Image

Katsokaa mua!

Katsokaa mua!

YouTubessa videoblogeja pitävät tubettajat ovat niin suosittuja, että pian heidät tuntevat muutkin kuin nuoriso. Image lähti katsomaan, mistä huomisen tähdet on tehty.
Teksti Iida Sofia Hirvonen
Kuvat Klaus Welp
Mainos

Tubecon on Hartwall Areenalla järjestettävä tapahtuma, jossa YouTube-videoiden tekijät ja heidän faninsa kohtaavat. Viime vuoden Tubeconissa kävi 5 000 henkeä, ja sen jälkeen videobloggamisen suosio on vain kasvanut. Siksi elokuun tapahtumaa suunnitellaan jo nyt helmikuussa. 

Valkoinen pöytä digitoimisto Idealistissa on täynnä Applen laitteita. Ikkunasta tulvii sisään lumettoman talven mustaa kalseutta. Tapahtumaa järjestävän Tubecon Oy:n tuottaja Eeva Vassinen jakaa puheenvuoroja pöydän ääressä istuville ja Google Hangoutsin kautta mukana oleville osallistujille. Ihmiset eivät pelkää puhua toistensa päälle. Ideoita riittää.

”Mitä jos saataisiin tuotua paikalle alkuperäinen Grumpy Cat? Vai onko se jo aikansa elänyt meemi?”

”Jos vaan hankittaisiin paikalle iso pahvilaatikollinen kissanpentuja? Voitaisiin rakentaa sinne sellainen ‘kuvaa oma kissavideosi’-piste ja heitettäisiin läppää tästä kliseestä, että YouTubessa on vain kissavideoita.”

”Menisikö se eläinrääkkäyksen puolelle?”

”Entä jos hankittaisiin sinne 3D-printtereitä, jonne ihmiset voisivat kävellä skannattaviksi ja sitten ne printterit tulostaisivat pikkupatsaita, jotka esittäisivät heitä? Yksi firma otti yhteyttä, että olisivat kiinnostuneita sponsoroimaan. Printtereillä voitaisiin tulostaa myös figuureja suosituista tubettajista ja laittaa niitä nettiin myyntiin. Varmasti fanit ostaisivat niitä mielellään. Olisiko tällainen idea mageeta?”

Vloggaaja Toni Nummela nauraa pöydännurkassa. Hän on saapunut palaveriin kotoaan Tampereelta.

”No tuo on kyllä narsismin huippu”, hän sanoo.

Pöydälle lasketun kannettavan näytöllä on kuva punatukkaisesta naisesta, jolla on silmissä kajalia ja päässä keskiaikainen kypärä. Hän on Sushi Zume -nimistä YouTube-kanavaa pitävä Stina Salminen. Salminen käskee muita keskittymään olennaiseen. Hänen mielestään Tubeconissa eksoottisia vetonauloja tärkeämpää on kunnollinen meet and greet -piste, jossa fanit pääsevät tapaamaan suosikkejaan. Salminen muistuttaa, että nimmarin ja yhteiskuvan saaminen on monelle ainut syy ostaa pääsylippu tapahtumaan.

”Paikalle pitää varata tarpeeksi turvamiehiä taluttamaan tubettajat mestoille ja ulos. Muuten fanit suuttuvat, kun käykin niin, ettei tubettaja ehdi jäädä juttelemaan ja kirjoittamaan nimmaria. Olisi aika julmaa asettaa tubettajat tilanteeseen, jossa pitäisi sanoa päin naamaa ’sori, nyt ei vaan enää riitä aika’ lapselle, joka on odottanut tilannetta kuukausikaupalla.”

Tubecon-palaverissa videobloggareista puhutaan kuin poptähdistä. Tähtiä he nuorille ovatkin, mutta päinvastaisesta syystä kuin popparit. He eivät ole tehneet levyjä tai esiintyneet elokuvissa, vaan he ovat tulleet kuuluisaksi näyttämällä katsojille sen, mitä poptähdet ovat aiemmin tarkimmin varjelleet: arkielämänsä.

Tunnetko mut? on hyvä nimi erityisesti videoblogipostaukselle. Sen, minkä me poptähdistä musiikin ulkopuolelta tiedämme, on vain kasa muruja, jotka ovat pudonneet korkeuksista epähuomiossa tai ongittu kepulikonstein. Vloggarit taas pelaavat sillä lähes tasaveroisella suhteella, joka heillä katsojiensa kanssa on. Tunnetko mut? on kysymys tuon suhteen ytimestä: siinä on lupaus uusista paljastuksista ja oletus siitä, että katsoja tuntee vloggarin jo aika hyvin.

”Mä en oo ikinä kertonu teille, että mulla on napakoru. Mutta ihan vaan sen takia, että jos mä kertoisin, te haluisitte nähä sen, enkä mä halua näyttää kaikille ihmisille mun mahaa.”

19-vuotias nainen hymyilee Tunnetko mut? -postauksessa kameralle vaaleat hiukset kuohkeina. Yksi toisensa perään hän pudottelee sattumuksia elämänsä varrelta faneille, jotka kuvittelevat jo tuntevansa hänet seurattuaan hänen videoita jo parin vuoden ajan.

Hän vihaa Fazerin mansikka-vaniljasuklaata, mutta rakastaa vauvoja ja pieniä lapsia. 14-vuotiaana hän maistoi tupakkaa, mutta kokeilua seurasi niin hirveä yskiminen ja oksentelu, että se jäi varmasti viimeiseksi kerraksi. Hän on uinut delfiinien kanssa ja ruokkinut miekkavalaita. Hän ei ole koskaan syönyt nuudeleita. Hän on juuri hankkinut korvakorut. Pienenä hänellä oli lemmikkihamsteri, joka sitten kerran putosi sylistä maahan ja kuoli. Postauksessa on kuitenkin koukku. Vain osa väitteistä on totta, ja fanien tehtävänä on arvata, mitkä.

Nainen videolla on Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila,  yksi niistä tubejulkkiksista, jonka nimmarin ja yhteiskuvan vuoksi tuhannet lapset ostavat Tubecon-lippunsa. Rotola-Pukkilan pitämä Mmiisas nosti viime vuonna eniten suosiotaan suomalaisista YouTube-kanavista. Sen videot ovat hyväntuulisia summauksia siitä, mistä videoblogit yleensäkin, tekijänsä elämästä.

Nyt Rotola-Pukkila saapuu helsinkiläiseen kahvilaan suoraan töistä ja etuajassa. Hän tilaa jääkahvin ja hymyilee usein, silmiinkin hän katsoo yhtä ystävällisesti kuin kameraan. Selkeällä keskisuomalaisella murteella pulppuava puhe kuulostaa yhtä aikaa harkitulta ja spontaanilta.

Niin pirteältä kuin Rotola-Pukkila vaikuttaakin, hän myöntää olleensa viime aikoina vähän väsynyt vloggaamiseen.

”Joulun aikaan oli pakko ottaa muutama viikko taukoa, sillä videoiden tekemisen pitää tuntua hauskalta. Haluan opiskelemaan ja ihan oikean ammatin. Tuntuisi huijaukselta, jos työstäisin päivittäin vain YouTube-kanavaa. Vähän siltä, etten oikeastaan tekisi elämälläni mitään.”

Tunnetko mut? -video on kuvattu Rotola-Pukkilan lapsuuskodissa Keuruulla, jonne hän on juuri muuttanut takaisin. Viime keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut vloggari pitää välivuotta, jonka kevät on tarkoitus käyttää valmistautumiseen lääketieteellisen pääsykokeisiin. Se ei ehkä olisi onnistunut Helsingissä, jossa Rotola-Pukkila oli syksyn töissä mainosvideoita tekevässä Play Tv -yrityksessä.

Rotola-Pukkilan videobloggaaminen alkoi kevättalvella 2013. Silloin hän piti Even angels will fall -nimistä lifestyle-blogia, jossa hän kertoi elämästään ja kuulumisistaan. Blogilla oli muutama sata lukijaa.

”Lukijat kyselivät videopostauksen perään, mutta pitkään ajattelin, että en missään nimessä tee sitä. Etten mä vaan uskalla.”

Sitten hän lähti lomamatkalle Lontooseen ja julkaisi kokeilumielessä blogissaan videon reissusta.

”Se tuntui jännittävältä. Ihmiset kuulivat ääneni ja ylipäätään näkivät ensimmäistä kertaa, millainen mä oikeasti olen.”

Kun palaute oli etupäässä hyvää ja kameralle esiintyminen luontevan tuntuista, hän alkoi julkaista joka sunnuntai uuden videon kanavallaan. Seuraajamäärä kasvoi aluksi hitaasti, mutta viime kesänä luku nousi kymmeniintuhansiin. Nyt Mmiisas-kanavalla on 152 000 tilaajaa ja 13 050 000 näyttökertaa. Kun Rotola-Pukkila postaa Instagramiin arkisen kuvan itsestään, se kerää tunnissa 20 000 tykkäystä ja satoja kommentteja.

”Musta on tosi outoa, että ihmiset jaksavat viikosta toiseen katsoa niitä videoita. Ehkä suosio johtuu siitä, että olen tehnyt niitä niin kauan ja sen verran säännöllisesti, että he ovat yksinkertaisesti tutustuneet persoonaani ja kiintyneet siihen. Että vaikutan yleisön mielestä ikään kuin kaverilta.”

Yhden videon tuotanto käsikirjoituksesta editointiin vie viitisen tuntia. Silti Mmiisas on noussut vloggareiden kärkikastiin ennen kaikkea välittömän olemuksensa vuoksi. Hän vaikuttaa videoilla lähes aina hyväntuuliselta, mutta hänen hyväntuulisuutensa ei ole tekopirteää vaan ilmeikästä. Videoilla hän reagoi tungetteleviin kommenteihin vitsailulla, eikä ota itseään turhan vakavasti. Latteasti sanottuna Rotola-Pukkilassa on ”sitä jotain”, karismaa, joka nimenomaan videoilla pääsee oikeuksiinsa. Videolla ei pääse pitkälle pelkällä fotogeenisellä ulkonäöllä tai hienolla retoriikalla. Täytyy myös esiintyä ja antaa kehonsa kokonaan.

”Suosituimpia ovat olleet videot, joilla luen yleisön kommentteja ääneen tai vastaan kysymyksiin. Myös postivideoista tykättiin, mutta jouduin sulkemaan postilaatikkoni viime kesänä, enkä oikein voi avata sitä enää.”

Vuosi sitten keväällä fanit halusivat lähettää Miisalle fanipostia, joten hän avasi Poste Restante -osoitteen. Miisalle lähetettiin piirustuksia, käsityötuntien aikaansaannoksia ja dippijauhepusseja.

Dippiä vain siksi, että hän oli yhdellä videollaan maininnut syövänsä sipsejä mielellään dippikastikkeen kanssa.

Googlen omistama YouTube täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Se ei ole enää pitkään aikaan merkinnyt vain arkistoa, johon ladataan musiikkivideoita tai muualta kopioituja videoklippejä. YouTube on yhteisö, johon kuka tahansa voi liittyä luomalla oman kanavansa.

YouTube-videoita saatetaan kuvata ja katsoa yksin, mutta ei koskaan eristyksissä muista. Käyttäjät eivät reagoi toistensa videoihin pelkästään tykkäilemällä, jakamalla tai kommentoimalla, vaan niihin vastataan uusilla videoilla. Puheenaiheet ja erilaiset haasteet, joissa käyttäjät usuttavat toisiaan tekemään videoilla erikoisia asioita, esimerkiksi valmistamaan smoothieita jääkaapista löytyvistä satunnaisista aineista, leviävät käyttäjältä toiselle nopeasti. Yksittäiset videot nousevat hiteiksi, kun yleisö kokoontuu yhteisten ilmiöiden ääreen. Videota katsotaan tietoisena siitä, että tuhannet muutkin katsovat videota ja puhuvat siitä. Katsomiskokemus on kaukana yksinäisestä.

Vaikka palvelulla on aina ollut sama nimi, toimi vanha YouTube paljon enemmän television tavoin. Joku oli ladannut sinne jotain, mitä muut katsoivat. Nyt tubettajat ovat videoilla ja Facebook-ryhmissä itseään säätelevä verkosto, joka neuvottelee siitä, mitä YouTubessa saa tehdä ja mitä ei. Jos ylilyöntejä tai kiusaamistapauksia tulee, yhteisö puuttuu niihin.

Suomen suosituimmat tubettajat puhuvat videoilla yksin huoneissaan elämästään, ajatuksistaan ja kiinnostuksenkohteistaan. Mentaalisavuke-vloggari raivoilee videoilla häntä riivaavista aiheista, kuten rasismista, homofobiasta tai Johanna Tukiaisesta kuin talkshow-juontajaksi päässyt lukiolaispoika. Suosittuja ovat myös videot, joissa pelataan ja kommentoidaan videopelejä. Kulttuuria leimaa kotivideomainen harrastuneisuus ja välillä melkein tv-chattimainen joutavuus, mutta ne eivät ole estäneet suosituimpien tubettajien nousua julkkiksiksi.

Yksi tähän reagoineista on kotimainen Töttöröö Network, viime elokuussa perustettu verkosto, jonka tehtävänä on saattaa yhteen tubettajat ja tubettamisen räjähtäneeseen suosioon havahtuneet mainostajat. Tubettajien videoblogeista on kasvamassa tämän päivän kiinnostavin mainosalusta ohi muoti- ja lifestyleblogien, ovathan tekijät nuoria, jotka kuvaavat videoita silkasta tekemisen ilosta, halvalla kalustolla. He toteuttavat sisällöntuotannon kaikki vaiheet ideoinnista editointiin ja mahdollisten sponsorisopimusten solmimiseen itsenäisesti.

Töttöröö Networkin johtaja Joona Haatainen sanoo, että suomalaisten tubettajien kohderyhmä on niin pieni, että ilman kotimaisia firmoja kukaan ei puolustaisi heidän oikeuksiaan.

”On tullut vastaan aika röyhkeitä tapauksia, joissa yritykset yrittävät hyötyä nuorista tubettajista. Eräs brändi lähetti jopa alaikäisille sähkötupakoita, että voitteko poltella näitä teidän videoilla.”

Töttöröö on myös perustanut akatemiaksi kutsumansa ohjelman tubettajien kouluttamiseksi. Opetukseen sisältyy muun muassa videoiden leikkaamista, tekijänoikeusasioita sekä oppia mediasuhteiden hoitamisesta.

”Tavoitteenamme on, että lahjakkaat nuoret voisivat tulla toimeen sillä, mitä he rakastavat tehdä.”

Haatainen muistuttaa netissä kasvaneen sukupolven medialukutaidoista. Vaikka tubettajat solmivat koko ajan sponsorien kanssa yhteistyösopimuksia, kaupallistumiseen suhtaudutaan yhteisössä nihkeästi. Sisällöntuottajat myös alkavat ymmärtää oman arvonsa, sen, ettei heitä pidä kohdella uistimina, jolla yritykset kalastelevat klikkauksia. Jatkuvasti eri tuotteita esittelevä tubettaja menettää nopeasti uskottavuutensa. Samasta syystä yritysten mainoskampanjat, joissa yritetään epätoivoisesti luoda viraaliilmiöitä hashtageilla, selfieillä ja muilla meemielementeillä, tuntuvat keinotekoisilta käyttäjälähtöisyyden puutteessaan.

”Nuoret erottavat nopeasti, mikä on aitoa meininkiä ja mikä päälleliimattua piilomainontaa. Tuotesijoittelunkin voi toteuttaa siten, että se sopii tubettajan omaan tyyliin ja arvomaailmaan.”

Suomituben ensimmäinen aalto kärjessään Amppurulaa, eddspeaks, Soikku, Mentaalisavuke sekä Smoukahontas on tavallaan jo ohi ja toinen aalto on vasta kohoamassa. Haatainen uskoo kotimaisten videoblogien tason nousevan ja sisältöjen monipuolistuvan, kun erilaiset sisällöntuottajat löytävät YouTuben ja tubettajat.

”YouTube on oikeastaan ainoa kanava, joka tavoittaa kouluikäiset tänä päivänä. Ei sen ikäiset enää mitään televisiota katso ja firmat alkavat tajuta sen”, Haatainen sanoo.

Perinteinen televisio on menettänyt nuorison keskuudessa asemansa mediana ja siksi myös osana kodinelektroniikkaa. Se on löytänyt muiden medioiden tavoin uuden elämänmuodon internetistä, jonka streamauspalveluiden kehittäminen pitää kärkipaikkaa alan toimijoiden prioriteettilistoilla. Kun House of Cardsin uusi kausi ilmestyy, tuntuu siltä kuin koko maailma pysähtyisi katsomaan sitä ja kohisemaan siitä Twitterissä.

Osin tämän myllerryksen ansiosta 36-vuotias Risto Kuulasmaa on Yleisradion uusi julkaisupäällikkö. Hänkin on jo valmistelemassa Ylelle hanketta yhdessä tubettajien kanssa.

”Kyse on sisällöntuotannosta”, Kuulasmaa sanoo.

”Yle on aina osannut reagoida muuttuvaan mediaan. Ensin oli radio, sitten televisio, nyt internet. Pitää vain asennoitua niin, että media ei ole koskaan valmis. Tubettajilta löytyy paljon omia ideoita. Yle voi toimia tässä mahdollistajana, joka antaa nuorille vapaat kädet tehdä ihan mitä he itse haluavat. Siitä seuraa varmasti rajojen rikkomista, mutta niin pitääkin tapahtua.”

Kuulasmaan suhtautuu tubettajiin kunnioittavasti. Hänen mukaansa tubettajia ei motivoi tosi-tv-sukupolvea riivannut julkisuudenhimo, vaan tekemisen ja yhteisön mielekkyys. Siksi hän on vakuuttunut, että tulevaisuuden supertähdet tehdään television sijaan YouTubessa.

Tubettajista löytyvät tulevaisuuden elokuvaohjaajat, kansanedustajat ja mediapomot.

Otin lattialta tuolin vierestä puolillaan olevan kahden litran Cola Light -pullon ja kaadoin siitä lasiin. Korkki oli ollut irti ja kola oli väljähtynyttä, niin että makeutusaineen kitkerähkö maku, se joka yleensä katosi limsaan hiilihapon takia, tuntui selvästi. Se ei haitannut, en ole koskaan erityisemmin välittänyt siitä miltä asiat maistuivat.

Lainaus on Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjasta. Tunnustuksellinen tyyli ei ole kovassa huudossa ainoastaan videoblogeissa, vaan myös journalismissa ja kaunokirjallisuudessa.

Knausgård ei ole luonut kirjasarjaansa juonta tai henkilöhahmoja, vaan kuusiosainen Taisteluni koostuu arkikokemusten vyörytyksestä. Knausgård kuvaa tekstissään kiusallisia ja häpeällisiäkin tunteita niin, että lukijalle syntyy vaikutelma ihmissielun läpivalaisusta. Mitään arkea ihmeellisempää ei tapahdu, mutta lukiessa tuntuu kuin saisi lainaan toisen aivot ja kehon.

Arimmat ja kipeimmät kokemuksensa lukijan silmien eteen marssittava Knausgård on peittelemättömyydessään tyystin toista maata kuin perimmäistä yksityisyyttään varjelevat vloggarit, mutta  molempien koukku on aitous tai vähintään vaikutelma siitä.

Molemmat ovat vapaita rakennetusta draamasta, johon television parhaat sarjat ovat pakahtumaisillaan. Lukijat ja katsojat pääsvät näkemään maailman toisen ihmisen silmin, kaikessa hahmottomuudessaan.

