Ikäihmisen toinen olohuone: Apu-tonni hyvinkääläiselle kohtaamispaikalle
Puheenaiheet
Ikäihmisen toinen olohuone: Apu-tonni hyvinkääläiselle kohtaamispaikalle
Hyvinkäällä toimiva Onnensilta on monelle ikäihmiselle tärkeä kohtaamispaikka ja paikka, jossa opitaan erityisesti tärkeitä digitaitoja. Yhdistyksen toimintaa tuetaan Apu-tonnilla.
Julkaistu 9.7.2021
Apu

Järjestökeskus Onnensillan tiloissa Hyvinkäällä on vielä hiljaista, mutta elokuussa tilanne voi olla tyystin toinen. Normaaliaikana vilkas keskus on täynnä elämää, kun tiloissa toimivat yhdistykset järjestävät erilaista toimintaa ja kahvilassa on asiakkaita.

Hyvinkään kaupungin omistamaa Järjestökeskus Onnensiltaa hallinnoi Hyvinkään Yhdistykset ry, jonka toiminnanjohtaja Marja Koskelainen on ollut viime aikoina pitkälti etätöissä.

Suurin osa kävijöistä on ikäihmisiä

Onnensillan tilojen kantavana teemana on kaikille avoin toiminta. Kävijöille järjestetään muun muassa liikuntaa, taide- ja käsityöpajoja, keskusteluryhmiä ja valokuvausryhmiä.

– Normaalitilanteessa olohuonetoimintaamme voi tulla kuka tahansa. Meillä voi käydä maksutta lukemassa päivän lehdet ja yhteisökahvilasta voi pienellä rahalla ostaa kahvia. Tiloissa voi syödä omia eväitä ja jutella ihmisten kanssa, Koskelainen kertoo.

Suurin osa kävijöistä on ikäihmisiä. Heille yksi tärkeimmistä Onnensillan palveluista on digiopastus, jossa kirjaimellisesti opastetaan digitaalisten laitteiden kuten älypuhelinten, tablettien ja tietokoneiden saloihin.

Kahvi ja pulla maistuvat kävijöille. Elokuussa Hyvinkään Yhdistykset ry:n toiminnan toivotaan palaavan sisätiloihin.

Yksi digiopastuksessa säännöllisesti käyvistä on 77-vuotias hyvinkääläinen Marjatta Huikari, joka toimii myös Hyvinkään yhdistysten vapaaehtoisena.

– Minulla on työuraltani parinkymmenen vuoden kokemus it-alalta Ruotsista, mutta paljon on muuttunut niistä ajoista, vuodesta 1991 Suomessa asunut Huikari kertoo.

Hän on hakenut Onnensillan digiryhmästä vertaistukea ja oppia tietokoneiden ja esimerkiksi pankkipalveluiden käyttöön. Huikari kertoo olevansa aktiivinen digi-ihminen ja muun muassa somepalvelut ovat aktiivisessa käytössä.

– Olen somen suurkuluttaja. On Facebookia, Whats-Appia, Hangoutsia ja vaikka mitä, hän luettelee. Somepalveluita hän käyttää seurusteluun ja mielipiteiden vaihtoon ystäviensä kanssa. Lisäksi ahkerassa käytössä on Gmail, jonne tulee Huikarin mukaan sekä asiallista että asiatonta postia.

Hyvinkään Yhdistykset järjestää muun muassa liikuntatuokioita. Tracy Lu Aasian kulttuuriyhdistyksestä ohjaa Fresh Taijia.

Huikari aloitti hyväntekeväisyystoiminnan Hyvinkään Yhdistyksissä pian muutettuaan Pohjanmaalta nykyiseen kotikaupunkiinsa. Elettiin 2000-luvun alkupuolta. Tällä hetkellä hän on yksi pitkäaikaisimmista vapaaehtoistyöntekijöistä yhdistyksessä.

– Aikanaan minulle ei annettu oikeita töitä, kun olisin niitä halunnut ja tarvinnut, jotta olisin voinut saada kunnollisen eläkkeen. Sen sijaan sain vain työllistämistukitöitä. Nyt vanhempana olen täyttänyt elämääni ja työnteon tarvetta vapaaehtoispuolella niin paljon kuin olen jaksanut. Olen ollut todella tyytyväinen, Huikari kertoo.

