Markku Kanerva puhuu suunsa puhtaaksi saamastaan kritiikistä – ja kertoo uusista suunnitelmista Huuhkajien kehittämiseksi

Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkueen, Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanervalle tulee loppuvuodesta kahdeksan vuotta täyteen sinivalkoisen lippulaivan peräsimessä. Rupeamaan on mahtunut paljon. Pestin ensimmäiset vuodet olivat voimakasta nousukiitoa maajoukkueen singahtaessa eurooppalaisesta naurunaiheesta, kolminumeroisen FIFA-rankingin surkimuksesta EM-lopputurnaukseen, Sukupolvien unelmaan. Puhuttiin Rive-lempinimestään tunnetun päävalmentajan patsaasta, tehtiin biisejä riveluutiosta ja Pohjoiskaarre esitti kiihkeitä toiveitaan Pelle Miljoonan tahtiin.

Vain parisen vuotta sangen ryhdikkäästi sujuneesta EM-lopputurnauksesta futiskansan ääni kellossa alkoi muuttua. Tai ainakin mielipiteet jakaantua jyrkästi. Viime vuoden EM-karsintatappiot Tanskalle, Slovenialle ja ennen kaikkea kotona Kazakstanille alkoivat poikia koko ajan enemmän soraääniä. Maaliskuisen jatkokarsintaillan nöyryytys Cardiffissa sai viimeistään Rive ulos! -rintaman räjähtämään. Kanervan sopimus oli loppumassa tähän vuoteen, joten vaihdosta pidettiin senkin puolesta luontevana.

Tätä lopputulemaa ei nähty Palloliiton julkistaessa kesäkuussa Kanervan jatkosopimuksen, joka kattaa alkavan syksyn Kansojen liigan, vuonna 2025 pelattavat MM-karsinnat ja mahdollisen lopputurnauksen kesällä 2026. Valmennustiimi ympärillä uudistui merkittävästi uusien apuvalmentajien Jani Honkavaaran, Teemu Tainion ja Tim Sparvin mukaantulon myötä. Jo aiemmin HJK:hon hypännyt Toni Korkeakunnas ja pitkään mukana ollut Mika Nurmela eivät enää jatka.

Liiton päätös Kanervan jatkosta herätti jalkapallopiireissä voimakkaita reaktioita, puolesta ja vastaan. On selvää, että Kanerva on aiemmista saavutuksistaan huolimatta kovassa näyttöpaikassa, isojen paineiden ja suurennuslasin alla. Vieläkö Huuhkajien pelin on mahdollista kehittyä saman miehen johdolla vai oliko jatkosopimus lopulta virhe? Näytöt alkavat jo syyskuussa kovilla testeillä Ateenassa ja Lontoossa.

Annetaan Markku Kanervan itsensä kertoa ajatuksistaan ja tunnoistaan liittyen edelliseen vuoteen ja tulevaan projektiin – sekä pelillisiin asioihin ja pelaajapolitiikkaan.

On syytä kysyä saadusta kritiikistä ja siihen suhtautumisesta. Millaista on muuttua koko kansan sankarista laajaa kritiikkiä ja potkuvaatimuksia saavaksi henkilöksi? Asian pohjustamiseksi Kanerva haluaa ensin käydä läpi joukkueensa suoritustasoa viimeisen vuoden ajalta.

– Tässä on käynyt niin, että kun sukupolvien unelma toteutui, niin menestys luo odotuksia. Odotukset ihmisillä, ja meillä itsellämmekin olivat, että kisoihin mennään uudelleen. Olimme pettyneitä, ettei kisoihin menty, Kanerva sanoo.

Silti Kanerva tuntuu peräänkuuluttavan suhteellisuudentajua. Hän ei näytä ostavan ainakaan kaikkea saamaansa kritiikkiä.

– Jos vuotta 2023 vertaa siihen karsintaan, kun menimme kisoihin, oli pistemäärä täysin sama. Jatkokarsintaan pääsy oli miesten futishistoriamme toiseksi kovin saavutus. Voit sanoa heikoksi sitten, mutta Tanska ja Slovenia tiedettiin koviksi ja heidän EM-lopputurnauksensa myös sen osoitti. Pettymys oli Slovenia-vierasottelu, joka toki tiedettiin pahaksi paikaksi. Kazakstan-kotipeli oli stiplu, jota ei olisi missään nimessä pitänyt tai saanut hävitä. Nämä jäivät kaivelemaan niistä peleistä.

