Yksi Valioliiga-kauden kovimmista kasvutarinoista: Näin Chelsea-flopista tuli Arsenalin hyökkäyslinjan johtaja
Kai Havertzin menestyksen ymmärtäminen auttaa meitä ymmärtämään jalkapalloa pelinä, kirjoittaa Tuukka Kotimäki.
Arsenalin manageri Mikel Arteta on saanut Pohjois-Lontoossa viettämiensä vuosien aikana runsaasti kritiikkiä ja monesta suunnasta. Yhteistä on ollut se, että yhtä varmasti kuin kritiikki on alkanut, se on myös lähes yhtä varmasti lopulta vaiennut.
Yksi osa-alue, josta Arsenalin seurajohto ja Arteta ovat saaneet kritiikkiä ovat olleet pelaajavalinnat ja -hankinnat. Arsenal on toki tehnyt takuuvarmoja Declan Ricen tapaisia premium-hankintoja, mutta yhtä lailla seuralle on ollut leimallista useampi yllättävä – ellei jopa shokeeraava – ostos tai peluutus. Otetaan esimerkeiksi vaikkapa Sheffield Unitedista hankittu Aaron Ramsdale, sittemmin tämän syrjäyttänyt David Raya tai alkuun monen mielestä itsepäiseltä näyttänyt luotto Granit Xhakaan. Kaikki nämä pelaajapäätökset ovat lopulta osoittautuneet oikeiksi.
Yksi Arsenalin hankinta on kuitenkin kenties kohdannut enemmän pulinaa kuin mikään muu.
Kun Arsenal hankki saksalaisen Chelseasta kesällä 2023 huimalla 65 miljoonan punnan siirtosummalla, moni kysyi ääneen saman kysymyksen: Miksi ihmeessä Arteta maksaa tällaisen kasan rahaa pelaajasta, joka on flopannut Länsi-Lontoossa? Eikö hän ole turhan kallis ringin leventäjä?
Kysymykset Arsenalinkin kannattajien huulilla. Kauden edetessä Arsenalin kannattajien suusta on kaikunut ihmettelyjen sijaan jo käsitteeksi muodostunut kannattajalaulu Shakiraa mukaillen.
Tsamina mina, eh eh, waka waka, eh eh, sixty million down the drain, Kai Havertz scores again.
Vaikka huippujalkapallossa lystin maksavat suorasti tai epäsuorasti lopulta fanit, eivät he onneksi päätä pelaajahankinnoista tai peluutuksesta. Kai Havertz on malliesimerkki pelaajasta, jonka arvoa tavallisen kaduntallaajan ei ole niin helppo nähdä – ainakaan ensisilmäyksellä. Ainakaan verrattuna vaikkapa näyttävään murtautujaan ja viimeistelijään Bukayo Sakaan.
Vaikka fanien kulttimaineeseen noussut Havertz-laulu onkin kääntynyt positiiviseksi ja jopa itseironiseksi. Samalla mielikuva on muuttunut hieman hontelosta, kankeasta ja maalipaikkoja tuhnuilevasta saksalaisbambista, joka eli vielä viime syksynä syvällä.
Arteta on nähnyt kaiken aikaa sen, mitä nojatuolikannattaja alkuun ei. Hyvä, jos täysin vieläkään. Havertz on ollut jo pitkään ensimmäisiä baskin avauskokoonpanoonsa kirjoittamia nimiä ja on ollut sitä kauden tärkeimmillä hetkillä. Havertz on nimittäin avannut Arsenalin 14 edellistä Valioliiga-ottelua. Koko kauden 36 sarjaottelusta mies on ollut avauskokoonossa 28:ssa.
Mitä enemmän ymmärrämme Havertzin kaltaisen pelaajan suuruutta, sitä enemmän ymmärrämme jalkapallosta. Ja toisinpäin. Jos vain pysähdymme katsomaan.
Aiemmin analysoimani Otso Liimatan tapaan Havertzin kohdalla on nähtävä jalkapallotaidon käsite laajana, ympäristöön sidottuna ilmiönä. Havertzin highlight-koosteet tuskin ovat peruskouluikäisten futisseuraajien Tiktok-algoritmin kärjessä. Havertzin pelaamiselle ei nimittäin tee oikeutta yksilösuorituksia korostavat, EDM-musiikilla höystetyt ADHD-klippaukset.
