"Maistuu ihan lihalta" ei ole mikään kehu
Kasvisruokakeskustelurintamalta ei kuulu mitään uutta. Elintarviketeollisuuden suunnalta sen sijaan saisi kuulua. Se voisi keskittyä kasvisruuan makuun, ei lihankaltaisuuteen, kirjoittaa tuottaja Kati Lahtinen.
Maistuu ihan lihalta. Monelle tämä on kovin kehu, minkä kasvisruualle voi antaa. Lihaa muistuttava maku voi alentaa kynnystä maistaa kasvisvaihtoehtoa, mutta kasvisruuan ansiona lihaisa maku on kuitenkin aika toissijainen. Kasvisruoka on terveellistä, eettistä ja ympäristöystävällistä. Ja usein maukas sellaisenaan, kasviksia muistuttavana, kasviksilta maistuvana.
Kasvisruuasta kieltäytymisen syistä yleisin tuntuu olevan kaipuu lihaan. Joku selittää sen mauksi, toinen suutuntumaksi. Tähän myös elintarviketeollisuus on takertunut. Alkuvuodesta Blueskyssa oli keskustelunavaus. Sillä tarmokkuudella, jonka ”elintarviketeollisuus on käyttänyt surkeiden vegaanisten makkaroiden ja muihin lihankaltaisten einesten kehittämiseen olisi tehty jo useampi hyvä vegaaninen tai kasviseines”. Keskustelussa kompattiin: raaka-aineiden ominaisuudet kannattaisi käyttää niille ominaisella tavalla, eikä yrittää pakottaa muotoon, joka näyttää joltain, mutta ei kuitenkaan maistu siltä. Vegemakkaroiden puolesta puhuva muistutti, että moni osaa valmistaa rajallisen määrän ruokia. ”Silloin ”nakkikeitto” tai ”kanakastike” vegaanisena on helppo muutos.”
”Tuntuu hassulta selittää, että makkarakin on lihamassalle kehitetty muoto.”
Keskustelut etenevät aina samalla kaavalla. Seuraa tuttu väittely. Jos on kasvissyöjä ja nakki ei kelpaa, miksi pöydässä pitää olla nakin kaltainen tuote. Tuntuu hassulta selittää, että makkarakin on lihamassalle kehitetty muoto tai että ruokakulttuurikin elää ajassa. Herkimmille kriitikoille tämä vaihtoehtojen tarjoaminen on tuputtamista ja ideologiaa – jota eläinten tappaminen ruuaksi ei ole.
Uudet ravitsemussuositukset linjaavat enemmän kasviksia, vähemmän lihaa ja kohtuullisemmin maitotuotteita. Suosituksissa terveyssyistä punaista lihaa tulisi käyttää enintään 350 g viikossa – ympäristösyistä sitäkin vähemmän. Lihavalmisteita tulisi käyttää mahdollisimman vähän. Arvot on haastettu. Lihaa syövä kansalainen löytää itsestään aktivistin. Terveyshuolen vielä ehkä sulattaa, vaikka kolesteroli onkin yksityisasia, mutta ruokako muka ympäristökysymys. Minä tuplaan leikkeleiden määrän!
Mediallekin ravitsemussuositukset olivat vaikeita. ”Saako leikkeleitä vielä syödä?” on tyhmä kysymys. Kyllä, mutta suositus on, että vähemmän.
Kun kasvisruuan etuihin lisätään vielä itsestäänselvyys, eläinten oikeudet, on vaikea perustella sitä, että kasvisruoka on edelleen poikkeus. Jos kasvisruoka sattuu olemaan päävaihtoehto, heilutellaan taas ideologiakorttia.
”Asiat voi pitää yksinkertaisena: voi olla vähemmän lihaa syövä ihminen.”
Tuputtamista ovat kampanjatkin. Lihaton lokakuu ja tammikuinen Vegaanihaaste kannustavat kokeilemaan kasvispainotteisempaa ruokavaliota. Elämää ei tarvitse muuttaa kokonaan. Ei ole pakko ryhtyä täysvegaaniksi, ei kipuilla koko tammikuuta, ei edes kokonaista viikkoa. Ei tarvitse tehdä itselleen vaikeita määritelmiä. Asiat voi pitää yksinkertaisena: voi olla vähemmän lihaa syövä ihminen. Jos yksin pikaruokajätti McDonald’s myy noin 6,5 miljoonaa hampurilaista päivässä (tarkkaa lukua ei tiedetä), ehkä pihvin vaihtaminen kasvisversioon edes joskus voi olla helppo tapa aloittaa.
En kiellä: lounasravintolassa voi törmätä kelvottomaan kasvisvaihtoehtoon. Soijarouheella täytetystä vetisestä paprikasta on kuitenkin tultu eteenpäin. Kritiikissä kömpelöintä omiin korviini on se, että laatuvaihtelu liitetään vain vegeruokaan – ikään kuin pihvi, Kievin kana tai edes jauhelihakastike olisi aina joka paikassa samanlaista tai hyvää. Ei ole. Jos palaute keittiöön tuo makkarasoppaan lisää sattumia, ehkä palaute toimii myös vegevaihtoehtojen kohdalla. Kasvisruuankin voi maustaa. Lihaisa maku, umami, on luotavissa ja kaupasta sitä voi ostaa maustepurkissa.
Kirjoittaja somessa katitlahtinen
