Apu

Korona perheessä – Vanhemmat vietiin sairaalaan, sairas tytär jäi yksin kotiin viikoksi

Korona perheessä – Vanhemmat vietiin sairaalaan, sairas tytär jäi yksin kotiin viikoksi
Korona jylläsi kolmihenkisessä perheessä. Äiti menetti luottamuksensa terveydenhuollon osaamiseen. Hän pohtii, mikä on lasten kohtalo vanhempien joutuessa sairaalaan.
Kuvat Adobe Stock

Koronavirus luikerteli helsinkiläisen Susannan perheeseen, mutta koskaan ei selvinnyt, mistä se tarttui. Susanna ja mies olivat tulleet 2,5 viikkoa ennen sairastumistaan matkalta Lähi-idästä, mutta se oli liian kauan ennen taudin puhkeamista.

– Tytär ei ollut matkalla mukana. Arvelen, että virus tuli raitiovaunuista, joilla hän matkustaa kouluun. Ratikka tulee Tallinnan-laivoilta ja on aina täynnä.

Tytär sairastui 11.3., äiti 13.3. ja äidin mies 16.3. Miehen poika edellisestä liitosta sairastui 14.3. Hän asuu eri perheessä. Koska isä ja poika eivät olleet tavanneet tartunta- ja itämisaikana, kyseessä oli eri tartuntalinja.

Millaista on sairastaa koronaa koko perheen voimin? Susanna työskentelee terveydenhuoltoalalla, muttei sairaalassa. Haastattelussa Susanna ei esiinny oikealla nimellään.

Artikkelin kuva on kuvituskuva.

Koronatestistä piti taistella

– Kun 17-vuotias tyttäreni sairastui flunssaan, en ajatellut, että minulla voisi olla korona. Minulle tuli tavallisen flunssan oireita, veltto olo ja pientä kuumetta. Kun kuume alkoi nousta, tuli pieni pelko.

Olin sattumalta aiemmin varannut ajan terveyskeskukseen ihottuman vuoksi. Flunssaoireiden takia minut ohjattiin Helsingin koronaklinikalle. Testiä ei haluttu ottaa. Sain pyytää ja oikein taistella, jotta testi tehtäisiin.

Vuorokauden kuluttua tuli tieto, että se on korona. Myös tytär ja mies halusivat testeihin, koska heillä oli oireita.

Olin tässä vaiheessa sairastanut jo viikon ja samalla osallistunut koulutukseen. Otin yhteyttä 25 muuhun osallistujaan, joiden kanssa meillä oli WhatsApp-ryhmä. Oli vähän syyllinen olo, mutta muut suhtautuivat hyvin.

Kuume alkoi sahata ja oli vaikea juoda

Alkoi pelottaa, kun samaan aikaan tuli uutisia Italian kuolemantapauksista. Olo huononi. Epidemiologian lääkäri soitti jokaiselle perheenjäsenelle kerran päivässä ja kysyi vointia.

Ruoat alkoivat maistua omituiselta. Suola, sokeri ja etikka alkoivat tuntua voimakkailta. Maku- ja hajuaistini katosivat.

Viikon kärvistelin kotona. Lopulta en jaksanut enää kävellä kuin vessaan. Kuume alkoi sahata, se oli raskasta. Juominen oli vaikeaa. Kun olin mitannut 40,6 kuumetta, lääkäri sanoi, että ambulanssi on soitettava välittömästi.

Hätänumerossa minua ja oireitani kyseenalaistettiin kauan. Kului puolitoista tuntia ennen kuin ambulanssi tuli ja kumipukuihin pukeutuneet hoitajat kantoivat minut autoon. Muiden perheenjäsenten oli mentävä toiseen huoneeseen siltä varalta, jos he olisivat yskineet hoitajien päälle.

Verensokeri ja hapetusarvo mitattiin sormenpäästä ja minut vietiin päivystykseen. Sain odottaa kolme neljä tuntia. Lopulta hapetusarvot olivat niin matalat, että minut kuljetettiin keuhko-osastolle. Alkoi toden teolla pelottaa.

