Jalkapalloanalyytikko läpivalaisee Huuhkajien suurimman ongelman: "Liikumme kohti isoja maita kaikissa muissa mittareissa, paitsi niissä, joilla on merkitystä"

Koen itseni tämän Suomen jalkapallodataskenen eräänlaiseksi grand old maniksi ja minulla on paljon mielipiteitä. Näin aloittaa keskustelumme Axel Storbacka, 37. Olen pyytänyt tältä helsinkiläiseltä kauppatieteiden maisterilta haastattelua, koska hän otti X:ssä kriittisesti kiinni Suomen Palloliiton julkaisemaan tuoreeseen miesten kansainvälisen jalkapallon analyysiin.

Storbackalla on paljon mielipiteitä, mutta aina perustelujen kera. Vaikka haastattelun alkuperäisenä aiheena oli Suomen miesten jalkapallomaajoukkue, paaluttaa Storbacka sivumennen painavaa asiaa myös pelaajien skouttaamisesta, tiedolla johtamisesta ja koko suomalaisesta pelaajakehityksestä.

Monelle kotimaiselle jalkapalloihmiselle Storbacka on tuttu pitämästään Minor League Soccer -blogista, jossa hän on avannut monella tapaa jalkapallodatan käyttöön liittyviä näkökulmia. Siviilityökseen Storbacka toimii konsulttiyrityksessä tittelillä senior data analyst, omien sanojensa mukaan työ on “datan murskaamista digimarkkinoinnin parissa”.

Storbackan jalkapallo-CV:kin ulottuu paljon nettiblogia laajemmalle.

Jo vuonna 2017 kolmekymppinen Storbacka rekrytoitiin SJK:n liigajoukkueen analyytikoksi, päävalmentaja Sixten Boströmin apukädeksi. Boströmin pesti ei kestänyt kauaa, mutta Storbacka jatkoi Seinäjoella kauden loppuun. Tämän jälkeen hän toimi pari vuotta Teemu Turusen agenttiyrityksen analytiikkavastaavana, kauden 2020 HIFK:ssa pre- ja post-match -analyytikkona, kaudella 2023 jälleen SJK:ssa ja päättyneellä kaudella mies rakensi TPS:n organisaatiolle dataputken Miika Nuutisen pyynnöstä. Vuodesta 2023 Storbacka on myös työskennellyt AIT-agenttitoimistossa tittelillä Head of Analytics & Scouting.

Suurimman yleisön nähtävillä Storbackan työ on kuitenkin ollut paikassa, jossa hänen nimensä ei isommin nouse esille: Ylen jalkapallostudioissa. Sinne hän on tehnyt datavisualisointeja kesän 2021 EM-lopputurnauksesta aina nykyhetkeen saakka – hyvin paljon yhdessä juurikin Nuutisen kanssa.

Kokemusta ja näkemystä siis riittää, niin joukkue- kuin pelaajakohtaisesta analytiikasta. Storbackalla on tietotaitoa siitä, millaisia asioita nykypelaajissa etsitään, ja millä eri pelin muuttujilla joukkue voittaa pitkällä tähtäimellä todennäköisemmin jalkapallo-otteluita.

Olen itse työskennellyt kolme kautta data-/pelianalyytikon tittelillä suomalaisissa jalkapalloseuroissa, mutta huomaan hyvin pian keskustelumme alkuvaiheessa, että oma työni on ollut lähinnä pintapuolista datan pyörittelyä. Ei niinkään todellista analytiikkaa.

Suomessa käytettävä termistö häiritseekin Storbackaa.

– Paljon puhutaan datan käytöstä, että seura on edistyksellinen kun se käyttää dataa. Data on jo sitä, että katsot molempiin suuntiin, kun kävelet tien yli. Kaikki on dataa, kuten videoiden katsominen valmennusprosessissa. Sen sijaan, jos haluaa oikeasti saavuttaa kilpailuetua, pitää prosessi tehdä perusteellisesti. On oltava rakenteet ja perusteet kunnossa, että jää aikaan analysointiin. Analytiikka on se termi, jota pitäisi sitten käyttää, kun on prosessi kunnossa, Storbacka sanoo.