Mutta jos rakentaa Havertzille oikean ympäristön, saa eliittitason eurooppalaisen jalkapalloilijan esiin.
Aloitetaan pelipaikan käsitteestä. Havertzia pidetään pelaajana, jolle on vaikea määrittää yhtä selkeää pelipaikkaa. Hän ei ole luontaisesti puhdas laituri, ei ysi eikä kymppi. Mutta jokaiselle näistä paikoista hänet voi piirtää - tietyin merkittävin reunaehdoin.
Leverkusenissa pelatessaan hän löytyi paperilta eniten kymppipaikalta, mutta sai laajan vapauden liikkua kaistalta toiselle – etenkin oikealle väli- tai laitakaistalle. Chelseassa hän oli monesti puhdas ysi, liikkumisen ollessa huomattavasti rajoitetumpaa ja kahlitumpaa.
Kuten saksalaisvalmentaja Thomas Tuchel on Havertzia luonnehtinut, on tämä ysi puolikas: kymppi- ja ysipaikan välimalli. Tämän on hoksannut myös Mikel Arteta, fantastisin seurauksin.
Ysin puolikas -ajatukseen sisältyy vapaus liikkua kentällä laajalla säteellä. Vaikka Tuchel itse puhui Havertzista kyseisellä käsitteellä, oli tämän suurin este Chelseassa onnistumiselle jalkaan laitettu panta, joka piippasi herkästi miehen poistuessa omalta kaistaltaan.
Ei hän ollut tottunut näin rajoitettuun liikkumiseen kotikulmillaan Leverkusenissa. Kun Havertz pelasi länsi-Lontoossa vasemmalla laidalla, ei häntä haluttu juurikaan ylätaskuun, saati keskikaistalle – omille metsästysmailleen. Ysinä pelatessaan hän todella oli puhdas ysi lämpökarttojen muistuttaessa paikoin jopa Erling Haalandin vastaavia.
Valmentamisessa on aina pohjimmiltaan kyse pelaajien vahvuuksien esiintuomisesta ja heikkouksien piilottamisesta. Etenkin Graham Potterin Chelsea-kaudella Havertzin rooli toi liikaa esiin jälkimmäiset. Mikel Arteta on onnistunut vahvuuksien valjastamisessa lähes täydellisesti.
Kai Havertzin suurin erityisominaisuus on palloton liike. Monessakin mielessä.
”Kai Havertzin tarina on kaunis, vai pitäisikö sittenkin sanoa: Saksalaisen tehdaskaupungin karun rationaalinen, esimerkki ympäristön vaikutuksesta pelaajan kukoistamiseen.”
Erinomainen kapasiteetti tuottaa toistuvasti korkean intensiteetin juoksuja yhdistettynä huipputason työmoraaliin ja kykyyn lähestyä vastustajaa oikeasta kulmasta oikealla vauhdilla ja askeltiheydellä tarjoaa Arsenalille väsymättömän prässikoneen.
Pohjoislontoolaisten prässääminen on ollut tällä kaudella jopa kaunista hyökkäyspeliä näyttävämpää prässejä jatkuvasti käynnistelevien Havertzin ja Martin Ødegaardin johdolla. Havertz on myös väsymätön jahtaaja, joka ei lopeta syötön ohitettua hänet. Pelaaja, jota ei koskaan saa kiinni puolustuspelissä lintsaamisesta.
Tykkimiehet saavat saksalaisesta huomattavasti enemmän irti tämän ollessa prässäysvaiheessa kärjessä. Arteta havaitsi tämän alkukauden jälkeen peluutettuaan Havertzia ensin enemmän keskikentällä joukkueen prässätessä.
Pallon ollessa Arsenalilla, osaa Havertz lukea joukkuekaveriensa liikkeitä äärimmäisen korkeatasoisesti. Artetan pelitavalle ominaiset jatkuvat rotaatiot, useamman pelaajan väliset yhteistyöt, sopivat Havertzin vahvuuksiin täydellisesti.
