Poliitikkojen puheissaan viljelemää vihreä siirtymää rakastavat kaikki: se saa Suomen talouden nousuun, houkuttelee investointeja, tuo työpaikkoja ja auttaa torjumaan ilmastonmuutosta. Ilman poliittista ohjausta vihreällä siirtymällä voi kuitenkin saada myös paljon hallaa aikaan, arvioi luonnonsuojelubiologi Panu Halme.

Sillä tarkoitetaan talouden muutosta ekologisempaan suuntaan. Vihreässä siirtymässä pyritään hiilineutraalisuuteen ja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen niin, että ihmisen toimet eivät enää voimistaisi ilmastonmuutosta eivätkä aiheuttaisi luontokatoa.

Suomi pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä, ja tämä tavoite vauhdittaa vihreää siirtymää. Helpoin tapa kuvata vihreän siirtymän ja ilmastonmuutoksen yhteyttä on energiantuotanto. Tarkoituksena on luopua vähitellen fossiilisista energiamuodoista, kuten kivihiilestä, öljystä ja kotimaassa turpeesta. Niitä korvaamaan tarvitaan energiamuotoja, jotka eivät enää lisää kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä.

Tuuli- ja aurinkovoiman voimakas kasvu Suomessa on osa tätä muutosta. Jos kasvihuonepäästöjen suitsimisessa onnistutaan, ilmastonmuutos lopulta pysähtyy.

Nyt kun valtiot ovat viimein valmiita satsaamaan uusiutuvaan energiaan ja tuulivoimaa rakennetaan runsaasti, kestävyysasiantuntijana on välillä vaikeaa kritisoida periaatteessa myönteistä kehitystä.

Vihreän siirtymän toimenpiteillä voidaan ehkäistä ilmastonmuutosta mutta samalla kuitenkin pahentaa luontokatoa eli vahingoittaa tai tuhota metsiä, vesistöjä ja muita luonnonympäristöjä. Kamalin esimerkki on hankkia uusiutuvien polttoaineiden valmistamista varten raaka-aineita, kuten palmuöljyä, Kaakkois-Aasian sademetsiä hakkaamalla. Sademetsäalueet ovat maapallon ilmaston sääntelyn kannalta ratkaisevan tärkeitä. Itse asiassa olisi luonnon kannalta parempi vaihtoehto polttaa perinteistä bensaa kuin hakea palmuöljyä sademetsistä uusiutuvaa polttoainetta varten.

Jos rinnakkain asetetaan ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunta, ilmastonmuutos voittaa, totta kai, koska hiilineutraalisuudesta on säädetty Suomen laissa. Luontokadon torjunta taas on valtioneuvoston strategian tasolla, ei laissa. Marinin hallitus käynnisti keskustelun siitä, pitäisikö meillä olla ilmastolain kaltainen luontolaki, jossa säädettäisiin luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä asioista. Se olisi hyödyllinen, koska se ohjaisi politiikkaa ja rahoitusta.

Tästä esimerkki on aurinkoenergia, jota rakennetaan metsiin, jotta saadaan halpoja, helposti huollettavia, suuria ja yhtenäisiä alueita aurinkopaneeleille. Jos Suomen valtio tukisi aurinkoenergian rakentamista vaikkapa parkkipaikoille tai tuotantolaitosten katoille, olisi halvempaa tuottaa aurinkoenergiaa rakennetussa ympäristössä ja metsäluontoa säästyisi. Tällä hetkellä huoli luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ei vain tunnu riittävän perusteeksi tukirahojen ohjaamiselle ekologisempaan suuntaan.

Kyse on uudesta, isosta bisneksestä, jolla on tulevaisuutta tässä maailmantilanteessa. Vihreän siirtymän toivotaan houkuttelevan Suomeen myös ulkomaisia investointeja, koska nekin luovat työpaikkoja. Energiantuotannon ja teollisuuden lisäksi myös muut toimialat hyötyvät. Kun seuraa uutisia Etelä-Euroopan kuivuudesta ja metsäpaloista, on selvää, että joitakin maaseudun elinkeinoja tulee häviämään tietyistä maista.

Investoinnit kannattaa suunnata Suomessakin sellaisiin ruoka-aineisiin, joita tulevaisuuden maailma kuluttaa. Metsätuhojen edetessä metsän arvo tullaan näkemään, jolloin laidunmaita ei voi enää raivata karjalle. Silloin lihansyönti vähenee. Palkokasvien viljelystä voi tulla samanlainen bisnes kuin vedystä toivotaan.

EU:n tuorein metsäkatoasetus on ensimmäinen globaalisti vaikuttava lainsäädäntötoimi, jolla säädellään kulutuksen vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Vaikka se koskee EU:n jäsenmaita, koskee se silti kaikkialta maailmasta tuotuja raaka-aineita. Suomea velvoittava kansainvälinen säätely ei tule jäämään tähän, kun ihmisen haitallista vaikutusta ympäristöön yritetään saada hallintaan.

Tässä tilanteessa ne yritykset, jotka valmistautuvat sääntelyyn etunojassa, saavat huikean etulyöntiaseman. Yksi esimerkki on Metsä Group, joka kertoi tänä vuonna kunnianhimoisista metsien monimuotoisuustavoitteistaan. Näyttää siltä, että yhtiö reagoi etukäteen siihen, että EU:n suunnitteilla olevasta ennallistamisasetuksesta seuraa tiukkoja rajoitteita. Yritys, joka on jo pitkään rakentanut liiketoimintaa siltä pohjalta, että pystyy välttämään säätelyn tuomat haasteet, saa selvän kilpailuedun. Jälkijunassa tulevat yritykset taas ovat pulassa, kun tuotanto mullistuu moneksi vuodeksi, jotta sääntelyyn sopeudutaan.