Sairaalassa kahden miehen välissä

Minut laitettiin huoneeseen kahden miehen väliin. Myös mieheni alkoi olla kotona huonossa kunnossa, ja hänet tuotiin keuhko-osastolle seuraavana päivänä. Lupailtiin, että päästäisiin samaan huoneeseen vierekkäin. Ei se toteutunut.

Tulehdusarvoni olivat korkealla. Pelättiin, että olin saanut viruksen herkistämänä bakteerin aiheuttaman keuhkokuumeen. Minulle laitettiin aamulla ja illalla tippaa. Kipulääkkeeksi oli tarjolla Panadolia ja Buranaa. Olisi ollut myös Panacodia, mutta siitä tulee minulle huono olo. Eniten auttoi käteen laitettu tippa.

"Vieressäni oli vuonna 1949 syntynyt mies. Hänen hengityksensä alkoi korista. Hän joutui teholle."

Huoneessa olo oli haasteellista. Pyjamani kastui monta kertaa kuumeesta läpimäräksi. Olisin halunnut kuivan pyjaman ja apua vessassa käyntiin, koska oli niin heikkona. Olisin halunnut juoda enemmän vettä tai mehua.

Meidän kuului olla yhteydessä hoitajiin puhelimitse. Meille sanottiin, etteivät he tule turhaan, vaan pitää olla hyvä syy. Pitäisi odottaa, kunnes huoneessa muutkin tarvitsevat apua. He eivät mielellään tulleet auttamaan vain yhtä potilasta.

Hoitajat olivat pelokkaita. He kävivät huoneessa nopeasti eivätkä halunneet enempiä jutella. Heillä oli kasvosuojat, visiirit ja muovipuvut. Kun he lähtivät huoneesta, he riisuivat puvut ovella ja jättivät siihen.

Hoitajat korostivat, ettei tautiin ei ole mitään eksaktia hoitoa. Vain oireita hoidetaan, lasketaan kuumetta ja lievitetään päänsärkyä. He sanoivat, että joillakin tauti tulee pahenemaan.

Vieressäni oli kaksi miestä, toinen syntynyt vuonna 1969 ja toinen 1948. Nuorempi oli tullut osastolle aika huonossa kunnossa, mutta hän toipui paremmin. Olin niin väsynyt, etten jaksanut jutella.

Kuolenko minä tähän?

Yhtenä yönä tuli sellainen olo, että en selviä tästä ollenkaan. Mietin, laittaisinko tiedon läheisilleni. Päänsärky oli hirveä ja kuumeen nousu alkoi pelottaa. En uskaltanut vaihtaa asentoa sängyssä, koska tiesin, että saan yskänkohtauksen ja yskin monta minuuttia. En laittanut sitä viimeistä viestiä.

Olo alkoi helpottaa muutaman päivän päästä, kun aloin saada enemmän tippanestettä. Kädessäni oli tippaletku ja sieraimissa happiviikset.

Kun minulla oli ollut yksi kuumeeton päivä, nousin istumaan ja pystyin syömään. Seuraavana päivänä pääsin pois. Protokollan mukaan kotiin piti lähteä korona-ambulanssilla. Odotin sitä viisi tuntia. Kävelin autolle kuljettajan perässä, mutta en pysynyt vauhdissa millään mukana.

Läheiset olivat tosi huolissaan, kun olimme sairaita. Jos en laittanut usein viestejä, he pelkäsivät pahinta. En koko ajan jaksanut viestitellä ja soittaa.

"Minusta ei olisi ollut pienen lapsen hoitajaksi silloin kun olin sairas."

Tytär kolme kertaa ambulanssilla sairaalaan

Samaan aikaan, kun me olimme sairaalassa, tytär sairasti koronaa yksin kotona. Jos joku olisi mennyt sinne auttamaan, auttaja olisi saanut tartunnan. Kuka sinne olisi voinut mennä? Tytärtäni pelotti muttei hän lopulta halunnut sinne ketään. Tutut veivät oven taakse ruokaa.

