Apu

Jaakko Iloniemi 90 vuotta: ”Kuinka moni on ollut väärässä Ukrainan sodasta – Me arvioimme väärin Venäjän voiman – Putin arvioi väärin Euroopan ja USA:n välisen kehityksen”

Jaakko Iloniemi 90 vuotta: ”Kuinka moni on ollut väärässä Ukrainan sodasta – Me arvioimme väärin Venäjän voiman – Putin arvioi väärin Euroopan ja USA:n välisen kehityksen”
Ministeri Jaakko Iloniemi on kokenut Suomen idän ja lännen suhteiden suuret käänteet. Presidenttien luottomies, elinkeinoelämän vaikuttaja on 50-luvulta lähtien ollut mukana viemässä Suomea kohti länttä. Helsingin Kruununhaassa, taiteen keskellä asuu 90-vuotias leskimies, joka on tottunut, että aina pitää olla valppaana.
Julkaistu: 30.5.2022

Sattuu olemaan se päivä, jonka päättäjät, kansa ja media yksimielisesti nimeävät historialliseksi: Suomen ja Ruotsin Nato-suurlähettiläät ojentavat maiden Nato-hakemukset Naton pääsihteerille Brysselissä.

Kruununhaan jugend-talon avarassa asunnossa aamupäivän auringonvalo leikittelee niin kuin on tehnyt jo 115 vuotta. Kodin isäntä, 30. toukokuuta 90 vuotta täyttävä Jaakko Iloniemi on 1950-luvulta asti, kahdeksalla vuosikymmenellä toiminut sekä takapiruna että eturivissä kulkijana saattelemassa Suomen lännentietä tähän pisteeseen. Hän toteaa tyynesti, ettei ole vielä katsonut historiallisen hetken ikuistusta televisiosta, näkeehän sen vielä moneen kertaan.

ꟷ On edetty askel kerrallaan, mutta samaan suuntaan. Kehityskulku on ollut hidas mutta johdonmukainen. Nyt otettiin sitten se viimeinen loikka. Enää ei pyydellä anteeksi sitä, ettei olla täysillä mukana. Martti Ahtisaaren keskeinen ajatus oli, että meidän täytyy olla mukana kaikkialla, missä tehdään meitä koskevia päätöksiä. Minusta se on hyvä peruste Nato-jäsenyydelle!

Olemmeko kenties euforian tilassa tämän Nato-hankkeen kanssa, realismimme on kadonnut, Ukrainan sotakin tahtoo unohtua?

ꟷ Tuo on hyvä pointti, ja on jonkin verran jo korostunut poliittisen johtomme lausunnoissa, muun muassa presidentti Sauli Niinistön sanomisissa, joissa hän korostaa sitä, että me hoidamme käytännöllisiä asioita Venäjän kanssa vielä tulevaisuudessakin. Siinä on sitä realismia: ei Venäjä katoa, vaikka sen poliittinen järjestelmä saattaa muuttua. On vain järkevää suhtautua asiallisesti, eikä mennä sellaisiin äärimmäisyyksiin kuin että kieltäydytään kuuntelemasta venäläistä tenoria sillä perusteella, että hän on venäläinen! Eihän tässä ole kyse venäläisten ja Venäjän tuomitsemisesta, vaan Venäjän politiikan, ja ne ovat kaksi aivan eri asiaa.

Iloniemi jatkaa, että Nato-hankkeen tulevaisuutta on mahdotonta arvata, kun emme ollenkaan tiedä mitä on edessä. Edes 30:n jäsenmaan ratifiointipäätösten suhteen, ongelmia ja pettymyksiä voi tulla, saati sitten koko kansainvälisen tilanteen suhteen.

Mr. Etykiksi ristitty Iloniemi sanoo, että vuonna 1975 viritetty Helsingin henki on nyt talviunilla, mutta tarvetta sellaiseen on yhä, ja varmaan se sieltä herää vielä.