– Kokonaisuutena en pidä viime vuotta surkeana vuotena. Odotuksiin liittyen on jännä asia, että statustamme leimataan nyt aika lailla sen vuoksi, ettei menty kisoihin. Emme päässeet tavoitteeseemme, mutta on huomioitava, että pisteodottaman ylitimme. Ongelma oli myös, että Slovenia ja Kazakstan ylisuorittivat.

Pelin hengen Kanerva kertoo ymmärtävänsä. Jalkapallo on tulospeli.

– On ihan selvää, että jos kilpaurheilussa ei tulosta tule, aletaan pohtia vaihdosten mahdollisuutta. Jalkapallomaailma on raaka. Voi saada potkut, vaikka voittaisi mestaruuden. Olen ollut jo niin pitkään alalla, että tiedän pelin hengen. Jos en olisi saanut jatkoa, olisin ollut sinut asian kanssa, totta kai perustelut olisin vaatinut.

– Kritiikkiä tulee aina ja sitä haetaan välillä vähän väkisinkin. Ihmiset ajattelevat isoa kuvaa. Jos ei päästä kisoihin, vedetään ajattelu äärilaitaan, silloin on epäonnistuttu täydellisesti.

Kanerva korostaa, että ihmisillä saa – ja pitää – olla mielipiteitä. Hän ei ole kuitenkaan käyttänyt liikaa aikaa kritiikin kahlaamiseen. Tukeakin on tullut paljon.

– En ole keskittynyt siihen, mitä tuolla kirjoitetaan, Kanerva toteaa.

– Ystävät ovat tukeneet paljon, ja myös tuntemattomat ihmiset. Se tuki on rauhoittanut minua. Moni esimerkiksi pysäytti keväällä kaupungilla ja kertoi toivovansa, että jatkan.

Kun Kanervalta kysyy, mitä hän ajatteli siitä, että Palloliitto katseli ilmeisen laajasti muihinkin pöytiin, kartoittaen paljon eri ehdokasvaihtoehtoja.

– Sen ymmärrän täysin ja olen täysin sinut asian kanssa. Monesti jalkapallossa kartoitetaan, olisiko tulijoita, jotka takaavat menestyksen. Tiedostan, että tähänkin pestiin oli tunkua ja olen äärimmäisen kiitollinen, että minut valittiin jatkamaan.

Ilmoittautumistaan ehdokkaaksi jatkopestiin Kanerva kertoo miettineensä aluksi jonkin aikaa.

– Totta kai pohdiskelin aluksi. Onhan tämä kuitenkin tietyllä tavalla hyvin epäkiitollinen homma. Odotukset ovat katossa ja välillä myös epärealistisia.

Päätökseen vaikutti eniten runkopelaajiston mielipide.

– Minulle oli tosi tärkeää selvittää kapteeniston ja muiden ydinpelaajien mielipide. Mitä mieltä he ovat jatkostani ja näkevät aikakauteni? Löytyykö luottoa ja uskottavuutta? Kun sieltä tuli vahva positiivinen signaali, antoi se uskoa, että tästä voidaan saada vielä uusia, hyviä juttuja aikaan. Tämän jälkeen ilmoitin suhteellisen nopeasti halukkuudestani. Negatiivinen viesti olisi laittanut pitkään pohtimaan, kannattaako lähteä.

Kun katsetta aletaan suunnata nykyhetkeen ja tuleviin vuosiin. Kanerva kertoo syyskuussa alkavan ajanjakson olevan yhdistelmä vanhaa jatkumoa ja uusia tuulia. Kaikessa muutokseen liittyvässä hän vaikuttaa olevan maltillinen. Tai ainakin muutoksen on oltava huolellisesti mietittyä ja perusteltua.

– Kun mietitään muutostarvetta, pitää pystyä vastaamaan kolmeen kysymykseen. Miksi muutamme jotain, mitä ja miten? Jos näihin vastaa myöntävästi, on silti mietittävä tarkkaan, kuinka voimakasta muutosta alamme tekemään, Kanerva pohtii.

Isoin näkyvä ja välittömästi voimaan astuva muutos on valmennustiimin myllääminen. Pyydän Kanervaa avaamaan sen valintaprosessia.

