Ilveksen Santeri Haaralan uratarina on niin opettava, että se pitäisi kertoa jokaiselle junioripelaajalle
Ilveksen Santeri Haarala ei ollut nuorisolupaus tai teinitähti. Hän kasvoi laadukkaaksi liigapelaajaksi pitkää reittiä vastoinkäymiset voittaen. Nyt Haarala on Veikkausliigan paras suomalainen maalintekijä – ja potentiaalia on kehittyä vielä korkeammalle tasolle.
Helsingin Sanomat julkaisi lokakuussa 2018 artikkelin, jossa tuolloin 19-vuotias Eero Hyökyvirta kertoi pelaajauransa päättymiseen johtaneista syistä.
Ari Virtasen kirjoittama juttu herätti paljon keskustelua – olihan tekstin päähenkilönä useita kertoja nuorisomaajoukkueissa pelannut lahjakkuus, jolle moni sivustaseuraaja oli povannut hienoa uraa.
Avatessaan lopettamispäätöstään Hyökyvirta toi esille, kuinka hänen silmänsä aukesivat heinäkuussa 2018 pelatussa Eurooppa-liigan karsintaottelussa bulgarialaista Slavia Sofiaa vastaan.
”Rupesin miettimään, että taistelen pääsystä pelaamaan liigaa – ja kuinka pitkä matka ulkomaille onkaan ja onko minulla oikeasti mahdollisuutta sinne”, Hyökyvirta kommentoi Helsingin Sanomissa.
Veikkausliigasta poikennutta kovempaa tempoa todisti vaihtopenkillä Sofia-ottelussa myös Hyökyvirran ikätoveri, Santeri Haarala. Toisin kuin Hyökyvirta, Haarala oli kaikkea muuta kuin teinitähti tai nuorisolupaus.
Hyökyvirran tavoin myöskään Haarala ei onnistunut tekemään todellista läpimurtoa Jarkko Wissin valmentamassa Ilves-ryhmässä. Kauden 2018 päätteeksi Hyökyvirta ripusti nappulakengät naulaan, Haarala lähti seuraavana vuonna lainalle Rovaniemen Palloseuraan.
Nyt, vuonna 2024, Santeri Haarala kuuluu Veikkausliigan parhaimpiin pelaajiin.
Vaikean alun jälkeen Santeri Haarala kuuluu nyt Veikkausliigan parhaimpiin pelaajiin.
Yhdeksän liigaosumaa viimeistellyt ja neljä maaliin johtanutta syöttöä antanut Haarala on juuri nyt Veikkausliigan paras suomalainen maalintekijä. Hän jakaa maalipörssin toisen sijan VPS:n tanskalaisen Mads Borchersin kanssa. Vain AC Oulun Ashley Coffey (10 maalia) on osunut useammin.
Haaralan kuluvan kauden maalimäärä on monella tavalla merkittävä. Koko urallaan 25 liigamaalia viimeistellyt hyökkääjä on nimittäin maalannut käynnissä olevan sesongin 16 pelissä lähes yhtä monesti kuin aikaisempien kausien 99 ottelussa yhteensä.
Vielä keskeisempää on Haaralan kasvu pelaajana. Hänen tarinansa sopii esimerkiksi jokaiselle junioripelaajalle: tie Suomen huipulle on pitkä ja mutkitteleva, eivätkä teinivuodet vielä ratkaise sitä, kuka saa jalkapallosta itselleen ammatin ja kuka ei. Kasvu ammattilaispelaajaksi on maraton, ei spurtti.
Juniorivuosinaan Haarala oli kaukana ikäluokkansa niin sanotuista kirkkaimmista helmistä ja sai kulkea valokeilan ulkopuolella. C-juniorivaiheessa hän pelasi kasvattajaseurassaan Ilveksessä toisinaan jopa ikäluokkansa kakkosjoukkueessa. B-poikien Ykkösessä ja SM-sarjassa maalimäärät olivat alhaisia. Täysi-ikäisyyden ensimmäiset vuodet Haarala sahasi Veikkausliigan ja Kakkosen välillä omaa paikkaansa etsien.
Kun vuonna 1999 syntyneiden poikien ikäluokan potentiaalisimmat pelaajat saivat kutsun marraskuussa 2013 järjestettyyn perinteiseen Tähtitarha-tapahtumaan, Haaralan nimeä ei löytynyt yli 70 pelaajan listalta lainkaan. Tampereen kahdesta isoimmasta seurasta, Ilveksestä ja TPV:stä, pelaajia oli mukana yhteensä kahdeksan. Myöskään poikien tai nuorten maaotteluita Haaralalla ei ole lainkaan.
Toki Haaralan nimi oli Palloliiton valmentajille varmasti tuttu – pelasihan hän Pirkanmaan alueen johtavassa junioriseurassa. Siitä huolimatta on selvää, että Haarala on ponnistanut nykyiseen pisteeseen täysin Palloliiton pelaajapolun ulkopuolelta. Santeri Haarala ei toisin sanoen ollut juniorina talentti – ainakaan siinä merkityksessä kuin se Suomessa yleensä käsitetään.