Jaakko Iloniemi lukee, ahmii tietoa ja kirjoittaa päivittäin. Koko kirjeenvaihtonsa, yksityisimmänkin, hän lahjoitti uuden Eminenssi-elämäkerran valmistuttua Kansallisarkistoon. Viiden vuoden kuluttua mapit ovat tutkijoiden käytettävissä. Seinällä on Laila Pullisen teoksia.

Verkostoitujan elämä kansien väliin

Ministeri Jaakko Iloniemen elämänkulku on uskomattoman kertaus ja oppitunti Suomen sodanjälkeisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan historiasta, tapahtumista, käännekohdista, kohtalonhetkistä, Iloniemen roolista kolmen presidentin lähipiirissä toimijana ja vaikuttajana, jolla on vaikutusvaltaa paljon poliittista valtaansa enemmän. Hän sanoo toimineensa päivän politiikassa ei sisä- eikä ulkopuolella, vaan vieressä, katsomossa, penkkiurheilijana politiikassa.

Iloniemi – eminenssi on Hannu Himasen kirjoittaman, näinä päivinä ilmestyvän lähes 600-sivuisen teoksen naseva nimi.

ꟷ Yksityisihmisen elämäkerraksi se on varsin paksu. Tuollaisia kirjoitetaan yleensä ihmisistä, joilla on jokin korkea valtiollinen elämä tai muuta vastaavaa. Kannatin Himasen ajatusta siitä, ettei tämä ole pelkkä henkilökuva, vaan ajankuva. Ja sehän on kolme neljäsosaa ajankuva, yksi neljäsosa henkilökuva. Henkilö vilahtelee mukana, hän on siinä Suomen matkassa mukana, mutta matka on se pääasia.

ꟷ En osaa kuvitella, että kirja aikaansaisi erityisiä ärähdyksiä, eihän siellä ole kovin kontroversielleja mielipiteitä. Ja kun en ole sitä itse kirjoittanut, ei voi kovinkaan perustellusti sanoa, että se on täynnä omakehua. Se riski tietysti on, kun aikalaisista kirjoittaa, että he loukkaantuvat.

Lähes kaikkien kirjassa esiintyvien henkilöiden nimen perässä on suluissa kaksi vuosilukua: syntyi ja kuoli.

Yksi Iloniemen tarinan keskeisistä ilmiöistä on verkostoituminen, klubit, ryhmät, piirit, kerhot, salatut seurat. Tietoinen pyrkimys kerätä ihmisiä, tietoa, ideoita, näkemyksiä, keskustalla ja oppia. Liittyi siihen hänen itsensä myöntämää opportunismiakin, kuten sosiaalidemokraattisen puolueen jäseneksi hakeutuminen.

ꟷ Nimenomaan 1960ꟷ1970-luvuilla yhteiskunta oli läpipolitisoitunut, oli kaksi mahdollisuutta: asettua kokonaan poliittisen elämän ulkopuolelle, osallistua siihen reunoilta tai mennä täysillä mukaan. Minua ei koskaan huvittanut mennä täysillä mukaan. Menin ikään kuin tossuilla mukaan, enkä lähtenyt potkimaan. Osallistuin ”etäyhteydellä”, jotta olisin saanut sanan valtaa ja kontaktit todellisiin, poliittisen vallan käyttäjiin.

Ahtisaaren kanssa he hakeutuivat vuonna 1968 demareiksi, kun näkivät energian ja nousun olevan siellä. Iloniemi sanoo, että ajattelutapa oli demarikodissa varttuneelle tuttu, vaikkei ideologia erityisemmin kiinnostanutkaan, muttei hän sitä vierastanutkaan.

Lista Iloniemen monenlaisista ryhmistä on vaikuttava: Suomalaisuuden Liiton pääsihteeri, Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteeri, Paasikivi-seuran puheenjohtaja, Bilderberg-kokousten johtoryhmän jäsen, Ulkopoliittisen instituutin hallituksen puheenjohtaja, kymmeniä epävirallisempia ryhmittymiä.

