Jos ikäihminen alkaa nähdä harhoja tai lamaantuu täysin passiiviseksi, syynä voi olla huonosti tunnettu vakava tila – Sekoitetaan usein muistisairauteen

Kun muistisairaus etenee, potilas saattaa kertoa totena mitä mielikuvituksellisempia tarinoita. Tällaisia neuro­psykiatrisia käytös­oireita ilmaantuu lähes kaikille muistisairaille vuosien mittaan.

Deliriumissa eli äkillisessä sekavuus­tilassa vastaavat oireet kehittyvät vain tuntien tai viimeistään päivien kuluessa eli paljon nopeammin kuin muistisairauksissa. Oireyhtymän taustalla on aivojen toimintahäiriö. Se on vakava tila, joka lisää jopa kuolemanriskiä.

Helsingin yliopiston geriatrian professori Esa Jämsen sanoo, että peräti noin puolet äkillisistä sekavuustiloista jää kuitenkin tunnistamatta.

– Vanhuksen delirium on uudehko käsite, ja sitä on alettu ymmärtää vasta 15–20 viime vuoden aikana. Oireet sekoitetaan helposti esimerkiksi muistisairauteen, Jämsen sanoo.

Aiemmin delirium tarkoitti vain alkoholideliriumia, joka on vakava alkoholin vieroitusoire. Alkoholideliriumin ja ikääntyneen deliriumin oireet, kuten harhat, ovat samankaltaisia, mutta niiden syntymekanismi on aivan erilainen.

Ikääntyneen deliuriumissa aivot toimivat vajaateholla. Alkoholideliriumissa ne päinvastoin kiihtyvät ylikierroksille, kun alkoholin rauhoittava vaikutus yhtäkkiä loppuu.

Kuormitus laukaisee

Deliriumiin sairastunut voi olla joko kiihtynyt tai passiivinen ja lamaantunut. Tämä voi myös vaihdella päivän mittaan. Ikäihmisen delirium oireilee etenkin tarkkaavuuden häiriöinä. Keskittymiskyky häviää, ajatukset ja puheet harhailevat. Harhaluulot ja etenkin näköharhat ovat tavallisia. Myös ajan ja paikan taju on kateissa.

Äkilliseen sekavuus­tilaan voi sairastua, jos aivojen voimavarat ovat niukat. Tällöin aivot ovat rappeutuneet tai vammautuneet esimerkiksi hyvin korkean iän, muistisairauden tai aivoverenkiertohäiriön vuoksi. Deliriumille altistavat myös monet yhtäaikaiset sairaudet, useiden lääkkeiden käyttö ja heikko näkö tai kuulo.

Deliriumissa aivojen rappeutuminen johtaa tulehdustilaan, joka haittaa niiden hapen- ja energiansaantia sekä hermo­solujen toimintaa. Hermoston välittäjä­aineiden tasapaino häiriintyy, eivätkä aivot toimi kunnolla. Nuorikin voi sairastua deliriumiin esimerkiksi tehohoidossa.

Sekavuustilan laukaisee aina jokin tilanne, joka kuormittaa aivoja entistäkin enemmän. Laukaisevana tekijänä voi toimia esimerkiksi infektio tai muu sairaus. Elimistön tasapainoa voi horjuttaa myös leikkaus, kipu, epäsopiva lääkitys, nestehukka tai vaikkapa uusi ympäristö. Usein kyseessä on monen tekijän summa.

Deliriumin suurimpia vaaroja on se, että sairastunut ei tunnista oireitaan eikä pysty kertomaan voinnistaan ja tarpeistaan.

– Tällöin mahdollisesti taustalla olevan sairauden diagnoosi ja hoito voivat viivästyä. Deliriumin syy täytyy kuitenkin aina selvittää ja hoitaa, Esa Jämsen sanoo.

Oireita vähätellään

Delirium johtaa usein sairaalahoidon pitkittymiseen, ja sekava potilas saattaa myös vastustaa hoitoa. Lisäksi tila altistaa kaatumisille. Joskus huomaamatta kehittynyt muistisairaus puhkeaa deliriumin takia. Aina potilas ei toivu enää palaamaan kotiin.

Äkillinen sekavuustila voi jäädä tunnistamatta siksi, että ikääntynyt muisti­sairas käyttäytyy deliriumissa useimmiten passiivisesti.

– Nämä potilaat eivät vaadi huomiota, toisin kuin deliriumista kiihtyneet. Silloin voidaan ajatella, että ihminen on hiljainen luonnostaan. Vain lähipiiri huomaa, ettei toinen ole entisensä, Esa Jämsen painottaa.

Hoitohenkilökunta voi myös vähätellä ikääntyneen ja etenkin muistisairaan äkillistä sekavuutta – sen ikään kuin katsotaan kuuluvaan asiaan. Sini Poikajärven väitöstutkimuksessa tuli ilmi, että ikääntyneen leikkauspotilaan deliriumia ei aina kirjattu kunnolla potilas­kertomukseen. Siksi tieto ei kulkeutunut potilaalle itselleen, omaisille eikä jatkohoitopaikkaan. Tieto sairastumisesta on tärkeää, koska oireyhtymään liittyy uusiutumisriski.

Deliriumin tunnistamisessa auttavat erilaiset seulontatestit. Sekavuustilassa ei esimerkiksi pysty luettelemaan kuukausia takaperin.

Hoito on pääosin lääkkeetöntä, ja samanlaisia keinoja käytetään myös oireyhtymän ehkäisyssä. Lääkityksen hyödyistä ei ole näyttöä. Rauhoittavia lääkkeitä käytetään usein, mutta ne voivat myös pahentaa tilannetta. Esa Jämsenin mukaan tilapäinen psykoosilääkkeiden käyttö on perusteltua lähinnä vain, jos potilaan oireet ovat vaikeat.

Tutut rutiinit auttavat

Jopa 40 prosenttia delirium­tapauksista olisi mahdollista ehkäistä. Parasta estohoitoa ovat toimivat arki­rutiinit sekä läheisten rauhoittava läsnäolo ja mahdollinen osallistuminen hoitoon, esimerkiksi avustamalla ruokailussa. Rauhallinen selkeä puhe, katse­kontakti ja riittävä toisto ovat tärkeitä.

Myös valokuvat sekä tutut esineet ja asiat voivat rauhoittaa. Ajan taju paranee, kun kello ja päivämäärä ovat näkyvillä. Vuorokausirytmiä tuetaan päivänvalolla ja illan hämärällä.

Potilas pyritään saamaan liikkeelle nopeasti. Päivisin ollaan mieluiten poissa sängystä tai ainakin istutaan ennemmin kuin maataan. Tällöin potilas näkee ja kuulee, mitä hoitohuoneessa tapahtuu. Silmälasit ja kuulolaite vähentävät heikkojen aistien aiheuttamia virhetulkintoja.

Sairaalaan menoa tai hoitokodin vaihtoa ei kuitenkaan pidä lykätä deliriumin pelossa. Esa Jämsenin mukaan ongelmia tulee usein enemmän, jos tarpeellisia muutoksia ei tehdä. Oireyhtymän mahdollisuus pitää tällöin ennakoida. Kannattaa esimerkiksi kiinnittää huomiota siihen, altistaako potilaan lääkitys deliriumille.

Deliriumriskistä pitäisi kertoa läheiselle, jottei mahdollinen sairastuminen tulisi yllätyksenä.

– Lähipiirin on myös hyvä tietää, että äkillistä sekavuutta tai toimintakyvyn romahdusta ei voida selittää vain potilaan korkealla iällä tai muistisairaudella. Muutokseen täytyy löytyä syy, johon puututaan, Esa Jämsen sanoo.

Asiantuntija: geriatrian professori Esa Jämsen, Helsingin yliopisto.

Lähteet: Duodecim-lehti, Terveyskirjasto ja Sini Poikajärven väitöstutkimus (Turun yliopisto 2023).