Professori Kirsti Lonka: ”Jos opettaja kiusaa, oppilaat oppivat vain, että on ok kiusata pienempiä ja heikompia”

Apu kertoi vastikään opettajien suomalaiskouluissa harrastamasta kiusaamisesta. Väitöskirjatutkija Laura Liukko seurasi 10–12-vuotiaita oppilaita ja heidän opettajiaan yleisopetuksen tunneilla pääkaupunkiseudulla ja havainnoi, että osa opettajista nöyryytti ja pilkkasi oppilaita.

Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka kouluttaa tulevia opettajia. Hän sanoo, että rakentavan vuorovaikutuksen oppilaan, vanhempien ja kollegojen kanssa pitäisi kuulua opettajan ydinosaamiseen.

Silti vuorovaikutustaitojen harjoittelua on jouduttu karsimaan. Syynä on se, että opiskelijoiden sisäänottomäärien ja määrärahojen yhtälö ei toimi, mitä Lonka pitää kansallisena ongelmana.

– Kasvatustieteellisestä opettajaksi valmistuva saattaa vaikuttaa tuhannen lapsen tai nuoren elämään. Siihen kannattaisi investoida.

Kulttuuri- ja kasvatuspsykologian näkökulmasta erilainen yhteiskunnallinen tausta näyttäytyy epäreilusti jakautuneena kulttuurisena pääomana, Lonka sanoo. Tutkimusten mukaan lapsi, jota kuunnellaan vähemmän kotona ja jonka kanssa ei keskustella tietoa kehitellen, voi kohdata vaikeuksia koulussa.

Uusimmassa Pisa-tutkimuksessa nähtiin, että sosioekonomisella taustalla oli suuri vaikutus matematiikan tuloksiin. Erityisesti korona-aikana ne lapset jäivät jälkeen, jotka eivät saaneet kotona apua ja tukea koulunkäyntiin. Uusin Pisa-tutkimus mittasikin lähinnä etäopetuksen toimivuutta, ja siinä emme olleet kovin hyviä, Lonka toteaa.

Lonka povaa jatkossa lisäongelmia, kun pandemiavuosien nuoret siirtyvät työelämään.

– Opettajankoulutukseen tulee nuoria, jotka eivät oikein osaa olla kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa, koska he ovat viettäneet lukion sängyssä läppärin kanssa.

Hybridiin ja etäopiskeluun tottuneita opiskelijoita on Longan mukaan vaikea saada paikalle vuorovaikutuskoulutuksiin ja harjoituksiin.

– Jos ajatellaan tämän hetken kulttuurisosiaalista tilannetta, se on entistä haastavampi, mutta kaikilla opiskelijoilla ei oikein ole kokemusta hyvästä kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta. Koulutukseen tulee ihmisiä, joilla on tosi huonot pohjat siitä, miten ollaan ihmisten kanssa. Samaan aikaan tuntuu, että aikuistenkin vuorovaikutustaidot ovat entistä räyhäkkäämpiä.

Kun nuoret saavat vallanpitäjistä lähtien esimerkkiä polarisoivasta vuorovaikutuksesta ja kiusaamisesta, olisi ihme, jos se ei vyöryisi myös luokkaan.

– Se leviää koteihinkin, vanhemmat kommentoivat ihmisiä ikävästi vaikka iltapäivälehtiä lukiessaan. Ja vastaus on aina, että "mä vaan läpällä".

Liukko nosti alustavassa tutkimuksessaan esiin opettajan valta-aseman oppilaaseen nähden. Sitä käsitellään myös opettajien koulutuksessa. Siellä tehdään muun muassa harjoituksia rakentavasta toiminnasta haastavissa vuorovaikutustilanteissa.

– [Koulutuksessa] tähdennetään kuuntelemista enemmän kuin paasaamista ja sitä, miten oppilasta voi motivoida ja herättää hänen kiinnostuksensa, Lonka sanoo.