Erityisesti digiopastukselle on kysyntää

Onnensillan ohjaaja Noora Widing myöntää, että digiopastuksen kaltaisiin palveluihin kohdistuu tällä hetkellä erityisen kova kysyntä. Syynä ovat muun muassa älylaitteisiin siirtyneet pankkipalvelut. Nyt opastus on tauolla koronarajoitusten takia.

Onnensillan digiopastuksessa vapaaehtoiset työntekijät siirtävät tietämystään ikäihmisille. Vapaaehtoisten joukossa on eläkkeellä olevia it-alan ammattilaisia, mutta myös henkilöitä, joilla ei ole ammatillista taustaa, pelkkä kiinnostus laitteiden käyttöä kohtaan. Opastuksesta vastaa Uudenmaan alueella toimiva Enter ry.

Heidi Kokko, Marja Koskelainen ja Noora Widing kuuluvat Hyvinkään yhdistykset ry:n henkilökuntaan.

– Tarvetta on, koska kaikki palvelut siirtyvät digimaailmaan. Suurin kysyntä opastukseen on joulun jälkeen, kun lapsenlapset ovat hankkineet ikäihmisille laitteita. He tulevat avaamattoman tuotepakkauksen kanssa meille ja kertovat, että eivät ole edes uskaltaneet avata pakkausta, Widing kertoo.

Ryhmiin voi tulla kuka tahansa, sillä kyse ei ole kurssimuotoisesta opiskelusta, johon täytyisi ilmoittautua etukäteen. Digiopastukseen tulija laittaa tullessaan nimensä listaan. Osallistuminen on maksutonta.

Widingin mukaan osa digiopastuksessa käyvistä innostuu aiheesta niin paljon, että ryhtyy itse vertaisohjaajaksi. Usein osallistujien innostus on käsin kosketeltavaa.

– Jos vaan on halua ja uskallusta ylittää ensimmäinen este, helpotus on käsin kosketeltava. Toki se vaatii lähtökohtaisen kiinnostuksen älylaitteisiin. Sitten on niitä, jotka sanovat heti, ettei voi vähempää kiinnostaa. Jos kiinnostusta ei ole, ihminen putoaa yhä herkemmin digitaalisten palveluiden ulkopuolelle.

"Jokaisen, joka tulee ovesta sisään, on tärkeää kokea itsensä tervetulleeksi juuri sellaisena kun on."
Marja Koskelainen

Hyvinkään Yhdistykset ry:n hallinnoimissa tiloissa toimii kaikkiaan 47 jäsenyhdistystä. Niihin lukeutuu muun muassa eläkeläisyhdistyksiä, potilas- ja vammaisyhdistyksiä ja hyvinvointialan yhdistyksiä. Hyvinkään keskustan tuntumassa sijaitsevassa järjestökeskuksessa on 550 neliötä.

Yhdistykset saavat järjestää toimintaa kohtuullisen jäsenmaksun hinnalla. Jäsenmaksu perustuu jäsenten lukumäärään.

Hyvy ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka saa avustusta toimintaansa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn veikkausvaroista. Tilat omistaa Hyvinkään kaupunki, joka tukee toimintaa perimällä nimellistä yhden euron kuukausivuokraa. Yhdistys saa tuottoa yläkerrassa sijaitsevista vuokra-asunnoista. Tuottoja käytetään kiinteistön ylläpitoon.

Mauri Tallberg ja Eero Vilen ilahduttavat ulkoilmatapahtuman osallistujia harmonikkamusiikilla.

Marja Koskelainen painottaa jokaisen kävijän kohtelun merkitystä.

– Meille ihminen on keskiössä. Jokaisen, joka tulee ovesta sisään, on tärkeää kokea itsensä tervetulleeksi juuri sellaisena kun on. Tukea hän saa paitsi henkilökunnalta myös muilta kävijöiltä.

Onnensillan etuna on Koskelaisen mukaan kodinomainen ilmapiiri. Paikan päälle on mukava tulla. Asiakkailta onkin tullut palautetta siitä, että paikka on kuin toinen koti.

Ihmisten kohtaamisessa tarvitaan välillä myös hienotunteisuutta, sillä kaikki eivät koe tarvetta sosiaaliseen kanssakäymiseen.

– Osa tulee vain lukemaan lehtiä ja haluaa olla omissa oloissaan. Moni pitää ilmapiiristämme. Saa olla hiljaa tai jutella, saa osallistua tai olla osallistumatta, Koskelainen sanoo.

Yhdistyksen palkkalistoilla on kolme työntekijää eli suurin osa toiminnasta on vapaaehtoisten työpanoksen varassa. Tämä on tyypillistä myös muille vastaaville yhdistyksille Suomessa. Vapaaehtoiset ohjaavat ryhmiä ja hoitavat Onnensillan kahvilaa.

Leppoisa toiminta kiehtoo

Marja Koskelainen on työskennellyt koko työuransa erilaisissa yhdistysten tehtävissä.

– Olen nähnyt kaiken maailman ilmiöt päihteistä ja väkivallasta syöpäjärjestöihin. Niiden jälkeen minua kiehtoi tällainen leppoisampi toiminta, jossa on mukana paljon ikäihmisiä. Työ, jossa en ole varsinaisesti ratkomassa ongelmia, sopii kaltaiselleni yli 60-vuotiaalle erittäin hyvin, Koskelainen sanoo.

Onnensillan toimita käynnistyi vuonna 2006. Sen jälkeen toiminnan luonne on paitsi laajentunut, myös muuttunut. Alkuvuosina Hyvinkään Yhdistykset ry tunnettiin nimellä Hyvinkään vammaisjärjestöjen yhteistyöelin.

Yhdistyksen sääntömuutoksen myötä nimi muuttui ja toimintaa laajennettiin. Mukaan otettiin yhdistyksiä laajemmalla haavilla.

– Uutena osa-alueena mukaan tuli kansalaistoiminta. Pyrimme auttamaan myös niitä, jotka eivät edusta mitään tiettyä yhdistystä. Joku voi esimerkiksi tulla ovesta sisään ja kertoa, että haluaisi järjestää jonkinlaisen tempauksen. Silloin mietimme, miten voisimme tukea tällaisessa tilanteessa.

Tällä hetkellä suunnitelmissa on toiminnan laajentaminen nykyisten toimitilojen ulkopuolelle.

– Mietimme, miten voisimme laajentaa niin sanottuihin miniolohuoneisiin eri puolilla Hyvinkään kaupunkia. Tilat olisivat kaupungin laidoilla eli siellä, mistä ikäihmisten on vaikea päästä liikkumaan keskustaan.

"Ikähän on vain numeroita"

Marjatta Huikarin rakkaus vapaaehtoistyöhön on verissä, sillä hänen isänsä oli niin ikään aktiivinen vapaaehtoinen.

– Tunnen tämän verenperintönä. Minulle on tärkeää auttaa toisia ihmisiä ja olla saatavilla.

Viimeisten kolmen vuoden ajan ennen koronaa Huikari veti bingoryhmää. Tähän tehtävään hän palaa heti, kun rajoitukset taas niin sallivat.

Vähintään yhtä rakasta hänelle ovat olleet tehtävät eri yhdistysten sihteerinä. Pisin 11 vuoden mittainen työjakso on ollut Hyvinkään Yhdistykset ry:n alaisessa Eläkeliitossa.

– Odotan sitä, kun ovet aukeavat jälleen koronatauon jälkeen. On kiva odottaa, kun näkee pitkästä aikaa tuttuja kavereita.

Huikarin liikkuminen on viime vuosina hankaloitunut, mutta hän haluaisi ottaa vielä uusiakin tehtäviä vastaan.

– Vaikka jalkojen kanssa on vaikeuksia, haluan olla mukana aktiivina kaikessa mitä vaan tarjotaan niin kauan, kun terveys antaa myöten. Ikähän on vain numeroita.

Näin haet mukaan toimintaan

  • Hyvinkään Yhdistykset ry:n vapaaehtoistoimintaan voi ilmoittautua mukaan ottamalla yhteyttä Noora Widingiin sähköpostilla: noora.widing@hyvy.fi. Toimintaan etsitään satunnaisia tai säännöllisempiä vapaaehtoisia.

Apu-tonni

  • Avun tehtävä on luoda ­yhteenkuuluvuutta ja ­uskoa tulevaisuuteen. Apu ei revi, riko eikä huuda. Vuonna 1933 työttömien auttamiseksi perustetulla Avulla on vahva sosiaalinen omatunto, olemme aina heikomman puolella. Avun tekijät ja lukijat uskovat, että Suomi on hyvien ihmisten maa.​

  • Tämän vuoksi Apu-lehti tukee joka kuukausi tuhannella eurolla hanketta tai yhteisöä, joka auttaa pyyteettömästi heikommassa asemassa olevia.

  • Eh­dota Apu-tonnin saajaa: apu.fi/apulaiset

Kommentoi »