Image

Kekkonen, Mieto ja Jäätteenmäki

Kekkonen, Mieto ja Jäätteenmäki

Karoliina Blackburn, Elina Knihtilä ja Vilma Melasniemi ovat keski-ikäisiä suomalaisia naisnäyttelijöitä. He tahtoisivat tehdä vaikeita rooleja, joita ei ole tarjolla. Sellaisia, joissa käsitellä valtaa, sankaruutta ja suuruutta.
Teksti Kaarina Hazard
Kuvat Vilma Pimenoff
Mainos

Karoliina Blackburn

Karoliina Blackburn on näytellyt sekä laitosteattereissa että freelancerina ja on Teatteri Siperian vakituinen vierailijajäsen. Hänen puolisonsa on näyttelijä Tommi Raitolehto.

”Kuusi vuotta sitten koin, että teen naisnäyttelijänä aina vajaalla kapasiteetilla suhteessa siihen, mitä minusta irtoaisi. Koin olevani potentiaalinen koomikko enkä ollut ihan päässyt täräyttämään niitä asioita näyttämölle jo ihan näytelmäkirjallisuuden rakenteen takia.

Vuonna 2012 liityin Teatteri Siperiaan ja kaikki toiveet toteutuivat. Se on itsenäinen, ammattinäyttelijöistä koostuva ryhmä, jossa ohjaaja ja näyttelijät ovat tasa-arvoisessa asemassa keskenään, ja esitykset kirjoitetaan yhdessä tutulla porukalla. Kun harjoittelin ensimmäistä esitystä Siperiassa, marisin ohjaajalle, että naiset eivät koskaan pääse näyttelemään komiikkaa. Marika Vapaavuori vastasi minulle, että tarjoa. Tee hullu hahmo, joka naurattaa, ja voit olla varma, että ohjaajana ostan sen. Tämä lause muutti minut. Aloin tarjota ja kirjoittaa itse hahmoja, joita haluan esittää. Olen näytellyt esimerkiksi Zlatan Ibrahimovićia, jota Barcelonan valmentaja Pep Guardiola työpaikkakiusaa. Seksuaalista häirintää käsittelevässä esityksessä taas näyttelin hirvittävän roisia naishenkilöä, todella karmeaa naispomoa, joka ahdisteli nuorta miestyöntekijää. Monta kertaa olen näytellyt miestäni, hän on minulle komiikan tekemisessä loputtoman inspiraation lähde.

Televisiossa saan Ex-onnelliset-sarjan kakkoskaudessa ensi kertaa näytellä ristiriitaista, monisyistä naishahmoa. Laskin, että mulla on ollut 47 kameraroolia. Tämä on ensimmäinen, jossa pääsen tekemään sataprosenttisesti naista, joka on subjekti eikä alisteinen poikaystävälle, miehelle, isälle, lapselle tai jollekin. Olisi fantastista tehdä komediaa televisioon, mutta toivelistan kärjessä on joku äärimmäisen kova fyysinen rooli poliisisarjassa, toimintasankari.

Teatterissa haluaisin tehdä vaikka Juha Miedon monologin. Siinä Mieto hiihtelisi ladulla ja ohi menevä nuoriso ei tunnistaisi häntä. Mieto suivaantuisi etuilusta ja alkaisi puhua. Monologi alkaisi ihan rauhallisesti, mutta yltyisi silmittömäksi, kun hän kuvailisi, miten Lake Placidissa hävisi sadasosasekunnilla kullan Ruotsin Thomas Wassbergille.”

Elina Knihtilä

Elina Knihtilä on aloittanut uransa Q-teatterissa ja työskentelee nyt Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professorina. Hän on naimisissa näyttelijä Tommi Korpelan kanssa.

”Haaveroolejani on kaksi. Kekkonen ja Arpinaama-elokuvan Tony Montana. Kekkonen on lapsuuden sankari, arvoitus, joka ei ole koskaan ratkennut minulle. Miksi Kekkonen oli niin ylivoimainen? Lapsena Kekkonen oli äärimmäinen turva ja pysyvyys. Kolmikymppisenä kiinnostuin Kekkosesta uudelleen. Hän pysyi ikonina, mutta häneen mahtui myös muuta. Välillä olen ajatellut, että hän oli sietämätön takinkääntäjä, nyt ymmärrän, miten hän on toiminut pakon edessä. Kekkonen on myyttinen hahmo, sankari, johon kaikkien tulevaisuus liittyy. Ihmissuhteet ovat siinä kuriositeetti.

Tony Montanassa taas on hienoa se, ettei roolihenkilö muutu eikä kehity. Sama opportunisti ja pyrkyri alusta loppuun. Tony olisi haasteellinen näyteltävä: Millä saisi katsojan sympatian puolelleen?