– Minun lisäkseni rekrytointiprosessissa olivat mukana Palloliiton urheilutoimenjohtaja Aki Hyryläinen, tutkimus- ja kehityspäällikkö Ville Inkilä tiimeineen, puheenjohtaja Ari Lahti ja pääsihteeri Marco Casagrande. Kerroin heille ajatuksiani siitä, mitä haluaisin uudistaa ja kehittää. Kaikilla meillä oli yhteisenä ajatuksena, että olisi hyvä saada uusia ideoita ja naamoja valmennustiimiin.

– Aloitin potentiaalisten apuvalmentajien kartoituksen jo ennen kuin sain tietää valinnastani kesäkuussa. Vaikken vielä tiennyt jatkostani, oli sitä jo tehtävä ehdollisena, koska syyskuu tulee nopeasti.

Toni Korkeakunnas jätti vanhan valmennustiimin jo aiemmin miehen siirtyessä HJK:n peräsimeen. Seuraavan henkilön kohdalla Kanerva pitää tauon ja henkäisee. Puheenvuoro ei vaikuta helpolta.

– Totta kai se oli… Mika Nurmela, jonka kanssa on pitkä taival ja joka on tehnyt loistavaa duunia, niin oli tietenkin kova paikka hänelle ilmoittaa ja kiittää yhteisestä taipaleesta ja hienosta työstä. Mutta nämä ovat välillä isoja päätöksiä, joita pitää sitten tehdä. Ennen kaikkea tässä postissa.

Uusista apuvalmentajistaan puhuessaan Kanerva vaikuttaa silmin nähden innostuneelta.

– Olen todella onnellinen, että kaikille natsasi tämä homma, huomioiden vielä heidän siviilielämänsä. Ja kaikkihan ovat seurajoukkuetoiminnassa mukana, joten piti selvittää ensin, kuinka saan panoksen, jota vaadin. Olen siihen tosi tyytyväinen, sain tiimiini loistavat valmentajat.

Uuden tiimin roolijako on osittain lukittu, mutta jotkut asiat ovat vielä ilmassa. Kanerva taustoittaa ensin asiaa korostamalla yhtä johtajuusperiaatteistaan, luottamuksen jakamista delegoinnin kautta. Jokaisen on koettava roolinsa merkitykselliseksi.

– Emme ole vielä täysin lukinneet, kuka katsoo esimerkiksi meidän hyökkäämistämme ja kuka puolustamistamme. On kuitenkin alustava ajatus pelaajajaosta. Temellä (Tainio) olisi enemmän hyökkäyspään pelaajia ja Honsulla (Honkavaara) puolustus- ja keskikenttäpelaajia. Honsulle oli ihan sama, mistä pelaajista ottaa vastuuta. Kuitenkin, kun pohdimme yhdessä pelin kehittämistä, pohtivat kaikki valmentajat yhdessä kaikkia osa-alueita.

Taustahenkilöitä on myös jaettu tiimeittäin.

– Erikoistilannetiimissä työskentelevät kaikki apuvalmentajat ja Antti Niemi. Honkavaara ja Niemi keskittyvät vastustajan hyökkäyserikoistilanteisiin ja siihen, kuinka me niitä puolustamme. Tainio ja Sparv taas meidän hyökkäyserikoistilanteisiimme ja siihen, kuinka vastustaja niitä puolustaa.

– Vastustajia ennakkoon skouttaavassa tarkkailutiimissä on isossa roolissa Sami Ristilä, joka käy katsomassa vastustajien pelejä paikan päällä. Nytkin hän lähtee Irlanti-Englanti -otteluun. Myös Jani Honkavaara on tarkkailutiimissä ja videoanalyytikko Henri Lehto työstää skouttaustiimin materiaalit esitysmuotoon.

Ottelutapahtumassa jokaiselle on annettu oma vastuualueensa. Kanerva kertoo itse vastaavansa kaikesta, mutta eri valmentajat keräävät spesifiä informaatiota.

– Lehdon kanssa katsomossa on yksi apuvalmentajista. Henkilöä todennäköisesti kierrätetään. Penkillä olevista yksi vastaa meidän hyökkäyspelaamisesta suhteessa vastustajan puolustamiseen ja toinen toisinpäin.

Henkilöitä näihin rooleihin ei ole kuitenkaan vielä lukittu Kanervan mukaan.