Storbackan mukaan datan käytössä piilee paljon vaaroja.

– Data on yleensä ihmisten mielissä monoliitti, absoluuttinen totuus. Pitää kuitenkin muistaa, että datakin on tosi subjektiivista. Jos haluaa vaikka summeerata yhden pelaajan kauden, sen voi tehdä sadalla eri tavalla, valita mielensä mukaan painotukset.

Kysyn Storbackalta, onko hänen mielestään Suomessa yhtäkään seuraa, jossa tehtäisiin hänen määritelmänsä mukaista systemaattista analytiikkaa, eikä vain kerättäisi dataa.

– Ei. Yhdessäkään Suomen seurassa ei tehdä analytiikkaa todellisesti, se on toki minun mutuni. En tarkoita, etteikö maassamme olisi hyviä, päteviä tyyppejä tekemässä hyviä juttuja, mutta tällainen institutionaalinen tekeminen, jossa osaaminen on organisaatiossa eikä vain yhdessä ihmisessä, puuttuu.

– Tai, kyllä SJK:ssa tehdään hyvää duunia. Jos jossain, niin siellä.

– Suomen jalkapallossa puhutaan nykyisin paljon, että johdetaan tiedolla. Ne ovat pitkälti korulauseita.

Palloliitto julkaisi äskettäin analyysiraportin, jossa miesten A-maajoukkueen viime vuosien (2018-2023) suoriutumista verrattiin muihin Euroopan maihin. Kuinka Storbacka suhtautuu siihen yleisesti analytiikan näkökulmasta?

– Pelkän Wyscout-analytiikan käyttäminen on kyllä red flag. Itse olen tällä alalla ikään kuin skotti, olen kerännyt kaikki datat eri paikoista. Toki ensimmäinen fiilikseni raportista oli, että olisin kerännyt itsekin Wyscout-datan. Mutta minä en ole Palloliitto ja mielestäni liitolla pitäisi olla tiukemmat kriteerit sille, miten tehdään asioita, Storbacka sanoo.

– Kun Palloliitto puhuu tiedolla johtamisesta, niin data on ihan a ja o. Toki Wyscoutin käyttö voi johtua siitä, että Statsbombilla (toim. huom. yleisesti ottaen huomattavasti luotettavampana pidetty datalähde) on datat vasta vuodesta 2020 eteenpäin.

Vaikka julkisuuteen annetussa raportissa puhutaan pelkästä Wyscout-datasta, uskoo, tai ainakin toivoo, Storbacka, että omaa, sisäistä datan keruuta tehdään.

– Toivottavasti liitossa tehdään myös omia mallinnuksia, kun heillä on kuitenkin ymmärtääkseni tähän käytössä palkattua henkilökuntaa. Ainakin, jos tämä asia koetaan tärkeäksi. Kun analytiikkaa mietitään, niin ajatuksen pitäisi olla se, että seura tai liitto miettii itse, mikä on meidän tapamme pelata, millä mittareilla pelillisen prosessin onnistumista mitataan ja seurataan. Voi niiden ohessa olla jotain muutakin, mutta mietin silti, kuinka tällainen 95 sivun raportti, jossa on kaikki mittarit, palvelee ketään.

– Tiedän, että esimerkiksi Gnistan käytti tällä kaudella Veikkausliigassa hyvin paljon omia KPI (key performance indicator, avainmuuttuja) -mittareitaan. Muutama hyvin selkeä mittari, joita seurattiin. Mitä enemmän aletaan listaamaan eri mittareita, sitä isompi riski on, että fokus ajautuu vääriin asioihin.

Viimeinen kohta on juuri se, josta Storbackan kritiikki Palloliiton raporttia kohtaan eniten heräsi. Raportissa tiivistetään sen kolmesta päälöydöksestä yhteen se, että Huuhkajilla on ollut kehitettävää boksietenemisissä, laukauksissa, kaksinkamppailuissa, vastustajan luomisen ja etenemisen estämisessä, prässäämisessä ja etenemisessä.

