Tämä ikäihmisten hoitomuoto on Suomessa vasta yleistymässä – ”Minua ei oikeastaan hirvittänyt lainkaan, olen nähnyt hoivatyössä jo kaiken mahdollisen”

Idylli ei voisi olla täydellisempi. Suihkulähde pulputtaa keskellä suurta aurinkoista nurmipihaa. Kivenheiton päässä siintää Tuusulanjärvi. Pitkälle puutarhapöydälle on aseteltu maljakoihin luonnonkukkakimppuja ja kannullinen itse tehtyä raparperijuomaa.

Mehun valmistamiseen ovat osallistuneet talon emännän kanssa täällä vakituisesti vierailevat Simo Kopu ja Henry Chorin. Miehet ovat pilkkoneet juomaan ison kasan kasvimaan raparpereja.

– Me tultiin Simon kanssa heti juttuun. Istuimme tuossa terassin sohvalla ja aloimme laskea ohi kulkevia autoja, Chorin kertoo hetkestä, jona miehet tutustuivat viime kesänä.

Kopu ja Chorin ovat ikäihmisten perhekoti Katriinan vakioasukkaita ja viettävät täällä keskimäärin viikon kuukaudessa eli ovat lyhytaikaisessa perhehoidossa. Heidän lisäkseen pihalla viihtyvät tänään myös talon kolme muuta vierailevaa asukasta. Suurella osalla talon vieraista on alku- tai keskivaiheen muistisairaus.

– Minä olen minä, esittelee itsensä harmaakutrinen Tiina Luohivuori, joka on täällä osavuorokautinen vieras eli vain päiväseltään käymässä.

Ikäihmisten perhekoti Katriina oli vielä toukokuussa 2024 ihan tavallinen viisikymppisen pariskunnan Sanna ja Jouni Siltalan omakotitalo, josta perheen kaksi lasta ovat muuttaneet jo vuosia sitten pois. Siltala on pitkän linjan hoitotyön ammattilainen, joka työskenteli viimeiset kymmenen vuotta Sipoon ja Keusoten esihenkilötehtävissä. Työ antoi haasteita, mutta vuosi vuodelta Siltala alkoi kaivata tietokoneella istumisen sijaan ihmisläheisempää työtä. Siltalat rakensivat itse punamultaisen omakotitalon metsäiselle tontille vuonna 2017, mutta Sanna Siltalaa alkoi vuosien saatossa harmittaa talon tyhjäkäyttö. Kun lapset muuttivat omilleen, kävivät he puolison kanssa arkipäivinä talossa lähinnä työpäivien jälkeen nukkumassa.

– Ajattelin, että talosta ja pihapiiristä voisivat nauttia myös sellaiset, jotka ehkä muuten asuvat kerrostalossa.

Lopulta hyppy perhehoitajaksi tapahtui yllättävän helposti. Siltalan mies ei ole hoiva-alalla, mutta kannusti vaimoaan kokeilemaan uutta ja lupautui auttamaan aina kuin mahdollista. Siltala kävi perhehoitajan ennakkovalmennuksen ja otti selvää tulomallista: jatkossa hän saisi palkan toimeksiantosopimuksella Keusoten ja Vantaan hyvinvointialueilta, jotka myös tulisivat osoittamaan hänelle sopivia asiakkaita.

– Minua ei oikeastaan hirvittänyt lainkaan, olen nähnyt hoivatyössä jo kaiken mahdollisen.

152-neliöisessä talossa on neljä makuuhuonetta. Osalla vieraista on oma huone, osa heistä, kuten Simo Kopu ja yksi talon vakiovieraista Risto Kärjä, jakavat tällä viikolla huoneen. Yhteensä vakituisia vieraita Siltalalla on 12, joista hän pystyy majoittamaan kerralla neljä henkilöä.

Siltaloiden talo rakennettiin sattumalta yksikerroksiseksi ja esteettömäksi, joten siellä on helppoa liikkua myös pyörätuolilla, jota tällä viikolla käyttää talossa vierailulla oleva Marita Veikkolainen. Hän on ainoa talon vieraista, joka ei sairasta muistisairautta, vaan Parkinsonin tautia. Makuuhuoneiden oviin on teipattu suurilla paperilapuilla asukkaiden nimet, samoin on merkattu vessa ja kylpyhuone. Joku saattaa silti eksyä – tai ihmetellä aamuisin, missä herää.