Koulutuksessa käydään läpi, miten tunteet vaikuttavat oppimiseen ja miten esimerkiksi ahdistus heikentää oppilaan kykyä oppia. Lonka harmittelee, että samaan aikaan kun yhteiskunta digitalisoituu ja tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeämpiä kuin koskaan ja niihin pitäisi satsata opetussuunnitelmassa, yliopisto-opetuksessa suositaan massaopetusta ja vähennetään vuorovaikutuskoulutusta. Esimerkiksi aineenopettajan yliopistokursseilla voi olla satoja ihmisiä. Aineenopettajat kohtaavat vaikeassa iässä olevat teinit, mutta he saavat varsin vähän lisäkoulutusta.

Sama niukkuuden jako koskee myös peruskoulua. Kouluissa on yhä heterogeenisempi oppilasjoukko, ja heille kaikille halutaan sama koulupolku, mutta rahoitusta ei lisätä.

Tutkija Laura Liukko ehdotti opettajien voimavarojen tueksi esimerkiksi yhteisopettajuutta, jossa tunneilla tai valmisteluissa olisi toinen opettaja tukena. Myös Kirsti Lonka näkee yhteisopettajuudessa mahdollisuuksia.

Hän kertoo, että nyt käytössä on myös resurssiopettajia. He voivat toimia apuna tilanteissa, joissa vuorovaikutukseen halutaan satsata vähän enemmän, kuten jos oppiaineessa tai luokassa on ongelmia. He paikkaavat myös esimerkiksi sairauslomalaisia.

Resurssiopettajalle voi saada määrärahoja, jos koulussa on esimerkiksi tietty prosentti erityistä tukea tarvitsevia oppilaita.

Miten opettajan pitäisi sitten toimia hankalan oppilaan kanssa? Lonka pitää kysymystä filosofisena, sillä hankaluus on subjektiivista.

– Pitäisikö pohtia sitä, miksi tämä ihminen ärsyttää minua. Muistuttaako hän jotain toista ikävää ihmistä? Onko hänellä silti oikeus saada yhtä hyvää kohtelua, vaikka hän minua triggeröi?

Yhden opettajan hankalaksi kokema oppilas saattaa toisella tunnilla olla aivan toisenlainen. Lonka kertoo japanilaisesta käytännöstä, jossa eri aineiden opettajat pohtivat yhdessä tietyn oppilaan oppimista. Taustalla on sama ajatus, että oppilas käyttäytyy ja menestyy eri tavalla eri aineiden ja eri opettajien tunnilla. Menettelyssä opettajat voivat yhdessä keksiä keinoja auttaa oppilasta tietyssä aineessa.

Opettajankoulutuksessa pohditaan, miten toimia, jotta toista ei ärsytä tai tee aggressiiviseksi. Tärkeää on hyvä tahto ja halu olla rakentavassa vuorovaikutuksessa.

– Itse ajattelen, että siinä on tärkeää, ettei provosoidu tai lähde siihen mukaan, vaan kuuntelee, kysyy lisäkysymyksiä ja antaa ihmisen tuoda sen ikävän olonsa esiin.

Opettajien tavoin portsarit ja kaupan kassat joutuvat haastaviin vuorovaikutustilanteisiin, joissa tilanne voi eskaloitua tai sammua oman toiminnan myötä. Lonka käyttää esimerkkinä fyysisesti pienempää naisportsaria, jonka pitää rauhoittaa isompi, vihainen miesasiakas "henkisellä judolla".

Opettaja on yleensä fyysisesti oppilasta isompi, mutta hänkään ei voi turvautua voimakeinoihin. Luokassa pitää olla turvallinen ilmapiiri ja oppilailla turvallinen olo, jotta he uskaltavat sanoa, jos jokin tuntuu ikävältä tai jos jotain ei ymmärrä.

– Opettajalla on valtaa ja kaikki seuraavat, miten hän kohtelee oppilasta. Yhden ottaminen silmätikuksi vaikka tyhmänä pidetyn kysymyksen vuoksi johtaa siihen, että muutkaan eivät uskalla enää kysyä mitään.

Koululaisilla on usein sama luokanopettaja luokilla 1–6 tai 3–6. Lonka pitää mallia hyvänä, jos opettaja on rakentava. Joskus harvoin opettaja ei ymmärrä valta-asemaansa tai käyttää sitä väärin.

– Jos kyseessä on ihminen, joka ei hallitse vuorovaikutusta, voi olla tosi ahdistavaa joutua olemaan neljä vuotta hänen kanssaan. Mutta tutkimuksessamme suurin osa 6. luokan oppilaista piti opettajaa tärkeimpänä kouluintonsa lähteenä. Asia, jossa opettaja osasi vähiten auttaa, oli digilaitteiden käyttö oppimisessa.

Lonka ohjasi parikymmentä vuotta sitten gradua, joka käsitteli opettajien harjoittamaa kiusaamista. Aihe on vaikea ja vähän tutkittu.

– Joskus ihminen on autuaan tietämätön, että hän on kiusannut. Omasta mielestään hän on ollut vain tiukka tai heittänyt hauskaa läppää. Minunkin vitsistäni on joku loukkaantunut!

Lonka pitää hyvänä, että asiasta puhutaan enemmän ja siihen puututaan. Hän kokee kuitenkin, että saattaa tulla myös illuusio, että asiat ovat aiempaa huonommin.

– On hyvä, että nykyään näistä ei pääse kuin koira veräjästä, mutta toinen puoli on se, että ongelmia myös märehditään. Väkivalta ja nöyryyttäminen ovat vähentyneet, ja yhteiskunta laajemmin on aiempaa lempeämpi.

Nuoremmat opettajat ovat saaneet nykyaikaista vuorovaikutuskoulutusta, mutta jotkut heistä ottavat turhaan ylimääräistä "matsia" provosoivien teinien kanssa, Lonka pohtii.

– Mitä sitten, jos jollakin on pipo päässä tunnilla – pidä se piposi! Tärkeintä on kuitenkin oppimisen tuki.

Kokemuksen myötä tulee suhteellisuudentajua siihen, pitääkö jokaiseen purkkaan ja pipoon puuttua niin, että koko ajan tulee vastakkainasettelua.

– Totta kai kaikkeen kiusaamiseen pitää puuttua, mutta turha ja virkaintoinen vallankäyttö ärsyttää sekä oppilaita että opettajia.

Lonka kehottaa valitsemaan taistelunsa ja antamaan vaihtoehtoja. Hyvä vuorovaikutus ja selkeä tuki sekä lapsen kokemus kuulluksi tulemisesta ovat yhteydessä myös hyviin oppimistuloksiin.

– Se lukee jo lapsen oikeuksien julistuksessakin, että lapsella pitää olla sananvaltaa häntä koskevissa asioissa. ”Kuri ja järjestys, hattu pois ja olkaa hiljaa” ei ole ratkaisu. Autonomiaa kunnioittava, rakentava ja mielekäs vuorovaikutus ja oppiminen on.

Joskus voi olla raskasta ja hidasta jauhaa, miettiä ja sopia, Lonka myöntää. Mutta etenkin teinien kanssa reaktioon on aina vastareaktio.

– Jos alistat, tulee vain kapinaa. Ei työpaikallekaan haluta tyyppiä, joka käskyttää, mutta lapsilta sen sietämistä vaaditaan. Monen ratkaisu ongelmiin on vallankäytön lisääminen, vaikka kaikki tutkimukset sanovat, että se ei toimi.

Lonka muistuttaa lopuksi opettajan vastuusta.

– Jos opettaja kiusaa pienempäänsä, ainoa mitä opitaan on, että on ok kiusata pienempiä ja heikompia.