Varsinaiset päivätyöt veivät noin kymmenen toimittajan työvuoden jälkeen pariksikymmeneksi vuodeksi ulkoministeriöön kehitysapukomiteaan, YK-edustustoon, Etyk-virkamieheksi ja -suurlähettilääksi Geneveen, ulkoministeriön poliittisen osaston päälliköksi ja alivaltiosihteeriksi, suurlähettilääksi Washingtoniin. Seuraavat parikymmentä vuotta kuluivat talouselämän puolella, Suomen Yhdyspankin johtokunnan jäsenenä ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA;n toimitusjohtajana. Ja vielä 2000-luvulla kahdeksi vuodeksi Ahtisaaren perustaman CMI-toimiston toiminnanjohtajaksi.

Ja yhtenä episodina ehdokkuus europarlamenttiin Nuorsuomalaisen puolueen sitoutumattomana ehdokkaana 1996. Ei kuulemma enää istunut vuonna 1968 räätälöity demaritakki.

Eminenssi-kirjan henkilöhakemistossa on noin 430 nimeä, niistä naisia noin 30, ja heistä suurin osa perhettä, sukua ja ystäviä ꟷ kymmenkunta on mukana oman merkityksensä tai toimintansa takia. Naisten rooli vaikuttamisessa näyttää olleen marginaalinen.

ꟷ Se oli sitä aikaa. Ensimmäinen piirini oli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitus: meitä oli 12, kaikki miehiä. Siihen aikaan ajattelutapa oli se, että naisilla on omat rientonsa ja miehillä omansa. Klubityyppinen seurustelu oli hyvin maskuliinista puuhaa. On silti melkoinen määrä naisia, jotka ovat vaikuttaneet hyvin paljon, epäsuorasti. Ilman virallista asemaa he ovat vaikuttaneet virallisen aseman haltijaan hyvin voimakkaasti, myös viranhoitomielessä.

ꟷ Tilannehan muuttui varsin nopeasti 1970-luvulla. Itsenäisyyden ajan hallituksissa on ollut naisia mukana koko ajan. Mutta ajatus siitä, että on viiden puolueen hallitus, jonka kaikki viisi puheenjohtajaa ovat naisia, se on 2020-lukua!

Iloniemi sanoo tätä naisrintamaa katsellessaan ihmetelleensä lähinnä sitä, että näinkö suuri se muutos on, ja näinkö nopea!

ꟷ En pannut pahakseni, ällistyin. Tämä on ollut ihan kelvollinen hallitus. Ei mitään erityistä moitteen sijaa ole. Sillä on ollut äärimmäisen vaikea tehtävä, kun pandemia osui kohdalle ja vielä tämä Ukrainan sotakin. Minähän en tunne läheisesti ketään näistä viidestä ꟷ viiteenkymmeneen vuoteen ensimmäinen hallitus, jossa minulla ei ole yhtään tuttua! Hyvänpäivän tuttuja pelkästään, Iloniemi naurahtaa.

Hän miettii, että tuossa vaiheessa uraa ja elämää perheen perustaminen ja äitiys vaativat valtavaa energiaa, määrätietoisuutta ja itseluottamusta ꟷ eikä itseluottamusta ole tyttöjen kasvatuksessa ennen edistetty, se on uusi piirre ja politiikassa välttämätön, ilman sitä ei pärjää.

Taustavaikuttaja Iloniemi Johannes Virolaisen ja Mauno Koiviston kanssa Suomi-koivujen keskellä 1981. Kuva: Kari Kaipainen.

Neuvostoliiton romahdusta ei osannut kukaan ennustaa

Jaakko Iloniemi on ollut kolmen presidentin takapiruna, sisäpiiriläisenä, sparraajana ja puheidenkirjoittajana.

1950-luvulla Iloniemi pääsi Kekkosen ympärillä olevan ulkopoliittisen eliitin piirin ja presidentin vallankäytön tuntumaan.