Santeri Haaralan kehityskaari tiivistyy lopulta kysymykseen siitä, mitä on potentiaali.
Juniorijalkapallossa harva asia on yhtä vaikeaa kuin ennustaa pelaajan potentiaalia. Entisenä juniorivalmentajana voin itsekin myöntää, että valmentajan huomio kiinnittyy jopa pelottavan helposti siihen, ketkä pelaajat ovat hyviä juuri tässä ja nyt – ei niinkään siihen, mikä pelaajan potentiaali voisi olla tulevaisuudessa.
Santeri Haarala sai taivaltaa junioripolkuaan rauhassa, koska hän ei ollut timantti. Hänestä ei tehty isoja otsikoita eikä hänestä kohistu kenttien reunoille. Välillä tuntuu, että nuoria pelaajia nostetaan Suomessa tarpeettoman helposti ja aivan liian aikaisin niin korkealle jalustalle, että lapsi kuvittelee itsekin olevansa jo valmis pelaaja.
On vaikea esimerkiksi ymmärtää, miksi jo 9-vuotiailla pelaajilla on vanhempien ylläpitämiä some-tilejä, jotka täyttyvät lapsen hehkutuksesta, jopa mainostamisesta.
Ilveksen junioreissa hitaasi kypsynyt Haarala ei ollut Instagram-tähti. Fokus oli harjoittelussa ja kehittymisessä, jota urheilua ymmärtävät vanhemmat, taitoluistelijoita valmentava äiti ja myös liikunta-alalla työskentelevä isä, tukivat. Ilveksen osaavat valmentajat täydensivät kokonaisuuden.
Kärsimättömät vanhemmat olisivat vieneet lapsensa menestyksen perässä toiseen joukkueeseen – miettimättä pitkäjänteistä kehittymistä ja ympäristön sopivuutta lapselle.
Juniorivalmentajan osaamista määritetään usein pelkästään pokaalien kautta. Voittaminen on kehittymistä, mutta pelaajakehityksen kannalta huomattavasti olennaisempaa on tarkastella esimerkiksi sitä, missä juniorivalmentajan alaisuudessa kasvaneet pelaajat ovat aikuisiällä.
Haaralan edustama ”ysiysien” Ilves-ikäluokka ei saavuttanut mainittavia pokaaleja juniorivuosina. Esimerkiksi syksyllä 2012 joukkue jäi ikäluokan parhaiden ryhmien puolivaltakunnallisessa sarjassa vasta kahdeksanneksi lähes 20 pisteen päähän sarjakärjestä. Seuraavan syksyn 14-vuotiaiden poikien SM-lopputurnauksessa Haaralan edustama Ilves jäi puolestaan alkulohkoon. Samoin kävi 15-vuotaiden perinteisessä Kai Pahlman -turnauksessa. B-poikien SM-sarjassa Ilves sijoittui kolmanneksi, mutta eroa mestari Käpylän Palloon jäi lopulta peräti 15 pistettä.
Ilveksen 1999-ikäluokka oli siis kaikkea muuta kuin ”superryhmä”. Jossakin toisessa kaupungissa tai toisessa seurassa kärsimättömät vanhemmat olisivat vieneet lapsensa menestyksen perässä toiseen joukkueeseen – miettimättä pitkäjänteistä kehittymistä ja ympäristön sopivuutta lapselle.
Kun vaatimattomaan juniorimenestykseen ja kehittymiseen liiton maajoukkuepolun ulkopuolella yhdistää vielä sen faktan, että joulukuussa syntyneenä Haarala ei ole saanut tippaakaan biologista etua ikätovereihinsa nähden, on helppo sanoa, että tuskin juuri kukaan olisi osannut ennustaa 14-vuotiaan Haaralan olevan kymmenen vuotta myöhemmin Veikkausliigan paras suomalainen maalintekijä.
Santeri Haaralan kehityskaari tiivistyy lopulta kysymykseen siitä, mitä on potentiaali. Kun Arsenalin mestarivalmentaja Arsène Wenger selvitti kollegoidensa kanssa lontoolaisseuran akatemiasta ykkösjoukkueeseen nousseiden pelaajien taustoja, yhdistäväksi tekijäksi nousi ennen muuta eräänlainen henkinen kapasiteetti, vastoinkäymisten sietäminen.
”Tykkimiehissä” läpimurron tehneet akatemiataustaiset pelaajat poikkesivat toisistaan esimerkiksi fyysisiltä ominaisuuksiltaan, mutta he kaikki olivat kohdanneet jonkinlaisen vastoinkäymisen, kuten loukkaantumisen, kehityksen pysähtymisen tai hetkellisen vaihtopenkille jämähtämisen. Pelaajat eivät kuitenkaan olleet lannistuneet haasteista vaan saaneet niistä vain lisää polttoainetta.
Haaralan urakaari on paraatiesimerkki Wengerin kuvaamasta henkisestä kestävyydestä. Noustakseen korkealle pelaajan on ylitettävä useita esteitä. On kaaduttava ja noustava uudelleen. Sisukkuus ja sitkeys kera lähipiirin tuen nousevat arvoon arvaamattomaan. Esteitä Haaralan polulla on nimittäin ollut useita, myös juniorivuosien jälkeen.