Mielenkiintoinen on myös Tim Sparvin players’ manager -rooli, uusi laatuaan Huuhkajissa. Kanerva haluaa alkuun korostaa, että entinen maajoukkuekapteeni toimii myös yhtenä apuvalmentajista. Itse players’ managerin tontti liittyy kiinteästi pelaajien kuuntelemiseen.

– Olen aiemmin miettinyt, pitäisikö tiimiin ottaa mukaan psyykkinen valmentaja. Tapahtumia on kuitenkin niin harvoin, ettei sitä ole koettu lopulta pelaajistonkaan puolesta tarpeelliseksi. Olemme pärjänneet ilman, mutta jos ajatellaan Timin kokemusta ja hänen näppituntumaansa pelaajiin, voi hän toimia linkkinä pelaajiston ja valmennuksen välillä, Kanerva sanoo.

– Tim on itse ollut aika tuoreeltaan samoissa liemissä pelaajana ja kapteenina ja voi olla, että pelaajat lähestyvät häntä helpommin. Haluan toki itsekin sitten saada nämä asiat tietooni. Eli joku voisi varmasti kutsua häntä myös jonkinlaiseksi psyykkiseksi valmentajaksi tässä.

Pääsemme pihviin, pelillisiin asioihin. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi kesäkuun tiedotustilaisuudessa liiton tunnistaneen ja analysoineen Huuhkajien “pelillisen muutostarpeen”. Kysyn Kanervalta siitä. Ensin hän pohjustaa, että joukkueen suoritustasoa on verrattu data-analyysin avulla sekä verrokkimaihin että omaan, aiempien karsintojen suoritustasoon. Vahvuuksien ja heikkouksien punnitseminen on siis perustunut tähän vertailuun.

– Meillä oli kohtuullisen paljon pallonhallintaa ja syöttötempo kesti vertailun jopa kärkimaihin. Pääsimme myös etenemään hyökkäyskolmannekselle ja boksiin, mutta lopputuote jäi määrässä uupumaan. Positiivista kuitenkin oli, että päästessämme paikoille viimeistelimme aika hyvällä prosentilla ja maalipaikat olivat korkean maaliodottaman paikkoja. Pystyimme kuitenkin tekemään maalin karsintalohkossa kaikissa paitsi kahdessa ottelussa ja myös tämän vuoden puolella Walesissa sekä kesäkuun harjoitusotteluissa teimme maaleja.

Silti, yksi iso kehityskohta analyysin pohjalta on hidas hyökkääminen.

– Etenkin vastustajan matalaa blokkia vastaan murtautuminen on ollut haastavaa. Näissä pitäisi löytää paremmin murtautumispaikkoja ahtaissa tiloissa ja saada aikaan maalintekoyrityksiä.

Huuhkajien vahvuutena on aiemmin pidetty tiivistä maalinestopelaamista ja vastahyökkäysuhkaa. Vaikka joukkue pyrki kehittämään myös hitaamman hyökkäyksen vaihettaan jo viime karsinnoissa, pitää Kanerva edelleen vastahyökkäyspelaamista joukkueensa suurimpana aseena.

– Pääsimme viime karsinnoissa hyvällä prosentilla laukaukseen pallonriistojen jälkeen. Olimme keskimäärin vastustajia parempia siinä, että saimme transition pallon voitettuamme, mikä on lähtökohta vastahyökkäyspelaamisen onnistumiselle. Maaleja olisi silti pitänyt saada enemmän. Ja silti kehityskohde on edelleen, kuinka mahdollistamme vielä paremmin nopean etenemisen riiston jälkeen. Haluamme päästä mahdollisimman nopeasti niistä linjan taakse, Kanerva pohtii.

Huuhkajat on siis tuskin muuttumassa taktiselta profiililtaan mullistavasti. Sellaisen kuvan Kanervan kertomista nostoista saa. Liittyen vastahyökkäyspelaamiseen, hän suorastaan hämmästelee jalkapallomaailmassa usein kuultavaa mantraa.

– Se on mielestäni kulunut sanonta, jota en oikein ymmärrä, että jos puolustat alhaalla niin hyökkäyspeli vaikeutuu matkan ollessa pitkän vastustajan maalille.

Kanerva vaikuttaa suorastaan huvittuneelta.