Olen aina halunnut näytellä mafiapäällikköä ja diktaattoria, henkilöä, jonka valta on rajaton. Jotakuta, jolla on selkeä moraali ja sen ytimessä äärimmäinen moraalittomuus. Onhan se paljastavaa, että haluan esittää ylivoimaisia miehiä. He ratkaisevat kimurantteja tilanteita, jotka eivät liity ihmissuhteisiin ja kääntävät takkia tarpeen tullen.

En tiedä, olisinko koskaan uskaltanut haaveilla miesrooleista, jos ranskalainen opettaja Philip Boulay ei olisi aikanaan Q-teatterin Loppuun asti lystikkäitä -esityksen yhteydessä sanonut, että minun pitäisi seuraavaksi näytellä Shakespearen kuningasrooli, että minä tarvitsen sellaisen. Vasta tämän jälkeen uskalsin alkaa siitä haaveilla. Muutaman vuoden päästä näyttelinkin Macbethin. Sain olla näyttämöllä hirveän paljon itsekkäämpi kuin aiemmin. Sain tökkiä lady Macbethiä loitommalle, sanoa että menepäs helvettiin siitä kun minä täällä tuskailen. Shakespeare on kirjoittanut Macbethiin vallan kaavan – sotasankari, jonka valta mädättää. Molempien haaveroolieni taustalla on se kokemus, jota on vaikea kestää ja hyväksyä: että oma sukupuoli rajoittaa roolimaailmaa, josta on oikeus haaveilla.

Naisrooleissa on hyvin vähän ristiriitaisia henkilöitä. Naiset eivät myöskään kelpaa ikäistensä miesten vaimoiksi. Q-teatterin esityksessä Putoavat enkelit näyttelin Aila Meriluotoa ja Tommi näytteli Lauri Viitaa. Elokuvassa sama stoori kirjoitettiin niin, että naispääosassa oli heidän tyttärensä, jonka kanssa Tommi näytteli. Minä olin sivuosassa Aila.

Niin, ja minähän olen näytellyt myös Tommin äitiä.”

Vilma Melasniemi

Vilma Melasniemi on toiminut ammatissaan parikymmentä vuotta, ensin freelancerina, sitten KOM-teatterin näyttelijänä. Hän on naimisissa näyttelijä Juho Milonoffin kanssa.

”Olen näytellyt kameralle jo lapsena. Olen ollut monissa koekuvauksissa ja saanut joitain tosi hienoja töitä, mutta useimmiten jotenkin en saa. Rooleja on tarjolla yhdenkäden sormille, se että vahvuuteni on se, että minua voi ohjata, ei aina riitä. Joskus ajattelen, enkö osaa hymyillä oikein vai eikö hampaat ole kyllin suorat. Ehkä olen liian tavallinen, en ole lähtenyt kumitissien tielle, mutta en ole kummallinenkaan. Voin nojata vain ammattitaitooni.

Elokuvissa miesroolit on yleensä jo valittu, kun naisia aletaan roolittaa. Koekuvauksissa roolia pitäisi tosissaan haluta, mutta useinhan se naisen rooli siinä käsikirjoituksessa on vähän epäselvä.

Se, että nainen on miestään parikymmentä vuotta nuorempi, toistuu aina vaan. Ei siinä sinänsä mitään. Olen naimisissa ikäiseni näyttelijän kanssa, emmekä me ikinä ole saaneet näytellä avioparia.

Tuntemattomassa sotilaassa olisin halunnut näytellä vihollista, koska osaan todella hyvin venäjää. Monien naisnäyttelijöiden puolisothan työllistyivät Tuntemattomassa. Olisi ollut hauskaa tehdä samaan aikaan Tuntemattoman vaimo -realitya, jossa olisi seurattu meitä sillä aikaa, kun kundit oli metsässä.

Elokuvarooleista haluaisin näytellä Harvey Keitelin roolin Piano-elokuvassa. Lars von Trierin naisroolit ovat myös mielenkiintoisia. Niissä kaikissa on moraalinen maasto, jossa henkilöhahmo painii. Mike Leighin naishahmot ovat myös hienoja, Career Girlsissa niin neuroottisia, että saavat atooppista ihottumaa.

Kun katson elokuvaa, eläydyn tietenkin päähenkilöön, oli se sitten mies tai nainen. Rio Bravossa eläydyn John Wayneen. Miesten tarinat on katsottu kertomisen arvoisiksi.

