Mondo

Jalkapallon perässä matkustava kirjailija: ”Ottelutapahtuma on joka maassa erilainen”

Jalkapallon perässä matkustava kirjailija: ”Ottelutapahtuma on joka maassa erilainen”

Esa Mäkijärvi on nähnyt kymmeniä jalkapallo-otteluita maailmalla. Tutuksi ovat tulleet niin savupommeja heittelevät ultrafanit kuin eri maiden katsomoeväät.
Teksti Samuli Knuuti
Kuvat Vuokko Salo
Mainos

Tunnelma Pietarin jalkapallostadionilla muuttuu äkkiä innostuneesta hermostuneen vihaiseksi. Piskuisen Rostovin rannikkokaupungin joukkue saa maalin ja menee 2–0-johtoon mahtavaa FK Zenitiä vastaan.

Jossain muualla ottelun yllättävä vierasjohto voisi tietää levottomuuksiakin. Mutta ei Venäjällä, kertoo tuon pelin katsomossa istunut Esa Mäkijärvi.

”Ottelussa oli poliiseja aivan huikea määrä”, hän muistelee. ”Kun katsomossa oli 25 000 ihmistä, poliiseja oli paikalla ehkä viitisen tuhatta. Ja Venäjällä ne ovat todella pelottavan näköisiä rynnäkkökivääreineen ja mellakkavarusteineen. Siellä tuollaiset ylimitoitetut turvatoimet ovat valtion tapa pullistella muskeleitaan.”

Mäkijärvi, 31, on runoilija, kirjailija ja bloggaaja, jota kiehtoo jalkapallossa moni asia. Maailman harrastetuin ja seuratuin laji kirvoittaa katsojissaan riemua ja joskus syöksee nämä murheen alhoon. Peliä voi analysoida läkähdyksiin asti. Lopulta kaiken inhimillisen draaman ja henkeäsalpaavien suoritusten takaa löytyvät suuret rahat ja valtiolliset intressit.

Mäkijärvi on kirjoittanut esseistiset kirjat Pyhä peli: Italian jalkapallon tarina (2016) ja Valkoinen baletti: Kirjoituksia Real Madridista (2014). Jälkimmäisestä voi jo arvata, että hän on pesunkestävä Real Madrid -joukkueen fani.

”Halusin kirjoissa yhdistää fanikirjojen intohimon ja tietokirjallisuuden tyyneyden. Real Madrid on minulle tärkeä. Sen tapa pelata on yhdistelmä kauneutta ja kiihkeyttä. Vaikka pelaajilla olisi takanaan tuhansia harjoituksissa läpi käytyjä toistoja, tiukan paikan tullen he voivat unohtaa oppimansa ja ryhtyä toteuttamaan itseään joukkueen kustannuksella.”

Jalkapallon suhteen Mäkijärvi on myöhäisherännäinen. Hän kasvoi Kouvolassa ja Heinolassa, paikoissa, joissa virikkeitä nuorelle miehelle tarjosi lähinnä torin ympäri ajelu autolla. Jalkapallon hän löysi televisiota katsomalla, ja itse hän ryhtyi pelaamaan vasta tajuttuaan, ettei lajia voi täysin ymmärtää, ellei harrasta sitä itse.

”Heti kun ensimmäistä kertaa astuin pelaajana jalkapallokentälle, tunsin saapuneeni kotiin”, hän kertoo.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Esa Mäkijärvi on nähnyt ulkomailla ainakin viisikymmentä ottelua. Hän rakentaa matkansa aina jalkapallon ympärille mutta käy siinä sivussa tutustumassa museoihin, nähtävyyksiin ja paikalliseen elämään, kuten kuka tahansa turisti. Koska hän viettää kirjailijantyössään paljon aikaa yksin, yleensä matkoilla on mukana ystäviä, sukulaisia, joskus naisseuralainen.

”Ottelupäivä on aina enemmän kuin katsomossa vietetyt kaksi tuntia”, hän kuvailee. ”Heti aamulla peli on ensimmäisenä mielessä, ja päivä kuluu erilaisiin valmistautumisrituaaleihin. Täytyy tutustua joukkueiden kokoonpanoihin ja mennä ajoissa stadionin lähelle imemään paikallistunnelmaa baareista. Pitää olla ajoissa katsomassa joukkueiden verryttelyä ja niin edelleen. Muun kulttuurin harrastaminen samana päivänä on mahdotonta.”

