Koskelan teinimurhaajista ensimmäinen pääsee jo vapaaksi – Uhrin omaisten edustajalla on päättäjille painava viesti

Helsingin Koskelan sairaala-alueen tapahtumat 4. joulukuuta 2020 järkyttivät koko Suomea. Kolme 16-vuotiasta poikaa pahoinpiteli sairaalan puistossa poikkeuksellisen julmalla tavalla kuoliaaksi neljännen pojan, joka oli heidän ikätoverinsa.

Teko oli käsittämättömän häijy ja sadistinen, väkivalta kidutuksenomaista. Pojat olivat suunnitelleet perjantai-iltansa säälimättömän huvituksen hyvissä ajoin etukäteen.

Uhria oli pahoinpidelty useina aiempinakin viikonloppuina, mutta tänä perjantaina väkivalta ryöpsähti ennennäkemättömälle tasolle. Tekijöistä kaksi oli tuntenut uhrin päiväkodista asti.

Uhri pakkojuotettiin humalaan ja tuntikausia kestänyt rääkkääminen alkoi. Uhria potkittiin ja tallattiin, hakattiin nyrkein ja metalliputkin. Hänen päälleen hypittiin lavalta kuin television vapaaotteluissa. Pakaroiden välissä räjäytettiin papattimatto, käsi yritettiin murtaa.

Uhria nöyryytettiin. Tekoja videoitiin, uhria heiteltiin kaljatölkeillä ja solvattiin, hänen päälleen syljettiin ja virtsattiin.

Poliisin mukaan uhria ”riepoteltiin kuin räsynukkea”.

Kun pojat lopettivat, uhri ei enää kyennyt puhumaan tai edes istumaan, vain silmät ja kädet liikkuivat hieman. Yksi pojista laittoi kännykän uhrin turvonneiden kasvojen eteen. Kun näyttö kostui, hän totesi uhrin hengittävän.

Sitten kolmikko vain lähti koteihinsa. Uhri jäi sairaalapuiston koleaan yöhön kuolemaan. Töihin tullut rakennusmies löysi ruumiin vasta maanantaiaamuna.

Tapaus on yksi kuluvan vuosituhannen raaimmista nuorisoväkivallan ilmentymistä. Murha oli poikkeuksellisen julma millä tahansa aikuistenkin mittapuilla. Oikeuslääkäri laski uhrista yli sata vammaa.

Tekijät saatiin nopeasti selville. He päätyivät oikeuteen, jossa kaikki kolme tuomittiin murhasta.

Alaikäisinä he kuitenkin välttyivät elinkautiselta ja tuomiot jaettiin lievän kaavan kautta. Eniten väkivaltaa tehnyt poika sai Helsingin käräjäoikeudessa vähän yli kymmenen vuotta vankeutta. Kahden muun tuomiot olivat runsaat yhdeksän ja runsaat kahdeksan vuotta.

Alaikäisinä rikoksensa tehneet pojat pääsevät tavallista aiemmin ehdonalaiseen vapauteen. Murhasta ei ole kulunut vielä kolmea vuotta, mutta tekijöistä yksi on jo päässyt vapaaksi.

Näin voi sanoa lähes täydellä varmuudella, sillä vapautumisen määräaikoja noudatetaan Suomessa käytännössä kaavamaisesti. Uusija vapautuu 2/3 suoritettuaan, ensikertalainen istuu 1/2:n ja alaikäinen 1/3:n tuomiosta.

Kahdeksan vuoden tuomion saanut poika siis vapautui tämän vuoden elokuussa, ellei sitten päässyt koevapauteen jo alkuvuodesta. Kahdelle muulle vapaus koittaa joulukuussa 2023 ja huhtikuussa 2024.

Yliajalla pitäminen rikoksentekoriskin takia on lain nojalla mahdollista, mutta käytännössä erittäin harvinaista. Rikosseuraamuslaitoksen lakimiehen Jani Kotoaron mukaan ehdonalaiseen vapauteen päästämistä ilman vangin suostumusta on lykätty vain muutamassa tapauksessa. Nykyinen vankeuslaki on ollut voimassa vuodesta 2006.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on sitä mieltä, että henkirikosten rangaistuskäytännöstä ja sen mielekkyydestä on syytä käydä yhteiskunnallista keskustelua.

Nykyinen järjestelmämme on tietyissä kohdissa hyvin äkkijyrkkä. Toimeenpantavien rangaistusten erot voivat muodostua suuriksi, vaikka teot olisivat hyvin lähellä toisiaan. Tämä ilmenee erityisen selkeästi alaikäisten kohdalla.

Koskelan murhan tekijät saavat alaikäisyydestään ja ensikertalaisuudestaan moninkertaisen hyödyn, kun lieventävät seikat lasketaan heidän hyväkseen sekä rangaistusta tuomitessa että sitä täytäntöön pantaessa. Lopputuloksena vankilassa vietetty aika jää vähäiseksi.

– Alaikäisellä ensin rangaistus annetaan alennetulla asteikolla eli he saavat hyvän alennuksen jo siinä kohtaa. Sen jälkeen alaikäinen ensikertalainen myös vapautuu ehdonalaiseen suhteellisesti aiemmin kuin tekoaikaan 21 vuotta täyttänyt, ja tämä vapautuminen lasketaan alennetusta rangaistuksesta, Tolvanen kertoo.

Syyntakeinen aikuinen tuomitaan murhasta aina elinkautiseen vankeuteen. Alaikäiselle murhasta tuomitaan vain määrämittainen rangaistus, joka on enintään 12 vuotta. Jo tästä syntyy ero, sillä elinkautisen keskimääräinen mitta on nykyään yli 14 vuotta.

Olennaista on, että elinkautisesta ehdonalaiseen pääsyä saa edes anoa aikaisintaan 12 vuoden kohdalla, 21 vuoden ikää nuorempana rikoksen tehneet tosin 10 vuoden kohdalla. Määrämittaisesta rangaistuksesta pääsee ehdonalaiseen paljon aiemmin. Aikuinen ensikertalainen pääsee vapaaksi puolet istuttuaan, mutta alle 21-vuotiaana rikoksensa tehneen ei tarvitse suorittaa vankilassa kuin kolmannes.

– Kyllähän se kolmannes vallan lievä on, Tolvanen sanoo.

Hänen mukaansa aikoinaan lakia säädettäessä eduskunnassa oli sitäkin kantaa, että myös nuoret istuisivat puolikkaan, mutta kolmannekseen päädyttiin. Tolvasen mielestä istumisajan pidentäminen puolikkaaseen voisi olla nuortenkin kohdalla pohtimisen arvoinen ehdotus.

Rangaistusten ero voi olla todella iso jopa samasta rikoksesta tuomittujen välillä. Neljä nuorta murhasi Martti ja Elise Heinon suunnitelmallisesti Lopella vuonna 2001. Teon motiivina oli raha.

Kaikki neljä tuomittiin murhasta, mutta vain yksi heistä oli ehtinyt täyttää 18 ja sai elinkautisen. Muut olivat alle ikärajan ja selvisivät 12–13 vuoden tuomioilla.

Käytännössä porukan vanhin kärsi yli kaksi kertaa kovemman seuraamuksen kuin lähes samanikäiset rikoskumppaninsa. Nuorempi kolmikko istui vankilassa vuoteen 2006 asti eli vähän yli viisi vuotta, kun vanhin pääsi ehdonalaiseen vasta yli 12 vuotta istuttuaan vuonna 2013.

Jos lainsäätäjä haluaisi tarttua tähän kuiluun, kummasta kohdasta kannattaisi keskustella: rangaistuksen mittaamisesta vai ehdonalaiseen vapauttamisen ajankohdasta?

– Ehdonalaisen määräosuudet olisivat varmasti helpommin muutettavissa. Ei ole kauaa siitä, kun ensikertalaisuuden määritelmää muutettiin niin, että siihen edellytetään muiden kuin nuorten kohdalla viiden vuoden rangaistukseton aika aiemman kolmen vuoden sijaan. Tämä osoittaa, että kyllä näitä pykäliä muuttaa voidaan, Tolvanen sanoo.

Henkirikostuomioissa ei ole äkkijyrkkää hyppäystä vain alaikäisten kohdalla, vaan toinen vastaava kuilu löytyy tapon ja murhan rajapinnasta. Usein on hyvin pienestä kiinni, kummaksi rikos oikeudessa arvioidaan.

Liukuma teonkuvauksessa voi olla hiuksenhieno, mutta täytäntöönpantavassa rangaistuksessa ero on aikuisillakin valtaisa. Taposta ensikertalainen istuu 4–6 vuotta, murhasta tuomittu vähintään 12 ja yleensä enemmän.

Kaiken muun päälle vapautumista voi vielä aikaistaa koevapaus, jolle voi anomuksesta päästä puoli vuotta ennen kuin vapaus muuten koittaisi. Koevapautta voidaan valvoa eri tavoin, myös jalkapannalla, mutta nimensä mukaisesti se on vapautta ja vietetään kokonaan laitoksen ulkopuolella.

Uhrin omaisia avusti oikeudessa asianajaja Janne Nuutinen. Hän korostaa, ettei vapautumisen ajoitus ole seikka, joka koskettaa vain vankilaan tuomitun tekijän elämää. Ajankohdalla on merkitystä myös omaisten toipumisprosessin kannalta.

Koskelan kaltainen tapahtuma on omaisille valtava sokki, elämä menee täysin pois raiteiltaan. Toipuminen on hidasta ja matkan varrella on merkityksellisiä rajapyykkejä kuten oikeudenkäynti ja myöhemmin tuomio.

– Lainvoimaisen tuomion kautta asiat ikään kuin loksahtavat paikalleen. Kun nyt rikosprosessi on käyty loppuun asti, on ikään kuin ohitettu sellainen rajapyykki, jonka pohjalta pääsee taas rakentamaan omaa elämää uudelleen, Nuutinen sanoo.

Tältä kantilta katsoen tekijän nopea vapautuminen voi olla omaisen toipumiselle suoranaisesti haitallista.

– Psykologit tietävät, kuinka isosta ja traumaattisesta asiasta on kysymys. Toipumisprosessin näkökulmasta vapautuminen tulee tällaisessa tapauksessa vastaan todella äkkiä.

Paperille painetun tuomion ja todellisen rangaistuksen välinen epäsuhta ei ainakaan helpota asian psykologista käsittelyä.

– Kahdeksan vuoden tuomio on vielä voinut tuntua jotenkin hyväksyttävältä, ja sen ajatuksen on tuomion yhteydessä ehkä sisäistänyt. Mutta kun se yli kahdeksan vuotta sitten muuttuukin jonnekin alle kolmeen vuoteen, tulee taatusti kokemus, että ei hyvänen aika. Tämähän tapahtui vasta äsken ja tässäkö tämä nyt oli, Nuutinen sanoo.

Kaavamaisen ehdonalaiseen vapauttamisen sijasta voisi pohtia esimerkiksi järjestelmää, jossa tuomio vastaisi todellista vankeusaikaa.

– Sen sijaan, että annetaan tuomio, josta sitten jollain perusteella pääsee pois kolmasosan tai puolet tai kaksi kolmasosaa istuttuaan, miksei näitä perusteita voisi ottaa huomioon suoraan rangaistuksen mittaamisessa ja leipoa sisään tuomioon? Tämä voisi selkeyttää järjestelmää ja lisätä sen ymmärrettävyyttä ja sitä kautta kansalaisten tuntua oikeudenmukaisuudesta. Tällaisia kysymyksiä voisi ainakin miettiä, Nuutinen sanoo.

Koskelan murhan puistattava piirre on sen pelkistetty sadistisuus. Ei ole aivan tavatonta, että julmien rikosten tekijät jossain määrin nauttivat teoistaan, mutta lähes aina teolle löytyy jokin ulkoinen kimmoke: riita, velka tai jotain muuta vastaavaa. Syy voi olla tekoon nähden mitätön, mutta ainakin jotain konkreettista on vaikuttimena.

Koskelan jutussa kimmoketta ei ole. Ei ollut muuta kuin halu rääkätä ja siitä saatu nautinto. Tekijät olivat keksineet ”rankaisuleikin”, jossa heillä oli lupa lyödä uhria ikään kuin rangaistukseksi. ”Leikkiä” oli leikitty useina viikonloppuina, kunnes joulukuisena iltana julma huvitus ryöpsähti kohtalokkaaksi väkivaltaorgiaksi.

Tai sitten leikinteko oli ”lähtenyt ehkä vähän lapasesta” kuten yksi pojista vähättelevästi ilmaisi poliisin kuulustelussa.

Paluu todellisuuteen oli seuraavana päivänä karu tekijöillekin. Kaksi pojista kävi katsomassa uhrin ruumista. He eivät ilmiantaneet itseään, vaan suunnittelivat ruumiin pois viemistä ja jälkien hävittämistä. He keräsivät tapahtumapaikalle jättämänsä kaljatölkit ja pohtivat syyn sysäämistä kolmannelle pojalle.

On selvää, että 16-vuotiaan henkinen kehitys on vielä kesken, eikä sen ikäistä voi arvioida täysin samoin kriteerein kuin täysivaltaista aikuista. Sekin on kiistatonta, ettei vankila itsessään paranna ketään.

Vankeudella on oikeusjärjestelmässä kuitenkin myös muita tarkoituksia kuin tekijän ”parantaminen”.

– Varmasti monella henkirikoksen tekijällä jossakin vaiheessa kolahtaa kunnolla ja valkenee, mitä tuli tehtyä, uhrin omaisia avustanut Janne Nuutinen sanoo.

– Voi toki ajatella, että tämä on se pahin rangaistus, mutta se on eri asia kuin oikeuden antama rangaistus. Oikeuden tuomiossa on kyse siitä, minkä viestin yhteiskunta antaa. Jos miettii henkirikoksen uhrin vanhempaa tai muuta läheistä, viesti ei vain tunnu reilulta eikä oikeudenmukaiselta, jos tuomio on aivan liian lievä, Nuutinen jatkaa.

Videoiden keskustelut ovat lainauksia tekijöiden välisistä Snapchat-viesteistä ennen ja jälkeen teon. Viestien yhteydessä he jakoivat toisilleen myös muun muassa lähikuvia uhrin runnelluista kasvoista.