Hyväksi itsetunnoksi kutsutun piirteen myönteisiä ulottuvuuksia on korostettu yksilökeskeisessä kulttuurissamme jo pitkään.

On myös esitetty, että aiheettoman vaatimaton tai kielteinen käsitys omasta itsestä olisi jollakin tavalla erityisesti suomalaisia koskeva ilmiö. Siitä ei ole näyttöä. Tutkimuksissa on painvastoin todettu, että valtaosalla suomalaisista on aivan hyvä, myönteisen realistinen käsitys itsestään. Vääristyneen mielikuvan takana saattaa ehkä olla se, että kulttuurisesti itsekorostus ja omien saavutusten esittely on Suomessa saattanut herättää närää herkemmin kuin monissa muissa maissa.

Silloin jopa omien aatteiden ja tiedon välittämiselle täysin välttämätön esillä oleminen saatetaan tulkita kielteisesti, vaikka sen tarkoitus olisi tyyten vilpitön ja hyvään pyrkivä.

”Itsetuntokurssituksista” kerrotuissa tarinoissa, osin todenperäisissäkin, esiintyy silti myös surkuhupaisia, pahimmillaan jopa haitallisiakin piirteitä. Väkisin omaksuttu oman erinomaisuuden ja aseman esille tuominen voi vaikuttaa surkean päälle liimatulta, kömpelöltä ja epäaidolta.

Sarkasmin mestari, pilapiirtäjä Kari Suomalainen vangitsi ilmiön piirrokseensa, joka sijoittui Rysänperän maalaiskylään. Vanhan pariskunnan kahvikupit ovat kuvassa pysähtyneet puoliväliin matkalla huulille, ja molemmat tuijottavat epäuskoisina kynnykselle pysähtynyttä vielä iäkkäämpää Ieva-Kaisaa, kun tämä mesmeroituneen valaistunein ilmein julistaa: ”On ilo olla nainen!”

Vankilapsykiatriankin parissa toimineena olen tavannut tavanomaista enemmän myös epärehellisiä ja psykopaattisen manipuloivia persoonia. Kohdalleni on osunut myös niitä, joiden tulkinnat itsetunnon esiin tuomisen merkityksestä ovat kauniisti ilmaisten omaperäisiä.

Aikoinaan poikkeuksellisen laaja-alaiseen huijaamiseen syyllistynyt, sittemmin vakavampien tekojen vuoksi oikeuspsykiatriseen mielentilatutkimukseen päätynyt nuori mies syytti tutkimusryhmää siitä, ettei kaikkea hänen kertomaansa uskottu kritiikittä. Perustelu syyttelylle oli ”epätasa-arvoinen ja ennakkoluuloinen kohtelu”. Napattuani taustamateriaalista helposti pari esimerkkiä siitä, mitä hän oli satuillut saavutuksistaan niin työnhaun kuin poliisikuulustelunkin yhteydessä, kysyin, antaako se hänen mielestään aihetta epäillä hänen epäuskottavan suurelliseen kertomaansa. Hän hymyili viattomalta näyttävää hymyä, ja kertoi näennäisen ystävällisesti minulle, että juuri näinhän kaikilla ”menestymiskursseilla” nykyisin kehotetaan menettelemään.

Itsetunnon merkityksestä keskusteltaessa onkin joskus ongelmana se, että on olemassa myönteistä, tosiasioihin ja realistiseen minäkuvaan pohjautuvaa tervettä itsetuntoa. Se perustuu riittävän hyvään kasvuympäristöön, realistiseen käsitykseen itsestä, ja joskus myös vakavasti otettaviin ulkoisiin arviointeihin tai saavutuksiin.

Hyvänä itseluottamuksena voi silti näyttäytyä myös sisimmiltään tuskaisen ihmisen luoman valeminän haavoittumisherkkä pullistelu. Pahimmillaan se näyttäytyy tarpeena kohentaa omaa oloa alentamalla muita – keinolla millä hyvänsä.