Apu

Jari Sillanpään viisi vuosikymmentä



Jari Sillanpään viisi vuosikymmentä

Intian ja Pakistanin toinen sota syttyi 15. elokuuta 1965
Teksti Jorma Lehtola

Intian ja Pakistanin toinen sota syttyi 15. elokuuta 1965. Seuraavana päivänä Ruotsin Ludvikassa, Turun korkeudella, syntyi Jari Veikko Sillanpää, jonka sydän löi bum-bum-bum.

Suomen tangokuningas Olavi Virta oli keväällä täyttänyt 50 vuotta, tuleva kuningatar Arja Koriseva oli potra nelikuukautinen kikattaja Keski-Suomessa...

Näin Jari Sillanpään tarina pitäisi aloittaa, suuri mies suuriin linjoihin kytkien.

Mutta aloitammekin muutamasta peruspilarista, jotka Sillanpää saa valita ehdolla, että niitä tulee eri vuosikymmeniltä: joku tapaus, ehkä joku ihminen.

0–9. Ensimmäiseltä vuosikymmeneltään Sillanpää nostaa esiin Ann-Britt Frej’n, opettajansa ykkösluokalta kolmoseen Smoolannissa, siellä, jossa ”mun elämä oikeesti alkoi”.

– Se oli virallisesti Ruotsin pienin koulu: yhdeksän oppilasta ja kolme luokkaa. Ann-Britt oli mulle tärkeä ihminen. Vaikka hän vähän sulkikin silmänsä kiusaamiselta, tunsin koko ajan, että hän oli mun puolella. Mä rakastin sitä, ja kyllä sekin tykkäs musta.

Sillanpää oli se pulska finnepojke Ludvikasta, vahvasti likinäköinen rukka, jota isosisko kiivaasti puolusti – ”Sari pieksi ne kundit”.

Elämä oli kiertämistä. Ludvikasta Övikiin ja pohjoisen Luulajaan, lähemmäksi Suomen sukulaisia. Äiti oli lähetetty talvisodan kynnyksellä sotalapsena Ruotsiin, ja sinne hän lopulta perusti perheen.  

Siellä musiikkikin tuli vahvasti Sillanpään elämään.

– Ruotsissa oli toimiva musiikkikoulu. Jokainen sai valita niin monta instrumenttia kuin halusi. Mä soitin mandoliinia, alttohuilua ja urkuja ekasta kolmoseen. Kahdeksanvuotiaana menin kirkon poikakuoroon. Kuoronjohtaja antoi mulle laulutunteja.

Haaveet tähteydestä nostatti norjalainen lapsitähti Anita Hegerland, joka kahdeksanvuotiaana löi itsensä läpi Ruotsissa, Saksassa ja muualla.

– Viisivuotiaana näin lehdessä kuvan Anitasta, kun se istuu kirjemeressä. Ajattelin, että wau, miten joku voi saada noin paljon fanipostia.

10–19. Toisen vuosikymmenen hahmoksi nousee äiti, joka härkänä puolusti leijonapoikaansa. Hän toimi isän ja pojan hankalien suhteiden välittäjänä, mutta myös koulukiusaamisen torjuntajoukkoina.

– Meidän suvussa äiti on ollut se, joka sanoo: Nyt olette hiljaa! Kaikki soittaa äidille, jopa kolmekymppiset serkut, jos on jotain ongelmia. Äiti on ollut rakastava ja rauhoittava, mutta myös tiukka. Siksi mä vastaan: Raija Aura Onerva Sillanpää, omaa sukua Kettunen.

Äiti nosti kissan koulun pöydälle, vaikka kiusattua poikaa hävetti – noloo, nyt kaikki saa tietää.

– Tuli lääkärit, kuraattorit, psykologit, opettajat ja meidän luokan oppilaat. Siellä oli kriisipalaveri, haastateltiin joka ikinen ihminen erikseen. Mutta eihän se mitään auttanut, Sillanpää naurahtaa.

– Kunnes mä otin nyrkit! Oikeesti äiti oli aina ollut psykologinen ja rakentava, ja sitten yhtäkkiä: ”Lyö takaisin!” Mä kauhistuin, että ÄITI!

Ratkaisuottelu käytiin uimahallilla, treenejä odotellessa, kun Leif ja Harri tulivat sinne tönimään. Kuppi nurin ja – paf! siellä Harri makasi, hah-hah!

– Mua niin nolotti, kun musta tehtiin jonkinlainen koulun sankari. Se oli niin outoa. Kaikki pahiksetkin olivat odottaneet, että mä räjähdän.  

Vuosikymmenen tapaus Sillanpäälle oli itsenäistyminen, tuo ”ihana juttu” – muutto 18-vuotiaana omaan kaksioon vanhaan puutaloon Luulajassa, työpaikka viereisellä huoltoasemalla.