Kekkosella ja minulla oli ikäveroa 32 vuotta, Ahtisaari on minua viisi vuotta nuorempi. Ihmissuhde Kekkoseen oli etäisempi, Ahtisaari oli nuoruudessa työtoverini, olin hänen päällikkönsä, se tietysti vaikutti. Ja olivathan he herrat hyvin erilaisia persoonallisuuksia.

Iloniemi muistelee viimeistä tapaamistaan Kekkosen kanssa Tamminiemessä, kun vanhan presidentin kyvyt eivät enää olleet ennallaan. Kekkonen oli alistuneesti todennut, ”että suomalaiset eivät enää pelkää venäläisiä”, ja Iloniemi vastasi, ”eivät pelkää, mutta ottavat kyllä tarkasti huomioon”.

Iloniemi pohtii, että Koiviston ja Kekkosen lähtökohdissa oli samankaltaisuuksia: molemmat olivat kansan syvistä riveistä kotoisin ja tekivät oman uran ilman sen enempää taloudellista tai henkistäkään kodinperintöä ꟷ Koivistolla tosin oli perintönä kodin uskonnollisuus.

Mauno Koivistoon Iloniemi tutustui ennen kuin Koivisto oli merkkimies. He kävivät lounailla ja tapasivat myös perhepiirissä, kun Mauno Koivisto kuului Työväen Säästöpankin johtajistoon.

Iloniemi ei käy arvostelemaan Koiviston varovaisuutta Baltian maiden tukijaksi ryhtymisessä Neuvostoliiton romahtamisen aikaan.

ꟷ Tuskin kukaan osasi ennustaa Neuvostoliiton totaaliromahdusta. Täysyllätys se oli useimmille venäläisillekin, myös sisäpiiriläisille. Toinen yllätys oli, että vaikka järjestelmä romahtaa, niin ei käy kokonaan. Järjestelmän osat ovat palanneet valtaan ja tämän päivän Venäjä muistuttaa monessa mielessä eilispäivän Neuvostoliittoa.

Suomettumisesta Iloniemi sanoo, että siinä on oikeastaan kaksi ilmiötä. Se missä määrin seurattiin Neuvostoliiton poliittisia toivomuksia ja nimenomaan ulkopolitiikan ja alalla, ja missä määrin sallittiin Neuvostoliiton puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin.

ꟷ On päivänselvää, että sodan hävinnyt maa, joka joutui ensin maksamaan seitsemän vuotta sotakorvauksia, oli hyvin heikossa neuvotteluasemassa suhteessa Neuvostoliittoon. Mutta kun neuvotteluasemamme vähin erin parani, Kekkonen pyrki ottamaan kaikessa poliittisessa toiminnassa huomioon Neuvostoliiton näkökohdat ꟷ epäilemättä myös sitä mikä on Suomelle parasta, Neuvostoliiton kannalta hyväksyttävissä rajoissa. Kekkosen heiketessä hänen lähipiirinsä otti tämän Moskova-kortin käyttöönsä.

Aika riemastuneena Iloniemi muistelee Koiviston lausahdusta, kun tältä kysyttiin presidenttiehdokkaaksi asettumisen jälkeen, että minkälaiset ovat suhteet Moskovaan. ”Ei ole kehumista”, Koivisto vastasi ja halusi Suomen kansalle osoittaa, ettei hän aio sillä vipuvarrella asioita hoitaa.

ꟷ Se toi hänelle varmaan roppakaupalla suosiota, eikä se kuitenkaan ollut kovin provokatorinen lausahdus.

Tapana on sanoa, että Suomella on ollut hyvä herraonni ꟷ oikeanlaisia ihmisiä oikeaan aikaan. Onko tämä hurskasteleva tulkinta?

