Joulu yksin ei ole automaattisesti kaamea kohtalo – Kun erosin, se oli yksi toiveeni exälle

Kun erosin, minulla oli exälleni kaksi pyyntöä: halusin keittiön radio ja että saisin viettää joulun yksin. Emme eronneet joulun alla vaan keväällä, mutta joulun viettäminen yksin oli pitkäaikainen haaveeni. Sitä paitsi tiesin, että en olisi täysin yksin: olisihan minulla se radio.

Kun joulu sitten läheni, törmäsin lööppiin, joka sai minut purskahtamaan nauruun: “Kymmenet tuhannet viettävät joulun yksin: Traagiset tarinat.” Oikeasti siinä ei tietenkään ollut mitään nauramista. Kyseessä on vakava asia, traaginenkin.

En tarkoita yksinoloa: ei se ole tragedia. Toiset ovat siitä surullisia, toiset iloisia ja joillekin se on fakta ilman suuria tunteita. Vääryys tapahtuu siinä kohtaa, kun lehdessä lukee, että on kaamea kohtalo olla jouluna yksin. Se ei auta ketään. Mutta niille, joille yksinäisyys on kipeä asia, se on veitsen kääntämistä haavassa.

Olin sinä jouluna yksin hyvin onnellinen, eikä minulta puuttunut mitään. Söin lempiruokaa, luin kirjaa, kävin lumisella lenkillä. Luulenpa, että en ole ainoa, joka on kokenut jouluna suurempaa ahdistusta ihmisten seurassa kuin yksin.

Sen jälkeen lapset ovat olleet vuorovuosin minun ja exäni kanssa, ja minulle on varsin hyvin riittänyt, että ylipäätään vietän joulua joka toinen vuosi. Joulu on siltikin makuuni turhan usein. Juuri ehtii edellisestä toipua, niin jo on seuraava ovella. Huomaa, että joulu on keksitty aikana, jolloin ihmisten elinikä oli puolet nykyisestä ja koskaan ei tiennyt, kenelle lapsista joulu on viimeinen.

Viime vuonna joulupukki sanoi radiossa aattoiltana toivovansa, ettei kukaan ole jouluna yksin. Jäin miettimään, kenelle viesti on suunnattu. Jos sitä kuuntelee yksin, ilahtuuko tosiaan, kun itse joulupukki sanoo, että väärin vietetty? Niille, jotka ovat seurassa, se on selkääntaputus, jota he tuskin tarvitsevat. Taatusti ihan kaikki tietävät, että on normi viettää joulua perheen kanssa. (Kyllä, sain myös radion.)

“Kun ei vain kenenkään tarvitsisi olla yksin” on lausuma, joka heitetään kevyesti jouluiseen jutteluun ja jolla tavoitellaan hyväntahtoisuutta. Tein kerran taloyhtiön joulusaunassa tosi tuhmasti ja vastasin naapurille niin kuin ajattelin: jaahas, minäpä olen jättänyt sairaan, vanhuksen ja vammaisen yksin. Kärjistin, koska kuohahdin. Rikoin hartauden, joka saunassa oli vallinnut, eikä tunnelmaa enää saanut korjattua millään. Viaton naapuri ei tietenkään ollut valmistautunut ottamaan vastaan synnintunnustukseksi verhoiltua kritiikkiä. Se ei ollut minulta kauniisti tehty.

Olin edellisenä jouluna saanut hermoromahduksen. Läksin töistä vain joululomalle 13 vuotta sitten enkä koskaan pystynyt palaamaan takaisin. Seuraavana vuonna pelkäsin joulua enkä suin surminkaan olisi lähtenyt kotoa mihinkään saunaa kauemmaksi. Mutta naapurin joulusaunan pilaaminen on tarpeetonta.

Usein käyn jouluna yleisessä saunassa. Naisten puolelle kokoontuu äitejä, lapsia, mummoja ja meitä, jotka tulemme yksin. Lapset ovat hilpeimmillään ja jännitystä puretaan vesileikkeihin. Joulusauna on harvinainen yhteisöllisyyden hetki päivänä, jolloin perhekeskeisyys on äärimmäistä. Naiset nauravat yhdessä hössötykselle, johon on taas tullut osallistuttua överisti, vaikka viime vuonna vannottiin, että ei enää ikinä. Mutta ensi vuonna ei ihan oikeasti.

Me eronneet äidit olemme paikalla viimeisinä, sillä meillä ei ole kiire mihinkään. Vasta keskenämme kehtaamme iloita siitä avoimesti. Vaikka monet perheelliset rakastavat joulujaan, yksikään eronnut ei kaipaa menneitä perhejouluja. Eroon on aina syynsä, ja harva perhe on parhaimmillaan jouluna. Sitä paitsi saunan jälkeen on helppo huokaista, että kaikki on tavattoman hyvin. Onpa ihanaa olla vaan.