– Näen sen niin, että jos joukkueessa on kavereita, jotka eivät jaksa sitä 50 metriä juosta täysiä, niin he ovat väärässä ympäristössä. Usein, jos puolustaa syvältä, on keskusta tiivis ja vastustaja joutuu etenemään laitojen kautta. Silloin heidän pakkansa on leveällä ja pallonriistojen jälkeen on aika hyvät tilat. Vastustajan topparit voivat olla 35 metriä maalistasi ja selusta on iso, Kanerva sanoo.

– Harvoin sinne suoraan pääsee, mutta voi esimerkiksi ensin kuljettaa tilaa pois ja ottaa pelaajia mukaan, jopa ylivoimahyökkäykseen. Portugali kesäkuussa meitä vastaan oli hyvä esimerkki. He puolustivat välillä pitkään alhaalla, mutta riiston jälkeen tulivat – ja tulivat vauhdilla. Tämä on monen kovankin joukkueen taktiikka. Heillä on vahvoja vastahyökkäyspelaajia ja siksi vetäytyvät saadakseen enemmän tilaa vastahyökkäykseen.

Päävalmentaja puhuu kyllä prässäämisestäkin, mutta yltiöpäisesti yläalueilla prässäävää Huuhkaja-laumaa tuskin näemme.

– Emme halua tietenkään valua lähtökohtaisesti omaan boksiimme, vaan vastustajat sitten ajavat meidät sinne. Se, kuinka korkealta prässäämme ja paljonko nostamme pelaajia, on mietittävä tarkasti. Ilman muuta mietimme prässäämistämme. Mitkä ovat otolliset hetket saada paine ja jatkopaine palloon ja mitkä ovat triggerit korkeaan prässiin?

– Pitää olla realisti, kun prässää korkealta. Usein siinä välimatkat kasvavat väkisin ja tila selustassa myös. On mietittävä myös, milloin vetäytyä. Jos juostaan perässä 5-10 sekuntia, niin vastustaja yleensä purkaa prässin ja pelaa selustaan.

– Vastaprässi on otollinen silloin, kun pelaajat ovat sijoittuneet niin, että se kannattaa.

Ylipäätään pallotonta pelaamista Kanerva haluaa kehittää. Se on avain menestykseen.

– Tiiviistä puolustamisesta emme voi tinkiä. Kun ajattelee historiaamme, on ollut paljon 1-0-voittoja. Oma pää on pidetty puhtaana ja tehty itse yksi tai kaksi. Se on lähtökohta. Viime aikoina on mennyt omiin liikaa, se on selvä.

– En usko, että pärjäämme maalintekokilpailussa, vaikka se voisikin olla yleisön kannalta nastaa. Tietenkin meidän on mietittävä pelin rytmittämiseen eri vaihtoehtoja. Vastustajat kyllä skouttaavat ja tietävät vahvuutemme pyrkien varmasti eliminoimaan vastahyökkäyksemme. Pitää keksiä muuta myös.

Markku Kanerva kertoo, että Huuhkajat aikoo kokeilla pelillisesti uusia asioita.

On puhuttu hitaasta hyökkäämisestä ja prässäämisestä. Voi ajatella myös niiden kulkevan paljon myös käsi kädessä. Pelaajien etäisyyksien ollessa optimaaliset, on vastaprässin käynnistäminen helpompaa.

Mitä Kanerva ajattelee Huuhkajien uusista, nuorista pelaajatyypeistä? Eivätkö esimerkiksi Otso Liimatta, Anssi Suhonen ja Tomas Galvez olisi juuri tällaiseen ahtaissa väleissä pelaamiseen koulittuja nuoria pelaajia? Ja eikö tällainen nouseva pelaajisto juuri rohkaise viemään pelaamista vielä enemmän sinne suuntaan?

Asia ei ole Kanervan mukaan niin yksinkertainen.

– Tarvitsemme erityyppisiä pelaajia. Jalkapallo on niin kompleksinen peli, ettet voi hyökätä vain yhdellä tavalla. On oltava variaatioita ja siten on hyvä, että on erityyppisiä pelaajia. On selvää, että hitaiden hyökkäysten kehittämiseen tarvitaan taitoa operoida muodon sisällä, mutta se on vain yksi osa-alue. Pitää miettiä myös puolustamista.

– Jokaista peliä tulee lähestyä siten, mikä pelin kuva on. Mitä pitää huomioida kollektiivina ja yksilötasolla? Kun pelataan huippumaita vastaan, niin toivottavasti vielä joskus päästään siihen että on pallonhallintaa ja maalipaikkoja. Kuinka realistista se on, se on toinen juttu. Sinne päin toki pyritään. Ajatus on kuitenkin voittaa pelejä ja pelisuunnitelmat laaditaan sen mukaan.