ꟷ On siinä hurskasteluakin. Mutta murroshetkinä ꟷ ja sehän on kaikkein tärkeintä ꟷ silloin on ollut herraonnea. Presidentti Paasikivi oli se mies, joka saattoi saatella Suomen kansan sodasta rauhaan. Hänen kymmenen vuottaan olivat aivan keskeisiä siinä, että Suomi säilytti oman yhteiskuntajärjestelmänsä. Kun Koivisto ajoi presidentin valtaoikeuksien siirtämistä parlamentaariseen suuntaan, hän reagoi ennen kaikkea Kekkoseen tapaan käyttää sitä valtaa. Sama valtahan oli sitä ennen Paasikivellä, mutta erilainen tapa käyttää sitä valtaa. Paasikiven presidenttikauden päiväkirjat ovat valtavan jännittävää luettavaa, Tuomo Polvisen kirjoittama elämäkerta on suuri klassikko.

”Putin arvioi väärin oman sotilaallisen voimansa, hän arvioi väärin Ukrainan halun ja kyvyn vastustaa. Me arvioimme väärin Venäjän sotilaallisen voiman, me arvioimme väärin Ukrainan kyvyn. Putin arvioi väärin lännen reaktiot: hän odotti hajaannusta.”

Putinin tilalle voi tulla toinen Putin

Ukrainan sota saa Iloniemen kummastelemaan pariakin asiaa.

ꟷ Se minua on ihmetyttänyt, kuinka moni on ollut väärässä. Jos aloitetaan presidentti Vladimir Putinista: hän arvioi väärin oman sotilaallisen voimansa, hän arvioi väärin Ukrainan halun ja kyvyn vastustaa. Me arvioimme väärin Venäjän sotilaallisen voiman, me arvioimme väärin Ukrainan kyvyn. Putin arvioi väärin lännen reaktiot: hän odotti hajaannusta. Hän arvioi väärin Euroopan ja Yhdysvaltojen välisen kehityksen. Monet Euroopan maat arvioivat saman tilanteen väärin. On aivan hämmästyttävää, kuinka nämä valtavat organisaatiot, joiden tehtävä oli selvittää, mikä on Venäjän sotilaallinen potentiaali, erehtyivät niin pahasti.

Hän jatkaa, ettei asioiden kehitys ole yhdestä ihmisestä kiinni: jos Venäjällä tulee jostain syystä henkilövaihdos, tulee toinen Putin. Aika harva odottaa systeemin vaihdosta.

ꟷ Mutta ne 188 jaa-ääntä eduskunnan Nato-äänestyksessä ovat Suomen sisäpoliittisen historian kannalta aika ällistyttävä käänne. Krimin valloitukseen reagoimme aika vähäisesti, Georgian kohtalo on paljon etäisempi asia. Yhtäkkiä tajusimme, että Ukraina on suunnilleen yhtä lähellä Helsinkiä kuin Ivalo!

Jaakko Iloniemeä pidetään realistina, analyyttisenä pragmaatikkona, joka ymmärtää todellisuuden, ei kumartele ihmisten tai ideologioiden suuntaan, vaan arvioi maailman menoa kirjeissään ja kommenteissaan suorasukaisesti.

ꟷ Ei minulla ole sellaista tietoa, jota ei muillakin olisi. Mutta ehkä sellaisia arvioita, joita ei muilla ole. Se ei ole tietoa, vaan arviointia. Kykyä yhdistellä asioita uudella tavalla. Kun on elänyt pitkän elämän, vertailuaineistoa kertyy. Eivät vuodet välttämättä viisautta lisää, mutta ehkä näkökulmia.

Jaakon ja Helenan yhteinen taival jatkui 50 vuotta

Iloniemen energian määrä vaikuttaa käsittämättömältä, olemuskin on kuin parikymmentä vuotta nuoremman.

ꟷ Elämäninto säilyy niin kauan kuin elämä on mielekästä, ja on ystäviä. Taide, ooppera, kuvataide, kirjat, humanistinen elämänasenne edustavat minun maailmassani elämänlaatua. Jollei niitä olisi, elämänlaatuni olisi heikompaa. Urheilija sanoisi minulle että, elämänlaatuni on heikompaa, kun en pidä lainkaan jääkiekosta ja nyrkkeilyä inhoan.

