Huumeriippuvainen Jere, 29, jäi viikoiksi ilman apua viranomaisten sekoilun vuoksi – Tarina osoittaa, mikä suomalaisessa päihdetyössä on vialla

Ammatillinen tukihenkilö Nina avaa oven ja astumme sisälle Jeren, 29, kotiin. Tuliaiseksi Nina on tuonut villasukat, jotka isäntä vetäisee heti jalkaan. Kahvi tuoksuu ja Jeren äiti vahtii, ettei uunissa paistuva toffeemutakakku pääse palamaan.

Tunnelma pienessä tuetun asumisen yksiössä ei silti ole lämmin tai mukava. Jere on yrittänyt hakea apua huumeriippuvuuteensa keväästä saakka, mutta avun saaminen on tyssännyt uskomattomalta tuntuvaan hallinnolliseen ongelmaan. Jere irtisanoi asuntonsa Punkalaitumelta, koska siellä ovat kaikki huumeita käyttävät kaverit, eikä raitistuminen siellä siksi ole onnistunut. Mutta nyt uudella paikkakunnalla hoitoasiat ovat jumissa, koska osoitteenmuutos Digi- ja väestötietovirastossa on kestänyt jo kuusi viikkoa.

Käytännössä Jere ei siis pääse huumevieroitukseen, koska hän ei ole virallisesti uuden asuinpaikkansa asukas. Digi- ja väestötietoviraston mukaan muuttoilmoitus saattaa ohjautua manuaaliseen käsittelyyn, jos tuettuun asumiseen osoitettua huoneistoa ei löydy valmiina järjestelmästä tai jos kotikunnan vaihtumisen edellytyksiä täytyy selvittää. Nämä voivat viedä aikaa.

Asiantuntijat korostavat nopean toiminnan tärkeyttä huumevieroituksen onnistumisessa: kun riippuvainen kertoo haluavansa irti aineista, olisi tukea oltava saatavissa heti – mieluiten samana päivänä. Viikkokausien limboon jäävä addikti onkin hyvä esimerkki siitä, mikä Suomen päihdetyössä on pielessä.

Jeren päihderiippuvuus on kehittynyt varsin tavanomaista reittiä. Alaikäisenä ensin alkoholia, sitten kannabista. Myöhemmin kuvioihin tuli amfetamiini.

– Kuulostaa varmaan tyhmältä, mutta amfetamiinista tuli normaali olo, Jere sanoo.

Hän arvelee, että hänellä on ADHD, kuten lähes joka neljännellä päihdehäiriöisellä. Se selittäisi myös Jeren kokemuksen amfetamiinin normalisoivasta vaikutuksesta. Neuroepätyypillisillä amfetamiini voi vaikuttaa rauhoittavasti, päinvastoin kuin sellaisilla, joilla ei ole ADHD:tä. Jeren tavoitteena on päästä ADHD-tutkimuksiin, mutta hänelle on kerrottu, että siihen vaaditaan ainakin kolmen kuukauden päihteettömyys.

Viime aikoina amfetamiini on kadonnut markkinoilta lähes täysin ja tilalle on tullut muuntohuume alfa-PVP eli peukku, joka on tehnyt huumemaailmasta entistä arvaamattomamman. Jere kertoo, että on itsekin joutunut väkivallan kohteeksi, josta hänelle on jäänyt vakavat traumat. Vuosien kuluessa Jere tuli pisteeseen, jota pidemmälle hän ei enää halunnut mennä. Mielessä alkoi kyteä ajatus käyttämisen lopettamisesta.

Julkisessa keskustelussa pohditaan lähes päivittäin, mitä yhä leviävälle huumeongelmalle pitäisi tehdä. Puhutaan kovemmista rangaistuksista, valvonnasta ja ennaltaehkäisystä. Samaan aikaan narkomaanien on yhä vaikeampaa päästä kuntoutukseen, joka on käytännöllisesti katsoen ainoa keino lopettaa huumeiden käyttö.

Tätä juttua varten Jere antoi Apu-lehdelle nähtäväksi Omakanta-kirjauksensa puolen vuodelta ajalta. Niistä piirtyy selkeä kuva järjestelmän pirstaleisuudesta ja erikoisista vaatimuksista, joita apua tarvitsevalta edellytetään.

