Jutta Larm oli laihtumisen ja lihomisen kierteessä, kunnes silloinen puoliso puuttui asiaan: ”Tajusin, ettei minun tarvitse olla mikään tikku”

Jutta Larm on hyvinvointivalmentaja sekä treeni-, ruokavalio- ja elämäntapamuutosvalmennuksia tarjoavan yrityksen äiti. Hän on hypännyt elämässään täysillä niin fyysisen kehonsa kehittämiseen fitness-vuosinaan kuin henkisen kasvun kuvioihin myöhemmin. Istutimme hänet rippituoliin ja kysyimme, millaisia ajatuksia seitsemän kuolemansyntiä hänessä herättävät.

Ylpeys. ”Sanon suoraan, että en voi sietää ihmisiä, jotka ovat ylpeitä ja pitävät itseään parempana kuin muut. Väitän, että olen itse ollut aina melko nöyrä.

Mitä tulee ylpeyteen turhamaisuutena, jossa kiinnitetään liikaa huomiota ulkonäköön tai ulkoisiin suorituksiin, sen kyllä tunnistan itsessäni.

Minulla on taipumus vetää kaikki överiksi. Nuorempana kilpailin fitness-urheilussa. Kisatilanne on sellainen, että kilpailija punnitsee jokaisen riisinjyvänsä kuukausien ajan. Aamu alkaa alasti peilin edessä, ja illalla viimeiseksi katsotaan taas kroppaa, miltä se näyttää. Se kuuluu lajiin, jonka valitsin itse. Minulla kisa-aikaan kuuluivat myös esimerkiksi isot huulet.

Ulkonäkökriisini oli pahimmillaan alle kolmekymppisenä. Heti piti laittaa botoxia, jos oli pientä ryppyä. En tuomitse sitä, voisin laittaa botoxia nytkin, mutta nuorempana pääni sisällä oli tunne, ettei mikään riitä. Minulle on tehty myös silmäluomien leikkaus. Saan edelleen ajoittaisia rykäyksiä, joissa hoidan ihoani säännöllisemmin pistoshoidoilla.

Rakas aviomieheni Juha Larm katsoo ihmistä oikeasti sieluun, ei hän edes huomaa, jos olen käynyt kampaajalla. Olen häneltä oppinut, että ulkoinen kuori on katoavainen.

Olen nyt 50. Mitä vanhemmaksi saan elää, sitä vanhemmalta näytän. Jossakin kohtaa me olemme kaikki samanlaisia kurttukasvoja.”

Ahneus. ”Myönnän olleeni ahne rahalle. Tavoitteeni oli tehdä niin paljon rahaa, että voisin jäädä kolmekymppisenä eläkkeelle. Jossakin kohtaa halusin luksusta eli hienoja autoja, matkoja ja merkkilaukkuja. Kaikkea egoistista, mitä en nykyään niin arvosta.

Tulen tavallisesta perheestä, isäni oli parturi-kampaaja ja äitini opettaja. Minulle oli lapsesta saakka tärkeää, että tienaan omat rahani ja ponnistelen sen vuoksi. Halusin olla naismiljönääri. Rahaa olen saanut tehtyä elämäni aikana, mutta ei se ole saanut minua lopettamaan työntekoa.

Jossakin kohtaa halusin osoittaa pukeutumisellani olevani rikas. Minulla oli personal shopper, joka lähetteli minulle tonnin mekkoja. Sitten katsoin luottokorttilaskuani ja mietin, että miksi minä teen tätä. Ei jokin kassi kerro ihmisestä mitään.

Koko homma romuttui siinä hetkessä. Kun minulla menee maku jostakin hommasta, se menee kertalaakista. Nykyään en osta kalliita merkkejä, koska se ei anna minulle yhtään mitään.

Töitä ahnehdin edelleen. Se on suurin syntini. Minulle ja aviomiehelläni Juhalle se on kuin addiktio. Meillä on Sallassa erämökki, jossa kannamme itse vedet lammesta. Kirjoitamme aina kuulumisia vieraskirjaan. Viime kerralla pysähdyimme lukemaan sitä ja huomasimme, että meillä on vuosi toisensa perään sama virsi. On ollut hektistä, kiireinen talvi takana ja sitä rataa.