– Muistisairaus vaikuttaa ihmiseen eri tavoin riippuen siitä, missä kohdassa aivoja vauriot sijaitsevat, Siltala kertoo.

Risto Kärjä (vas) ja Henry Chorin ovat saman ikäluokan miehiä ja viihtyvät mainiosti perhekoti Katriinassa. Terassilta on hyvä seurata talon ohi ajavia autoja ja ihmetellä maailman menoa.

Hän häärii vihreässä kesämekossaan keittiössä valmistaen päivän lounasta, lohisoppaa, jota porisee liedellä valtava kattila. Kun ruokaa saa tehdä viisi kertaa päivässä vähintään seitsemälle henkilölle, on keittiössä seistävä suhteellisen usein. Ruoan jatkuva laitto olikin ainoa asia, joka Siltalaa perhekodin perustamisessa jännitti. Pian hän kuitenkin huomasi, että kokkauksen voi tehdä omalla tavallaan. Siksi Siltala ei päätä ruokia etukäteen, vaan katsastaa päivittäin jääkaapin sisällön ja tarttuu inspiroivaan raaka-aineeseen. Nyt salaatin päälle on ripoteltu mansikoita ja suolapähkinöitä, jälkiruokarahka tarjoillaan pikareista.

– Ei ole ruokaa, josta en täällä tykkäisi. Aina syön lautasen tyhjäksi, ilmoittaa Henry Chorin.

Lounaspöydässä Siltala pitää kepeää juttelua yllä. Samalla hän huolehtii, että Chorin saa palan lempileipäänsä, ja että Kärjällä on aurinkohattu päässä.

Tällaisia ovat päivät perhekoti Katriinassa: asukkaat viettävät verkkaisesti aikaa yhdessä, eikä kenelläkään ole kiire mihinkään. Välillä käydään kävelyllä lähiluonnossa, pelataan pihapelejä tai lämmitetään pihasaunaa.

– Seniorit ovat ihanteellisia hoidettavia. Rauhallisia ja kiitollisia. Heille käy usein kaikki, mitä ehdotan.

Ensimmäiset viralliset perhekodit ikäihmisille perustettiin Suomessa jo vuonna 2010, ja nyt niitä on arviolta 250. Hoitomuodon hyödyt muistisairaille vaikuttavat kiistattomilta. Kehittämispäällikkö Sanna Kosonen Perhehoitoliitto ry:stä kertoo, että perhehoitajat keräävätkin parhaillaan tietoa vaikutuksista, joita perhehoidolla voi ihmisille olla. Perhehoidon vaikuttavuudelle kaivataan nyt kovasti tutkijoita, sillä päättäjien suuntaan olisi tärkeää saada todennettua hoitomuodon etuja.

– Perhehoidossa eletty arki yksinkertaisesti kuntouttaa: fyysinen kunto paranee, vuorokausirytmi ja sosiaalinen elämä palautuvat, puhe sujuvoituu ja lääkkeiden käyttö vähenee. Perhehoidon pitäisi olla ensimmäinen muistisairaan palvelu jo ennen kotihoitoa, ja jatkossa osa niiden yhdistelmää.

Järvenpääläisen omakotitalon pihalla istuvia ikäihmisiä seuratessa tulee ajatelleeksi, että he ovat onnekkaita päädyttyään tällaiseen hoitopaikkaan. Siltalan mukaan perhehoitoon pääsy onkin osaksi sattumaa. Kun muistisairaus diagnosoidaan, on omaisten suru ja hämmennys usein suurta. Harva tajuaa sillä hetkellä ottaa selvää kaikista mahdollisista hoitomuodoista – eikä hyvinvointialueen työntekijä osaa kaikista vaihtoehdoista välttämättä kertoa.

Tärkeä osa perhekoti Katriinan toimintaa on Siltalan mielestä myös omaishoitajien tukeminen. Hän kokeekin sairastuneita hoitamalla auttavansa yhtä paljon sairastunutta kuin omaista. Perhekodin lyhytaikaisessa hoidossa oleville asiakkaille suositellaan usein vähintään kolmen vuorokauden mittaista oleskelua, sillä omaishoitajat tarvitsevat useamman päivän palautuakseen. Siltalan luona suurin osa senioreista viettää viikon kerrallaan.

