tuli sosionomi ja pikkuhiljaa hän eteni organisaatiossa johtotehtäviin. Tässäkin työssä hän kohtaa ihmisiä, mutta varsin toisenlaisia kuin tavaratalossa. Nyt asiakkaina ovat päihteidenkäyttäjät, asunnottomat, työttömät, köyhät, rikollisetkin. Mauranen ei käytä asiakkaistaan sanaa syrjäytynyt, vaan syrjäytetty. Yhteiskunnan pohjalla ovat näet ne, jotka ovat pudonneet hyvinvointivaltion turvaverkossa olevien reikien lävitse.

Pietu Maurasen mukaan syrjäytymisen syynä on usein turvaverkkojen pettäminen. Tämän vuoksi hän puhuu mielummin syrjäytetyistä.

Olennaista Maurasen työssä on se, että hän ei näe kenenkään kohtaloa toivottomana. Pikemminkin päinvastoin. Maurasen mukaan asiakkailla on “kaikki maailman potentiaali nousta ylös ja päästä ongelmistaan”. Mutta siihen he tarvitsevat apua. Jopa empatiaa, vaikka tämän lausuminen on sosiaalityön ammattikunnassa oudon pelottavaa. Miksi? Koska empatia mielletään liian subjektiiviseksi pehmeydeksi, joka haittaa työtä.

Tällä haavaa tilanne on erityisen haastava, eikä vähiten hallituksen leikkauspolitiikan vuoksi.

– Ihmiset, joita on potkittu päähän jo aikaisemmin, potkitaan vielä lisää, Mauranen selventää.

Kun ihmisillä ei ole enää leikkausten jälkeen tarpeeksi rahaa, sosiaalityön tehtävät muuttuvat Maurasen mukaan yhä mahdottomammiksi. Apua tarvitsevan pää täyttyy pelkästä köyhyysstressistä, joka kutistaa näköalan minimaaliseksi. Tulevaisuutta ei pysty suunnittelemaan, kuntoutumiseen ei riitä voimavaroja. Eikä sosiaalityöntekijäkään pysty taikomaan tyhjästä rahaa, jos sitä ei riitä enää jaettavaksi.

Mauranen yrittää perustella sanomaansa myös talouden termein. Aikuissosiaalityö on hyvin kustannustehokasta hommaa verrattuna siihen, jos syrjään työnnetty ihminen prakaa kunnolla. Joutuu esimerkiksi tuhansia euroja kustantavaan erikoissairaanhoitoon, laitokseen, vankilaan. Mutta tällaista viestiä on vaikea saada perille.

Lasten ja vanhusten puolesta on ihan hyväksyttävää puhua. Mutta yritäpä selittää, että rikollisellakin pitäisi olla mahdollisuus saada apua. Juuri siksi Maurasen mielestä olisi virhe ajaa Suomeen lisää amerikkalaistyyppistä hyväntekeväisyyttä sen sijaan, että satsattaisiin julkisiin palveluihin. Hyväntekeväisyys palkitsee aina mieleisiään uhreja. Ne, jotka antajien mielestä ovat hyh-hyh -osastoa, jäävät ilman apua.

Ja sitten on vielä ammattitaito. On vissi syy sille, miksi sosiaalityöntekijät ja sosionomit ovat korkeakoulutuksen saaneita ihmisiä. Mitä tapahtui esimerkiksi taannoisessa Pekka-keississä? Ihmiset lahjoittivat pilvin pimein rahaa koulukiusatun ja itsemurhaan päätyneen “Pekan” perheelle yksityisen hyväntekeväisyysjärjestön kautta.

Niin, vaikka moista Pekkaa ei ollut edes olemassa.

Sosiaalialan ammattilainen olisi tarkistanut tarinan taustat.