X-ketjussaan Storbacka nosti tämän verrokiksi Manchester Unitedin Twitter-tilin suurta huvittuneisuutta aiheuttaneen postauksen vuodelta 2013, jossa uusi manageri David Moyes kertoi joukkueen täytyvän pystyä parantamaan peliään useilla eri osa-alueilla – twiitin listaten Moyesin suusta tulleen lähes jokaisen jalkapallon fundamentaalisen asian.

– Minusta tuntuu, että koko kärki puuttuu siitä, mitä ollaan tekemässä. Onko se hyvä asia, että liikumme kohti isoja maita kaikissa muissa mittareissa, paitsi niissä, joilla on merkitystä? Tämä muistuttaa paljon sitä aikaa, kun alettiin ensimmäisiä kertoja hakea vastauksia datan kautta ja tutkittiin esimerkiksi, ovatko laukaukset parempia muuttujia kuin pallonhallinta.

Palloliiton raportissa nousi esiin, että Suomi on kasvattanut pallonhallintamääräänsä viime vuosina ollen näissä prosenteissa jo lähellä arvokisoihin päässeiden maiden keskiarvoa. Vuonna 2022 Suomen keskimääräinen syöttöpituus oli koko Euroopan lyhin ja vuonna 2023 toiseksi lyhin.

Tässä piilee kuitenkin yksi maajoukkueen suurimmista dilemmoista, jonka päävalmentaja Markku Kanervakin nosti esiin Aition haastattelussa elokuussa; pidempien pallonhallintajaksojen kautta hyökkääminen on ollut erittäin tehotonta. Viime EM-karsinnoissa Suomi sai hitaista hyökkäyksistä maalintekoyrityksiä aikaan Euroopan kuudenneksi vähiten.

– Jos halutaan sanoa, että pyrimme hyökkäämään hitaasti, on se vielä itsessään täysin validi pointti. Mutta niin ei voi olla, että halutaan hitaita hyökkäyksiä ja ollaan sitten Euroopan kuudenneksi heikoin joukkue päättämään niitä, Storbacka lataa.

Tarvitseeko Suomen siis pyrkiä pallonhallintamäärissä kohti Euroopan huippumaita?

– On järjetöntä, että tästä edes puhutaan vielä vuonna 2024. Ajattelin, että tämä aihe olisi jo ajat sitten loppuun jauhettu.

– Minua myös harmittaa, jos suomalainen joukkue ei pärjää juoksemisessa. Miksi me emme voi olla duunarijoukkue?

Palloa ei Storbackan mukaan kuitenkaan tarvitse automaattisesti luovuttaa vastustajalle, mutta pallonhallintahyökkäysten optimointia olisi saatava paremmaksi. Se tapahtuu juurikin siten, että mahdollisimman moni pallonhallinta päättyisi maalintekoyritykseen.

– Tekemisen optimoinnin tulisi syntyä nimenomaan pallonhallintojen kautta.

Mitä on Storbackan määritelmän mukaan “laadukas pallonhallinta”?

– Se on kontekstiriippuvaista. Ei voi sanoa mitään yleisesti, sillä asia riippuu paljon myös pelaajamateriaalista. Jos on käytössä paljon nopeita ja suoraviivaisia pelaajia, voi olla parempi valinta edetä suoraviivaisemmin. Jos taas teknistä laatua löytyy, pystyy pyörittämään palloa omilla pidempään.

Maalintekoyritysten määrän kasvattaminen onnistuisi Storbackan mukaan erityisesti kahdella tavalla.

Ensimmäinen niistä on laukaisumäärän, volyymin kasvattaminen. Suomen yksi viime vuosien vahvuuksista oli keskimääräisen maalipaikan korkea laatu, aivan Euroopan kärkipäässä oleva sellainen. Kuten raportissakin todetaan, tämä ei kuitenkaan riitä, jos – ja tässä tapauksessa kun – maalintekoyritysten määrä jää alhaiseksi.

