Alustava tutkimustulos suomalaiskouluista: Opettajat nöyryyttävät ja pilkkaavat oppilaita – Johtaa oppilaan aggressiivisuuteen
Väitöskirjatutkija Laura Liukko seurasi 10–12-vuotiaita oppilaita ja opettajia yleisopetuksen tunneilla pääkaupunkiseudulla. Hän huomasi, että oppilaan häiritsevänä pidetty käytös oli lähes aina jollain tapaa seurausta opettajan toiminnasta.
Alakoulun luokkatilanteissa tehdyn väitöstutkimuksen alustavat tulokset tuovat esiin tilanteita, joissa osa opettajista käyttää valta-asemaansa oppilaiden nöyryyttämiseen ja pilkkaamiseen. Se puolestaan voi johtaa myöhemmin oppilaan aggressiiviseen käytökseen.
Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Laura Liukko tutkii aggressiivisesti käyttäytyvänä pidetyn oppilaan tukea ja kohtaamista eli sitä, mihin koulun rakenteisiin oppilaat reagoivat ja miten opettajat yhteiskunnallisessa valta-asemassaan rakentavat näitä rakenteita ja sen myötä aggressiota.
Hän vietti 10–12-vuotiaiden oppilaiden kanssa luokassa yhteensä kuusi viikkoa. Liukko kertoo Threads-somealustalla, että avoimissa haastattelutilanteissa hyvin monet opettajat nimesivät huumorin yhdeksi keskeisimmäksi pedagogiseksi keinokseen opetuksessa ja kasvatuksessa. Luokkatilanteissa Liukko havainnoi kuitenkin vain kaksi tilannetta, jossa huumoria käytettiin yhdessä oppilaiden kanssa hassutteluun. Sen sijaan hän löysi 14 tilannetta, jossa "huumoria" käytettiin oppilaiden ”nöyryyttämiseen, ivaamiseen, pilkkaamiseen tai suoraan vittuiluun”.
Lisäksi Liukko taulukoi kerrat, jolloin oppilas nostettiin yllättäen koko luokan huomion keskipisteeksi, eli lapselta kysyttiin esimerkiksi vastausta, kun selvästi nähtiin, että hän ei syystä tai toisesta ollut keskittynyt toivottuun tekemiseen.
Liukko kirjoittaa havainnoistaan Threadsissa:
Tällaisia nostoja tehtiin nolla (0) kerran sellaisille lapsille, joista opettajilla ei ollut käyttäytymiseen liittyviä huolia. Vastaavia nostoja tehtiin taas 31 kertaa sellaisille lapsille, joita opettajat pitivät haastavina/vaikeina/aggressiivisina.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että oppilaan joutuminen negatiivisen huomion kohteeksi, nöyryytetyksi ja häpäistyksi joutuminen olivat kaikki yhteydessä hänen omaan, myöhemmin ilmenevään aggressiivisena pidettyyn käyttäytymiseen.
”Meillä vallitsee vielä paikoin kulttuuri, jossa lapsille ja nuorille voidaan puhua vähän miten sattuu.”
Emme enää siedä epäasiallista käytöstä asiakaspalvelutilanteissa tai esihenkilöiltämme samalla tavalla kuin menneillä vuosikymmenillä, mutta jostain syystä vastaava ajattelu ei ole kaikkien kohdalla vielä automaattisesti levinnyt lasten ja nuorten kohtaamiseen, Liukko pohtii Avulle sähköpostitse.
– Meillä vallitsee vielä paikoin kulttuuri, jossa lapsille ja nuorille voidaan puhua vähän miten sattuu. Ilmiöön puuttuminen vaatii laajempaa rakenteellista muutosta niin koulun sisällä kuin yleisessä lapsikäsityksessämme.
Liukko uskoo, että opettajien oppilaisiin kohdistamassa kiusaamisessa on kyse opettajien persoonallisuuspiirteiden sijaan ennemminkin rakenteellisista tekijöistä sekä tietynlaisesta osaamattomuudesta.
Suomessa opettajat ovat hyvin yksin luokkatilanteissa, jolloin epäasiallinen käytös saattaa jäädä kouluympäristössä piiloon.
– Lämmin ja oppilasta kunnioittava opettaja-oppilassuhde on kuitenkin sekä perusopetuslain että opetussuunnitelmien keskiössä, jolloin yksittäisenkin opettajan käytös on koko työyhteisön yhteinen asia.
Liukko kirjoittaa, että henkilökohtaisella tasolla opettajien epäreilu käytös oppilaita kohtaan kumpuaa osin tietämättömyydestä ja toisaalta taas turhautumisesta haastavien tilanteiden edessä.
– Opettajien tunteet ja defensiiviset reaktiot ovat inhimillisiä, mutta on toinen asia, ovatko ne ammatillisia.