Sillanpää halusi lääkäriksi ja tilasi kurssiesitteen Uumajan yliopistosta. Hän rukoili, ettei kysyttäisi fysiikkaa, joka oli liian vaikeaa – ”kaikki muu oli helppoa”.

– Kun avasin sen paksun raamatun, niin siinä lukee ensimmäiseksi ”fysikalisk kemi”! Ajattelin, että en mä jaksa, p-le, mä meen töihin tienaamaan rahaa.

– Halusin ravintola-alalle. Tiesin, että siellä tienaa enemmän rahaa ja voi ostaa paljon enemmän merkkivaatteita. Mä olin niin merkkifriikki, sukkia myöten.

Taustalla oli kouluvuosien trauma: kaikilla ruotsalaisilla oli merkkifarkut ja ”meillä Sarin kanssa ei mitään”. Jartsa päätti paikata asian kesäsukuloinnilla Joensuussa.  

– Kysyin tädiltä, jolla oli Falmers-merkkiset farkut, että saanko ratkoa yhden merkin pois. Vein sen Ruotsiin ja ompelin siellä viiden kruunun farkkuihin. Mutta eihän se kelvannut, kun kukaan Ruotsissa ei edes tiennyt, mikä Falmers on!

Alamme lähestyä nuoruusiän keskeisintä opetusta siitä, miten epäoikeudenmukainen maailma on.

– Päätin tienata rahat. Levi’s-farkut maksoivat 83 kruunua. Möin sunnuntaisin ovelta ovelle Dagens Nyheteriä. Meni vuosi tienata ne kruunut. Ostin kaupungista ihanat Levikset. Mutta kotona Sari alkoi itkeä, että ”mulla ei ole merkkifarkkuja!”. Äiti ja isä menivät samana päivänä ostamaan Sarille Lee Cooperit. Siis mä oon vuoden kantanut niitä s-nan lehtiä, ja sitten Sari saa säälistä merkkifarkut!

– Voit laittaa otsikkoon: Sillanpää katkerana jälleen. Siinähän on vähän sitä, että mitään ei elämässä tule ilmatteeksi, paitsi Sillanpään perheessä. Että jos on vähän yhyy, niin saa!

Sillanpäillä vanhemmat puhuivat suomea, mutta lasten kieli alkoi vaihtua, kun ”meidät heitettiin hiekkalaatikkoon”. Jarin suomen kieli alkoi kehittyä vasta, kun hän meni ruotsinlaivalle töihin.

– Jostain syystä minulla on kuitenkin aina ollut suomalainen sydän. Siinä oli jotain eksotiikkaa, kun mentiin Suomeen kesälomalla. Siellä sai salmiakkia ja näki tv-mainoksia. Jotakin oli ekana Suomessakin.

Suomalaisuus meni niin pitkälle, että Sillanpää päätti pelastaa Suomen uintimaineen. Häntä otti päähän, kun Ruotsi pärjäsi joka tyylillä, mutta Suomessa vain ”joku oululaistyttö oli voittanut jonkun EM-pronssin tai neljännen paikan”.

– Suunnittelin, että mä treenaan Ruotsissa, ja kun pääsen olympialaisiin, loikkaan Suomeen ja tuon kaikki mitalit Suomelle. Sitten uinti jäi, kun lähdin musiikkialalle, mutta mä päätin, että voitan euroviisut Suomelle. Sekään ei ole vielä tapahtunut.

20–29. Kuukautta ennen Jari Sillanpään 20-vuotisjuhlia pidettiin Seinäjoella ensimmäiset Tangomarkkinat. Kemin mummolan televisiosta hän näki, että kuninkaaksi valittiin Kauko Simonen Rovaniemeltä.

Tältä kymmenvuotiskaudelta esiin nousee Vuokko Rapeli. Tarina vie meidät Silja Symphonyn kannelle 7, jonne Sillanpää on päässyt ykkösbaarimestariksi. Hänellä on siellä ”shottiverstas”, jossa kokeillaan kossun sekoittamista eri karkkeihin, erityisesti salmiakkiin.

Mutta Sillanpää haluaa laulaa, jopa työaikana. Sillä on hintansa.

– Häivyin yhden kerran liikaa karaokebaariin. Risteily oli ihan täynnä, yli 2 000 ihmistä. Odotin vuoroani ja odotin vuoroani ja odotin. Kun katson lasi-ikkunasta ulos, niin siellä on intendentti plokkaamassa laseja pöydästä, jumalauta!  

– Pari viikkoa ennen kesäloman loppua tuli puhelinsoitto: ”Älä ota tätä rangaistuksena vaan sormenosoituksena. Sinut siirretään viinikassaksi kannelle 6.” Se oli kuin vankila, kaukana karaokebaarista. Koska yritän aina muuttaa asiat voitoksi, rupesin maalaamaan ja myymään t-paitoja. Eihän luovuutta voi tappaa.