Urheilu on jäänyt hänen elämässään vähemmälle. Lukiolaisena tuli suunnistettua, talvisin hiihdeltyä. Suurlähettiläänä Washingtonissa lumikaaoksen aikaan hän sivakoi varastosta löytyneillä vanhoilla puusuksilla residenssistä työpaikalleen ja päätyi sisupetterinä The Washington Postin etusivulle.

Realistisesti hän suhtautuu ikään ja ikämiehen kuntoon.

ꟷ Tässä iässä pitäisi liikkua mahdollisimman paljon, enää se ei onnistu. Yhteys luontoon oli mökkivuosina läheisempää. Nyt en jaksa sinne enää liikkua, kun en aja autoa. Ajamisesta luopuminen kolme vuotta sitten oli hämmästyttävän suuri muutos. Paljon suurempi kuin luulinkaan. Kiertelen Tervasaarta tuossa lähellä, kovin pitkiä matkoja en jaksa kävellä.

Tämä koti huokuu rauhaa ja harmoniaa. Kaikki on paikoillaan ja tasapainossa, suuret iättömät huonekalut, tilan tuntu, mutta leimallisinta on taiteen läsnäolo: rakkaudella ja asiaan vihkiytymisellä valitut taulut, taidelasi, kymmenet yksityiskohdat.

Ne kaikki kertovat myös Jaakko ja Helena Iloniemen yli 50 vuotta jatkuneesta yhteisestä matkasta. Helena Iloniemi kuoli 76-vuotiaana vuonna 2009, mutta hän on elävästi läsnä aviomiehen puheissa ja muistoissa.

ꟷ Sitä täytyy tietysti alleviivata ja siitä kertoa, miten paljon saan tässä työssäni ja toimessani kiittää vaimoani. Koska hän oli niin solidaarinen kuin ihminen vain voi olla. Mutta se solidaarisuus ei tarkoita kritiikittömyyttä, vaan päinvastoin. Yksi solidaarisuuden osa on rakentava kriittisyys, ja sitäkin hän tarjosi.

Helena Puukko ja Jaakko Iloniemi tutustuivat jo lukioikäisinä Porissa, alkoivat seurustella RUK:n kurssijuhlien jälkeen 1953, avioituivat 1955, kun molemmat olivat 23-vuotiaita. Helenalla oli käsityönopettajan koulutus, hän kiinnostui taideteollisuudesta ja innosti siihen Jaakonkin. Avioliiton alkuaikoina molemmat tekivät rinnan kahta tai kolmea työtä, toimeentulo oli kohtuullinen.

Esikoinen Lauri syntyi 1957, Eero 1964, Laura 1969.

ꟷ Vaimoni oli opettaja henkeen ja vereen, ja taiteen harrastaja. Yhdessä me kiertelimme Euroopan taidemuseoita hyvin ahkerasti, kun olimme lomamatkoilla. Nyt en enää lähde kaukomatkoille kymmenen tunnin lentomatkojen päähän. Niin paljon tuli nähtyä, ettei enää ole palavaa tarvetta, että tuokin pitäisi käydä katsomassa. Mutta matkailu Euroopassa, jossa on paljon vaihtuvaa näyttelyä ja hyviä museoita, on ollut viime vuosiin asti olennainen osa elämää.

Helena Iloniemen kautta tulivat monet ystävyyssuhteet taiteilijoihin, kuten Jorma Hynniseen, Matti Salmiseen, Laila Pulliseen, Eila Hiltuseen, Kimmo Kaivantoon.

