Korisliigan olisi syytä katsoa peiliin ja hävetä kaikkien aikojen mahdollisuuden romuttamista – ”Suorastaan surullista”
Susijengin EM-kisamenestys on nostanut koripallon suosiota Suomessa ennennäkemättömiin sfääreihin – mutta kotimainen pääsarja Korisliigaa viihtyy näköjään varjoissa. Huippuhetkien tarjoama sauma on hukattu, eikä näkyvyyttä ole osattu hyödyntää. Se on surkeaa, paukuttaa Aition Anssi Mertaranta.
Korisliigan sosiaalisen median kanavien perusteella ei helposti uskoisi, että Euroopassa on käyty äärimmäisen kiinnostavaksi äityneitä koripallon EM-kisoja. Vielä vähemmän arvaisi, että Suomen koripallomaajoukkue pelaa tänään, sunnuntaina, historiallisesta EM-mitalista pronssiottelussa Kreikkaa vastaan.
Koripallon suosio on kuitenkin räjähtänyt Suomessa viime viikkoina – ainakin maajoukkuetasolla. Tampereella pelattu EM-kisojen alkulohko synnytti Susijengi-ilmiön, joka sai lisävauhtia puolivälierävoitosta koripallojätti Serbiaa vastaan. Menestys kentällä on ruokkinut innostusta entisestään.
Mutta miten Korisliiga on onnistunut hyödyntämään tätä poikkeuksellista koripallohypeä? Kysymys on olennainen, sillä aiemmin kotimaisella sarjatasolla on ollut vaikeuksia houkutella suuria yleisömassoja.
Korisliigan vaisu näkyvyys EM-kisojen aikana nostaa esiin kysymyksen siitä, onko kotimainen sarja onnistunut tarttumaan maajoukkuemenestyksen tuomaan mahdollisuuteen kasvattaa omaa profiiliaan ja yleisöpohjaa?
Vastaan itse: ei ole.
”Susijengin historiallisen kovalta saavutukselta ei ole voinut välttyä.”
Mutta Korisliigan olemassaololta sen sijaan on voinut välttyä. Liian helposti. Se on suorastaan surullista. Kisojen alussa Aitioon kirjoitettiin siitä, miten Korisliiga voisi hyödyntää nykyistä buumia. Aiemmin kesän alussa uutisoitiin seurojen taloudellisesta ahdingosta Korisliigassa ja seurajohtajat peräänkuuluttivat liiton tukea ja apua. Sitä ei kuulemma heru. Yhteistyö ei toimi niin hyvin kuin se voisi toimia. Jos se siis toimii ollenkaan.
Samalla voisi kuitenkin esittää vastakysymyksen kotimaan pääsarjan suuntaan, Korisliigalle ja seuroille. Kausi alkaa lokakuun alussa, mutta miten nyt käsillä olevaa Susijengi-ilmiötä ei ole hyödynnetty vaikka käsillä on tuhannen taalan paikka.
Eletään kisojen viimeistä päivää. En löydä esimerkiksi Korisliigan Facebook- tai Instagram-tileiltä ainuttakaan päivitystä Susijengistä tai kisoista. En ainuttakaan!
Oli siellä sentään muutama maininta, että Tampereen kisatorilla on oltu läsnä. Mutta kaikkinensa melko pienellä huomiolla nykyinen Susijengin taival näyttäytyy.
Tässä maailmanajassa, kun eletään huomio taloudessa tämä ei riitä. Ei alkuunkaan.
Seuraava vihje on niin ilmiselvä, että sitä hävettää edes kirjoittaa. Ilmeisesti on kuitenkin pakko. Nykyaikana organisaatioiden kannattaisi olla läsnä siellä, missä ihmiset ovat – sosiaalisessa mediassa. Se tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tavoittaa yleisöt suoraan ja välittömästi. Silti sosiaalisen median luomia mahdollisuuksia tunnutaan yhä väheksyttävän tai niitä ei ymmärretä riittävästi.
