Apu

Kaarina Suonperä: ”Luutnantti ampui mieheni tarkoituksella – Tyttären vuoksi pakotin itseni toipumaan”

Tapakouluttaja ja kamarineuvos Kaarina Suonperä jäi nuorena leskeksi: "En halunnut pienen tyttäremme näkevän itkuani, suruani ja huoltani. Mutta asia on edelleen vaikea – se on jättänyt minuun avohaavan, en ole pystynyt käsittelemään sitä."
Kuvat Jussi Nukari / Lehtikuva

Kouluaikana äitini sanoi, että saan itse päättää, valitsenko saksan vai ranskan. Lupasin vastata nähtyäni molemmat opettajat. Ensin tapasin saksanmaikan, joka ei hymyillyt.

Seuraavana päivänä tuli ranskanopettaja – enkeli Gabrielin näköinen mies, joka tuoksui hyvältä, katsoi hurmaavasti silmiin ja sanoi: "Bonjour, mademoiselle!" Valitsin ranskan.

Voidakseni hyvin tarvitsen hyvän omantunnon, jotta voin katsoa toista ihmistä silmiin. Jos jokin asia on jäänyt selvittämättä, lähden herkästi sitä selvittämään. Kyllä minulla kantti kestää, ja jos olen tahtomattani loukannut, pyydän anteeksi.

Äitimme oli emäntänä hotelli Klaus Kurjessa Bulevardilla. Kouluikäisenä menin sunnuntaisin kattamaan voileipäpöytää, siinä vallitsee tietty järjestelmällisyys. Opin mistä alkavat kalat, mistä lihat ja missä ovat kylmät ja missä lämpimät ruuat.

Se oli opettavaista kymmenvuotiaalle. Palkkani oli aina jäätelö.

Rentoudun oopperassa ja teatterissa. Jo nuorena käytin vähäiset taskurahani teatteriin ja tutustuin hurmaavaan Tauno Paloon. Teatterissa on lumovoimaa ja taikaa.

Mieheni ammuttiin

Elämäni suurin suru on mieheni Teppo J. Suonperän traaginen kuolema. Asuimme varuskunnassa Hämeen lennostossa Tikkakoskella, kun eräs luutnantti ampui hänet tieten tahtoen.

Olen tästä asiasta jatkuvasti onneton. Tyttäremme oli samana päivänä puolivuotias. Hänen vuokseen pakotin itseni toipumaan.

En halunnut pienen tyttäremme näkevän itkuani, suruani ja huoltani. Mutta asia on edelleen vaikea – se on jättänyt minuun avohaavan, en ole pystynyt käsittelemään sitä.

Lastenklinikan Kummit tarvitsevat lisää väkeä

Kun teimme MTV:n Loistoemäntä-ohjelmaa 60-luvulla, minulle selvisi, etten ole keittiömestari. Mutta osaan kattaa lasit ja aterimet kauniisti ja oikein – kastikelusikkaa myöten. Myös kukka-asetelmat syntyvät minulta.

Olen ollut mukana Lastenklinikoiden Kummeissa alusta asti. Se antaa vilpitöntä iloa puolin ja toisin.

Tapaan poikaa, joka on ollut pyörätuolissa koko elämänsä – mutta hän pelaa futista pyörätuolissa! Olemme käyneet konserteissa ja eri matseissa. Me myös keilaamme ja golfaamme yhdessä. Hän kutsui minut rippijuhliinsa, mistä ilahduin suuresti.

Kummeihin tarvittaisiin lisää väkeä, sillä sairaalassa on paljon lapsia, joiden vanhemmat asuvat kaukana.

Elämän tarkoitus

Elämän tarkoitus on, että tuottaisimme toisillemme hyvää oloa ja mieltä. Jo kunnallispolitiikassa halusin vaikuttaa siihen, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä asunnottomaksi tai muuten yhteiskunnan ulkopuolelle.

Seurakunnan luottamustoimissa huomasin, että on paljon ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta rahattomia, työttömiä tai vailla ruokaa. Elämä on aika yllätyksellistä. Se ei paljon kysele, että sopiiko sinulle.

Mieheni, liikuntaneuvos Pentti Katainen sai minut innostumaan golfista. Olemme pelanneet eri puolilla maailmaa ja samalla tutustuneet eri maiden kulttuureihin ja tapoihin.

Paikan päällä, keskustelemalla ja kyselemällä oppii ymmärtämään muidenkin tapoja. Kotiin palattuani käyn opettamassa niitä kouluissa ja myös luennoimassa kansainvälisyydestä yritysmaailman väelle.

Julkaistu: 25.1.2020
2 kommenttia