– Olemme sopineet, että minä en täältä turhaan soittele. Omaishoitajat saavat kunnolla vetää happea.

Lounastajat ovat siirtyneet jälkiruokaan, ja puhe kääntyy asukkaiden entisiin ammatteihin. Joku on ollut töissä catering-yrityksessä, toinen teollisena muotoilijana, kolmas lastenhoitajana, yksi juristina ja yksi kätilönä. Henry Chrorin kertoo surevansa erityisesti sitä, ettei saa enää ajaa autoa.

– Kun tuli tämä muistinmenetys, niin ajokortti otettiin pois. Se oli minulle kova paikka.

Muistisairaille osoitettujen kysymysten on oltava ytimekkäitä, ja vastaukset ovat lyhyitä, loppuvat usein kesken. Osalla sairastuneista puheen tuottaminen vaikeutuu jo sairauden alkuvaiheessa, ja keskittymiskyky herpaantuu. Monella lyhytmuisti on heikko, mikä aiheuttaa haasteita arjessa. Toisaalta sairaus tuo Siltalan mukaan sairastuneille taidon, joka puuttuu monelta nykyihmiseltä: hetkeen tarttumisen.

– Yhteisillä kävelyillä tarkkailemme muurahaisten kulkua tai auringon suuntaa. Kun kiire ja hälinä elämässä loppuvat, on aikaa oleelliselle.

Sanna Siltala haluaa arjen lisäksi luoda taloon aika ajoin juhlatunnelmaa. Esimerkiksi syntymäpäiviä juhlistetaan kakkukahvein.

Myös Sanna Siltalan työelämä on muuttunut vuodessa radikaalisti. Perhekodin vetäminen on ollut pitkälti juuri sitä, mitä hän kuvittelikin. Vaikka vuorokaudet ovat pitkiä ja täynnä tohinaa, hän arvostaa sitä, että saa päättää itse työpäiviensä sisällön ja tehdä työtään ilman esimiehen velvollisuuksia keskellä sote-alan leikkauksia ja ainaista kiirettä.

Siltalan työrupeama kestää aina viikon, ja sen jälkeen hän lepää viikon. Käy harrastuksissa, teatterissa ja tapaa ystäviä, hoitaa viisivuotiasta lastenlastaan, nukkuu ja täyttää jääkaapin ruoalla seuraavan viikon vieraita varten.

– Tunnen, että tämä on arvojeni mukaista työtä. En ole jäänyt kaipaamaan mitään entisestä työelämästä.

Simo Kopu, Risto Kärjä ja Marita Veikkolainen osallistuvat lounaan jälkeen petankkiin. Säännöt on yksinkertaistettu, ja tuon tuosta joku unohtaa, minne pallo pitää suunnata, mutta kukaan ei hermostu.

Perhekoti Katriinassa ei välttämättä edes iltaisin vetäydytä omiin huoneisiin, vaan monesti vieraat kokoontuvat olohuoneen kahdelle sohvalle. Porukalla katsotaan iltauutisia tai pelataan tunnekortteja, joilla sanoitetaan sen hetkistä tunnetilaa ääneen. Nämä ovat Siltalan mielestä parhaita hetkiä hänen työssään.

– Kun porukka on tuttu, uskalletaan jakaa myös vaikeita tunteita. Sairaus aiheuttaa monille surua, ja myös sairastuneet ovat huolissaan puolisoistaan.

Sanna Siltala tuntuu löytäneen työelämästä paikkansa avaamalla kotinsa sairastuneille senioreille. Vaikka hoivatyö on ollut hänelle jo pitkään kutsumus, vasta viimeisen vuoden aikana Siltala on oivaltanut oman roolinsa siinä.

– Riittää, kun teen oman pienen osani niin hyvin kuin pystyn. Koko maailmaa ei tarvitse pelastaa.

Omaishoitajien maa -sarjassa käsitellään väestön vanhenemisen vaikutuksia ihmissuhteisiin.