Työstän tätä asiaa jatkuvasti kahden eri mentorini kanssa. Suuntani on jo parempi, sillä osaan pitää jo vähän enemmän lomaa. Juhan kanssa olemme sopineet, että jos toinen aikoo vielä kahdeksalta illalla tehdä töitä, siitä saa sanoa.

Tänä vuonna luovuin valmennusyritykseni toimitusjohtajuudesta. Se on vapauttanut aikaani todella paljon ja tuntuu tosi hyvältä.”

Himo. ”Opiskelin jossakin kohtaa seksuaaliterapeutiksi. Tarkoituksenani oli lähteä tekemään sitä työtä, mutta liikunta-ala vei minut lopulta mukanaan.

Siunaukseni on äärimmäisen upea puoliso. Kun aloimme olla mieheni Juhan kanssa yhdessä, monet pyörittelivät silmiään, että kuinkahan mones sukunimikin sillä Jutalla jo on, että tuo liitto ei tule kestämään. Sisimmässäni tiesin, että sitä päivää saatte odotella, että Larmit eroavat.

Juha on maskuliininen mies, joka ei kiellä olemuksensa feminiinistä puolta. Silloin myös seksuaalienergiat menevät hyvin yhteen.

Suhteen alussa halusimme tutustua yhdessä tantraan, mutta Suomi tuntui siinä asiassa liian pieneltä. Löysimme Britanniasta ihanan tantraopettajan, jonka luona kävimme pitkillä retriiteillä.

Seksi on niin paljon enemmän kuin pelkkä yhdyntä. Tyhjä perusnylkytys kyllästyttää. Suhteen alkuajan himo voi jalostua todella kauniiksi ja syvälliseksi yhteydeksi. Voi, kunpa ihmiset lähtisivät rohkeasti yhdessä tutkimaan seksuaalisuuden polkua, se voi olla hieno matka.”

Kateus. ”Luulen, että minun kohdallani kateutta saattaa herättää rakkaudellinen parisuhteeni. Varsinkin, jos on itse riekaleina, niin voi käydä.

Yleisesti ottaen minua ei juuri kiinnosta, mitä minusta ajatellaan. En lue keskustelupalstoja enkä osaa sanoa, ollaanko minulle kateellisia. Uraani seuranneet tietävät, kuinka paljon olen tehnyt töitä. Minulla on ollut myös vastoinkäymisiä. Jäin nuorena leskeksi ja kahdestaan poikani kanssa.

Sen ainakin tiedän, että itse en ole kateellinen. Enemmänkin se on ollut niin päin, että jos olen halunnut jotakin ja kohdannut ihmisen, jolla sitä on, olen ottanut sen inspiraationa. Varsinkin, jos kyseessä on ollut nainen.

Silloin, kun itse havittelin rahaa ja kohtasin menestyneen naisen, ajattelin, että onpa huikea tyyppi! Mietin, mitä voisin oppia häneltä.

Fitness-aikoinani saatoin ehkä ajatella, että jollakin toisella on paremmat olkapäät tai kehonrakenne kuin minulla, mutta oikeastaan kateus on minulle melko vieras synti.

En pelkää näyttää rantasaunaamme tai remonttejamme somessa, koska ajattelen, että niistä syntyy kiinnostavaa sisältöä, jota on kiva tehdä. Suomi on aika turvallinen maa.”

Miten joku voi elää toisen siivellä?

Ylensyönti. ”Meno-Anu en ole ollut oikeastaan koskaan. Parikymppisenä saatoin käydä baareissa vähän, mutta en ole koskaan saanut siitä mitään.

Nousuhumala on kiva, mutta humalan tunteesta en pidä. Tulee aina kauhea darra, ei se ole vörttiä.

Sen sijaan syömispuolella minulla on ollut ongelma. Fitness-vaiheeni vääristi kehonkuvaani todella paljon. Kisakausi kestää kuukausia, siinä muuttuu koko ajan pienemmäksi. Sitten alkaa kokea, että se on normaali olotila.

Nykyään kilpailijoita valmennetaan vielä kisojen jälkeenkin, jotta ihminen voi palautua tavallisiin rasvamääriin, mutta minun kisavuosinani ei sellaista ollut.