Vaikka globalisaatio on yhdenmukaistanut eri maiden pelityylejä, ottelutapahtuma on silti aina erilainen kaikkialla. Miten ihmiset käyttäytyvät, mitä huutavat tai mitä syövät: Espanjassa katsomossa popsitaan yleensä auringonkukansiemeniä, mutta Real Madridin otteluissa puoliajan alkaessa vanhat herrat vetävät esiin kotoa tuodut voileivät ja sytyttävät sikarit. Atlético Madridin peleissä tuoksahtaa vahvasti marijuana, kun taas Saksassa katsomoissa tyhjennetään surutta litran oluttuoppeja. Näin tapahtuu vain Saksassa, muualla alkoholin tuominen katsomoon on yleensä kiellettyä.

Vaikka Espanjan jalkapallo on Mäkijärvelle rakasta, vielä enemmän hän on kirjoittanut Italian jalkapallosta. Lajin seuraajan ikuisia ihmetyksen aiheita on, että kun Italia muuten on niin leväperäinen ja epäjärjestelmällinen maa, kuinka heidän tapansa pelata jalkapalloa perustuu puuduttavaan puolustamiseen?

”Jalkapallo lienee Italiassa kaikista jämptein aktiviteetti. Ottelutkin alkavat sekunnilleen ajallaan, mikä on siellä muuten poikkeuksellista. Futis nousi Mussolinin aikana mahtilajiksi, ja ehkäpä siksi peliin tuli jopa fasistinen ajatus voittamisen tärkeydestä – se menee kaiken muun edelle. Joukkueissa vallitsee sotilaallinen kuri, pelaajat elävät suorastaan munkkimaista elämää.”

Eikä ole olemassa vain yhtä Italiaa. Pohjois-Italian kaupungit ovat hyvin keskieurooppalaisia, niistä tulee kaikenlaista tyylikästä ja hienoa. Saapasmaan tunnetut viinit, muotivaatteet ja urheiluautot eivät ole syntyneet leväperäisyydestä.

Silti juuri Italiassa Mäkijärvi on ainoan kerran joutunut jalkapallopelissä tilanteeseen, jossa hän tunsi olevansa vaarassa. Se tapahtui Stadio Olimpicolla ottelussa AS Roma–Juventus. Hän erehtyi ystävänsä kanssa ostamaan istumapaikat aivan Rooman fanikatsomon viereen.

”Juventus on seura, joka herättää vihaa ympäri Italiaa”, hän kertoo. ”Siellä ei todella istuta kädet ristissä peliä katsomassa, kuten vaikka Hartwall Areenalla. Kaikki pomppivat, tönivät, heittivät savupommeja. Ikäloppu Rooman stadion notkui liikkeen paineesta. Tuli ihan oikeasti fiilis, ettei täältä selviä hengissä pois. Siinä pelissä tunsi olevansa jalkapallokulttuurin ytimessä, sekä hyvässä että pahassa.”

Mäkijärveä miellytti päästä kerrankin kaiken jalkapallon tuottaman kiihkon keskelle. Ottelutapahtumasta voi nauttia kahdella hyvin erilaisella tavalla: joko voi ostaa kalliit liput parhaille paikoille hyvien palveluiden viereen, tai sitten voi hankkia lipun innokkaimman kannattajaporukan ytimeen. Mäkijärvi nauttii kummastakin tavasta katsella peliä. Ottelu on aina spektaakkeli, katselupaikasta ja lopputuloksesta riippumatta.

”Kun Ranskassa Lyon–Bordeaux-pelissä kotijoukkue teki maalin, koko katsomo huusi ja hyppi varmaan varttitunnin. Sellaista kollektiivista riemua en ole muualla kokenut.”

Mitkä ovat Mäkijärven mielestä parhaat jalkapallokaupungit? Ensinnäkin eläväinen Madrid, jossa pelaa useita joukkueita – Real Madridin ja Atlético Madridin ohella Getafe ja Rayo Vallecano –, joten samalla matkalla voi nähdä useamman ottelun. Lontoo, jossa voi huippujoukkueiden Arsenalin, Chelsean ja Tottenhamin otteluiden seuraamisen yhteydessä maistella paikallisia oluita. Ja Rooma, jota hän pitää ikuisena kaupunkina myös jalkapallon puolesta.

