Itsenäisyyspäivän ja vapun välinen yö on pitkä – Samuli Sala kertoo, millaista oli viinanhuuruinen työkulttuuri pahimmillaan

Helmikuussa 2016 espoolainen Samuli Sala vietti pitkää ja railakasta viikonloppua ympäri pääkaupunkiseutua. Tuolloin 44-vuotiaan Salan kaverille tuli täyteen pyöreät 50 vuotta. Viisikymppisiä juhlittiin kaveriporukalla muutaman päivän ajan. Parin alkoholihuuruisen valvotun yön jälkeen Sala havahtui siihen, että häntä ei enää naurattanut tai laulattanut. Peruspositiivisena itseään pitäneen miehen mieleen nousi synkkiä, jopa itsetuhoisia ajatuksia jäihin kävelemisestä. Tuossa hetkessä hän tajusi, että juhlien oli aika loppua hänen osaltaan kokonaan.

− Tajusin, että nyt tämä saa riittää. En saa tästä enää mitään iloa enkä nautintoa, oikeastaan enemmän kärsin ja kidutan itseäni.

Musertavissa tunnelmissa Sala tarttui kännykkäänsä ja näppäili auttavan puhelimen numeron.

− Kysyin sieltä, että mitä mun kannattaisi tehdä, kun olen nyt tällaisessa tilanteessa missä en elämässäni koskaan ole ollut. Siellä vastannut kaveri rauhoitteli, että hyvän päätöksen alulla olet, Sala muistelee reilut seitsemän vuotta myöhemmin.

Monilla alkoholi ja alkoholinkäyttö rajoittuvat ainakin pääsääntöisesti vapaa-aikaan, mutta Samuli Salan kohdalla alkoholilla oli pitkään oma roolinsa myös työelämässä. Sala muutti 17-vuotiaana kotoaan Oulusta Kuopioon opiskelemaan hotelli- ja ravintola-alaa. Työt baaritiskin takana alkoivat heti kun täysi-ikäistyminen sen salli ja hotelli- ja ravintolaesimieheksi valmistumisen jälkeen tie vei muutamaksi sesongiksi Pohjois-Suomen tunturibaareihin after ski -kansaa palvelemaan. Päivät ja yöt olivat pitkiä niin töissä kuin vapaallakin, ja hommia paiskittiin myös niin fyysisten kuin moraalisten krapuloiden kourissa.

− Raskas työ, raskaat huvit. Joskus olen kuvannut, että itsenäisyyspäivän ja vapun välinen yö oli tuntureilla aika pitkä, Sala naurahtaa.

Ravintola-alan kulttuuriin kuuluneiden työvuorojen jälkeisten kaljojen myötä alkoholinkäytöstä muodostui Salalle luontainen rentoutumiskeino töiden jälkeisenä nollaajana. Kuvioon kuuluivat myös erilaiset tilaisuudet, joissa alan toimijat syöttivät ja juottivat ravintola-alan asiakkaitaan omien tuotteidensa myyntiä edistääkseen. Tarjoilijan roolissa Sala taas pääsi näkemään, miten kosteita juhlia suuret yritykset takavuosina järjestivät.

Vuonna 1994 Sala muutti Raumalle opiskelemaan tradenomiksi. Toinen jalka pysyi ravintolamaailmassa, sillä neljän opiskeluvuoden kesät hän veti Helsingissä legendaariseksi muodostuneen ”Mummotunnelin” eli Raffaellon terassia. Valmistumisen jälkeen vuonna 1998 edessä oli hyppy uudelle uralle mediamyynnin ja markkinoinnin parissa. Sala loikkasi kirjaimellisesti töihin toiselle puolella Aleksanterinkatua ja baaritiskiä. Vuosituhannen vaihteessa media-alalla elettiin IT-kuplan villejä vuosia, jolloin Salan sanoin ”mikään ei ollut mitään ja kaikki tuntui leijuvan ja lentävän”. Erilaisia gaaloja ja muita isoja juhlia oli kalenterissa tiheään. Myyntityöhön kuului paljon edustamista ja tuolloin tunnettuja pitkiä lounaita.

− Saatettiin lähteä edustamaan puolen päivän aikaan oikeasti lounaalle, ja ilta jatkui sitten siitä aika pitkään. Asiakkaat osin toivoivat sitä ja se oli myös eräänlainen alan tapa, Sala kertoo.