Storbacka korostaa, että mitä pienempi otoskoko, sitä enemmän tuurilla on merkitystä. Ei ole siis välttämättä sama asia, kerääkö vaikkapa tasan yhden maalin verran xG:tä neljällä hyvällä vai kymmenellä vähemmän hyvällä laukauspaikalla. Miksi ihmeessä näin?

– Pienellä ottelumäärällä tuurielementti on tietenkin suurempi. Ja mitä enemmän otat laukauksia, sitä enemmän kutsut sitä puolellesi. Neljällä laukauksella voit tehdä maksimissaan neljä maalia, kun taas kymmenellä voit tehdä kymmenen. Mitä isompi otoskoko, sitä enemmän korkean odottaman maalipaikoille pääsy kannattaa, mutta pienemmällä otannalla se ei välttämättä päde, Storbacka pohtii.

– Jos pitää päättää, luoko maaliodottamaa vähillä hyvillä maalipaikoilla vai suuremmalla määrällä heikompia maalipaikkoja, näyttäisi että tällä otannalla jälkimmäinen näyttäisi olevan suotuisampi tapa edetä kisoihin. Kaikkein tärkeintä on, että kumulatiivinen xG nousee. Olisiko Suomen valmennuksen ja analyysitiimin näiden löydösten valossa järkevää pysähtyä pohtimaan tätä kysymystä – elleivät ole jo pysähtyneet?

Raportti kertookin, että kuuden vuoden tarkastelujaksolla yksikään maa ei ole päässyt arvokisoihin ottelukohtaisen laukaisumäärän ollessa keskimäärin alle 10. Suomen keskiarvo on vain niukasti sen yli – 10,16.

Esimerkiksi Georgia, Slovenia ja Romania ovat matkanneet arvokisoihin laukaisukohtaisen xG:n ollessa alle koko Euroopan keskiarvon, mutta laukaisumäärien Suomea korkeampia. Näyttääkö siis siltä, että maalipaikan laatu ja toinen raportissa mainittu vahvuus, laukausten konversio eli maaliin päätymisen prosentti, eivät ole tie maalinteko-onneen?

– Näillä joukkueilla on ollut enemmän toistoja eli laukauksia tässä tapauksessa ja siten saaneet enemmän tuurielementtiä mukaan ja tässä otannassa päässeet kisoihin. Jos taas rakennat vain yhden hyvän paikan, niin pienellä otannalla voi olla, ettei onni ole puolellasi. Jotta voisi päästä kisoihin, niin Suomen kokoinen futismaa tarvitsee onnea, jolloin olisi syytä miettiä, kannattaisiko ottaa se riski, että annetaan tuurille isompi merkitys.

– Kun pyritään arvokisoihin, on otanta aina pieni. Ja silloin tarvitaan enemmän onnea. Tämän vuoksi hyökkäyksiä pitäisi yrittää päättää nykyistä enemmän.

Storbacka pitää muutenkin arvokisapaikan saavuttamista tai vastavuoroisesti rannalle jäämistä huonona mittarina otoskoon pienuuden vuoksi. Onni näyttelee niin suurta roolia vaikkapa kymmenen karsintaottelun jaksolla.

– Jos puhut baseball-analyytikon kanssa, niin he puhuvat kymmenistä tuhansista toistoista, että voi alkaa katsomaan johtopäätöksiä. Toki tässä Palloliiton raportissa otanta on yhtä karsintaa pidempi, kuusi vuotta, mutta on se silti aika vähäinen.

Toinen pallonhallintahyökkäysten päättämiseen liittyvä asia ovat erikoistilanteet. Ensinnäkin, Storbackan mukaan pallonhallinta pitäisi aina saada muutettua vähintään erikoistilanteeksi, mikäli etenemismahdollisuudet avoimen pelin laukaukselle ovat tukossa.

