
Kia Sorento vm. 2023 – Muhkea tankki todennäköisesti Saksan tuomisia – ja juuri sopivasti sähköä
Uudenkarhea ja täysin varusteltu. Näin voisi tätä Sorentoa luonnehtia.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Lähdimme etsimään isoa katumaasturia. Tämän luokan autoja on myynnissä valtavasti, joten pitkään ei asian kanssa tarvinnut veivata, sillä Sorento oli juuri sitä mitä etsimme. Kiasta voisi todeta urheilutermein, että se on merkkinä nousevalla kuntokäyrällä –mallisto on huomattava laaja.
Tämä Sorento on todella kookas auto. Pyörein luvuin voisi sanoa, että se on kaksitonninen ja viisimetrinen. Ajamamme yksilö oli kahden vuoden iästään huolimatta miltei uudenkarheassa trimmissä, sillä sen mittarissa oli vain 14 000 kilometriä. Sorentosta pyydettiin 42 800 euroa, eli mistään halpiksesta ei tällä kertaa ollut kyse. Kuten hassusta tarrakilvestä – Var-52107 – voi päätellä, tämä Sorento on tuontiauto, rahdattu SAKA:n valikoimiin Saksasta.


Sorento on sen verran muhkea tankki, että sen komentosillalle noustaan. Kun penkki ja ruori ovat kohdillaan, näkymät ovat komeat. Autossa oli äveriääseen tyyliin sopivasti siisti nahkaverhoilu.
Sorentomme voimalinjassa on sopivasti sähköä, sillä tämä yksilö oli ladattava hybridi. Valmistaja ilmoittaa auton sähköiseksi toimintamatkaksi 57 kilometriä. Meillä ei ollut mahdollisuutta lukeman todenperäisyyden varmistamiseen, mutta kyllä sähköllä pääsee mitä luultavimmin yli 40 kilometriä.
Sorenton perusmoottori on 1,6-litrainen bensaturbo. Hybridijärjestelmän kokonaisteho on 265 hevosvoimaa. Vääntöä on käytössä 350 newtonmetriä. Näillä eväillä kahden tonnin kolossi liikkuu vaivattomasti. Kun ajoakku on imetty tyhjäksi, meno ei ole enää niin kepeää. Liikkeelle lähdetään tietty reservisähköllä, mutta maantievauhdeissa tuntuu välillä siltä, että bensiinimoottorin 180 hevosvoiman teho ja 265 newtonmetrin vääntö eivät aina riitä. Onneksi hyvin toimiva automaattivaihteisto paikkaa osaltaan tilannetta. Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että kun ajoakku on tyhjä, bensaa alkaa palaa reippaaseen tahtiin. Tyypillinen ajotietokoneen lukema maltillisessa ajossa on 8,5 l/100 km.
Tiloiltaan Sorento on reilu. Takapenkillä on harvinaisen avara tunnelma. Tavaratila on 809-litraisena todella kookas. Ajamamme auto oli tasoa Business Premium. Siinä on varusteina suunnilleen kaikki mitä ikinä vaan voi toivoa. Mainittakoon nyt vaikkapa mukautuva vakionopeudensäädin, Bosen poppikone, 360 asteen kamera ynnä navigointijärjestelmä.


Kia Sorento 1.6 T-GDI Plug-in hybrid AWD
- Moottori Rivi-4, bensiini, turbo + sähkömoottori
- Iskutilavuus 1 598 cm3
- Yhteisteho 195 kW (265 hv)
- Voimansiirto Neliveto, automaatti
- 0−100 km/h 8,7 s
- Huippunopeus 183 km/h
- Yhd. EU-kulutus 1,6 l/100 km
- CO2-päästöt 37 g/km
- Mitat Pituus 4 815 mm, leveys 1 900 mm, korkeus 1 695 mm, tavaratila 809 l
- Omamassa 2 065 kg
- Hinta 2025 kesäkuussa 42 800 €, SAKA, Tuusula
Kenelle?
Muhkea Kia Sorento sopii sellaiselle ostajalle, joka arvostaa hyviä tiloja ja nelivetoa – sekä mahdollisuutta sähköajoon lyhyillä reissuilla.

Mikä takuu laitetaan?
Kia myöntää uutena Suomessa myytäville autoilleen peräti seitsemän vuoden takuun. Tuo on mahtava valttikortti, koska monilla muilla merkeillä takuuta on vain 2-3 vuotta. Suomen ulkopuolella ensirekisteröityihin autoihin näin kattava takuu ei tietenkään ulotu.
On mielenkiintoista huomata, että Kian sisarmerkki Hyundai antaa uusille autoilleen viiden vuoden takuun. Onhan sekin pitkä pätkä, muttei läheskään yhä hurja veto kuin Kian seitsemän vuoden lupaus.
Halvemman luokan vaihtoautojen kaupassa tunnetaan huvittava termi takavalotakuu. Tällä tarkoitetaan sitä, että juuri myydyn auton takuu on voimassa vain sen ajan kun auton takavalot näkyvät myyjän silmissä. Takavalotakuuta sovelletaan erityisesti yksityishenkilöiden välisessä kaupassa, kun liikutaan hintaluokassa 1 500–3 000 euroa. Vastuullisesti ja pitkällä jänteellä toimivissa autoliikkeissä tämä termi ei ole käytössä.
– Lauri Larmela –