Apu

Suomen presidentit -sarja: Kekkonen oli valtias



Suomen presidentit -sarja: Kekkonen oli valtias

Neljännesvuosisata presidenttinä ja idän kortit antoivat Urho Kekkoselle valtaa. Ja sitä valtaa hän käytti.
Teksti Apu-toimitus

Kun kansa istui radioiden ääressä 15. helmikuuta vuonna 1956, nimi Kekkonen toistui eduskunnassa 151 kertaa. 149 valitsijamiestä oli asettunut sosiaalidemokraattien ehdokkaan, Urho Kekkosen Taneli-pojan appiukon, parturi K. A. Fagerholmin taakse. Ratkaisevaa yhden äänen antajaa ei ole kyetty aukottomasti selvittämään. Kekkonen voitti täpärästi. 

Kekkonen tuskin aavisti luopuvansa vallasta vanhana ja sairaana miehenä vasta vuonna 1982. Neljä kautta Suomea hallinneesta Kekkosesta tuli vähitellen synonyymi sanalle presidentti.

Urho Kaleva Kekkonen oli heitetty tuleen monesti ennen virkaanastumistaan. Presidenttikausi alkoi SAK:n julistaessa koko maata koskevan yleislakon alkaneeksi. Nuoren suojeluskuntalaisen ensimmäinen koettelemus oli ollut keväällä 1918, jolloin hän joutui Haminassa antamaan tulituskäskyn punaisia teloittaneelle valkoisten komppanialle. Tapahtuma jätti Kekkoseen sellaisen trauman, ettei hän koskaan kyennyt sanomaan, ampuiko hän itse vai ei. Presidenttinä hän profiloitui rauhanrakentajaksi ja tunnusti, että Haminan teloituksilla oli vaikutusta hänen vasemmistosympatioihinsa.

Ennen presidenttikauttaan hän joutui taiteilemaan Neuvostoliiton valvontakomission kanssa ja junailemaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä. Hän oli 40-luvun lopulla venäläisten tärkein ei-kommunistinen kontakti Suomessa virallisen protokollan ulkopuolelta.

Taiteilua vaadittiin vuonna 1948 solmitun Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen laadinnassa ja myöhemmin tulkinnassa. Suomen valtuuskuntaa johti sopimusneuvotteluissa virallisesti pääministeri Mauno Pekkala, mutta käytännössä lankoja piti käsissään presidentti Paasikiven luottomies Kekkonen.

Monien aikalaisten mielestä Suomen itsenäisyys kyettiin säilyttämään vain Kekkosen strategisten taitojen ansiosta. Poliittiset vastustajat taas näkivät maan muuttuneen Kekkoslovakiaksi. Joka tapauksessa Kekkonen sai pidettyä kurissa iholle tunkevat neuvostojohtajat.

Ensimmäistä presidenttikautta varjostivat koko maailmaa koskeva kylmän sodan henki ja uhkakuvat kolmannen maailmansodan syttymisestä. Tilanne kärjistyi Suomessa noottikriisiin lokakuussa 1961, samaan aikaan kun presidentti vieraili Yhdysvalloissa. 

Noottiin oli monia syitä. Neuvostoliitto ja länsivallat, Yhdysvallat etunenässä, olivat uppoamassa miltei sotaan johtaneeseen kiistaan Saksojen kysymyksestä ja Länsi-Berliinistä. Nootissa viitattiin Länsi-Saksan varustautumiseen, ja siksi Neuvostoliitto vaati Suomelta YYA-sopimukseen viitaten sotilaallisia konsultaatioita.

Helsingin helteinen heinäkuu 1975 oli Urho Kekkosen pitkän uran ehdottomia huippukohtia. Finlandia-talolle kokoontui 35 valtionjohtajaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin Etykiin. Sen aikaansaaminen oli Kekkosen pitkäjänteisen rauhantyön ansiota, ja tuolloin oli lähellä, ettei hänelle myönnetty Nobelin rauhanpalkintoa. Sen sai kuitenkin neuvostoliittolainen ydinfyysikko Andrei Saharov.

Jo ennen Etykiä Kekkonen oli onnistunut aikaansaamaan kovan väännön jälkeen EEC-vapaakauppasopimuksen. Hän koki olevansa ainoa, joka saattoi ajaa hankkeen läpi Neuvostoliiton jyrkästä vastustuksesta huolimatta.

Kekkosen kolmas presidenttikausi alkoi vuonna 1968 ja päättyi vasta 1978. Syynä pitkään kauteen oli vuonna 1973 säädetty poikkeuslaki, jolla Kekkosen presidenttikautta jatkettiin neljällä vuodella. Laki hyväksyttiin eduskunnassa äänin 170–28, mikä kertoo paljon Suomen sisäpoliittisesta ilmapiiristä.

Liiallinen valta pilaa hyvänkin miehen. Niin kävi myös Kekkoselle, joka ei ensin valtaan ja sitten dementiaan sairastuneena älynnyt väistyä ajoissa syrjään, eivätkä hänen perässähiihtäjänsä uskaltaneet päästää miestä eläkkeelle.

Myös media vaikeni noina suomettumisen vuosina presidentin terveydentilasta, vaikka toimittajakunnassa riitti silminnäkijöitä tämän fyysiselle ja henkiselle kompuroinnille. Valtioneuvosto vapautti sairaan presidentin viranhoidosta lokakuussa 1981 ”pysyvän esteen takia”, ja pääministeri Mauno Koivisto otti tässä vaiheessa ohjat käsiinsä. Luovuttuaan vallasta lopullisesti tammikuussa 1982 Tamminiemeen jäi asumaan omien muistojensa saartama vanha mies.

Urho Kekkonen kuoli 31. elokuuta 1986. 

Apu esittelee kaikki Suomen presidentit 12-osaisessa sarjassa. Tämä on sarjan kahdeksas osa.

Ensimmäisen osan löydät täältä.

Toisen osan löydät täältä.

Kolmannen osan löydät täältä.

Neljännen osan löydät täältä.

Viidennen osan löydät täältä.

Kuudennen osan löydät täältä. 

Seitsemännen osan löydät täältä.

Teksti Liisa Talvitie, kuva puolustusvoimat / Sotamuseo

Julkaistu: 23.12.2017