Tyttärellä tauti oli lievempänä, hänellä oli kuumetta 38 astetta. Mutta hänellä oli hengitysvaikeuksia ja kipuja. Sillä aikaa, kun olimme sairaalassa, hän soitti kolme kertaa hätänumeroon. Hänet vietiin aina ambulanssilla päivystykseen tarkkailuun ja palautettiin kotiin.

Mieheni 15-vuotias poika sairasti koronan lievänä. Hänellä oli pari päivää kuumetta ja väsymystä.

Jos joku perheessä sairastuu, kuka hoitaa lapsia? Olen jäänyt miettimään, miten perheet pärjäävät. Jos tyttäreni olisi ollut vaikka 10-vuotias, jonkun olisi pitänyt ottaa hänet hoitaakseen. Yleensä isovanhemmat auttavat, mutta koronassa sitä vaihtoehtoa ei ole. Minusta ei olisi ollut pienen lapsen hoitajaksi silloin kun olin sairas.

Roskien vienti oli ihanaa

Olin viettänyt sairaalassa kahdeksan päivää, miehelläni meni 10 päivää. Sen jälkeen olimme viikon karanteenissa.

Aloin kaivata ulkoilmaan hengittämään. Oli ihan luksusta, kun pääsin ensimmäistä kertaa viemään roskapussin roskikseen.

Voi, kun pääsisi kaupasta katsomaan jotakin hyvää. Ensimmäinen herkku, jota söin, oli Fazerin sinistä. Saimme oven taakse tosi hyvää ruokaa mieheni veljeltä, jolla on ravintola.

Lihakset olivat huonossa kunnossa. Aloimme käydä miehen kanssa kävelyllä. Ensimmäiset lenkit olivat 200 metriä pitkiä ja välillä piti istua.

"Ymmärsin, etteivät hoitajat olekaan ihmeiden tekijöitä eikä meitä kaikkia voisi pelastaa."

En luota, että meitä osataan hoitaa

Kaiken kaikkiaan sairaalassa sai hyvää hoitoa fyysiseen puoleen, mutta mitään henkistä hoitoa ja hoivaa ei ollut. Henkilökunnalla ei ollut mitään arviota siitä, kuinka kauan sairaus kestäisi. He korostivat, ettei kukaan tiedä ja epidemia on täysin tuntematon.

Olen itsekin terveydenhuoltoalalla. Ehkä siksi minun on jopa vaikeampi luottaa. Aistin hoitajien epävarmuuden ja sen, ettei tähän ole hoitoa.

Minulle jäi trauma tapahtumista. Vaikeinta oli sairaalassa olo, kaikki verikokeet, huono sänky, jatkuva tipan laittaminen. Olin niin heikkona. Autettavana menettää päätäntävallan omista asioistaan.

Olen oppinut nyt sen, että maailma ja oma terveydentila voivat muuttua yhtäkkiä. Ei voi luottaa siihen, että meitä osataan hoitaa. Entä jos seitsemänkymppiset vanhempani sairastuisivat? Miten he voisivat selvitä, kun minulla 47-vuotiaallakin oli todella rankkaa.

Muutoksia sydänfilmissä

En tiedä, onko minulla immuniteettia koronavirusta vastaan. Minullahan alkoi yskä ja kurkkukipu uudestaan pian kotiin palattuakin. Pelkäsin, että tauti aktivoituu uudestaan. Ei osata varmuudella sanoa, voisiko näin tapahtua.

Tutkimuksissa huomattiin, että sydänfilmissäni oli muutoksia. Joudun myöhemmin sydäntutkimuksiin. Ehkä vika olisi ilmennyt ilman koronaakin.

Kaksi kuukautta parantumisen jälkeen meistä kaikista otetaan keuhkokuva, ja riski keuhkokuumeeseen on tavallista suurempi.

En jaksa katsoa, kuinka monta on kuollut. Uutiset ovat ristiriitaisia. THL muuttaa mielipiteitään. Tänään on yhtä, ja huomenna asiat ovatkin ihan jotakin muuta. Jos luen jonkin jutun, en enää usko siihen. Se on vain yksi oletus muiden joukossa. Seuraa koronauutisointia yhä vähemmän."

Julkaistu: 23.5.2020
Kommentoi »