− Isot mediatalotkin järjestivät isoja tapahtumia ja hulppeita kekkereitä. Olihan se alkoholinkäyttö kaiken kaikkiaan aika runsasta, sekä itsellä että monella muulla. Varmaan siellä oli myös fiksujakin ihmisiä, jotka eivät ihan niin innoissaan vetäneet niin sanotusti kaksin käsin "ilmaista viinaa".

Perinteisiin duunariammatteihin liitetään usein Irwinin laulusta tuttu lauantaina viideltä saunaan ja kuudelta putkaan -mielikuva, mutta ravintola-alan tapaan myöskään media-alalla vetopäiviä ei katsottu kalenterista. Myös keskellä viikkoa edustusillallisten jälkeen ilta saattoi jatkua usein vielä yökerhon puolella. Samuli Sala ei varsinaisesti kokenut, että alalla menestyäkseen hänen oli pakko juhlia ja juoda. Media- ja mainosalalle leimallinen piirre se kuitenkin oli, ja sosiaalinen paine siihen oli etenkin uran alkuvuosina kova.

− Näin sen ainakin koin. Tuoreena juniorina halusi tietenkin näyttää, että on nuori haukka, joka kykenee, pystyy ja jaksaa edustaa, jos vähän vanhemmat eivät enää johonkin tilaisuuksiin jaksaneet lähteä.

Isoja asiakkuuksia edistääkseen Sala on vienyt vuosien saatossa asiakkaitaan erilaisiin seminaareihin ja muihin tapahtumiin jopa ympäri maailmaa. Tällaisia edustusmatkoja perustelevana positiivisena puolena hän pitää sitä, että uudessa ympäristössä ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa asiakkaita oppii tuntemaan paremmin myös ihmisinä. Pelkkää juhlaa työn puolesta juhliminen ei kuitenkaan missään nimessä ole.

− Moni ajattelee, että kun pääsee johonkin hienoon mediaan töihin, se on yhtä mahtavaa cocktailkutsua. Tuollaisen asiakasporukan kanssa reissaaminen on todellisuudessa aika rankkaa haalariduunia, jossa on iso vastuu. Siinä on 24/7 töissä. Pitää huolehtia omasta kunnosta, ettei mene överiksi. Ja ennen kaikkea pitää katsoa niiden ihmisten perään, ettei ainakaan mitään henkeä uhkaavia tapahtumia pääse sattumaan.

Vaikka alkoholilla olikin parinkymmenen vuoden ajan oma roolinsa Samuli Salan elämässä niin työssä kuin vapaa-ajalla, ei hän arvioi juoneensa missään vaiheessa juuri keskivertosuomalaista enempää alkoholia. Juominen ei koskaan ollut pakkomielteistä tai päivittäistä. Saunapäiviin kuului pari saunaolutta ja pihvi-illallisen seuraksi lasillinen tai toisinaan useampikin lasillinen punaviiniä.

− Haluan oikaista sen käsityksen alkoholiongelmasta tai alkoholiongelmaisista, että pitäisi olla jotenkin rapajuoppo. Ongelma on aina henkilökohtainen. Jos ihminen itse kokee alkoholin ongelmaksi, se on sitä, vaikka alkoholia joisikin omasta tai ympäristön mielestä vähän.

Samuli Salan elämään olivat jo ensimmäisistä kännikokeiluista lähtien kuuluneet myös kovat krapulat. Asiaa ei varsinaisesti helpottanut ravintola-alalta opittu tyyli, jolloin kunnolla juhlittaessa tempaistiin niin sanotut nopeat nousut. Tällaisia iltoja seuranneita superkrapuloita oli onneksi harvemmin, mutta tavallisetkin krapulatkin tekivät pidemmän päälle elämän tuskaiseksi varsinkin mielialan heittelyn vuoksi.

− Leikitään ajatuksella, että sunnuntaista keskiviikkoon podettiin ja sitten lähdettiin vähän uuteen nousuun. Pieni hetki oltiin huipulla mistä romahdettiin taas alas. Se oli mielenterveydellisesti aika repivää.

Työpaikan tai asiakasyritysten juhlia seuranneiden päivien krapulat taas vaikuttivat Salan työtehoon ja sitä kautta mielialoihin.