Pelatessaan muodollisesti ysinä Arsenalin 4-3-3 -ryhmityksessä, kykenee Havertz irtoamaan syvyys- leveys- tai diagoonalisuuntiin. Syvyyssuunnassa häntä nähdään välillä jopa kutosalueella peliä linkittämässä, jolloin Declan Rice tai Ødegaard rotatoi kymppialueelle. Leverkusen-vuosinaan Havertz pelasi huomattavan paljon kasin, tai jopa kutosen rooleissa hetkellisesti ja kykeni toteuttamaan näiden pelipaikkojen pelitakoja korkealaatuisesti. Arsenalissa tätä ei ole tapahtunut niin paljon, mutta aina niin käydessään on toiminta laadukasta.
Toinen syvyyssuuntaisen yhteistyön alle lokeroitava peliteko on topparien välistä tehtävä diagonaaliliike alaviistoon, minkä tarkoitus on saada toinen toppari seuraamaan Havertzia, mikä vapauttaa tilaa Bukayo Sakan tai Gabriel Martinellin juoksuille keski- tai välikaistalta selustaan.
Jos Andre Agassi kertoi Open-omaelämäkerrassaan syötönpalautuksensa maksavan postiluukusta tippuvat laskut, voisi Havertz sanoa samaa tämän liikkeistään kaistalta toiselle. Aletaan päästä saksalaisen pelaamisen ytimeen.
Arsenalissa nämä liikkeet ovat suuntautuneet etenkin oikealle väli- ja laistakaistalle, jolloin Arsenal rotatoi Havertzin, Bukayo Sakan, Ben Whiten ja usein myös Martin Ødegaardin kesken päästen tätä kautta kontrolloidusti boksiin - Valioliigan selvästi eniten. Vaikka Gabriel Jesus ja Havertz ovatkin erilaisia pelaajia, ovat tämänsuuntaiset liikkeet ja niillä epäjärjestyksen aiheuttaminen molemmille tyypillisiä, suuria vahvuuksia.
Havertz ei ainoastaan luo liikkeillään tiloja kymppialueen keskikaistalle ja selustaan, hän on myös erinomainen pelin linkittäjä pallolla näissä pienissä tiloissa. Valioliiga-kärkien vertailussa hänen vastaanottama progressiivisten syöttöjen määrä on juuri parhaassa neljänneksessä (75 prosenttia), keskikenttäpelaajien joukossa lähes parhaassa kymmenessä prosentissa. Vertailun vuoksi, Erling Haalandin vastaava prosenttipiste kärkien joukossa on 19.
Havertzin tilan tietoisuus ei siis rajoitu vain pallottomaan liikkumiseen. Hän kykenee lukemaan korkeatasoisesti, milloin prässi on tulossa niskaan, milloin taas on tilaa kääntyä ja edetä kuljettamalla, missä suunnassa tila on kasvamassa ja missä pienenemässä. Pelitekoja, joita emme aina sohvalta huomaa, mikäli emme kiinnitä asiaa erityistä huomiota.
Arsenal on koneisto, jossa paperille piirretyn keskushyökkääjän on oltava Havertzin kaltainen joustavasti kentällä liikkuva dynamo. Se vaatii myös rotaatioita ymmärtävät laitapelaajat. Tämä pelillinen kehitys on yksi merkittävimpiä asioita, joita kannattaa seurata lähivuosina Arsenalin ja keskikaistansa sementtiin Haalandin vuoksi valaneen Manchester Cityn välillä. Myös Jürgen Kloppin viime vuosien Liverpoolin rakentelu- ja murtautumismalleissa on ollut samoja, Arsenalille tyypillisiä joustavan liikkeen elementtejä.
Otetaan hypoteettinen ajatusleikki. En kykene millään näkemään Erling Haalandia Artetan Arsenalissa. Kai Havertz vuoden 2021 tyylisen Manchester Cityyn sen sijaan kuulostaa, niin, aivan yhtä hyvältä kuin tämänhetkiseen Arsenaliin.
Havertzin erityisominaisuuteen, pallottomaan liikkeeseen, liittyy vielä yksi oleellinen asia, boksipelaaminen.
Kun katselee miehen tämän kauden lämpökarttaa, erottuu siinä kaksi toisistaan erillistä tulipunaista aluetta. Ensimmäinen on juurikin vastustajan linjan edessä oikealla väli- ja laitakaistalla. Toinen on rangaistusalueen sisällä, aivan keskellä noin 7-12 metrin päässä maaliviivasta, jota ykkösalueeksi kutsutaan.
