Kestävätkö pyörä ja toimittaja viikon polkemisen Toscanassa? Testasimme tätä yhdellä Italian kauneimmista seuduista

Keskiaikainen Siena on pyörämatkamme hieno alku ja päätepiste, kuuluuhan se punertavine, vanhoine taloineen ja kapeine kujineen Euroopan kauneimpiin kaupunkeihin. Sen simpukan muotoisen keskusaukion Piazza del Campon kuppiloissa istuskelee sunnuntai-­iltana runsaasti kiireetöntä väkeä. Muutama hääpari on asettunut historialliseen miljööseen poseeraamaan kuvaajilleen, ja taivaalla lennähtelee sinne tänne tervapääskyjä.

Olemme tutkineet Toscanan säätietoja viikkojen ajan ennen matkaa hiukan huolissamme. Kesän alussa ilmanalan pitäisi olla leppeä, mutta lämpötilat ovat hiponeet jopa 35 astetta. Kun maanantain lähtöpäivä koittaa, esteeksi ei kuitenkaan ilmaannu kuumuus vaan aivan muu. Olemme varanneet etukäteen vuokraamosta sähköavusteiset pyörät. Hieman pahaenteisesti yritys on kertonut niiden olevan unisex-­pyöriä, jotka käyvät sekä miehelle että naiselle.

Vuokraamossa tarjotaankin sitten naiselle miesten pyörää keskitankoineen. Se ei tunnu hyvältä, joten kiireesti etsimään naisten pyörää. Muuten koko reissu ennakkoon varattuine yöpymisineen uhkaa romahtaa jo alkuunsa.

Apuun löytyy Sienan vanhankaupungin muurin kupeesta Rossin pyörävuokraamo. Luca Rossi taluttaa meille valittaviksi pyöriä. Ei ehkä ihan tuliteriä, mutta riittävän hyviä ­kuitenkin.

Arvelemme, että mitä Rossin huoneiden kätköistä ei löydy, sitä pyöräilijä tuskin tarvitsee. Hänen isänsä perusti liikkeen Sienaan vuonna 1932, ja Luca kertoo leikkineensä jo pikkupoikana pyörien ja pyörätarvikkeiden keskellä. Hän ei itse pyöräile, mutta myöhemmin selviää, että Lucan sanotaan olevan Sienan paras polkupyörämekaanikko.

Luca Rossi leikki jo pikkupoikana isänsä Sienaan perustamassa pyöräliikkeessä. Nyt hän vastaa yrityksestä.

Ensimmäisenä päivänä jännittää aina kaikki. Miten pyörä toimii? Kuinka kaupungista löytää reitin ulos maanteille? Kestääkö oma kunto viikon polkemista?

Suuntaamme Sienasta pohjoiseen kohti Firenzeä, mutta Firenzessä emme aio käydä. On helppo ajella kaupunkien ytimeen seuraamalla keskustakylttejä mutta työlästä löytää tiensä ulos. Sen olemme oppineet aiemmilta reissuilta.

Reittimme vie Sienasta maaseudulle Chiantin viininviljely­alueelle. Maisemat alkavat näyttää nopeasti juuri samoilta kuin Toscanasta kertovissa elokuvissa. Kumpuilevia kukkuloita, avaria näkymiä ja tien molemmilla laidoilla köynnöksissään kypsyviä rypäleitä.

Aikeenamme oli lähteä liikkeelle aamuvarhain, kun on vielä viileintä. Pyöräselkkausten vuoksi pääsemme ensimmäisenä päivänä matkaan vasta keskipäivän tienoilla eli kuumimpaan aikaan. Aurinko paahtaa, ja mäet muuttuvat aina vain jyrkemmiksi.

Yli 30 asteen helle on viedä meistä mehut. Sähkö­avusteinen pyörä antaa apua, mutta jyrkät ylämäet läkähdyttävät.

Toscanan teiden varsilla kasvavien keltaisten piiska­herneiden tuoksu on huumaava.