– Onko paras ratkaisu, että keskikenttäpelaajissa on paljon samantyyppisiä pelaajia? Aina on mietittävä, mitä ekstraa yksi pelaaja voi tuoda, mitä monipuolisuutta. Jos vaikka miettii, että onko Suhonen tai Liimatta paras pallonriistäjä siinä keskikentällä? Tai prässääjä, tai muuta? Hyvän kombinaation löytäminen keskikentälle erityyppisten pelaajien kautta on tärkeää.

Kysyn vielä erikoistilannepelaamisesta. Osa-alueesta, joka on ollut heikko jo pidempään. Miksi näin?

– Paljon olemme tätä miettineet. Haasteena on, että on niin vähän harjoituksia, että paljonko ehtii harjoitella. Oleellista hyökkäyspään erikoistilanteissa on pallon toimittaminen sinne, minne se halutaan. Jos laatu ei ole hyvä, eivät ajoitukset toimi. Meillä on ollut kuvioita, joista tietyt on saatu toimimaan, muttei palloa ole saatu maaliin, Kanerva lausuu.

– Tai sitten skriinit ja liikkeet ovat toimineet, mutta pallo jäänyt ensimmäiseen vastustajaan. Siksi mietitään, löydetäänkö ne vakiantajat. Loukkaantumiset ovat myös sekoittaneet tätä, koska rutiiniin päässeet ovat olleet poissa. Haluamme löytää kaverin, joka antaa erikoistilanteita seurassaan paljon.

– Puolustuspään erikoistilanteissa maaleja on tullut paljon jatkotilanteista ja sitten osittain on vain hävitty kaksinkamppailuita. Monella jengillä on keskipituus isompi. Koko on toki vain yksi juttu ja mietimme, kuinka voimme mahdollisimman hyvin kompensoida pituusalivoimaa tai hyökkäyspäässä pääpelaajien puutetta. Esimerkiksi hyökkäyskulmissa lyhyitä variaatioita, joista lauotaan.

– Pyrimme löytämään erikoistilanteisiin muutamat perusmallit ja niitä harjoittelemme. Tulevaan maaotteluikkunaan on suunnitelma toteutuksesta.

Millaisista asioista Suomen A-maajoukkue voi saada tulevina vuosina kilpailuetua?

– Määritä käsite “kilpailuetu”, ketä vastaan? Kanerva kysyy.

Täsmennän tarkoittavani joukkueita, jotka lähtevät suunnilleen samoista lähtökohdista Suomen kanssa karsintoihin – eli päävastustajia.

– Tiedän, että varmaan odotat pelillisiä asioita tähän, mutta ajattelen voivamme saada kilpailuetua siitä, että meillä on hyvin valmistettu, viritetty ja yhtenäinen joukkue. Vahva joukkuehenki ja usko ihmeisiin ovat kantaneet vuosien varrella, usko siihen että niitä voidaan tehdä jatkossakin. Ylipäätään suomalaisessa joukkueurheilussa nämä ovat olleet vahvuuksia, Kanerva miettii.

– Toki toivon, että löydetään vielä jokin pelillinen etukin. Tullaan kokeilemaan erilaisia pelillisiä juttuja. Ilman muuta tässä on isot panokset. Mikä on sinällään sääli on, että nyt uuden tiimin kanssa hypätään heti syvään päähän, kilpailullisiin otteluihin. Ei ole friendlyjä (ystävyysotteluita), joissa voisi kokeilla vähän.

– On otettava huomioon, kuinka paljon voi ottaa uusia asioita lyhyessä valmistautumisajassa, kuinka paljon pelaajat pystyvät sisäistämään. Isot muutokset vievät aikaan. Otetaan lite till siihen vanhojen kylkeen.

Pelillisen prosessin kehitykseen liittyy oleellisesti pelaajatilanne. Olisiko tämä sopiva hetki uudistaa ja nuorentaa ryhmää? Kanerva uskoo enemmän pelaajiston luontaiseen uudistumiseen.