Videoblogien tunnelma voi aikuissilmin vaikuttaa oudon geneeriseltä, mutta tubettajat vetävät yleisönsä suoraan backstagelle, omiin huoneisiinsa. Videot sisältävät silti niin paljon nopeita leikkauksia, energistä musiikkia ja ylipäätään ”hyvää meininkiä”, ettei tilanne äidy koskaan intiimiksi. Teinit ovat kasvaneet esittämään itseään internetissä niin, etteivät he menetä kasvojaan, eikä katsojalle tule vaivaantunut olo. Yhteisön kiinteys tuottaa myös sosiaalista kontrollia. Kulttuuri määrittää, mistä voi puhua ja mistä ei.

Toisaalta YouTubesta löytyy paljon videoita, joissa ihmiset puhuvat avoimesti kameralle sairauksistaan ja ongelmistaan. Kun ihminen saa syöpädiagnoosin, hän ei välttämättä löydä lähipiiristään ymmärrystä sille, miltä tauti voi eri vaiheissaan oikeasti tuntua. Videobloggaus tuo lohtua ja samaistumispintaa, jota ei muualta välttämättä saa. Kertomukset eivät kuitenkaan kerää katsojia muualta kuin sairastuneiden keskuudesta. Niistä ei synny viraalihittejä, toisin kuin videoista, joilla filmaattiset nuoret hassuttelevat valoisa tulevaisuus edessään.

Ehkä yksi tulevaisuuden tubettajapomoista tai -kansanedustajista on Miisa Rotola-Pukkila. Ainakin hänet tunnetaan. Kahvilassa häntä kuikuillaan jatkuvasti viereisestä pöydästä kiinnostuneesti eikä hän voi Helsingissäkään liikkua kaupungilla kauaa ilman, että joku tunnistaa hänet. Se ei ole samanlaista kuin Keuruulla, jossa kaikki tuntevat muutenkin toisensa, vaan häntä pyydetään yhteiskuviin kuin ketä tahansa julkkista.

”Olen videoilla ihan se sama Miisa kuin kavereidenkin kanssa. Ja tavallaan en kuitenkaan”, Rotola-Pukkila sanoo.

”En ole tehnyt mitään linjauksia siitä, miten minun pitäisi olla, mutta en halua oikein puhua esimerkiksi perheasioistani. Niin vain on käynyt, että annan videoilla elämästäni vain pintaraapaisun ja olen useimmiten positiivinen.”

Mmiisas-kanavan seuraajat ovat pääosin häntä itseään nuorempia koululaisia. Vaikka Rotola-Pukkila puhuu videoilla ”vain elämästään”, ei ole vaikea ymmärtää, miksi juuri se heitä eniten viehättää.

Moni varmasti muistaa, miten kuumottavalta tuntui salaa kurkistella kavereiden isosiskojen- tai veljien huoneisiin. Ja miten nollaksi sitä itsensä tunsi, kun he huomasivat, tuijottivat murhaavasti ja paiskoivat ovet kiinni. Kuinka sitä olisi ollut valmis luopumaan viikkorahoistaan, jos pääsisi vartiksi tutkimaan heidän vaatekaappiaan, levyhyllyjään tai päiväkirjojaan.

Mikä voisikaan olla 11-vuotiaan mielestä hienompaa, kuin päästä 18-vuotiaan tytön huoneeseen seuraamaan, kuinka bileitä varten laittaudutaan? Tai nähdä lähietäisyydeltä, kuinka 17-vuotias poika pelaa GTA:ta ja heittää ”hyvää läppää”, kuin puhuisi parhaalle kaverilleen?

Nykynuoret voivat ainakin kuvitella pääsevänsä lähelle itseään vanhempia teinejä. ■

Lue myös pääkirjoitus aiheesta: “Ajatus, että jokainen voi olla media, on mullistava. Ajatus siitä, että jokaisen median tärkein sisältö on minä itse, on masentava.” 

Julkaistu: 19.4.2015