− Sitä meni töihin normaaliin aikaan ja koitti tarttua hommiin, mutta ei oikein saanut mitään omasta mielestään kunnolla hoidettua. Siitä tuli pettymys itseensä, joka taas laittoi mielen matalaksi ja itsekunnioituksen nolliin.

Kaikki tämä sai Salan pohtimaan suhdettaan alkoholiin. Hän vähensi juomista ja oli välillä kokonaan juomatta. Tipattomien jaksojen jälkeen hän antoi itselleen luvan nauttia kohtuudella, mutta huomasi pian palanneensa takaisin ”normaalikäyttöön”. Alkoholin aiheuttaman kärsimyksen malja täyttyi lopulta 8. helmikuuta 2016, jolloin riitaisiin tunnelmiin ja itsetuhoisiin ajatuksiin päättyneiden synttärijuhlien jälkeen Sala päätti kääntää korkin kokonaan kiinni. Tärkein tukija ja kannustaja raitistumisessa oli vaimo Kirsi.

− Ystävät tekivät siinä myös ison palveluksen. Illalla oli ollut jotain sanaharkkaa ja osa totesi, että hoida itsesi parempaan kuntoon ja jutellaan sitten. Päätin, että minusta löytyy rohkeutta ja itsekunnioitusta hoitaa itseni kerralla täysin kuntoon ja muuttaa elämäni suuntaa välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.

Auttavasta puhelimesta Salaa neuvottiin ottamaan yhteyttä kaupungin päihdehuoltoon. Sitä kautta hän pääsi kuukauden mittaiseen päihdekuntotutukseen, jossa kolmesti viikossa kokoontuneessa sparrausryhmässä käytiin läpi omaa alkoholihistoriaa ja annettiin työkaluja ja neuvoja raitistumiseen ja raittiina pysymiseen.

− Siellä puhuttiin avoimesti ja mentiin aika syvälle oman mielen sisään. Kyllä siinä oppi itsestäänkin aika paljon.

Sala on elänyt nyt reilut seitsemän vuotta täysin raittiina. Kertaakaan ei ole tarvinnut katua.

− Se on avannut mulle uuden elämän. Olen nyt se sama energinen ja positiivinen Samuli, mikä olin nuorena. Osaan unelmoida niin kuin ennen.

− Voi sanoa, että ilo on palannut elämään.

Työelämässä viinan kanssa läträäminen on onneksi vähentynyt Salan myyntiuran alkuaikojen hulluista vuosista. Työelämän muuttuessa vaativammaksi myös työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen kiinnitetään enemmän huomiota. Monissa työelämän tilaisuuksissa alkoholilla on silti edelleen oma erikoisroolinsa. Onnistumisia juhlitaan nostamalla kuohuviinilaseja, kuukauden työntekijä saa lahjaksi pullon samppanjaa, juhlissa normaalien ruokajuomien päälle tarjoillaan kahvin seuraksi konjakit. Kohtuukäyttäjä ei välttämättä kiinnitä näihin erityistä huomiota, mutta alkoholiongelmaisen ne voivat asettaa alttiiksi sosiaaliselle paineelle.

− Palkitsemista voi tehdä monella tavalla, mutta suomalaisessa kulttuurissa se liittyy ikävä kyllä edelleen osin tavalla tai toisella alkoholiin. Eikä se minua haittaa tietenkään enkä syyllistä ketään, mutta kun on elänyt toisenlaista elämää, havainnoi asioita nykyään eri tavalla, Sala toteaa.

Raittius ei ole este myöskään edustamiselle, vaikka uusia töitä etsiessään Sala onkin tarkka siitä, että edustamisen tarkoitus on todella edustaa.

− Kun edustamisesta on ollut viitteitä, olen kysynyt ihan suoraan, tarkoitetaanko asiakastyöllä ryyppäämistä ja rälläämistä vai onko se aidosti minulle selväpäistä ammattimaista työtä asiakkaan kanssa heidän tavoitteitaan edistäen? Rohkeana ja aitona itsenäni uskallan elää omien arvojeni mukaista elämää niin arkena kuin työssä.

EDIT: Artikkelin ingressiä tarkennettu ja Salan kotipaikka korjattu 14.4. klo 10.55. Lisätty maininta vaimon roolista raitistumisessa 19.4. klo 15.30.