– Sen pitäisi olla selvä valinta; jos et pääse taakse, etkä eteen, pitäisi saada haettua erikoistilanne esimerkiksi hankkimalla vapaapotku kaatumalla pallon päälle tai ottamalla kulmapotku. Jos et pääse pelaamalla lähemmäs maalia, on pakko tehdä jotain. Ja silloin erikoistilanteet korostuvat.

Tiukkaan analytiikkaan nojaava Storbackakaan ei ole tyytyväinen A-maajoukkueen erikoistilannepelaamiseen. Eikä sen saaminen vain tyydyttävälle tasolle riitä Suomen tapauksessa.

– Tuntuu, että erikoistilanneasioissa olemme aika lailla myöhässä, kun miettii tätä tiedolla johtamista. Eurooppa on täynnä seuroja, joilla on hyviä erikoistilannevalmentajia ja he tuovat valtavan kilpailuedun sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan.

– Millä joukkue voi kuroa pelaajamateriaalin eroa isoihin? Jotta Suomesta voisi tulla nettopositiivisen xG:n maajoukkue, voisi tavoite olla tämä: avoimen pelin maaliodottamaksi riittäisi 50-50, tai jopa vähän sen alle, mutta erikoistilanteissa sitten pitäisi olla selkeästi vastustajia parempi. Tämä on täysin selkeä asia enkä tiedä, kuinka vahvasti tätä on Palloliitossa ajettu.

Palloliiton raportin erikoistilanneosioon Storbacka ei halua ottaa tarkemmin kantaa, vaan kertoo käytännössä hypänneensä sen yli, koska – kuten raportissakin todetaan – ei Wyscout tarjoa erikoistilanteiden maaliodottamia lainkaan. Storbacka kuitenkin toivoo, että odottamat on laskettu liiton omalla analytiikalla sisäisesti, koska se ei olisi hänen mukaansa iso työ.

Toinenkin osa-alue, vastahyökkäyspelaaminen on vaikeasti tartuttava kokonaisuus, koska Wyscout määrittelee vastahyökkäykset todella tiukalla kammalla, minkä johdosta niitä syntyy ottelua kohti useimmiten selvästi alle viisi joukkuetta kohden. Asia sanotaan myös Palloliiton raportissa ääneen.

– Koska Wyscout ei ole vastahyökkäysten tutkimisissa riittävä työkalu, pitäisi tässäkin tehdä itse mittarit asialle. Esimerkiksi, kuinka nopeasti pallo etenee. Tämäkin on esimerkki siitä, että jos Palloliitto haluaisi itse tutkia vastahyökkäyksiä tarkemmin, pitäisi sen itse aktivoitua tai miettiä, kuinka haluaa asian määritellä. Liitolla pitäisi olla kovempi vaatimustaso kuin minulla.

Suomen A-maajoukkueen selvästi heikoin osa-alue vuosina 2018-2023 oli raportin mukaan haasto- ja kaksinkamppailupelaaminen. Ajattelen Storbackalle ääneen, että onko tälle asialle tehtävissä juuri mitään, ainakaan nopealla aikataululla. Analyytikko nostaa kierroksia entisestään. Nyt päästään hänen mukaansa kaikkein tärkeimpään osa-alueeseen, monessakin mielessä.

– Tässä osa-alueessa näkyy se profiili: tämä on Suomi. Ei haasteta ja ollaan huonoja kaksinkamppailuissa. Tämä on koko jalkapallokulttuuriamme ja pelaajakehitystämme koskeva kysymys: jos meidän juniorimme eivät harjoittele ja toteuta tätä peleissä… Tietenkin tämä on myös filosofinen kysymys, mutta jos olemme tällä osa-alueella jatkossakin huonoja, on menestystämme rajoitettu tietyllä tavalla.

Storbackaa ei yllättänyt Palloliiton raportin löydös surkeasta kaksinkamppailupelaamisesta.