Illansuussa saavumme Greve in Chiantiin, jolla on satojen vuosien perinteet kauppapaikkana ja viinien valmistuksessa. Kaupungin pääaukio Piazza Giacomo Matteotti näyttää somalta, ja tuntuu kuin jo se palkitsisi päivän ponnistelut. Noin 40 kilometrin matkalla on ollut nousua yli 600 metriä, tiukimmassa paikassa jyrkkyyttä 12 prosenttia.

Vaikka pyöräillessä vettä on kulunut litrakaupalla, piazzalla maistuu heti janoon kylmä olut. Ymmärrämme jo ensimmäisen päivän jälkeen, että maastoltaan kumpuileva Toscana on pyöräilijälle aivan toista kuin vaikkapa Saksa, jonka joen­rannoilla ja tasaisilla teillä saattaa päivässä edetä Italiaan verrattuna tuplasti kilometrejä.

Viinitilavierailujen ohella Toscanassa voi tutustua taiteeseen. Firenzen ja Sienan tienoot ovat olleet taiteilijoiden suosiossa kautta aikojen, ja Greve in Chiantin taidemuseossa on maalauksia ja veistoksia aina 1300-luvulta 1800-luvulle saakka. Museossa on myös arkeologinen osastonsa.

Toscanassa riittää idyllisiä kaupunkeja ja kyliä, joissa pysähtyä, kuten Monticiano.

Toisena päivänä pääsemme liikkeelle heti aamu­yhdeksältä. Lämpömittari näyttää yli 20 astetta, mutta ilma tuntuu vielä mukavan vilpoiselta.

Kaarramme päällystettyä tietä länteen kohti San Gimignanoa. Maisemat avautuvat eteemme jälleen kauniina. Rinteillä kasvaa oliivipuita, ja siellä täällä hehkuvat unikot. Luonto on väripaletteineen yksi suuri akvarellimaalaus.

Maasto haastaa taas pyöräilijää ylämäillään, mutta matkan­teko tuntuu edellispäivää helpommalta. Kun on nousua ylös, on sitten vastavuoroisesti huristelua alaskin. Pitkissä alamäissä tuntee vauhdin hurmaa, vaikka kovinta menoa onkin kaarroksissa jarruteltava.

Maaseudulla on kyliä ja ravintoloita harvakseltaan. Säännölliset ruoka-ajat ovat kuitenkin tärkeitä, jotta energiaa riittää polkemiseen ja mieliala pysyy hyvänä. Lounastauolla voi samalla ladata ravintolassa pyörien akut. Jyrkät ylämäet kuluttavat niistä tehoja.

Saamme hyviä neuvoja lounaspaikoista paikallisilta. Pysähdymme Fattoria Poggio Alloroon, ylhäällä mäen­rinteessä sijaitsevaan agriturismopaikkaan, joka tarjoaa niin majoitusta, ravintolan kuin viinimyymälänkin.

Lounas on tavallista hinnakkaampi, 30 euroa, mutta siihen kuuluu useita ruokalajeja ja ruokajuomana viiniä. Kaikki aterian ainekset ovat omalta tilalta.

Kun maksamme ateriamme, huomaamme kassakoneen vieressä tutulta näyttäviä esitteitä. Olemme yöpyneet samassa paikassa yli kymmenen vuotta aiemmin! Ihastuimme silloin maukkaaseen ruokaan ja idyllisiin maisemiin, ja esite on ollut tallessa kotona matkamuistolaatikossa vuosikausia sillä ajatuksella, että tänne vielä joskus palataan.

Emme tunnistaneet paikkaa heti samaksi, koska se on laajentunut ja palvelee nyt myös isoja, Firenzestä saapuvia matkailijoiden ryhmiä. Niin on käynyt Toscanassa ajan mittaan monelle muullekin yritykselle. Pienet ravintolat ja ­majatalot ovat paisuneet neljän tähden hotelleiksi tai kylpylöiksi.