Kirjallisuuden puolelta haluaisin näytellä Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme -teoksen taiteilijaäidin tai tyttären roolin. Marina Tsvetajeva on huono äiti ja kyvytön äiti, ja äitimyytissä riittää rikottavaa. Äidiksi tulevat epäkypsät ihmiset, ja se on samalla koomista ja traagista. Minulla on tekeillä käsikirjoitus, joka käsittelee juuri tätä. Kun tekee omia havaintoja siitä mikä kiinnostaa, tarvitsee tukea toisilta naisilta. Että näin tämä on, tämä on tärkeää. Mafiaelokuvia enemmän pitäisikin tehdä elokuvia äitiydestä.

Katsojana hienoja esityksiä viime aikoina on ollut esimerkiksi KOM-teatterin aulassa esitetty kolmen mimmin tekemä Koko Suomi vihaa, joka oli pistävä ja ankara. Kansallisteatterin Toinen koti oli esitys, jossa turvapaikanhakijat esittivät omia tarinoitaan. Oli koskettavaa nähdä täysin uusi suomalainen identiteetti näyttelemässä omaa tarinaansa – nimenomaan näyttelemässä. Se juuri on esittävässä taiteessa mahtavaa: Jos teet jonkun roolin, sinä olet tehnyt sen, eikä kukaan toinen voisi tehdä sitä niin kuin sinä teet, olla sinä. Se on ainutlaatuista.

Olisi mahtavaa tehdä draama Anneli Jäätteenmäestä. Mitä tapahtui, kun hänestä tuli pääministeri ja kun hän erosi? Valta on aina kiinnostavaa. Tai Melania Trump, todella mielenkiintoinen henkilö.

Unelma, haave, toive

Naisnäyttelijät kertoivat toiverooleistaan.

Haluaisin näytellä Albert Einsteinin vaimoa. Ja Monrepos’n puistoa. Ellen Thesleff ja Clara Schumann. Arkkitehti Aulis Blomstedtin vaimo Heidi Blomstedt. Hän oli hieno keramiikkataiteilija, joka synnytti neljä poikaa ja nykersi autotallissa sillä välin, kun mies niitti mainetta.

Jonna Järnefelt, Helsinki

Klonkku, Taru sormusten herrassa, teatterissa tai elokuvassa.

Outi Ikonen, Helsinki

Perussuomalainen tai joku muu äärioikeistolainen poliitikko. Lestadiolaisperheen isä (ehkä äitikin) Larsmosta Pohjanmaalta. Mattinykästyyppinen Teneriffat käynyt peräkammarin jannu. Lauri Törhönen elokuvataiteen laitoksen pikkujouluissa. Kälviäläisen hirviporukan koira. Dallasin J.R. Joku sairaan hyvin kirjoitettu kyyninen, elämää ja kuolemaa nähnyt, lakonisia totuuksia laukova dekkari jossakin laadukkaassa trillerissä (tämä ehdottomasti). Irma, eräpäivänsä ohittanut pubiruusu, mielellään naisen kirjoittama.

Sanna Hietala, Sipoo

Paavo M. Petäjä Lahden hiihtoskandaalin tiedotustilaisuudessa vuonna 2001.

Kaarina Hazard, Helsinki

Peppi Pitkätossu, Ronja Ryövärintytär, Medeia, Missä kuljimme kerran -näytelmän Lucie Lilliehjelm, Lisbeth Salander Larssonin Millennium-trilogiassa ja Kaikkien menetysten äiti -romaanin Mona.

Lotta Lindroos, Helsinki

Jeanne d’Arc, Orleansin neitsyt.

Anneli Karppinen, Jyväskylä

Joku filosofi, Mary Wollstonecraft, Simone Weil tai joku pohjoismaalainen. Suuria teoksia tekevä kuvanveistäjä – hävytön Louise Bourgeois! Ihmisoikeusjuristi – henkilö, joka ratkaisee, toimii, ajattelee, kantaa vastuuta ja joutuu sietämään ristiriitoja toimintansa vuoksi. Kiinteistönvälittäjä, kaappijuoppo opettaja. Haluaisin näytellä Suvi Lindéniä, uskoisin olevani hyvä. Eläimistä hirveä, heinäsirkkaa ja isoa kissaa. Haluaisin näytellä ei-naiseksi määriteltyä roolihenkilöä. Ja Helinä Rautavaaraa.

Helka-Maria Kinnunen, Kajaani

Commedia dell’arte Arlecchino eli Harlekiini missä tahansa näytelmässä. Shakespearen Kuningas Juhana -näytelmän Constance. Tarja Halonen.

Anna Korolainen, Helsinki

Tahtoisin näytellä sen roolin, joka minulta kiellettiin ja jota en saanut esittää: mies Peter Asmussenin näytelmässä Ei kukaan kohtaa ketään.