Miikka Muurinen on noussut nuorten ja miksei vanhempienkin suosikiksi kisojen aikana. Muurinen on jo nuoresta iästään huolimatta omanlaisensa kulttihahmo. Puhumattakaan NBA-tähti Lauri Markkasesta. Muitakin tarinoita riittää. Persoonia ja tarinoita, jotka kiinnostavat, olisi tarjolla vaikka muille jaettavaksi.
Lopulta kyse ihmisten tavoittamisessa alkuun ei ole pelaajien tai sarjan tasosta. Kyse on mielikuvista ja tarinoista. Niillä myydään peli, myös Korisliigassa. Vasta kaiken tämän jälkeen voidaan alkaa puhua pelin laadusta, olosuhteista ja muusta viihdearvosta.
Suomen Koripalloliiton kilpailujohtaja Tom Westerholm valitteli aiemmin, että maajoukkuepeleistä kiinnostuneita on vaikea houkutella seurajoukkueita seuraamaan. Varmasti lausunnossa on osa totuutta. Mutta voiko Korisliiga ja sen seurat sanoa rehellisesti, että he ovat pyrkineet tekemään töitä uuden yleisön saavuttamiseksi maksimaalisella tavalla?
En usko.
”On helppo keksiä selityksiä, miksi ei. Tai vedota resursseihin.”
Ratkaisut eivät edes välttämättä vaatisi suuria investointeja. Kuinka vaikea yhtälö olisi seuroille palkata kisojen ajaksi vaikka oma juniori tekemään sisältöä sosiaaliseen mediaan? Nykyään ihmiset tavoittaa parhaiten puhelimen eri alustoilta – huomattavasti helpommin ja edullisemmin kuin vaikkapa kisatorilta Tampereelta. Lopulta keinoja on valtava määrä, ja vain mielikuvitus on rajana sille, mitä kaikkea voi keksiä.
Suomessa puuttuu monessa lajissa ymmärrys kiihdyttämisen mallista, kun buumi ja nousu on käynnissä. Pitäisi painaa kaasua pohjaan kahta kauheammin ja pyrkiä maksimoimaan näkyvyys. Mutta sitten käy päinvastoin. Nostetaan jalka kaasulta ja toivotaan buumin leviävän laajasti lajiin kuin itsestään.
Mikä on estänyt Korisliigaa tuottamasta sisältöä, joka yhdistäisi maajoukkuehypen omaan sarjaan? Algoritmit tarjoilisivat kuluttajille kuin varkain sisältöä Korisliigasta. Ja yhtäkkiä siitä valtavasta massasta voisi uteliaita, uusia katsojia löytyä. Parhaassa tapauksessa jopa uusia harrastajia.
Toinen keskustelun aihe erikseen on pääsarjan taso kaikkinensa.
Seurat ja Korisliiga eivät voi kuin katsoa peiliin tässä tilanteessa. Liiton suuntaan esitetään vaatimuksia, mutta toiminta muistuttaa täysi-ikäisen pikkuveljen käytöstä – pyydetään pyyhkimään vain siksi, että näin on aina tehty.
Missä on kehitys? Missä näkyy palo ja halu kehittää omaa tuotetta? Sitä varmasti löytyy, mutta nykyinen tilanne saa pohtimaan, onko asia todella niin.
Koripalloliitolla on kiistatta paljon kehitettävää – mutta asettuisivatko vaatimukset uuteen valoon, jos ensin itse yrittäisi muuttaa asioita? Voiko Korisliiga koskaan kasvaa, jos sen olemassaolosta ei olla edes tietoisia?
Nykymallilla koripallo näyttäytyy Suomessa ainoastaan Susijengin kautta, ja Korisliiga pysyy piilossa suurelta yleisöltä. Se on realiteetti, joka vaatii muutosta.
Jos Susijengi jotain opetti, se on viesti siitä, että historiallinen EM-menestys ei tule itsestään – se vaatii työtä.
Sama pätee myös yleisön kiinnostukseen Korisliigaa kohtaan.
