Kouluruoka ei enää maistu – Vaihdetaanko silakkapihvit vanhempien kustantamiin hampurilaisiin?

Vain hiukan yli puolet Suomen seiska- ja kasiluokkalaisista syö päivittäin kouluruokaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuore kouluterveyskysely. Osuus on laskenut selvästi parissa vuodessa. Etenkin tytöt karsastavat ruokailua.

Syistä ovat asiantuntijatkin vähän ihmeissään. Onko ruoka vääränlaista, kun se ei maistu? Onko nuorten käsitys ruoasta yhtäkkiä muuttunut? Vai onko ruokailutilanteessa niin kiire, ettei ehdi syödä? Kun kouluja on keskitetty, ruokailuhetket on kenties pitänyt porrastaa lyhyiksi ja outoihin aikoihin. Vai onko vain meluisaa ja epäviihtyisää? Jätetäänkö lounas väliin, koska siitä on yhtäkkiä tullut kaveripiirissä kova juttu? Mennään kauppaan, koska muutkin menevät?

Yksi tarjottu selitys on, että kaikissa kodeissa ei enää laiteta ruokaa vaan syödään eineksiä tai pikaruokaa. Jos normaalisti mättää einespitsaa, voivathan ne silakkapihvit tuntua oudoilta ja pureskelu työläältä.

Helposti herää kysymys, onko sitä silakkapihviä pakko sitten nieleskellä, jos ei kelpaa. Eikö yhteiskunnalle olisi halvempaa ja helpompaa, jos perheet vain pakkaisivat eväät mukaan tai koululainen ostaisi hampurilaisaterian kuten isossa maailmassa? Isi ja äiti maksaisivat, ja maku miellyttäisi varmasti.

”Härregud, ei sentään!” kuulen THL:n tutkijan, valtiovarainministeriön virkamiehen ja naapurin matikanopettajan huudahtavan yhteen ääneen. Opetusministeriön Pisa-vastuuhenkilö kiristelee hampaitaan ja rutistelee viime aikojen erittäin huolestuttavia oppimistuloksia hikisten kämmentensä väliin. Nyyhkytyksen läpi kaikuu kahta työtä tekevän kolmen lapsen yksinhuoltajan kysymys, että mistä hän nekin rahat sitten repii.

Aika selkeä yhteisymmärrys taitaa olla, että kouluruokailu on yli 70-vuoden olemassaolonsa jälkeen edelleen hyvä asia. Se edistää terveyttä, oppimista ja sosiaalisten taitojen kehittymistä.

Terveyshaitat joka tapauksessa aiheuttavat valtiolle monenlaista kustannusta. Elämämme maassa, jossa joka neljäs yli 20-vuotias on merkittävästi lihava. Perussyyt tähän ovat aika selviä: syömme väärin ja liikumme liian vähän. Lähikauppaan pinkaisu voi tietenkin teoriassa käydä taukoliikunnasta, mutta tervellisen syömisen tavoitteelle se pyllistää. Aivojen oppimistakaan rasvainen piiras tuskin tukee.

Sosiaaliset suhteet toki pysyvät yllä, jos kauppakäynnit hoidetaan kaverin kanssa. Muutoin vaikutuksen ihmisten väleihin voi kuitenkin arvella olevan kielteinen.

Lasten psykiatrisen hoidon parissa työskentelevät kertovat, että jotkut kouluikäiset eivät enää tunnista nälkää tai janoa, koska kotona ei syödä säännöllisesti tai syödään aina ruudun äärellä. Havaintoa ruokailujen epäsäännöllisyydestä tukee kouluterveyskysely, jonka mukaan lukuisat koululaiset jättävät aamupalan kokonaan väliin.

Vaikeaksihan se kiukun sääteleminen muutttuu iästä riippumatta, jos on nälkä. Ihan voin kokemusasiantuntijana vahvistaa, että helposti saa lähimmäinen tuta.

Ruokateollisuuden osuus muutoksiin lienee myös merkittävä. Viime vuosina on alettua puhua ultaraprosessoidusta ruoasta, jonka tarkoitus on iskeä suoraan aivojen mielihyväkeskukseen ja koukuttaa meidät haluamaan lisää sokerilla höystettyjä ja suussa sulavia ruokia. Niitä tulee helposti ahmittua yli tarpeen, mutta ne eivät pidä nälkää poissa kauan.

Mistä muusta voikaan olla kyse, kun koululainen korvaa aamiaisen energiajuomalla?

Mikä sitten ratkaisuksi? Kaikkea kannattaa kokeilla, mutta varmaa reseptiä ei näytä olevan. Lappeenrannan Kesämäen koulussa koitettiin saada yhä useampi ruokasaliin pidentämällä ruokavälitunteja. Välimerellisen nautiskelutunnelman sijaan osa oppilaista ottikin auenneen aikaikkunan yhä parempana mahdollisuutena ehtiä ruokavälkällä lähimarkettiin.

Pian mietittiin taas uusia keinoja. Näitä olivat aikataulutuksen viilaaminen edelleen, vanhempiin vetoaminen, kampanjointi oppilaille ja viime kädessä pakko istua ruokalassa, söi tai ei.

Ruokatottumusten muutoksiin liittyen on helppo tukea ajatusta siitä, että ruokateollisuutta säädeltäisiin nykyistä voimakkaammin. Esimerkiksi Etelä-Amerikan maissa on jo kokemusta samanlaisista varoituskäytännöistä pakkauksissa kuin tupakkateollisuuden kohdalla.

Tietenkin on olennaista myös, että kouluruoka on hyvää. Ruokalajien valinnoissa monet kunnat tekevät jo paljon työtä kyselemällä niistä koululaisilta verkkokyselyillä tai ruokaraatien avulla.

Yksi villi ehdotus silti joukkoon: Jospa hellittäisimme hiukan siitä nihilismistä, jolla suolaan suhtaudumme. Sitä voisi ripotella hyppysellisen lisää aterioihin. Ehkä voisi jopa antaa oppilaiden lisätä itse mausteita. Voidaan näin luottamuksellisessa hengessä sopia, että ei kerrota THL:lle.

Annetaan heidän iloita, jos tämä lisää hiukan ruokailijoiden määrää. Parempi hyppysellinen suolaa kuin energiajuoma lounaaksi.