– Myös Veikkausliigan ja Ykkösliigan data viestii samaa asiaa. Tämä on huolestuttavaa myös siksi, että ei kukaan tule ulkomailta katsomaan Suomeen pelaajaa, joka ei pärjää kaksinkamppailuissa tai haastoissa. Kaikkien kohdalla ensimmäinen kysymys kuuluu, “pystyykö tämä pelaamaan nopeammin?” Taktiset asiat eivät ole niitä kysymyksiä, joita tullaan ulkomailta tutkimaan, vaan enemminkin sitä, tunnistetaanko pelaajasta asioita, joiden avulla tämä pärjäisi ulkomaan sarjassa, kun intensiteetti ja fyysisyys ovat kovempia.

– Pelaajia pitäisi tutkia nykyistä enemmän heidän seuraympäristöissään. Voidaan toki sanoa silmällä, että tämä kaveri pystyy haastamaan Suomen mittakaavassa, mutta kaikista alkaa olla jo niin paljon dataa isosta maailmasta että voidaan todentaa, pitääkö tämä väite paikkansa. Jos joku on ollut hyvä haastamaan Suomessa, niin sitten pitäisi tutkia, mihin se riittää esimerkiksi Norjan kakkostasolla tai Puolan liigassa.

Storbackan laajan, dataan perustuvan vertailupohjan avulla kerätty näkemys suomalaispelaajien – ja Suomen maajoukkueen – kilpailumahdollisuuksista on selkeä.

– Tämä on isompi kysymys, joka pitää ulottaa poikamaajoukkueisiin, valmennuskursseille, kaikkialle. Tällä hetkellä se tieto, mitä tulee, tuottaa vääränlaisia asioita pelaajakehityksessä. En usko, että suomalainen pelaajamateriaali on vaikkapa Islantia heikompi jos puhutaan fyysisestä ja mentaalisesta kapasiteetista nuorilla pelaajilla. Mutta korostetaanko oikeita asioita?

Storbacka kertoo, että häntä on mietityttänyt koko jalkapallon parissa toimimisensa ajan se, että jatkuvasti toitotetaan, kuinka suomalaisen pelin pitäisi olla nopeampaa. Näkyykö se kuitenkaan meillä käytännössä? Muutamia nuoria pelaajatyyppejä on onneksi murtautunut tai murtautumassa jo A-maajoukkueeseen. Esimerkkeinä Topi Keskinen, Oliver Antman, Daniel Håkans ja Casper Terho. Se hyvä alku, mutta työtä piisaa.

– Kun katsoo viime vuosina menestystä saaneita pienempiä maita sekä pelaajakehityksen että kisoihin pääsy suhteen, niin se menestys tulee ihan jostain muusta kuin pallon pyörittelystä. Jos Suomen sarjoissa saataisiin haasto- ja kaksinkamppailupelaamisen taso Euroopan 75. persentiiliin, niin se alkaisi jo itsessään nostaa hintoja pelaajien kohdalla. Nyt nuo persentiilit ovat alle kymmenessä.

Toinen pelaajien hintoja, ja sitä myöten kansainvälistä kiinnostusta ja mahdollisuuksia edetä useammin koviin sarjoihin, nostava asia on Storbackan mukaan A-maajoukkuestatus.

– Maajoukkueminuutit ovat yksi tärkeimmistä resursseistamme, joita meillä on suomifutiksessa käytettävissämme. En esimerkiksi ymmärrä, miksi Topi Keskinen nousi vasta nyt maajoukkueeseen eikä puoli vuotta sitten. Jos hän olisi ollut A-maajoukkuepelaaja puoli vuotta sitten, olisi hänestä voinut kiinnostua esimerkiksi Bundesliiga-seura. Aika maajoukkueeseen nostamiselle on “ennen”, eikä vasta sitten, kun joku muu eli yleensä ulkomainen seurajoukkue toteaa pelaajan riittävän hyväksi.

