Jeep Compass vm. 2022 – Siisti ja vähän ajettu Jeepinpentu 30 tonnilla – ihan jees

Jeepin nimeen liitetään aimo annos testosteronin käryä ja julkeaa karkeutta. Näitä piirteitä Compassista on turha hakea. Pienen koeajon jälkeen jälkeen oli helppo todeta, että SAKA:n valikoimista löytynyt valkoinen Compass oli aika tavallinen katumaasturi tyyppiä Nissan Qashqai.

Teksti Lauri Larmela

Kuvat Heidi Koivunen

30.1.2025 Tuulilasi

Kun talvi iskee, on parasta hankkia ajoon nelivetoauto. Esimerkiksi Jeep. Se lienee yksi maailman legendaarisimmista automerkeistä, eikä syyttä, sillä sen juuret ulottuvat toisen maailmansodan vuosiin, jolloin USA:ssa tehtiin sotilaskäyttöön miljoonittain pieniä autoja, joita kutsuttiin nimellä ”General purpose vehicle”. Tuo termi vääntyi jenkkien suussa muotoon Jeep. Tämä oli siis se pieni, avomallinen maasturi, jonka hahmo on tuttu kaikkialla maailmassa. Sodan jälkeen piti tietenkin alkaa tehdä, jotain muuta, mutta kaikesta huolimatta Jeep jäi elämään ikonisena brändinä. Tässä kohtaa tuo kovasti ryöstöviljelty termi on kerrankin ansaittu.

Pikakelauksella tähän päivään, ja hieromaan tuttavuutta Compassin. Tämän mallin yhteydet 1940-luvulle ovat seitinohuet, mutta Compassin ilmeeseen on sorvattu sopivasti tuttuja tunnistetekijöitä. Tärkein niistä on pystyrivoitettu maski – kuten silloin aikanaan. Ajovalot eivät kuitenkaan ole pyöreät, vaan viirumaiset.

Kuljettajalla on hyvät oltavat.

Takaistuin on kohtalaisen mukava.

Joskus 30 vuotta sitten Compassin koria olisi voinut luonnehtia maastoautoon kuuluvaksi, mutta nyt vastaavia rakennelmia tulee puolessa tunnissa vastaan vähintään 200 kappaletta: citymaastureita, citymaastureita ja citymaastureita.

Tuohon kategoriaan myös Compass eittämättä kuuluu. Ai, eikö tämä auto nyt sitten olekaan aito Jeep? Compasseja on tarjolla sekä etu- että nelivetoisina, mutta me halusimme nimenomaan joka nurkasta raapivan mallin.

Compassin toiminnallisuudessa ei ole sinänsä mitään vikaa. Sisätilat ovat käypäiset, mutta lisää avaruutta saisi olla tarjolla. Takapenkille mahtuu hiukan sovitellen kaksi 180-senttistä matkustajaa, mutta tätä pidemmät kyytiläiset alkavat kärsiä ahdistuksesta.

179-heppainen turbokone tarjoaa riittävän suorituskyvyn, vaikka moottorin pientä iskutilavuutta ei voi olla huomamatta. Digimittaristoa on kiva tiirailla, ja panoraamalasikaton läpi sisään siivilöityvä valo tuo piristystystä harmaaseen talvipäivään.

Kojelauta on moderni.

Kadulle vai metsään?

Citymaasturi vai katumaasturi? Peräti hassuja termejä kumpainenkin. Kaupungissa kun on vain harvoin tuota kuuluisaa maastoa. Useimmista katumaastureista puuttuu myös se maasturille kaikkein olennaisin ominaisuus, eli nelivetoisuus. Onkin ihan paikallaan ihmetellä, että mikä maasturi se etuvetoinen auto oikein onkaan? Vähän ilkeillen voisi sanoa, että etuvetoiset katumaasturit ovat mukamaastureita.

Todelliset maasturit – kuten vanhemman polven Jeepit ja Land Roverit – ovat aika karuja vehkeitä. Venäläistä UAZeista nyt puhumattakaan. Ostimme parikymmentä vuotta sitten Tuulilasille Puolustusvoimain ylijäämähuutokaupasta virkaheiton UAZin. Se oli kaikin puolin hauska, mutta karmea peli.

Huvittavin kommellus, johon tuon vihreän UAZin kanssa sattui, kun auton nivelakseli eli kardaani putosi tielle kesken ajon. Olin itse tuolloin auton ratissa. Onneksi vauhtia ei ollut liikaa.

– Lauri Larmela –