ꟷ Vaimolla oli näitä suhteita, veti mukaansa Washingtonissa vierailevia taiteilijoita, ja usein tarjosimme heille vierashuoneemme majapaikaksi. Se toi kivan mahdollisuuden seurustella ihmisten kanssa kodinkin puitteissa. Lysti homma oli se, kun Nils Aslak Valkeapää asui meillä ja jäi hälytysjärjestelmän lauettua saamelaisasussaan oven ulkopuolelle. Poliisit olivat kovin vakavissaan, saapuivat rynnäkkövarusteissaan: alkuperäiskansan edustaja yrittää vallata residenssin. Hetken verran saimme selventää asioita paikalle ehdittyämme.

Saksa, Iloniemen ikiaikainen harrastuksen ja tietämyksen kohde, on käynyt viime vuosina entistä tutummaksi, kun nuorempi poika vaimoineen hankki vanhan talon Mosel-joen rannalta. Sinne suku kokoontuu silloin tällöin.

Lastenlapsia on neljä, Eeron perheen 22-vuotiaan kaksospojat, Laurin 30-vuotias tytär ja Lauran 18-vuotias tytär, joka asuu perheineen Englannissa.

ꟷ En lainkaan liioittele sanoessani, että vähintään kerran viikossa puhun kaikkien kolmen lapseni kanssa ꟷ Englantiin soittelen ehkä pari kertaa kuussa. Me pidämme tiiviisti yhteyttä. Olin tietenkin kiireinen, kun lapset olivat pieniä. Yhteiset hetket sijoittuvat nimenomaan maalle, Mäntyharjun mökille, joka on nykyisin pojallani. Se oli yhdistävä paikka, jossa vietettiin lomia ja viikonloppuja. Keskusteltiin paljon.

Valoisaa olohuonetta dominoi Iloniemien koti­kokoelman merkittävin investointi, espanjalaisen taiteilijan Manolo Valdésin teos. Kaikkea muuta tärkeämpi on edesmennyt Helena Iloniemi, joka on miehensä Jaakon elämässä yhä mukana rakastavina muistoina ja kuvassa oikean olkapään vierellä.

Pandemian alku inhottavaa aikaa

Välien läheisyys ja välittäminen joutuivat testiin, eritoten pandemian alkuaikoina.

ꟷ Se oli inhottavaa aikaa. Ei tavannut ystäviä, mikä oli vaikeaa näin sosiaaliselle luonteelle, asioitiin vain puhelimessa ja sähköpostilla. Ei voinut kaupassakaan käydä. Mulla oli siitä onnellinen tilanne, että lähettyvillä asuvat pojanpojat juoksivat kaupassa. Luulen, että tekivät sen mielellään, ilmoittautuivat. Kävivät ensin vain ovenraossa, sitten tulivat sisään naamareineen. Solidaarisuutta nähtiin silloin muutenkin ilmeisesti enemmän kuin pitkiin aikoihin.

Ovenrakoapua Iloniemi tarvitsi taas maaliskuussa, kun hän sairastui koronaan pian neljännen rokotuksen jälkeen. Kuume vaivasi pari päivää, väsymys yhä.

Kymmenkunta Yhdysvalloissa YK-hommissa ja suurlähettiläänä vietettyä vuotta saavat Iloniemen ihmettelemään yhtä kulttuurieroa.

ꟷ Meillä oikeastaan läpi koko yhteiskunnan on sellainen ajattelutapa, että jos olet jossain 60ꟷ65 vuoden nurkilla, vetäydytään pois julkisesta elämästä. Oltiin sitten talouselämässä, kulttuurielämässä tai politikassa. Yhdysvalloissa on sekä politiikassa että akateemisessa maailmassa vaikka kuinka paljon kahdeksankymppisiä. Ei ole ollenkaan sellaista ajattelutapaa, että olisi jokin vuosi, joka katkaisisi aktiivisen osallistumisen. Omalta kohdaltani en ole sellaista vuotta löytänyt. Enkä etsinytkään!

Iloniemi on ollut virallisesti eläkkeellä 18 vuotta.

ꟷ 72-vuotiaana lopetin jokapäiväisen työnteon. Ja olen sen jälkeen tehnyt joka päivä töitä, jos kirjoittaminen lasketaan mukaan! Viimeisen kirjani kirjoitin neljä vuotta sitten. Se oli 90-prosenttisesti pohdiskelua.

Kun tämän haastattelun ajankohtaa yritetään sopia, Iloniemi plärää kalenteriaan, että paripäiväisen Lennart Meri -konferenssin jälkeen olisi tuolla tunnin rako, seuraavana päivänä kaksi ꟷ ei taida riittää? Ysikymppinen osallistuu aktiivisesti neljän eri tyhmän kokouksiin ja kohtapuolin on Porin lyseon ylioppilasluokan 70-vuotisjuhlien aika ꟷ 24 hengen porukka on kutistunut yhdeksään, useampi on hengissä, vaan ei jaksa tulla.

ꟷ Minulla on joukko ystäviä, jotka ovat opiskeluajoilta peräisin, ja edelleen tapaamme toinen toisiamme. Opiskeluaikainen kämppäkaverini on sellainen, jonka tapaan ehkä kerran viikossa. Koska on keskusteluklubi, joka tapaa Suomalaisella klubilla ja hän on siinä mukana. Minulle on suuri arvo sillä, että on kestäviä ystävyyssuhteita, ja onnekseni voin sanoa, että minulla on.

Kun Iloniemeltä utelee hetkiä, jolloin onnen tunne iskee ja tulee hyvä mieli, hän aloittaa muistelemalla miltä tuntuu istua aurinkoisena päivänä korkealla kukkulalla Välimerta katsoen, vaikkapa Paestumin temppelin tuntumassa tai Napolin lahdella.

Nykypäivään tylysti kiskaistuna hän jatkaa iloitsevansa oikein hyvästä oopperaesityksestä. Tai siitä kun saa viettää iltaa vanhojen läheisten ystävien hyvässä seurassa, jutella niitä näitä.

Jaakko Iloniemen 90-vuotispäiviä juhlitaan päivän päälle toukokuun 30. päivänä.

ꟷ No, itse en tee mitään, muuta kuin olen läsnä, hän virnistää tyytyväisenä.

Tilaisuus on hyvin juhlallinen, eikä siitä ennakkoon kertoilla. Lahjoja hän ei halua, eikä lahjoituksiakaan.

Hannu Himasen Eminenssi-kirja ilmestyy aivan syntymäpäivän alla. Iloniemi toivoo yhtä asiaa: että kirja innostaisi ihmisiä kaivelemaan lisää tietoa, kertaamaan ehkä unohdettua.

ꟷ Maailmanmuutoksen näkyvyys tulee useimmille ihmisille television kautta. Tiedonvirta on niin valtava, että kenelläkään ei ole enää oikeutta sanoa, jos asiat yhtään kiinnostavat: en minä tiennyt. Kaikki tieto on saatavissa, ja ainoa ongelma on se, että pitäisi osata seuloa.

Jaakko Iloniemi

  • Syntyi: 30.5.1932.
  • Asuu: Helsingissä.
  • Perhe: Puoliso Helena Iloniemi kuoli 2009. Lapset Lauri, Eero, Laura. Neljä lastenlasta.
  • Uraa: Valtiotieteiden maisteri. Kymmenisen vuotta toimittajana Yleisradiossa. Ulkoministeriössä kehitysavun osasto, YK-edustusto New Yorkissa, Etyk-koordinaattori, alivaltiosihteeri, Washingtonin suurlähettiläs. Suomen Yhdyspankin johtokunnan jäsen 1983ꟷ1990, Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtaja 1990ꟷ2000. CMI:n toiminnanjohtaja 2002ꟷ2004. Ministerin arvonimi 1994. Kuusi vuotta Kanava-lehden ja 24 vuotta Suomen Kuvalehden kolumnistina.
  • Ajankohtaista: Hannu Himasen kirjoittama elämäkerta Iloniemi – Eminenssi (Docendo) ilmestyi 24.5.

Päivitetty 30.5. – Ilmestynyt 24.5.2022

1 kommentti