Suunnittelin monta viikkoa, mitä kaikkea vedän takahuoneessa sitten, kun kisa on ohi. Kisojen jälkeen söin hulluna muutaman päivän. Siitä kertyi jo nestettäkin niin paljon, että hyvä, jos sormet liikkuivat. Nälkäkeskus ei enää reagoinut normaalisti, vaan keho huusi ruokaa, syömistä ei voinut lopettaa.

Kun ylensyöntiä jatkui muutaman viikon, oli itseinho valtava. Soimasin itseäni siitä, että tein kaksi vuotta töitä kroppani vuoksi, mutta nyt tuhoan sen näin. Kierre alkoi alusta, kun uusi kisadieetti alkoi.

Olen kokemuksesta superkiitollinen, koska se on auttanut minua ymmärtämään ihmisiä, jotka kamppailevat painonsa kanssa.

Käänteentekevä hetki oli, kun menin parikymmentä vuotta sitten Suuri seikkailu -televisio-ohjelmaan. Sitä ennen olin jojoillut painoni kanssa. Kisa meni hyvin, ja opin ohjelman aikana olemaan tyytyväinen rehevämmässä muodossa. Olin silloin yhdessä edesmenneen aviomieheni Petteri Jussilan kanssa. Hän opetti minua arvostamaan itseäni sellaisenani, ylipainoisena. Tajusin, ettei minun tarvitse olla mikään tikku.

Myöhemmin menin fitness-kisoihin uudestaan, kun oli 35-vuotias. Jännitin, miten tällä kertaa käy. Silloin ylensyönnin kierrettä ei enää tullutkaan, vaan homma oli minulla tasapainossa.”

Viha. ”Vihan suhteen olen työstänyt itseäni aika paljon. Anteeksianto liittyy siihen vahvasti. Olen äkkipikainen, mutta pyrin elämään onnellisesti.

Siinä olen tarkka, etten ota paskaa vastaan keneltäkään. Minulla on oikeus asettaa rajat ja valita, mitä elämääni kuuluu.

Jossakin kohtaa ajattelin, että minun pitäisi työstää vihaani niin pitkälle, että onnistuisin antamaan kaikille kaiken täydellisesti anteeksi. Nykyään ajattelen, että ei, itseni yli en jumankauta anna kenenkään kävellä.

Minulla on ihmisiä, joille olen vetänyt niin tiukat säpit, etteivät he tule enää koskaan niistä ovista läpi, sen minä tiedän. En vihaa heitä, mutta minä jatkan omaa elämääni, he omaansa.

Toisaalta ajattelen, että jos ihmisellä on useita vihamiehiä, hänen tulisi katsoa peiliin. Jotkut riitautuvat kaikkien kanssa. Heidän kanssaan voi kuka tahansa joutua ongelmiin.

On ihmisiä, joiden kanssa en halua olla tekemisissä, mutta heitä ei ole kovin monta. Minusta se kertoo, että olen aika hyvä ihminen.”

Laiskuus. ”Minun on vaikeaa hyväksyä laiskuutta. Nyt on noussut esiin ilmiö, jossa nuoret naiset etsivät itselleen elättäjämiestä. He haluavat rikkaan miehen, joka ostaa heille luksuskasseja.

Se ärsyttää minua todella paljon. En ole vielä niin zen, etteikö se osuisi.

Itse olen tuollaisen vastakohta. Olen aina halunnut tehdä itse omat rahani, hoitaa itse omat asiani ja olla mahdollisimman itsenäinen. Miten joku voi elää toisen siivellä? Maata perse homeessa ja pyytää, että vie minut Dubain lomalle?

Minusta laiskuus on paha synti. Voihan laiska olla, mutta silloin ei kannata odottaa mitään. Olla kuin lokin poikanen, suu auki, että tuokaa minulle kaikki tänne. Jos olet laiska, niin ole, mutta älä sitten valita siitä.”

Meikki: Tiina-Maria Valanti. Tyyli: Suvi Poutiainen. Mekko: Acne Studios / Stockmann. Korvakorut: Kalevala. Sandaalit: & Other Stories. Ulkotuoli: Crinoline, Skanno.