Palaamme pieneltä, mutta tärkeältä sivupolulta takaisin A-maajoukkueen nykytilaan. Suomen oman kenttäpäädyn toimintaan Storbacka ei kerro raportin tarkastelussaan juuri keskittyneen, mutta on pohtinut prässäämistä. Vaikka Huuhkajien korkea prässi murrettiin syyskuussa Ateenassa helposti, ei ajatusta siitä kannata ainakaan täysin hukata.

Varsinkin, kun Suomi on ollut viime vuosina melko haavoittuvainen vastustajan hyökätessä hitaasti eli Suomen puolustaessa blokissa. Matalalla makaaminen ei siis ole ollut tae oman maalin korkeatasoisesta suojelemisesta.

Puolustuspeliä on kyettävä joka tapauksessa tehostamaan huomattavasti, oli sitten kyse oman boksin puolustamisesta, blokkitoiminnoista tai korkeammalta prässäämisestä.

– On selvä asia, että mitä pienempi PPDA (toim. huom. mitä aggressiivisempi korkea prässi), sitä enemmän joukkue saa riistoja yläalueilla. Voi olla, että Suomi halusi lähteä viemään prosessiaan tätä kohti Ateenassa. Vaikka se ei toiminut, voi olla, että valmennus halusi sitä testata.

Siinä, missä pidemmät pallonhallinnat ja keskimäärin lyhyet syötöt ovat pitkälti Euroopan suurmaiden heiniä, ja Suomen mahdollisesti valitsema suunta tätä kohti voi hyvin olla virhe, voi korkea prässi olla jopa voittotodennäköisyyksiä kasvattava valinta. Luonnollisesti, jos valmennus onnistuu sen organisoinnissa kohti kevään MM-karsintoja. Huippujalkapallossa on paljon esimerkkejä, joissa resursseiltaan heikompi joukkue pystyy olemaan tehokas prässissä.

Storbacka näkee skenaarion erityisen houkuttelevana Suomen hyökkäyspelaamisen kannalta.

– Oltaisiinko valmiita ottamaan se riski, että pelataan huonommin puolustaessa, jotta saadaan hyökkäystä tehokkaammaksi? Tässä on ehkä aiemmin ollut pelko, että jos korkeassa prässissä epäonnistuu niin ollaan housut kintuissa sitten.

Prässiasiassa avainkysymys lienee se, riittääkö valmennuksella aika sen korkealaatuiseen organisointiin kevääksi. Joka tapauksessa, selkeä valinta lienee tehtävä sen tai matalamman, nykyistä tiiviimmän blokkipuolustamisen välille.

Kritiikistään huolimatta Storbacka näkee, että syksyn Kansojen liigan ottelut ovat ennen kaikkea valmistautumista MM-karsintoihin.

– Pelillisen prosessin synnyttäminen on pitkä juttu. Ja onhan tässä kuitenkin kohdattu Englanti kahdesti.

Mitkä ovat siis Palloliiton raportin perusteella arvioituna Storbackan mielestä Huuhkajien suurimmat painopistealueet?

– Pallonhallinta-ajattelua on arvioitava uudelleen. Pallonhallinnasta ei ole mitään iloa, jos hyökkäyksiä ei onnistuta tavalla tai toisella päättämään, vaikka sitten heikomman odottaman laukauksilla ja erikoistilanteilla. Erikoistilannepelaaminen tulisi ottaa todella isoksi painopistealueeksi muutenkin.

– Kaksinkamppailu- ja haastopelaamisen kehittäminen on kaikkein tärkein asia, mutta en tiedä, onko asiaan mahdollista vaikuttaa A-maajoukkuetasolla. Se vaatisi ison kulttuurimuutoksen.

Palloliiton tulisi myös Storbackan mukaan lopettaa Suomen itsensä vertaaminen Euroopan huippumaihin. Se ei ole oleellista.

– Meidän pitäisi keskittyä päävastustajiemme vertailuun. Mistä asioista he ovat saaneet kilpailuetua viime vuosina? Mistä me voisimme sitä saada?

Lähteet:

Palloliiton Miesten kansainvälisen jalkapallon analyysiraportti

Axel Storbackan X-ketju aiheeseen liittyen