Käytännössä kaikki Haaralan entiset valmentajat ovat korostaneet kahta asiaa: Haaralan halua kehittyä ja asennetta harjoitteluun.
Elokuussa 2019 Haarala muutti kotikaupungistaan 700 kilometriä pohjoiseen, kun todellinen läpimurto kasvattajaseurassa ei onnistunut. Rovaniemen-visiitti meni kuitenkin penkin alle, sillä tamperelainen pystyi pelaamaan vaikeiden nivusvaivojen takia vain kaksi peliä, yhden liigassa ja yhden reservijoukkueessa.
Tyngäksi jääneen RoPS-periodin jälkeen Haarala joutui leikkauspöydälle ja pitkälle kuntoutumisjaksolle. Lähes kahdeksan kuukautta kestäneen toipumisperiodin aikana Haarala hyödynsi muun muassa urheilupsykologin tukea.
Saatuaan itsensä kuntoon kesken koronaepidemian Haarala haki hetken aikaa paikkaansa Suomi-futiksen kartalla. Vauhtia oli haettava Ilveksen kakkosjoukkueesta, jossa luotseina toimivat jo junioriajoilta tutut Topi Priha ja Joni Lehtonen. Haarala pelasi lopulta viisi ottelua Kakkosessa ennen siirtoa Veikkausliigan Turun Palloseuraan. Sanonta ”on otettava yksi askel taaksepäin päästäkseen kaksi eteenpäin” muuttui lihaksi ja vereksi.
Moni nuori pelaaja olisi saattanut lyyhistyä vastaavassa tilanteessa: uusi ympäristö kaukana kotoa, loukkaantuminen, pitkä huili ja uusi yritys alasarjoissa. Haaralan potentiaalin pelaajana voikin tiivistää ohjenuoraan, jonka mukaan motivaation pitkäkestoisuus on tärkeämpää kuin sen intensiteetti tietyllä lyhyellä hetkellä. Ratkaisevaa ei siten ole vimma tehdä hetkellisesti jotakin tiettyä asiaa, vaan kyky säilyttää tämä motivaatio vuodesta toiseen – vastoinkäymisistä riippumatta. Se pätee paitsi juniori- myös aikuispelaajiin.
Vuosina 2021–2023 Haarala nousi, verrattain myöhäisessä iässä, perustason liigapelaajaksi, ensin Kuopion Palloseurassa ja sitten Ilveksessä, johon hän palasi kaudeksi 2023. Olennaista näissä vuosissa on ollut se, että Haarala ei ole tyytynyt vain siihen, että hän on päässyt isoja minuutteja pelaavaksi hyökkääjäksi kasvattajaseurassaan. Hän on sen sijaan janonnut enemmän.
Käytännössä kaikki Haaralan entiset valmentajat ovat korostaneet pelaajan kohdalla kahta asiaa: halua kehittyä ja asennetta harjoitella. Ne ovat urheilijan potentiaalin ydintä – lajissa kuin lajissa. On klisee todeta, että halu harjoitella on lahjakkuuden tärkein muoto, mutta jotakin keskeistä siihen joka tapauksessa tiivistyy.
Tarve tulla paremmaksi on näkynyt myös Haaralan pelaamisessa, joka on monipuolistunut, saanut uusia vivahteita viime vuosina. Haarala on kyennyt muovaamaan pelaamistaan kulloisenkin valmentajan odotusten mukaisesti.
Ilves-pelaaja pystyy täyttämään kentällä tyhjiä tiloja osana rotaatioita, hän tunnistaa etenemismahdollisuudet pallon kanssa ja osaa pelata myös selkä maaliin päin. Haarala kykenee pelaamaan sekä laidalla että keskellä ja hänen palloton liikkumisensa on korkealaatuista.
Kuten Tuukka Kotimäki kirjoitti Aitioon toukokuussa, Haarala tekee jatkuvasti asioita, joilla hän aiheuttaa suoraa maalintekouhkaa. Tämä ei olisi mahdollista ilman riittävän hyvää peruspelaamisen tasoa ja ymmärrystä omasta roolista osana kollektiivia.
Toki kehityskohteitakin riittää. Yksi suurimmista puutteista Haaralan pelaamisessa liittyy viimeistelyn tehokkuuteen. Hän pääsee paikoille mutta osuu harvoin. Jos osumatarkkuus paranee, on täysin mahdollista, että Haaralan siirtyy lähivuosina ulkomaille.
Suomalaisen jalkapallon kannalta tärkeintä ei ole kuitenkaan se, missä Santeri Haarala on nyt tai tulevaisuudessa. Olennaisempaa on se, millaisen matkan hän on kulkenut.
Tuon tarinan ydinteesit – pitkäjänteisyys, vastoinkäymisten voittaminen ja halu kehittyä – pitäisi naulata jokaisen juniorijoukkueen pukukoppiin ja kertoa joka ikisen joukkueen vanhempainillassa.