Sitten tulevaisuus istahti pöytään.

– Yksi tarjoilija änkeää mun reviirille ja kysymättä istuu mun jakkaralle: ”Hei, mie olen Vuokko Rapeli. Sun pitäis päästä tapaamaan Maija Hapuojaa. Maija on mun hyvä ystävä ja vois laulattaa sua, ja ehkä sä pääset hänen oppilaaksi.” Sanoin, että kuule, mä olen lauluopetusta saanut ihan pikkupojasta asti, mä olen jo valmis ja täydellinen! Maija Hapuoja, who is that?

Sillanpää pysähtyy.

– Minulla on elämän kasvatusvaiheessa ollut hirveästi härkänaisia. Äiti on härkä, Maija on härkä ja Vuokko on härkä, vahvoja naisia, jotka vaan päättää jotain. Niin minun piti nöyrtyä, ja niin minä pääsin Maijan oppilaaksi.

Kun tangokarsinnat tulivat Ruotsiin 1993, Sillanpää lähti mukaan. Hänestä tuli pettynyt tangoprinssi Seinäjoen kesäkisoissa 1994, jolloin vanha uimari luuli kuntonsa olevan piikissään.

Mutta seuraavana kesänä hän palasi, eikä suostunut poistumaan ennen seitsemää kymppiä.

Här är ditt liv, heinäkuun kahdeksas 1995!

J. V. Sillanpäästä tuli tangokansan henkinen isä ja pistepankinjohtaja. Kuukautta myöhemmin hän oli  30.

30–39. Kuningastie alkoi poikia kultaa ja platinaa.

– Korkkasin Hartwall-areenan konsertilla avajaispäivänä 1997. Suomessa artistit eivät olleet tehneet jäähallikeikkoja. Tuli suuria kiertueita.

Merkittävä käänne oli oma tuotantofirma.

– Halusin laajentaa työkuvaani ja itsenäistyä vielä enemmän. Mua vaivasi hirveästi se, että heitettiin tikkatauluun, minne mennään seuraavaksi keikalle, vaikka Auraviihde yrittikin löytää ratkaisua, että artistit eivät joutuisi tekemään hirveitä siirtoja.

Istanbulissa 2004 toteutui vanha euroviisuhaave. Tosin pettynyt prinssi sieltäkin palasi. Pisteitä tuli 17 vähemmän kuin Seinäjoella, eikä yhtään kymppiä.

Takes 2 to Tango. Tangoon tarvitaan kaksi, mutta voittoon huomattavasti enemmän. Joku päivä asiaan palataan.

40–49. Vuosikymmenen hahmo oli Al Gore, jonka ilmastonmuutoselokuva Epämiellyttävä totuus säväytti.

– Järkyttävä dokumentti! Silloin mä päätin tehdä oman ekologisen teon ja hankkia tuulivoimaa Vihtiin, jossa mulla on talo. Ostin netin kautta sääaseman, joka viritettiin 15–20 metriin puuhun mittaamaan tuulia. Kahden viikon päästä totesin, että tänne ainakaan ei kannata pystyttää mitään.

Päätös oli kuitenkin saletti. Sillanpää halusi tuulivoimamoguliksi. Piti vain löytää paikka.

– Muistin, että aina kun olen esiintynyt Raahen ulkoilmatapahtumissa, niin muusikoiden nuotit vain lentää, kun tuulee niin. Konserttimatkalla Raahessa kyselin, onko kaupungilla mitään tuulivoimasatsauksia.

Raahessa sanottiin reilusti: ”Sä oot julkkis. Me annetaan sulle kaksi hyvää paikkaa Raahen satamassa, ja samalla me saamme käyttää sun kasvoja.”

– Sanoin, että olen mielelläni tuulivoimamannekiini! Oma tuulifirma oli pakko myydä, kun pankit eivät antaneet rahoitusta, mutta Raahen Energia tarjoutui ostamaan 75 prosenttia, mulle jäi 25.

49,9. Viisikymppisen elämästään Sillanpää ei vielä kolmeen kuukauteen pysty sanomaan mitään, koska on siihen liian nuori.

Viimeisen juhannuksensa varhaiskeski-ikäisenä Siltsu viettää helikopterissa, joka lennättää hänet neljään tanssipaikkaan ympäri Etelä-Suomea.

50-vuotispäivänsä elokuussa Sillanpää aikoo viettää Helsingin Stadionilla, jonne on tulossa joita kuita muitakin. Stadionille mahtuu 39 784 ihmistä ja loput ulkopuolelle.

Sano, että sä tahdot.

Teksti: Jorma Lehtola

Kuvat: Timo Pyykkö

Julkaistu: 5.6.2015