Oma lukunsa on sote-uudistus. Julkisuudessa puhutaan kyllä sote-uudistuksen te-puolesta, siis terveydenhuollosta, mutta so-alku, sosiaalityö, jää liian usein pimentoon. Paitsi kun kyse on jostakin kamalasta lastensuojelun tapauksesta, jota viranomaiset eivät voi salassapitovelvollisuuden vuoksi kommentoida. Mauranen sanoo, että yhtä lailla omalääkärit, oma tiimit ja muut uudistusehdotukset ovat kaiken aikaa pinnalla – terveydenhuollossa. Mutta ihminen on kokonaisuus. Ei sote turhaan ole so ja te.

Sote-uudistuksen myötä Pirkanmaan alueen 23 kuntaa lyötiin saman hyvinvointialueen alle. Siinä on ollut rukkaamista ja yhteen sovittelua. Tiimejä on perustettu ja purettu. Silti perustyö on pysynyt samana.

Mauranen sanoo oman väkensä seuraavan aktiivisesti, mitä muilla hyvinvointialueilla tehdään. Pirhassa on työikäisten sosiaalipalveluiden chat ja puhelinlinja joka päivä kuusi tuntia auki ja palvelu kattaa nyt koko Pirkanmaan, mikä on huomattava parannus tasa-arvoisempaan palveluun alueella. Lisäksi työntekijät ovat virkasuhteessa ja pystyvät tekemään päätöksiä heti. Maurasesta on tärkeää käyttää rohkeasti sitä toimivaltaa, joka on virkaan suotu. Etenkin kun on asiakkaita, joilla ei ole joko kykyä tai mahdollisuutta käyttää niitä paljon ylistettyjä digipalveluita. On esimerkiksi vankilasta vapautuneita, jotka eivät saa edes pankkitunnuksia, joilla tunnistautua.

Uudet sosiaalityöhön kohdistuvat leikkaukset huolettavat Pietu Maurasta. Pahimassa tapauksessa ne nostavat yhteiskunnalle koituvia kustannuksia, kun ongelmat pahenevat.

Tärkeää on myös se, miten jouhevasti yhteistyö pelaa eri instanssien välillä. No, ei kovin hyvin, vieläkään, vaikka sote-uudistuksen piti pyrkiä kohti yhden palvelevan luukun ideaalia.

Pirhassa on tosin paraikaa loppusuoralla valmisteilla Minun tiimini -malli, jossa yritetään ratkoa vähän laajemmin asiakkaan ongelmia – esimerkiksi juuri terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välillä. Maurasesta on turhauttavaa, kun asiakasta pallotellaan eestaas, kun hän ei osaa sanoa oikeita “taikasanoja” hoitajalle saadakseen lääkäriajan. Tosiasiahan on, että harva terveydenhoidon asiakas tarvitsee aikuissosiaalityötä, mutta liki kaikki aikuissosiaalityön asiakkaat tarvitsevat terveydenhoitoa. Ja paljon.

Pahinta silti olisi, jos sosiaalityö muuttuisi totaaliseksi hallintobyrokratiaksi. Että sossu tai sosionomi olisi vain joku, joka istuu toimistossa ja täyttää papereita.

Pitäisi olla tilaa myös sille, joka käy hakemassa ihmisen aivan konkreettisesti ojan pohjalta.

Lähitulevaisuus säästöleikkureineen huolettaa Maurasta. Jos sosiaalityöntekijöiltä kutistetaan keskeinen työkalu eli raha minimiin, työ hankaloituu. Ja kun joudutaan tekemään yhä enemmän asiakkaan edun ja työntekijän tilannearvion vastaisia päätöksiä, työn eettinen kuorma kasvaa. Omaa hommaa ei voi tehdä niin kuin pitäisi. Tavallaan kävellään asiantuntijuuden yli. Samalla työuupumus lisääntyy.

Mauranen kuvaa aikuissosiaalityötä yhteiskunnan perälaudaksi. Kun kaikki muut keinot on käytetty ja kaikki muut viranomaiset käyty läpi, ihminen päätyy heille.

Mitäs sitten, jos perälautakin pettää?

Mitä yhteiskunnassa silloin tapahtuu?

Muokattu 22.3.2025 kello 19.49 otsikkoa. Korjattu virheellinen titteli sosiaalityöntekijä sosiaaliohjaajaksi.