Opel Astra tarjoaa vastinetta rahalle – Tähän on pakko iskeä kiinni

Nyt oli kiikarissa siisti farkku kohtuuhintaan. Toyotat ja Volkkarit olivat kieltolistalla, koska Corollat, Aurikset ja Golfit ovat usein perusteettoman kalliita ajomääräänsä ja kuntoonsa nähden. Ystävien ja kylänmiesten neuvojen perusteella aloin kartoittamaan Opelien tarjontaa, sillä ne ovat kuulemma aika hyvissä hinnoissa. Ja eipä aikaankaan, kun jo tärppäsi. LänsiAuton valikoimista osui silmään farkku-Astra, joka oli – jos ei nyt aivan pakasta vedetty, niin ainakin priimakuntoinen.

Vilkaisu auton perustietoihin kertoi, että omin silmin tehty pika-arvio oli oikea. Astra oli vuodelta 2020, ja sillä oli ajettu vain 30 000 kilometriä. Paras tieto oli kuitenkin hintalapussa. Siinä luki 16 800 euroa. Tarjous on todella houkutteleva.

Opelin hintaa on hyvä verrata toisaalla tässä lehdessä koeajetun Toyota C-HR:n pyyntiin, joka oli 21 800 euroa. Toyota oli pari vuotta Opelia vanhempi, ja mittarissakin oli jo selvästi isommat lukemat: 50 000 kilometriä. Ymmärrän toki, että punainen C-HR-citymaasturi on paljon seksikkäämpi kuin harmaa farkku-Astra.

Sitten vaan Astran kimppuun. Auton metallinhopea maalipinta oli poikkeuksellisen hyvässä kunnossa, mutta niin tietysti 30 000 kilometriä ajetussa autossa pitääkin olla. Myös sisätilat istuimia ja tavaratilaa myöten olivat moitteettomat. Kojelaudassa ei ollut naarmun naarmua, ja ratti näytti koskemattomalta.

Koeajolla ei käynyt ilmi mitään erikoista. Alusta toimi jämäkästi ja ilman kolinoita. Astran voimanlähde on 1,2-litrainen ja kolmipyttyinen bensakone. Tehoa myllyssä on ihan mukavat 130 hepoa, ja vääntöäkin sopivat 225 Nm. Tuo voima on käytössä jo kierrosluvulla 2 000 r/min. Heti tyhjäkäynnin yläpuolella moottorin veto on kuitenkin todella ohutta. Tästä ei olisi mitään haittaa, jos moottorin jatkeena olisi automaattilaatikko. Tässä yksilössä oli manuaaliaski, ja kytkimen kanssa sai olla liikkeellelähdöissä tosi tarkkana, jottei moottori olisi päässyt sammumaan. Kun auto on oma, kytkimen ja moottorin yhteispelin oppii nopeasti. Vaihteiston liikeradat ovat selkeät ja keppi liikkuu ihan sormivoimin. Kolmipyttyinen pikkukone on taloudellinen työmyyrä. Tästä kertoo kuuden litran yhdistetty EU-kulutus.

Astra on niin sanotusti alemman keskiluokan auto, mutta sen tiloista on vain pelkkää hyvää sanottavaa. Edessä on tietysti väljää, ja takapenkillekin mahtuu hyvin, jos edessä ei istu koripalloilijoita. Kovimmat peukutukset ansaitsee kuitenkin tavaratila. Se vetää 540 litraa, mikä on kova lukema.

Numeroita voi joskus olla vaikea kääntää käytännön mitoiksi, mutta ruuman koosta kertoo ehkä parhaiten se, että tila on niin pitkä, että takaistuimen selkänojaan ei yletä oikein millään, jos ei ryömi sisälle tavaratilaan. Tilaa ei ole tietenkään koskaan liikaa, mutta ruuman ulottuvuudet ovat niin mahtavat, että takki ja housunlahkeet ovat vaarassa likaantua, kun metsästää tilan perukoilla ajelehtivia esineitä.

Astra ei ole varusteiltaan mikään tolkuton runsaudensarvi, mutta herkkuja on ihan asiallisesti. Niistä tärkeimpinä mainittakoon pysäköintitutkat edessä ja takana sekä ratin lämmitys. Viimemainittu keksintö tuo talviaamuihin pientä arjen luksusta.

Lopuksi pitää aina kysyä, että hankkisinko tämän auton. No ihan varmasti. Vasta yhdellä omistajalla käynyt Astra on käytännössä uudenveroisessa kunnossa. Kun mittarissa on vasta 30 000 kilometriä, on helppo todeta, että autolla on edessään vielä pitkä, jopa vuosikymmenen mittainen palvelus. Vahva ostosuositus.

Tomaatilla vai ilman?

Manuaali vai automaatti? Tämä kysymys nousi mieleen, kun sompailin tätä manuaalivaihteista Astraa. Uusissa autoissa valtavirta alkoi lopullisesti kääntyä automaattien puolelle ehkäpä viisi vuotta sitten. Siinä mielessä 2020-mallinen Astra on manuaalilaatikkonsa puolesta tietynlainen erikoisuus. Astran laatikko toimi oikein miellyttävästi.

Hauskaa on, että Astrassa oli myös perinteinen seisontajarru, jota käsijarruksikin kutsutaan. Se on kiva kapistus talvella: jos auto ei muuten käänny, niin kässärillä homma hoituu – jos siis on taito hyppysissä. Sähköisellä seisontajarrulla urheiluhenkisiä käännöksiä on turha yrittää tehdä.

Sähköautojen yleistyminen tekee ajamisesta naurettavan helppoa. Talvella ei tarvitse miettiä, että lähteekö moottori käyntiin: sähkösiili alkaa suhista pehmeästi pakkasellakin, kunhan akussa vain on virtaa. Ja niitä vaihteita sähkäreissä ei luonnollisestikaan ole. Senkun tuuppaa vaan menemään.

Ainoa asia, mitä pitää miettiä on toimintamatka ja seuraavan laturin sijainti. Olivatko asiat ennen paremmalla tolalla? En osaa sanoa.