Koska opettajat eivät aina hahmota omaa valta-asemaansa suhteessa oppilaisiin, he tarkastelevat tapauksia yksittäisinä tilanteina. Oppilaat, jotka kohtaavat epäasiallista käyttäytymistä, ovat kuitenkin lähes aina yksiä ja samoja, ja pahimmillaan he saavat opettajan käytöksen seurauksena koko kouluyhteisön silmissä hankalan ja vääränlaisen lapsen leiman, Liukko kirjoittaa.
”Lähes kaikki oppilaiden häiritsevänä pidetty käyttäytyminen oli reagointia opettajien epäreiluihin, perustelemattomiin tai lennosta muuttuviin päätöksiin ja sääntöihin.”
Siinä missä oppilaiden välinen koulukiusaaminen on ollut viime vuosina usein tapetilla – joskin sen karsimisessa tunnutaan vuodesta toiseen epäonnistuvan – opettajien harrastama kiusaaminen on jäänyt vähemmälle. Kirjailija Iida Rauma nosti sen pari vuotta sitten näkyvämmin esiin Finlandia-palkitulla kirjallaan Hävitys – tapauskertomus (Siltala 2022).
Liukko kokee, että asiassa on silti tapahtunut edistystä viimeisimmän vuosikymmenen aikana sekä yhteiskunnassa että opettajakoulutuksessa.
– Opettajan työn yhteiskunnallisen merkityksellisyyden ja vastuun painottaminen koulutuksessa on kuitenkin edelleen tärkeää, eikä oppilaiden kunnioittavan kohtaamisen merkitystä voi koskaan painottaa liikaa.
Liukon mukaan sekä nykyisten että tulevien opettajien tulisi ymmärtää vahvemmin oma valta-asemansa suhteessa oppilaisiin sekä sen tuoma vastuu fyysisesti, sosiaalisesti ja psyykkisesti turvallisen oppimisympäristön luojana. Laajemmalla tasolla ajateltuna alentava puhe ja jopa oppilaan kiusaaminen on vallankäyttöä, pyrkimys kontrolloida ja laittaa haastavana pidetty oppilas opettajan mieleiseen kuriin ja järjestykseen.
Opettajan oma puhetapa ja käyttäytyminen on kyettävä erottamaan opettajan persoonallisuudesta ja kytkettävä tiukemmin kiinni ammatillisuuteen. Tasavertainen ja kunnioittava kohtaaminen on aina ammattikasvattajan vastuulla, ei lapsen, Liukko korostaa.
– Tämän vuoksi on tärkeää, että jo opettajakoulutus pitää sisällään syventävää ymmärrystä sekä opettajien valta-asemasta että oppilaiden erilaisten yhteiskunnallisten taustojen ja tapojen huomioimisesta opetustilanteita järjestäessä.
”Vastuun käytöksen muuttamisesta täytyy pysyä aina ammattilaisella, ei vasta kasvuvaiheessa olevalla lapsella tai nuorella.”
Liukko peräänkuuluttaa kouluihin enemmän yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä sekä turvallisempia tiloja oppia ja opettaa. Hän ehdottaa kahden tai useamman opettajan yhteis- tai samanaikaisopettajuutta, jossa opettaja saa kollegaltaan tukea joko luokassa tai opetuksen suunnittelussa. Koulun sääntöjen ja tavoitteiden tulee olla kaikille oppilaille yhtä lailla auki avattuja ja vähintään opettajien tuella saavutettavia.
Opettajien valta-aseman tulee sisältää vastuu oppilaiden hyvinvoinnista, tulevat lapset millaisista taustoista tahansa. Myös ymmärrys erojen ilmenemismuodoista auttaa opettajia suhtautumaan oppilaaseen empaattisemmin.
Oleellista on myös luoda kouluihin turvallinen työilmapiiri, jossa opettajat voivat purkaa haastavia tilanteita ja vaikeita tunteita kollegoiden ja esihenkilöiden kesken, jotta he eivät kuormittuneena kaada väsymystään oppilaiden niskaan.
– Tutkimusaineistoni alustavien tulosten perusteella lähes kaikki oppilaiden häiritsevänä pidetty käyttäytyminen oli myös jollain tapaa reagointia opettajien epäreiluihin, perustelemattomiin tai lennosta muuttuviin päätöksiin ja sääntöihin. Vastuun käytöksen muuttamisesta täytyy pysyä aina ammattilaisella, ei vasta kasvuvaiheessa olevalla lapsella tai nuorella itsellään, Liukko summaa.
Tutkimus toteutettiin etnografisena tutkimuksena kolmessa eri yleisopetuksen luokassa pääkaupunkiseudulla.
Tutkimuksessa on ollut mukana noin 75 oppilasta sekä noin 20 opettajaa.
Tutkija Laura Liukko oli yhden tutkimusluokan kanssa kaksi viikkoa kulkien mukana kaikilla tunneilla, joilla oppilaatkin kävivät. Opettajia on haastateltu pääsääntöisesti koulupäivien ulkopuolella tutkimusviikkojen aikana.