– Katsoin juuri, että EM-kisaryhmästä on vaihtunut puolet, kolmen vuoden aikana. Uudistumista määrittää ennen kaikkea tarve. Kisajengistä lähtivät kokeneet ratsut Paulus Arajuuri, Joona Toivio, Sparv ja Jukka Raitala, niin tuli se tarve täydentää. Debytanteissa on ääripäitä, vanhempana sisään tulleita kuten Arttu Hoskonen ja Miro Tenho ja sitten nuoria kuten Galvez, Oliver Antman, Suhonen, Matti Peltola ja Daniel Håkans.

– Toki ajattelen, että jos kaveri on ottanut sellaisen stepin, että se on tosi lähellä haastaa niin haluan antaa sauman. Ehkä johtuu alle 21-vuotiaiden maajoukkuehistoriastani. Haluan nähdä, mikä potentiaali on. Joillain se katto on jo nähty, katsotaan meneekö tämä toinen ohi. Vaikka siinä voi olla tietty riski, kun tiedät kokeneelta pelaajalta, mitä saat. Mutta annetaan sauma uudelle, koska se voi kasvaa korkoa.

Ikä ei silti ole Kanervalle mittari. Seuraa suorastaan kiihkeä kokeneempien pelaajien puolustuspuhe.

– Se, että pelaaja on kolmekymppinen, aletaan puhua jo viimeisistä vuosista. Jos vaikka mietit Pepeä ja Ronaldoa, ja esimerkkejä löytyy paljon muualtakin – esimerkiksi Italiasta. Miksi katsotaan ikää? Se, kuinka pelaaja toimittaa kentällä, ratkaisee. Jos vauhdit hiipuvat tai ei enää jaksa, se on mittari. Usein ajatellaan, että pannaan tuo jätkä pikkuhiljaa sivuun, kun sillä alkaa olla 34-35 taulussa. Niin ajatellaan: nyt on pakko nuorentaa, nuorentaa. Tämä mielikuva on hassu.

Maajoukkueen tulevien vuosien pelaajatilanteen kannalta Kanerva pitää tärkeimpänä vastuuta seurassa. Poikamaajoukkuepolkua hän pitää yhtenäisenä, ja sen tärkeimpänä tehtävänä jalostaa pelaajia kohti A-maajoukkuetta.

– Iso mittari on kuitenkin, missä nämä pelaajat pelaavat. Esimerkiksi Espanjalla Yamal ja Williams voittivat miesten EM-kultaa junnuikäisinä. Millä tasolla meidän pelaajat ovat? Tottakai toivoisi, että he pelaisivat korkealla tasolla ja haastavissa ympäristöissä ja samaa koskee myös meidän A-maajoukkuepelaajia. Se, missä he pelaavat, millä tasolla ja minuuteilla, voisi tottakai olla paremmin. Nyt vaikkapa seuraan, tuleeko Antmanille tai Håkansille avauspaikka. Vielä sitä ei ole, mutta se olisi perusasia, jos pelaat Hollannissa tai Puolassa.

Silti, Kanerva pitää huolestuttavana, jos nuori pelaaja lähtee täysin laput silmillä ulkomaille tarjouksen perässä.

– Minua vähän huolestuttaa, että kuinka paljon tietyissä maissa siihen yksilönkehitykseen oikeasti panostetaan. Vähän tulee fiilis, että tietyissä maissa pelaaja pannaan vain kilpailemaan muiden kanssa.

Esimerkiksi hän nostaa kuluvan kauden Veikkausliiga-komeetan, 17-vuotiaan Matias Siltasen tulevaisuuden.

– Otetaan vaikka Siltanen. On mielettömän hienoa, että Honsu (Honkavaara) on antanut hänelle vastuuta KuPS:issa. Hän kehittyy koko ajan, on vastuullisessa roolissa ja saa rutiinia hyvässä valmennuksessa. Sen sijaan, että hän lähtisi nyt esimerkiksi Italiaan, vetäisi siellä mahdollisesti ainoastaan nuorten Primavera-matseja eikä saisi henkilökohtaista ohjausta. Olisiko se kuitenkaan kehityksen kannalta paras väylä?

– Toki nämä ovat tapauskohtaisia ja esimerkiksi juuri Siltasen kohdalla hänen neuvonantajansa varmasti miettivät tarkkaan. Joka tapauksessa se, että pääset jossain vaiheessa ulkomaiseen ympäristöön, on hyvä nähdä.

– Asioiden etukäteen selvittäminen on oleellista. Helposti lähdetään hyvän tarjouksen perässä selvittämättä taustoja. Henkinen hyvinvointi ja psykologinen turvallisuus vaikuttavat pelaajan suoriutumiseen ja se näkyy kentällä.