Chiantin punaviinit sopivat toscanalaisten ruokien kumppaniksi. Kannattaa maistaa myös Montalcinossa tuotettavaa kuuluisaa Brunelloa.

Seuraavan yön majapaikkamme näkyy jo kaukaa. San Gimignanon kaupunki on kuuluisa 1200-luvulla rakennetuista torneistaan.

Ne symboloivat mahtimiesten vallanhimoa ja näyttämisen halua. Markiisit ja muut äveriäät miehet rakensivat kaupunkiin yli 70 tornia pöyhkeillessään toisilleen. Piirre ei tunnu vuosisatojen saatossa kadonneen ihmisluonteesta.

Toisen maailmansodan aikana osa torneista tuhoutui. Kaupunki on silti yhä tavattoman kaunis harmaine kivi­rakennuksineen ja kapeine katuineen. Torneja on jäljellä 14. Aamulla näkymä alas laaksoon peittyy pehmeään utuun.

San Gimignanossa on ollut pyykkipäivä.

Kolmantena päivänä maisemat vaihtuvat, kun reittimme kääntyy etelään. Kumpuilevaa on edelleen, muttei yhtä jyrkästi kuin pohjoisemmassa. Pyöräily tuntuu jo suorastaan leppoisalta, vaikka helle jatkuu.

Tie vie halki maalaismaisemien, eikä lounasaikaan ravintoloita ala näkyä missään. Paikallisten avuliailla neuvoilla päädymme kuitenkin vehreiden puukujien lomitse ja kiemurtelevien pikkuteiden kautta Pievescolan kylään. Muutaman sadan asukkaan kylässä on ravintola valkoliinaisine terassipöytineen. Ruokalistalla on tarjolla villisikaa, kania ja kyyhkyä. Pastoja höystää tryffeli.

Maistamme tyypillistä Sienan alueen ruokaa, käsin rullattua spagettimaista pici-pastaa. Sen valmistukseen käytetään ainoastaan jauhoja ja vettä, mausteina on pippuria ja limeä.

Toscanan maaseudulla menyyt ovat perinteisiä, ja samat ruokalajit toistuvat ravintolasta toiseen. Olemme kaukana merenrannalta, joten ruoka on lihavoittoista.

Pievescolassa pici maistuu hyvältä muttei voita Sienassa ensimmäisenä iltana nauttimaamme samaa annosta. Miten noin yksinkertaisista aineksista voi saada aikaan jotain noin herkullista, mietimme reissulla monta kertaa.

Keskiaikainen San Gimignano täyttyy kesäpäivinä turisteista, mutta aamuisin ja iltaisin on rauhallisempaa.

On kaksi tapaa tehdä pitkää pyörämatkaa. Vapaampi tapa on kulkea omia päivittäisiä mielijohteita noudatellen ja varata majapaikka sen mukaan, mihin asti on edennyt. Se toimii, jos samaan aikaan ei ole liikkeellä runsaasti muita matkailijoita. Sateisilla säillä voi jäädä pitelemään välipäiviä.

Koska matkustamme kesäkuussa, meitä kehotettiin varaamaan majapaikat ennakkoon. Yövymme niin yksityisten vuokraamissa huoneissa kuin pienissä hotelleissa, ja yösija kahdelle maksaa alle sata euroa.

Koska pyörämatkailun suosio kasvaa, Sienan viranomaiset ovat laatineet listan ”pyöräystävällisistä” majapaikoista. Päästäkseen listalle maatilalla tai hotellilla pitää olla pyörille hyvät säilytystilat, pesupaikat ja korjausvälineet. Pyöräilijöille itselleenkin tarjotaan palveluja, ja Italiassa kun ollaan, niin lähistöllä on myös viinitiloja maisteluineen.

Poljemme Buonconventoon katsomaan pyöräystävälliseksi mainostettua paikkaa, Fattoria Pieve a Saltia. Löydämme ison maatilan, jossa on muun muassa katettu uima-allas, saunat, hierontaa ja kauneushoitoja. Ylämäki tilalle on ollut sen verran tiukka, että hierojan käsittely houkuttelee. Edellisten päivien ponnistelut tuntuvat lihaksissa.

Tila on valtava, viljeltyä maata on 700 hehtaaria ja hevosiakin paljon.

”Kaikki, mitä täältä näette, on meidän”, paikkaa esittelevä Chiara sanoo naurahtaen. Hän on ollut pitkään töissä tällä tilalla, jota pitää perheyritys.

Valtaosa vieraista näyttäisi liikkuvan muuten kuin fillarilla, mutta pyöräilijätkin otetaan huomioon. Heille räätälöidään omia retkiä. Etenkin maastopyöräilijät voivat löytää parhaat reitit opastetuilla retkillä.

Sienassa on paljon nähtävää, kuten kuuluisa keskus­aukio, tuomio­kirkko Duomo, goottilainen kaupungin­talo sekä mutkittelevat pikku­kadut.

Miten voikaan ilahtua pilvisestä taivaasta! On neljännen pyöräilypäivän aamu, ja säätiedotuksen mukaan helle purkautuu päivällä ukkoskuuroksi. Pientä sateen ripsintää on jo alkumatkasta, mutta se tuntuu vain virkistävältä.

Tie kulkee Basso Mersen luonnonsuojelualueella vehreiden metsiköiden halki, ja sinä lyhyenä hetkenä kaikki tuntuu täydelliseltä. Mutta pian lähestyvä ukkospilvi pimentää taivaan ja murahtelee uhkaavasti. Pysähdymme metsikön suojaan pitelemään ukkos­kuuroa puolen tunnin ajaksi.

Matka jatkuu taas, ja tienvieret täyttyvät ­keltakukkaisista pensaista. Ne ovat lumoavan tuoksuisia piiskaherneitä. Sopivaa lounaspaikkaa ei taaskaan löydy noin vain, mutta saamme jälleen paikallisilta lupaavan ravintolavinkin. Se tosin tietää mutkaa reittiimme.

Korkealla kukkulalla sijaitsevaan Murloon johtaa ylämäki, mutta nousu osoittautuu vaivan arvoiseksi. Kukilla koristeltu vanha kylä näyttää idylliseltä, ja sen kapeilla kujilla on seisahtunutta tunnelmaa.

Trattorio il Libridinoson terassilta avautuvat huikeat näkymät laaksoon, ja ruokakin on maittavaa. Kiittelemme mielessämme seudun asukkaita neuvosta.

Keskiaikaiseen Murloon kannattaa pistäytyä muutenkin kuin hyvän lounaan houkuttelemana. Siellä on arkeologinen museo, jonne on koottu tietoa aluetta aikoinaan asuttaneista etruskeista. Näytteillä on myös kaivauksissa löytynyttä esineistöä.

Toscana on kuuluisa viineistään, ja sen huomaa Montalcinon kaupungin lähistöllä, kun teiden varsilla on viininmaistelupaikkoja yhä tiheämmässä.

Fattoria dei Barbi on alueen suurimpia viinitiloja ja yksi kuuluisan Brunello-viinin tuottajista. Brunello di Montalcino -viiniä valmistetaan rajatulla alueella, ja sitä kypsytetään tynnyreissä ja pulloissa useita vuosia.

Laura Cerundolo johdattaa meidät viinikellarissa slovenialaisesta tammesta valmistettujen tynnyreiden lomitse paikan vanhimpaan tilaan. Pölyn peittämät, verkko-ovien takana säilytettävät pullot ovat kaikkein arvokkaimpia. Ne ovat 1700-luvulta. Brunello-viinejä tilalla on valmistettu vuodesta 1892.