”AS Roman ja Lazion pelit pitää kokea, vaikka lippuja peleihin onkin rajoitusten takia hieman vaikea saada.”

Mäkijärvi on matkustanut seuraamaan paikan päällä kaikkia eurooppalaisia jalkapallon huippusarjoja. Mantereen ulkopuolelle hän ei ole vielä ehtinyt, koska kaukomatkailu pallon perässä tulee kalliiksi. Eteläamerikkalainen futiskulttuuri kyllä kiehtoo häntä, otetaanhan peli siellä usein vielä enemmän tosissaan kuin Euroopassa. Metakka siellä jalkapallo-ottelussa vastaa melkein keskisuurta valtioiden välistä aseellista konfliktia, ja väkivaltaisuudet katsomoissa ovat Eurooppaa tylympiä. Mäkijärvi ei ikinä ottaisi itse tappeluihin osaa, mutta ne kiinnostavat häntä spektaakkelin osana.

Kirjassaan Pyhä peli Mäkijärvi käsittelee myös kiisteltyä ultrakulttuuria. Jalkapallon ultrakannattajat ovat järjestäytyneitä superfaneja, jotka tekevät itsensä otteluissa näkyviksi äänekkyydellään, savupommeillaan ja banderolleillaan. Heidän touhuissaan on myös mukana väkivallan uhkaa, mutta tavallisten fanien kimppuun he eivät käy. Yleensä kohteena ovat toisten seurojen ultrat tai sitten poliisit.

”Ultrien toiminta on hyvin usein poliittisesti motivoitunutta”, Mäkijärvi erittelee. ”Mukana on paljon sekä äärivasemmistolaista että äärioikeistolaista sakkia. Toiminta on usein hyvin ristiriitaista. Jos vastustajan riveissä pelaa ultran mielestä väärää etnistä taustaa edustava pelaaja, rasismi kukoistaa. Mutta kun sama pelaaja pukee ’oman seuran’ paidan päälle, silloin kaikki on hyvin.”

Ultrat halajavat takaisin romanttisempaan aikaan, jolloin jalkapallo ei vielä ollut bisneksen läpikyllästämää. Savujensa ja katsomossa tekemiensä näyttävien tifo-koreografioiden avulla ultrat haluavat olla tapahtuma tapahtuman sisällä. He uskovat olevansa yhtä kannattamansa seuran kanssa, vielä enemmän kuin ne, jotka ovat vain työsuhteessa siihen.

Jos jalkapallomatkailu kiinnostaa, kuinka siinä pääsee alkuun? Mäkijärven vastaus on hyvin proosallinen: pitää vain ostaa liput netistä ja valmistautua pieniin hankaluuksiin.

Jokainen seura myy lippuja omalla tavallaan, kielitaito auttaa myös. Varmimmin liput saa ostetuksi liittymällä seuran rekisteröidyksi jäseneksi, jolloin saa etuosto-oikeuden kaikkien pelien lippuihin. Mustasta pörssistä ja ennen otteluita stadionilta saattaa myös saada lippuja, jos on valmis maksamaan enemmän. Lopulta asiat aina kuitenkin järjestyvät, kunhan on vain kärsivällinen. Ja aina se on sen arvoista, Mäkijärvi ajattelee.

”Niin hassulta kuin se kuulostaakin, jalkapallon katsominen rauhoittaa minua”, hän sanoo. ”Jo se kentän vihreä väri viestii, että maailmassa on nyt kaikki kunnossa niin kauan kuin tämä ottelu kestää.”

Esa Mäkijärvi

33-vuotias kirjailija ja toimittaja.

Kotipaikka: Helsinki, lähellä Finnair-stadionia.

Suosikkipaikka: ”Madrid. Siellä on suosikkiseurani Real Madrid, Pradon taidemuseo sekä hienoa paikallista ruoka- ja juomakulttuuria.”

Matkailumotto: ”Koe saman reissun aikana taidetta ja urheilua.”

Matkavinkki: ”Milano on erinomainen, hengeltään keskieurooppalainen kaupunki. Se sopii niin jalkapallon katsomiseen, shoppailuun kuin museoissa käymiseen.”

Juttu on ilmestynyt Mondossa 9/2016.

Julkaistu: 24.6.2018