Mona Kortelampi, Helsinki

Stanleyn rooli Viettelyksen vaunu -elokuvassa, nimenomaan Brandon ulkomuodossa. Haluaisin olla ”hän” jota odotetaan Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmässä – se, joka yhtäkkiä tulisi. Olisi kiva näytellä valtakunnan ykköskoiraa Lennua. Tulevaisuudessa pidän mahdollisena, että näyttelisin Marthan tai Georgen roolin Albeen näytelmässä Kuka pelkää Virginia Woolfia? Haluaisin näytellä Lauri Törhöstä Arto Nybergin tv-haastattelussa 18.2.2018.

Krista Kosonen, Helsinki

Star Warsin Rey.

Stella Laine, Helsinki

Viidakkokirjan bengalintiikeri, vanha Shere Khan salametsästäjän häkissä odottamassa kuolemaa.

Erja Manto, Helsinki

Lumikin erittäin pahaa äitipuolta. Neuvokasta ratkaisijapoliisia nahkatakissa kunnon dekkarissa. Voimakasta ja hullua sekopäätä. Rakastunutta ja naista, jota rakastetaan. Naista, jolla on nuori mies tai nainen rakastettuna eli suuren rakkaustarinan sankaritarta. Haluaisin näytellä epookissa, jossa kaikki on kaunista ja upeaa, rooli voisi olla mikä vain, kuningatar tai palvelija. Haluaisin näytellä sankaria naisten epookkisankaritarinassa. Kidnapattua uhria, joka selviää, mutta ei ulvo joka kohtauksessa. Psykologisen trillerin sankaritarta tai uhria. Tai uhria, josta tulee sankari. Kunnon maalaisämmää. Selviytyjää. Naista, joka on vahva ja heikko ja joka uskaltaa olla avoimesti seksuaalinen. Haluaisin näytellä pääosan kunnon jutussa.

Sari Lilliestierna, Tampere

Sherlock Holmes tai Hercule Poirot. Myös Shakespearen Rikhard III. Lisäksi haluaisin näytellä yksin asuvaa seksuaaliterapeuttia, joka kulkee joka aamu ja ilta saman matkan bussilla, syö samanlaisen aamupalan ja mikrolounaan joka päivä. Tahtoisin myös näytellä edinburghilaista sosiaalityöntekijää, joka valokuvaa kaduilla tapaamiaan ihmisiä.

Outi Vuoriranta, Helsinki

Rauhanturvaajana työskentelyn seurauksena saadun traumaperäisen stressihäiriön oireita peittelevä, Suomeen palannut henkilö, joka työskentelee korkeassa armeijan virassa. Elokuva- tai tv-rooli.

Satu Mikkelinen, Helsinki

Television komediasarjoista Absolutely Fabulous ja Edina Monsoonin rooli, ja Broad Cityn Abby. Kuka pelkää Virginia Woolfia? -näytelmän Martha. Tosca-oopperan Floria Tosca.

Nora Raikamo, Helsinki

Tahtoisin näytellä Hamletin tai vastaavan ei-sympaattisen, angstaavan, väkivaltaisen pääroolin. Pääroolin, jonka toimintaa ajaa muu kuin rakkaus tai mies. Haluaisin näytellä sukupuolettoman roolihenkilön, seksuaalisen vähemmistöön kuuluvan roolin, poliitikon, Jeesuksen. Vittumaisen, vaikean, epäseksikkään, epäonnistuneen, epäkarismaattisen ja epämiellyttävän päähenkilön. Merenneidon ja yksisarvisen ja paskanhajuisen prinsessan.

Helmi-Leena Nummela, Helsinki

Haluaisin näytellä Tšehovin naisroolit ja Shakespearen miesroolit.

Suvi-Sini Peltola, Tampere

Marinan rooli Eeva-Liisa Mannerin näytelmässä Poltettu oranssi.

Maria Pere, Seinäjoki

Kaikki musikaaliroolit, koska rakastan musikaaleja. Suurin haave on näytellä Dame Ednan seuralainen, joka istuu sivussa ilmeenkään värähtämättä riippumatta siitä mitä tapahtuu.

Leena Rousti, Tampere

Mikä tahansa rooli näytelmästä Godota odottaessa. Samuel Beckett ei halunnut, että naiset näyttelisivät näitä miehille kirjoitettuja rooleja. Elokuvarooleista mikä tahansa action-rooli, jossa naisen actionin syynä ei ole väkivaltainen menneisyys tai orpous. Ehkä vain se, että on kova muija.

Ulla Virtanen, Helsinki

Julkaistu: 17.5.2018