Viinitarha on perinteinen, mutta se panostaa myös luomu­viineihin. Päivittäin eri kielillä järjestettävillä kierroksilla kerrotaan niin Montalcinosta kuin Fattoria dei Barbista ja ­omistajaperheen historiasta. Samalla maistellaan viinejä ja jaetaan tietoa niiden tuotannosta. Kolmessa lasikulhossa on esillä erilaisia kiviä ja soraa: maalaatuja yhdistelemällä tilalla tutkitaan parhaita kasvuolosuhteita viiniköynnöksille.

Matkamme jatkuu Montalcinosta kohti Ascianoa. Maisemat muuttuvat entistä alavammiksi. Pelloilla viljellään ohraa ja muita viljoja sekä sahramia. Teiden laidoilla unikot ovat saaneet seurakseen laventelia. Pitkät sypressikujat johdattavat maatilojen päärakennusten pihoille.

Il Molinello mainostaa itseään pyörähotellina. Vapaita huoneita siellä ei enää ole, mutta poikkeamme katsomaan, pitävätkö lupaukset pyöräilijöille ystävällismielisestä paikasta kutinsa.

Paikan pitäjä Alessandro Draghi on kiireinen. Hän on lähdössä seuraavana päivänä itse pyörämatkalle Elban saarelle, ja monitoimimiehellä on miljoona asiaa hoidettavana ennen sitä. Jo Draghin toimiston näkeminen hätkähdyttää, sillä siellä vuosisadat kohtaavat toisensa. Työpöydällä on uusinta tietotekniikkaa, pöydän alapuolella lattia on lasia. Sen läpi näkyy pieni puinen vesimylly, joka on säilynyt vuodesta 1356.

Paikan nimikin, suomeksi Myllynen, on saanut siitä alkunsa. Toscanassa on vähän jokia, mutta mylly on toiminut lähteen voimalla, ja lähde on edelleen olemassa. Vuosisatojen historia nivoutuu sulavasti nykypäivään.

Pyöräilijöille Draghi suosittelee asettumista mukavaan majapaikkaan aina vaikkapa kolmeksi päiväksi. Silloin voi tehdä tukikohdastaan opastettuja päiväretkiä, joilla ei tarvitse kuljetella tavaroita pyörän päällä.

”Mutta paikan pitää olla maastoineen niin vaihteleva, että jokaiselle päivälle löytyy uusia elämyksiä”, hän korostaa.

Olemme itse kulkeneet ympyrän muotoisen reitin paikasta toiseen noin 50 kilometrin päivävauhdilla, mutta seuraavalla kerralla saatamme tarttua Draghin ehdotukseen. Maistella Toscanaa pyörän selästä pieni palanen kerrallaan.

Varusteiden kuljettaminen pyörälaukuissa ei tosin ole tuntunut pulmalta. Mukaan ei tarvita paljon, kun majapaikoissa voi huuhtaista vaatteita, ja aamulla ne ovat taas raikkaat.

Sienan kaakkoispuolella sijaitseva Asciano tarjoaa monien muiden toscanalaisten pikkukaupunkien tapaan niin keskiaikaisia näkymiä kuin menneiden aikojen taidetta.

Kirkon, Basilica di Sant’Agatan, vanhimmat osat ovat 1100-luvulta. Pääkadun suihkukaivo on rakennettu 1472, ja muuriakin on säilynyt 1300-luvulta. Kirkon vieressä on pieni taidemuseo, jossa on sienalaisten taiteilijoiden teoksia. Arkeo­logisessa museossa puolestaan näkee esineistöä, jota on löydetty lähialueilta etruskien haudoista.

Kun palaamme kuuden päivän ja noin 300 kilometrin jälkeen Sienaan, palautamme pyörämme Rossin liikkeeseen.

Luca Rossi tarjoaa käyttöömme yrityksensä suihku­tiloja. Hän tietää hyvin, millaista on huristella pyörällä Toscanan alkukesässä. Se on hauskaa löytöretkeilyä, hurmaavista ­maisemista nautiskelua – ja hikistä puuhaa.