
Ihan kuin ulkomailla! Vautsi vau, ei ikinä uskoisi, että ollaan Suomessa! Kehu lipsahtaa meiltä suomalaisilta helposti kotimaisista matkakohteista. Parastahan on, jos joku suomalainen maisema, ravintola, elämys tai sää on kuin jostain muualta maailmasta. Tai näin oli ennen. Se oli aikaa ennen kuin covid-pandemia ”pakotti” meidät lomailemaan ja reissaamaan Suomessa viimeiset pari vuotta. Ja kas, moni meistä suomalaisista löysi kotimaastaan hienoja kohteita, joita ei oikeasti ole missään muualla.
Kotimaan matkailuinnostus on näyttänyt jatkuvan vielä ainakin tämän kesän. Ja hyvä, että on jatkunut. Jokainen euro tulee tarpeeseen. Ulkomaisia turisteja on yhä vähän. Aasialaisten matkailuinto kärsii yhä koronasta, venäläisten taas sodasta ja pakotteista. Mutta tänä kesänä Suomi on joutunut ihan oikeasti taas kilpailemaan ulkomaisten kohteiden kanssa. Helppoa se ei ole.
Suomen kesä on lyhyt. Ja se näkyy hinnoissa. Moni matkailuyrittäjä joutuu tekemään koko vuoden tilin muutaman hassun kesäviikon aikana. Saaristossa kausi alkaa juhannuksena ja heinäkuun lopussa matkailijoiden virta jo hiljenee. Suomi-matkailun pelastus voi olla, että nykyään ollaan innostuttu hitaammasta reissaamisesta. Myös maata pitkin matkailu kiinnostaa ja yhä useampi kertoo miettivänsä reissujensa hiilidioksidipäästöjä. Matkailuyrittäjän lisäksi ainakin ilmasto kiittää.