Vety voi olla tulevaisuudessa tärkeä päästötön energiamuoto. Yksi sen tärkeimpiä sovellutuksia olisi teräs. Raahen terästehdas on Suomen suurin kasvihuonepäästöjen lähde, ja jos terästä pystyisi valmistamaan ilman hiiltä, se olisi valtava yksittäinen innovaatio. Jos haluamme Suomessa saada aikaan merkittäviä päästövähennyksiä, vety olisi siihen tärkeä ratkaisu.

Moni hanke on silti vasta suunnitteilla tai odottaa teknologista läpimurtoaan ja mahdollisuutta siirtyä massatuotantoon. Vihreään siirtymään liittyykin jonkin verran katteetonta suitsutusta: moni vihreän siirtymän innovaatio ei välttämättä toteudu siinä muodossa, vauhdissa ja mittaluokassa kuin toivotaan ja tarvitaan.

Vedyn tuottaminen vaatii suuria määriä sähköä, jota sitäkin pitäisi siis tuottaa uusiutuvilla energiamuodoilla. Vaikka tuuli- ja aurinkoenergian tuotanto lisääntyy koko ajan, sekään ei tahdo riittää. Kun yhtä aikaa tuotetaan uusiutuvalla energialla ihmisten kulutukseen tarvittava sähköä ja pyöritetään energiaintensiivistä teollisuutta vientiteollisuutta varten, voi sosiaalinen hyväksyttävyys muodostua haasteeksi. Kuka kärsii rakentamisen haitoista, on kysymys, jota päättäjien on punnittava. Esimerkiksi tuulipuistot herättävät asukkaissa vastustusta jo nyt saati myöhemmin kun niiden koko kasvaa – etenkin jos on ilmeistä, että tuotantoa rakennetaan vaikkapa vetytaloudesta hyötyvän yrityksen hyödyksi, ei ihmisten energiatarpeen vuoksi.

Joka tapauksessa tulevaisuuden energiantuotannon sähköpainotteisuus on hyvä ratkaisu, koska ei ole parempaakaan keksitty. Ydinvoimalla voidaan tuottaa päästötöntä energiaa lähes loputtomasti, mutta sen rakentaminen on auttamattoman hidasta. Paljon on laskettava toistaiseksi tuuli- ja aurinkoenergian varaan. On myös pohdittava, miten vihreän siirtymän jälkeisessä maailmassa säästetään energiaa, koska ei sitä voi tuottaa tuhlailevasti silloinkaan.

Vety voisi toimia myös päästöttömänä polttoaineena niille kulkuneuvoille, joita on vaikea sähköistää. Puhtaalla energialla tuotetun vetypolttoaineen hinta on kuitenkin nykymaailmassa erittäin korkea. Liikenteen suhteen olisikin viisaampaa sopeutua siihen, että elämäntavan pitäisi muuttua säästeliäämmäksi ja vähentää ylipäänsä autoilua.

Kun yhteiskunta sähköistyy, tarvitaan erilaisia raaka-aineita kuin ennen. Akkujen valmistamiseen tarvittavat mineraalit ovat tästä yksi esimerkki. Tästä seuraa kysyntää kaivosteollisuuden tuotteille. Tästäkin voi seurata ongelmia. Globaali esimerkki on litium, jota tarvitaan akkuihin. Litiumvaroista merkittävä osa sijaitsee Etelä-Amerikassa tietyllä alueella, ja on ennustettu, että litiumtuotanto tulee siellä moninkertaistumaan. Alueella elää kuitenkin flamingoja, joita ei ole missään muualla. Ihmisen pitää siis valita, haluammeko mahdollisimman paljon lisää litiumia vai säästyvätkö linnut sukupuutolta.

Pienemmässä mittakaavassa samasta on kyse Sodankylän Viiankiaavan kaivoshankkeessa, jota ympäristöaktivistit vastustavat. Aapa on EU:n suurin avosuo, täysin ainutlaatuinen paikka. Vaikka kyseessä on suojelualue, se ei estä nykylainsäädännön mukaan kaivoshankkeita. Tällaisia kysymyksiä tulee eteen entistä enemmän.

On hienoa, että päättäjät haluavat olla mukana ratkaisemassa ilmastokriisiä. Mutta jos päätöksiä tehdään talouden ehdoilla, käy helposti niin, että tuijotetaan vain yhtä mittaria, kasvihuonepäästöjä, ja annetaan rahan tehdä loput. Se ei johda luonnon kannalta parhaaseen tulokseen. Päästäisiin pitkälle, jos meillä olisi vihreän siirtymän mittari, joka ohjaisi päätöksentekoa. Se mittaisi kaikkea: ilmastokuormaa, luontokatoa, vesistöhaittoja ja vielä sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Nyt tällainen kattava mittari puuttuu.

Kestävyystutkijoiden piireissä on puhuttu siitä, kuinka vihreä siirtymä ulottuu myös ihmisten elämäntapojen muutokseen. Kulutusta pitäisi yksinkertaisesti vähentää kaikilla osa-alueilla: vähentää autoilua, lihansyöntiä ja kulutusta ylipäänsä. Siitä on kuitenkin vaikea puhua poliittisen päätöksenteon maailmassa. Kansanedustajat harvoin nostavat esiin säästeliäisyyden ja elämäntapamuutoksen tärkeyden. Ensisijaisesti tarvitaan rohkeutta tehdä oikeasti vihreän siirtymän mukaista politiikkaa, joka olisi oikeudenmukainen kaikille maapallon ihmisille, ei vain suomalaisille.

Panu Halme työskentelee luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa.