Meeri Tanner lääkitsi itseään alkoholilla ja antoi lapsensa pois – Pahan olon takaa löytyi vakava sairaus

Illalla Meeri Tanner peitteli 3- ja 5-vuotiaat lapsensa sänkyihin. Kun peiton alta kuului tuhinaa, Meeri hiipi ulos ja painoi ulko-oven ääneti kiinni. Alkoholinhimo vei voiton. Oli pakko päästä naapurikuppilaan parille tuopille.

Kun Meeri tuli humaltuneena kotiin, lapset olivat itkien vastassa. Se pysäytti 25-vuotiaan Meerin. Ei äiti voi toimia näin. Seuraavana aamuna hän seisoi sosiaalitoimiston tiskin edessä ja pyysi, että lapset pääsisivät turvallisempaan kotiin.

– Sanoin suoraan, että alkoholi määrittelee elämääni eikä lasten ole hyvä olla kanssani, Meeri kertoo nyt.

Lapset sijoitettiin kiireellisesti sijaisperheeseen. Meeri oli helpottunut, että lapset olivat turvassa. Nyt hän pystyi turruttamaan pahaa oloaan rauhassa. Meeri alkoi juoda kahta kauheammin.

Meeri ei osannut epäillä, että pahan olon taustalla on sairaus. Kaksisuuntainen mielialahäiriö diagnosoitiin vasta vuonna 2011, kun Meeri oli 35-vuotias. Lääkäri arvioi, että sairaus oli puhjennut jo teini-iässä. Diagnoosi oli helpotus.

– Se selitti, miksi elämäni oli ollut niin järkyttävän hankalaa.

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä toistuvat masennusjaksot sekä mania- tai hypomaniajaksot. Jälkimmäisiin liittyy aktiivisuus, touhukkuus ja innostuminen.

Meeri kertoo olleensa hypertouhukas lapsi, joka hoiti koulun pieteetillä ja vietti illat musiikkiharrastuksissa. Oli oopperakuoroa, laulutuntia, poikkihuilun soittoa ja soittokunnan harjoituksia. Energisyyttä pidettiin luonteenpiirteenä.

Yläkouluiässä Meeri alkoi kokea mielialan laskuja, ja alkoholi tuli kuvioihin.

– Olin viikonloput omilla teilläni. Vietin aikaa itseäni vanhempien miesten ja laitapuolenkulkijoiden kanssa. Isäni haki minua milloin mistäkin.

Lukioiässä Meeri koki ensimmäisen todellisen masennuskautensa. Hän ei kyennyt kuin istumaan ruokailuhuoneessa pianon ääressä. Meeri soitti ja lauloi, söi ja kävi välillä vessassa.

– Äitini mukaan en ymmärtänyt ulkomaailmasta yhtään mitään.

Psykiatri diagnosoi Meerillä vaikean masennuksen ja ahdistuksen. Meeri sai rauhoittavan lääkityksen.

Nykyään Meerillä on toimiva lääkitys, joka katkaisee tunnehuiput. Hän tuntee ilon, vihan ja surun terveellä tasolla.

Meeri istui kapakassa ja katseli kauhuissaan kahden miehen välistä käsirysyä. Sumuisen humalan läpi mieleen vilkahti kysymys: missä ihmeessä oikein olen ja miksi? Ihmetys ei häntä kuitenkaan pidätellyt. Tärkeämpää oli tainnuttaa ahdistusta. Siihen tepsi alkoholi.

Meeri oli muuttanut 16-vuotiaana perheensä luota Savonlinnasta Helsinkiin.

– Elämä meni kohti terävää puukkoa. Aamulla oli vain tärkeintä päästä baariin.

Mutta sitten Meeri tuli raskaaksi. Hän lopetti juomisen kuin seinään.

– Vieroitusoireet hikoiluineen ja painajaisineen olivat kamalat, mutta minulle oli päivänselvää, etten koske enää viinaan. Lapsen odottaminen toi elämääni merkitystä.

Jälkeenpäin Meeri on tajunnut, että lapsen syntymästä alkoi hypomaaninen kausi. Hän antoi kaiken huomionsa vauvalle ja rakasti tuijotella pinnasängyssä nukkuvaa poikaansa.

Pari vuotta myöhemmin Meeri ja hänen silloinen miehensä saivat tyttären. Parille tuli kuitenkin ero, ja Meeri jäi lasten kanssa yksin.

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennuskausi alkoi hiipiä takaisin. Samoin alkoholi. Välillä juomiin sekoittui myös lääkkeitä. Meeri sanoo alkoholisoituneensa niin pahasti, ettei muista tuosta ajasta paljoakaan. Sitten tuli yö, kun hän näki itkuiset lapsensa eteisessä.

Meerillä on tapana ajella pikaratikalla ja metrolla, katsella ihmisiä ja miettiä heille tarinoita.

Ne harvat kerrat, kun Meeri tapasi sijaisperheessä asuneita lapsiaan, olivat kipeitä. Lapset kutsuivat sijaisäitiään äidiksi.

Meeri oli puolestaan muuttanut uuden miehensä ja tämän lasten kanssa yhteen asumaan. Eräänä aamuna hän havahtui siihen, että teki aamupalaa miehensä lapsille, mutta ei omilleen.

– Se oli ahaa-aamuni. Kävelin samana päivänä A-klinikalle ja pyysin apua.

Myöhemmin Meeri on ymmärtänyt, että elämässä on toistunut sama kaava: ensin on hankalaa, sitten tulee ahaa-elämys, jonka jälkeen hän on kyennyt tekemään muutoksia.

– Kaaoksenkin keskellä olen haaveillut tasapainoisemmasta olosta. Olen vähään tyytyväinen ihminen, joten pienikin ilon pilkahdus tai toivo on antanut voimaa kurkottaa kohti parempaa.

Päihdekuntoutuksessa hoitaja sanoi Meerille tärkeät sanat: Meeri, sinä olet hyvä äiti, mutta meidän täytyy etsiä se hyvyys sisältäsi.

Meeri onnistui vieroittamaan itsensä alkoholista. Hän opiskeli koulunkäynninohjaajaksi ja sai töitä. Sosiaalitoimi alkoi nähdä Meerissä vakiintumisen merkkejä, ja lapset palasivat kolmen vuoden poissaolon jälkeen kotiin.

Tarvittiin kuitenkin viimeinen aallonpohja ennen kuin Meeri sai vihdoin oikeanlaista apua.

Perheeseen syntyi vielä yksi lapsi. Saman katon alla oli nyt neljä teiniä ja sylivauva. Ruuhkavuodet laukaisivat Meerissä masennuksen. Hän makasi viikkoja sängyn pohjalla. Millään ei ollut väliä. Synkimmässä aallokossa hän yritti itsemurhaa. Se oli hätähuuto, johon vastattiin.

Meeri päätyi suljetulle osastolle. Siellä häntä pyydettiin kirjoittamaan aikajanalle elämänvaiheitaan. Jana konkretisoi, millaista nousua ja laskua elämä oli ollut. Sen nähdessään lääkäri diagnosoi kaksisuuntaisen mielialahäiriön.

– Diagnoosin jälkeen elämääni tuli toivoa: voisin saada hoitoa, Meeri sanoo.

Lopulta oireita tasaavan lääkityksen löytymiseen meni vuosia. Oli kokeiltava ja etsittävä.

– Oli rankkaa käydä toivon ja pettymyksen tunteita jatkuvasti läpi.

Nykyään Meerillä on toimiva lääkitys, joka katkaisee tunnehuiput. Hän sanoo tuntevansa ilon, vihan ja surun terveellä tasolla.

Nyt kun sairaus on paremmin hallinnassa, Meeri haluaa olla yhä tiiviimmin lapsuudenperheensä, lasten ja lastenlasten arjessa mukana.

Yksi, kaksi, kolme. Meeri istuu ruuhkabussissa ja laskee lyhtypylväitä. Oman tilan puute laukaisee ahdistuksen. Meerin sairauteen kuuluu kosketusherkkyys. Välillä peitto ja vaatteetkin ahdistavat. Laskemalla hän siirtää huomion muualle. Se tyynnyttää oloa.

Psykoterapiassa Meeri on oppinut tunnistamaan, että ahdistus on esioire sekä hypomanialle että masennukselle. Hypomaniaa enteilee myös ärsyyntyminen. Silloin Meeri korjaa juustohöylänkin oikeaan asentoon tai ryhmittelee astiat värijärjestykseen. Hän jynssää pesukoneen reunoja hammasharjalla tai tiskaa vimmatusti.

Meeri on liimannut jääkaapin oveen stop-merkin. Jos se ei pysäytä häntä, toinen merkki odottaa siivouskaapissa. Sen nähdessään hän tietää kysyä itseltään, onko tämä tarpeellista.

– Sen jälkeen menen kiikkustuoliini kiikuttelemaan ahdistusta pois.

Hypomanian kanssa on silti vielä tekemistä.

– Olen pää kolmantena jalkana järjestämässä kissanristiäisiä, kutsumassa ihmisiä kylään ja leipomassa mustikkapiirakkaa. Äitini yrittää aina toppuutella, mutten usko häntä, koska hypomaniassa oloni on niin hyvä.

Hypomaaninen touhuaminen kuormittaa henkisesti ja fyysisesti. Ajatus laukkaa ja kävelykin muuttuu pikakävelyksi. Sitä seuraa romahdus, joka voi kaataa sängyn pohjalle.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikäinen sairaus. Meeri sanoo hyväksyneensä sen osaksi itseään. Hän ei osaa olla katkera.

Viime syksynä Meerin nuorimmainen lapsi muutti pois kotoa. Meeri havahtui ajatukseen, että on elänyt koko elämänsä alkoholin tai lastensa kautta. Nyt olisi hänen vuoronsa.

– Olin aika pulleassa kunnossa, joten aloitin ruokaremontin. Lisäsin proteiinia ja vaihdoin rasvattomiin tuotteisiin. Sain aika nopeasti makeanhimoani kuriin. Olen laihtunut 15 kiloa.

Hyvä olo on tuonut positiivisen kierteen. Meeri ei enää tarvitse rauhoittavia ja unta tukevia lääkkeitä. Hän on saanut itsevarmuutta siitä, että tunnistaa sairauden ensioireet ja pystyy hallitsemaan ahdistusta.

Lastensa kanssa Meeri on käsitellyt sairauttaan ja haastavia vuosiaan avoimesti. Perheellä on lämpimät ja mutkattomat välit. Meeri on kiitollinen, että vuosiin mahtuu niitäkin hetkiä, jolloin hän on pystynyt olemaan läsnä.

Kevät on ollut Meerille aina raskain vuodenaika. Kun muu maailma puhkuu elämäniloa, hän voi huonosti. Tänä vuonna oli kuitenkin toisin.

– Ihastelin leskenlehtiä ja huomasin kevään ensimmäiset ampiaiset. Kun aiemmin ahdistuin ihmisten iloisuudesta, nyt muiden hymyt ilahduttivat myös minua.