Keskusteluun Suomen A-maajoukkueen pelaajapolitiikasta on jo pitkään liittynyt puinti kaksoiskansalaisten tekemistä maajoukkuevalinnoista. Kuumia perunoita ovat olleet aikanaan Lauri Dalla Valle ja Carl Jenkinson, nyt esimerkiksi Veikkausliigassa loistavat Dario Naamo ja Doni Arifi.

Voiko kiinnostavien pelaajien lukitsemisessa Suomeen käyttää eräänlaista ohituskaista-ajattelua, antaa heille otteluita hieman etunojassa, jotta Suomi-edustus on turvattu?

Vastaus on harvinaisen selvä.

– Jos ajatellaan tulevia Kansojen liigan pelejä ja pudottaisin jonkun pitkään näyttösaumaansa odottaneen pelaajan rosterista, onko se hänelle oikein. Jos nämä jätkät (Naamo ja Arifi) ovat oikeasti sillä tasolla, että alkavat haastaa ja olla lähellä, niin sitten sitä voi alkaa miettiä. Jos ajatellaan vaikka Galvezia, on hän näytöillään jo ansainnut paikkansa.

– Olen Darion (Naamo) kanssa jo jutellut, Donin (Arifi) vielä en. Näitä kavereita toki seurataan. Itse he sitten valitsevat ja syitä on monenlaisia. Pelaajan näkökulmasta kannattaa miettiä, missä on mahdollisuutta kehittyä pelaajana ja saada vastuuta. Ilman muuta toivon, että kiinnostavilla pelaajilla on halua edustaa Suomea tulevaisuudessa. Ja onhan meillä Jasin Assehnoun esimerkkinä. Hän oli jo maajoukkueen mukana ja sitten päätti valita Marokon. No, vielä ei ole näkynyt yhtään maaottelua siellä. Nämä ovat henkilökohtaisia valintoja.

Haastatteluaika on ylittänyt jo reippaasti sovitun tunnin. Kanerva kertoo, ettei se ole niin minuutilleen. Vielä on aikaa pienelle itsereflektiolle. Mikä saa kohta kahdeksan vuotta samassa pestissä olleen valmentajan vielä motivoitumaan?

Mikä Markku Kanervaa ajaa eteenpäin?

– Jo koettu pitkä ja vaiherikas matka ja toimiminen kansainvälisen jalkapallon parissa päivittäin. Ne inspiroivat paljon. Yksi iso motivoiva tekijä on työskentely tuon joukkueen kanssa. Monen pelaajan kanssa on pitkä historia, olen päässyt pitkäjänteisesti kehittämään pelaamistamme, mutta tunnen prosessin olevan vielä kesken. Pystymme vielä parantamaan, Kanerva miettii.

Mitä 60-vuotias, pitkän linjan jalkapallovalmentaja pitää suurimpina vahvuuksinaan juuri nyt?

– Kokemus on suurin vahvuus, näin ajattelen. Olen ollut kuvioissa niin pitkään. Varmasti myös sosiaaliset taidot ja ihmisjohtaminen.

Kehityskohteita Kanerva kertoo löytävänsä monia. Hän nostaa niistä esiin yhden. Sellaisen, johon on havahtunut vasta hiljattain.

– Eilen juuri mietin, että 13 tunnin työpäivän jälkeen kehityskohde on tämä itsensä johtaminen, josta itsekin käyn ihmisille puhumassa. Kyllä minä sitä laiminlyön. Se on ihmisille usein haasteellinen asia ja vaatii toimenpiteitä, aikalisän, jossa kysyt “mihin hemmettiin tämä elämäsi on menossa?” Kuinka saat itsellesi energiaa, inspiraatiota ja jaksamista?

– Ja sen takia menen tämän haastattelun jälkeen pyörävajalle, nappaan fillarin ja menen vetämään tunnin pyörälenkin. Tässä on ollut niin pitkiä päiviä. Tänäänkin.

Kanervan sanoessa tämän, kello lähenee tiistai-iltana puolta kahdeksaa illalla. Jalkapallopäivä ei kuitenkaan vielä välttämättä ole ohi.

– No, tuleehan sieltä Mestarien liigaa illalla tänäänkin, että mitenkähän käy. Ollaanko kymmeneltä taas töllön ääressä?