Kehitysvammaiset tanssijat näyttävät, että nykytanssi voi olla rosoista ja epätäydellistä - ja saada yleisön pyyhkimään silmäkulmiaan
Kehitysvammaisten mahdollisuudet vakavaan tanssiharrastukseen tai ammattilaisuuteen ovat vähissä. Ihanat-tanssiryhmä on silti toiminut jo yli 10 vuoden ajan.
Kukas haluaa aloittaa? Riina Hannuksela kysyy. Helsinkiläisen kulttuurikeskus Caisan takahuoneen pöytä on täynnä pieniä lappuja. Ne ovat fiiliskortteja. Jokaisessa lapussa on eläinhahmo, joka ilmaisee eri tunnetta.
Vappu Virkkula ja Sofia Johansson, molemmat 23, alkavat etsiä omiin olotiloihinsa sopivia kortteja.
Virkkula aloittaa ja nostaa korttinsa näkyviin.
– On pirteä olo. Kun eilen oli lepopäivä.
Johansson taas valitsee kortin, jonka hahmo näyttää ärsyyntyneeltä.
– Äh, hän huokaisee kuuluvasti.
Johanssonin vesipullo on hukassa, takahuoneessa on liian kuuma ja tarrasukat tuntuvat jaloissa oudoilta. Pohjimmainen syy ärsytykseen taitaa kuitenkin olla jännitys.
Johansson ja Virkkula ovat tanssijoita Ihanat-ryhmässä. Pian Helsingin kulttuurikeskus Caisassa on alkamassa heidän esityksensä ensi-ilta. Ryhmä on harjoitellut esitystä viime vuoden elokuusta lähtien. Virkkulan ja Johanssonin pareina tanssivat Iiris Laisi ja Elisa Lejeune. Tanssitaiteilija ja -opettaja Riina Hannuksela on toiminut ryhmän ohjaajana. Tässä projektissa hänen kanssaan työskenteli koreografi Virva Talonen.
Suomessa moni kehitysvammainen lapsi tai nuori ei saa mahdollisuutta harrastaa tanssia tavoitteellisesti, saati tavoitella ammattilaisuraa. Virkkula ja Johansson ovat kuitenkin tanssineet Hannukselan ohjauksessa jo yli 10 vuotta. Heistä on kokemuksen myötä kuoriutunut ammattilaisia, jotka määrittelevät uusiksi sitä, mitä tanssiminen tarkoittaa ja miltä sen kuuluu näyttää.