Chelseassa Havertzille naureskeltiin etenkin miehen heikosta viimeistelytaidosta. Osittain aiheesta, sillä kaikilla kolmella kaudella hän alisuoritti maaliodottamaansa nähden – eli Havertz teki vähemmän maaleja, mitä todennäköisyydet olisivat ehdottaneet.
Viimeiseksi Stamford Bridgella jääneellä 2022-23 -kaudella lähes kuuden maalin verran. Kuitenkin, sekä Leverkusenissa että tällä kaudella Arsenalissa alisuorittamista ei ole tapahtunut. Saksassa trendi oli jopa hitusen ylisuorittamisen puolella.
Varianssi voi toki selittää vaihtelua eri kausien välillä, mutta kuulostaa kovin oudolta sattumalta, että maalipaikkojen pitkän aikavälin hukkaamista on tapahtunut ainoastaan Chelseassa.
Hypoteesini on, että tähänkin asiaan löytyy taustalta jo mainittu vapaan ja rajoitetun liikkumisen, kollektiivin ero. Varsinkin tällä kaudella Arsenalissa Havertz on laadukkaamman pelaajien välisen yhteistyön ansiosta päässyt liikkumaan maalipaikoille oikea-aikaisemmin. Aspekti, jota xG:tä laskiessa ei oteta huomioon. Kaksi laukausta tismalleen samasta paikasta voivat todellisuudessa olla hyvin erilaiset maalipaikat.
Havertzin osalta vahvuudet on valjastettu myös boksipelaamisesta puhuttaessa. Erityisominaisuutensa ja siihen liittyvän tilan tulkintakykynsä ansiosta Havertz liikkuu parhaalle maalintekosektorille oikea-aikaisesti, eikä varsinkaan liian aikaisin.
Hyvin tyypillinen Havertz-liikemalli on jäädä ensin jopa löntystelemään hieman boksin ulkopuolelle odottaen pallon päätymistä hyvään maalisyöttöpaikkaan, useimmiten boksin reuna-alueille, missä Arsenal on Valioliigan todellinen primus inter pares. Tämän toteuduttua metsästäjä iskee terävällä liikkeellä pilkun ja vitosen viivan väliin viimeistellen yhdellä kosketuksella. Maaleja tämän kauden Valioliigassa on syntynyt tällä liikemallilla jo viisi Havertzille itselleen.
Tämän lisäksi Tykkimiesten maaliorgioissa Havertzin boksiliikkeistä ovat päässeet nauttimaan toistuvasti muut joukkuekaverit. Arsenal täyttää boksia viimeistelypaikkaa hakien suorastaan taiteellisesti, tai pitäisikö sanoa tieteellisesti, usean pelaajan voimin. Havertzin isku avaa tiloja muille etenkin cutback-alueelle.
Kosketuksia vastustajan boksissa Havertz on ottanut tämän kauden Valioliigassa ottelua kohden yli kuusi: keskikenttäpelaajien vertailussa lukema sijoittuu prosenttipisteeseen 98, kärkien vastaavassa lukemaan 77.
Havertz liikkuu viime tipassa boksiin lähietäisyydelle varmasti myös siksi, koska laukaisutaito on yksi hänen heikkouksistaan. Sen hän onkin piilottanut melkoisen selvästi. Koko ammattilaisurallaan hän on kerännyt maaliodottamastaan vain 5,5 prosenttia boksin ulkopuolisista yrityksistä. Arsenalissa lukema on entistä pienempi, vain 2,9 prosenttia xG:stä yhteensä seitsemän maalintekoyrityksen turvin.
”Havertzin käsittämätön monipuolisuus aiheuttaa sen, ettei vastustaja voi avauskokoonpanojen julkaisemisesta vielä päätellä miehen roolista paljoakaan.”
Raumdeuter-, tilatulkki-käsitteen itseensä liittyen lanseerannut Bayern-ikoni Thomas Müller on luonut legendaarisen uran ennen kaikkea pallottomalla liikkeellään ja oikea-aikaisuudellaan. Mülleriä ei ole opittu tuntemaan yleisöä kohahduttavista, henkeäsalpaavista tempuista tai ohituksista pallon kanssa. Havertzissa on paljon samaa, tosin vielä Mülleriä suhteellisen selvästi laajemmassa työkalupakissa. 24-vuotias saksalainen on monin paikoin paranneltu versio Mülleristä, todellinen Tilatulkki 2.0.
Havertz on osoittautunut arvokkaaksi joukkuepelaajaksi myös vahvan pääpelitaitonsa ansiosta. Tämä on näkynyt isona panoksena molempien kenttäpäätyjen erikoistilanteissa. Hyökkäyspäässä Havertz on kerännyt niin koko urallaan kuin Arsenalissa 21 prosenttia kaikesta maalidottamastaan puskuilla. Melkoinen osuus.
Erikoistilanteiden ulkopuolelta, avoimesta pelistä, nousee esiin yksi asia, jossa “Ysi-Kaitsu” voidaan kaivaa esiin: suora ykköspallopelaaminen. Esimerkiksi kevään Manchester City -ottelussa Arteta halusi tulla Pep Guardiolan masinoiman korkean prässin alta pois suoraviivaisesti ilmateitse. Havertz oli roolitettu selväksi kohdepelaajaksi voittamaan ykköspalloja, ja suoriutuikin tässä operaatiossa hyvin voittaen joukkueelleen yhdeksän pääpalloa.
Havertzin käsittämätön monipuolisuus aiheuttaa sen, ettei vastustaja voi avauskokoonpanojen julkaisemisesta vielä päätellä miehen roolista paljoakaan. Jos hänet on piirretty ysiksi, voidaan kentällä nähdä monipuolinen, laajalla säteellä liikkuva pelaaja tai erityistapauksissa Duncan Ferguson -tyyppinen pitkien pallojen kohdepelaaja. Tai saman ottelun sisällä molemmat.
Koko kauden osalta voitettujen pääpelikamppailujen osuus Havertzilla on hyökkääjien joukossa prosenttipisteessä 85 ja keskikenttäpelaajilla 99:ssä. Mikäli vastustaja onnistuu joko puolustamaan Arsenalin ylätaskut tai prässäämään Cityn tavoin ylhäältä, on Havertzin tarjoama ykköspallo-osaaminen tärkeä lisäkortti Artetan pakkaan.
Vaikka Havertz pelaa Englannin-uransa ylivoimaisesti tehokkainta kautta viimeisteltyään Valioliigassa tällä kaudella 12 maalia ja syöttäen kuusi, ei hänen todellista arvoaan silti mitata näillä lukemilla. Pitäisin Havertzia Arsenalin yhtenä tärkeimmistä pelaajista vaikkapa tehoilla 2+1. On moninkertaisesti arvokkaampaa, millaisia asioita hänen pelitekonsa tuottavat kollektiiville ja muille hyökkäyspään ykköstykeille Bukayo Sakan ja Martin Ødegaardin johdolla.
Havertzin aloittamassa 28 Valioliiga-ottelussa on Arsenal tehnyt keskimäärin 2,71 maalia ja napannut 2,36 pistettä. Ottelut, joissa saksalainen on tullut sisään penkiltä tai ollut kokonaan sivussa (vain yksi ottelu) ovat vastaavat saldot 1,38 maalia ja 2,13 pistettä. Suoraa syy-seuraussuhdetta emme voi osoittaa, mutta kyllä numerot jotain saksalaisen vaikutuksesta kertovat.
Jalkapallotaitoa ovat hienot harhautukset, laukaukset ja haltuunotot. Sitä ovat vähintäänkin yhtä paljon oikein ajoitetut liikkeet tilaan, omien pelitekojen valinta suhteessa joukkuekavereihin ja vastustajiin ja pallollisen vastustajan oikea-aikainen lähestyminen prässätessä.
Kai Havertzin tarina on kaunis, vai pitäisikö sittenkin sanoa: Saksalaisen tehdaskaupungin karun rationaalinen, esimerkki ympäristön vaikutuksesta pelaajan kukoistamiseen. Tai pikemminkin esimerkki pelaajan korkealaatuisista, ei niin näyttävistä peliteoista, jotka mahdollistavat joukkueen kukoistamisen.
Se on myös tarina siitä kuinka yksilöstä voidaan saada parhaat puolet esiin kollektiivin avulla, ei tyhjiössä – tai niissä Tiktokin kikkavideoissa.