Keväällä Jere hakeutui katkaisuhoitoon, joka on yleensä laitosolosuhteissa tapahtuva noin viikon mittainen lääketieteellinen ensiapu vieroitusoireisiin. Kirjauksista ilmenee, että lääkärin arvion mukaan Jeren tilanne oli niin vakava, ettei viikon katkaisuhoitojakso riittäisi. Jere pyysi päästä kuntoutukseen, sillä hän halusi lopettaa huumeidenkäytön. Hänelle ei kuitenkaan myönnetty kuin viikon jakso katkaisussa, koska arvion mukaan avohuollon tukitoimet olisivat hänelle riittävät.

Jeren pitkäaikainen sosiaalityöntekijä oli yhteydessä hoidosta päättävään tahoon ja ilmaisi suoraan, ettei Jere tulisi mitenkään pärjäämään, jos hänet kotiutettaisiin suunnitelman mukaan. Silti Jeren hoitojakso päättyi.

Jeren silloisella kotipaikkakunnalla oli tarjolla ainoastaan avopalveluita. Käytännössä ne tarkoittivat sitä, että hän kävisi kerran viikossa juttelemassa päihdetyöntekijän kanssa. Hänelle suositeltiin myös vertaistukiryhmiä, mutta niihin oli matkaa kymmeniä kilometrejä. Julkisen liikenteen kulkuyhteyksiä ei ollut tarjolla. Jeren sosiaalityöntekijä harkitsi jopa sitä, että hankkisi Jerelle polkupyörän, jolla tämä pääsisi ryhmiin. Hanke kaatui kuitenkin siihen, ettei heiveröisessä kunnossa oleva Jere pystyisi pyöräilemään sellaisia matkoja.

Jerelle kävi sitten niin kuin käy, jos palaa ympäristöön, jossa kaikki muut käyttävät huumeita. Hän retkahti jo samana iltana, kun katkaisuhoito päättyi. Hän oli jälleen alkupisteessä ja uuden katkaisun tarpeessa.

Äiti kaataa kahvia kuppeihin ja Nina puuttuu keskusteluun. Hän on ollut Jeren ja äidin tukena pian vuoden. Nina on päihdetyötä tekevien Kondis Ry:n ja Skene Ry:n ammatillinen tukihenkilö. Hän jos kuka tietää, mitä voi tapahtua, jos päihderiippuvainen ei saa apua. Ninan oma poika kuoli huumeisiin.

Nina on tehnyt pitkän työuran sairaanhoitajana tehohoidossa ja ensihoidossa. Hän tietää myös, miten terveydenhuoltolaki määrittelee päihderiippuvaisen oikeuden saada apua.

– Olen joutunut soittamaan monta kertaa eri toimijoille, jotka ovat evänneet Jereltä hoidon. Kun he huomaavat, että tiedän mitä puhun, päätökset muuttuvatkin. Kaikesta joutuu kuitenkin taistelemaan koko ajan, Nina sanoo.

Jere ja äiti nyökkäilevät.

He eivät ole kokemustensa kanssa yksin. Vireillä on huumeriippuvaisten läheisten alulle laittama kansalaisaloite, jossa vaaditaan päihdehoidon uudistamista. Hoitoa – ei hylkäämistä -nimiseen aloitteeseen on kerätty jo lähes neljäkymmentätuhatta allekirjoitusta.

Nina oli auttamassa siinäkin, että Jere pääsi takaisin katkaisuhoitoon. Jere meni päivystykseen ja kertoi, että hän kuolisi peukkuun, ellei pääsisi hoitoon. Nina oli puhelinyhteydessä lääkäriin ja selitti tilannetta. Lääkäri kirjoitti Ninan ohjeistamana lähetteen, jonka mukaan avohuollon tukitoimet eivät olleet riittäviä ja palvelut olivat liian kaukana.

Jere pääsi katkolle ja alkoi heti anomaan paikkaa kuntoutukseen. Päätöstä ei koskaan tehty, ja pian Jere oli taas kotona ilman riittävää apua tai tukea, joiden avulla hän olisi voinut pysyä ilman huumeita.

Pelkän katkaisuhoidon avulla harvoin onnistutaan pysyvästi lopettamaan huumeiden käyttö. Riskit kasvavat ja käyttäminen voi alkaa nopeasti ja jatkua rajumpana kuin aiemmin. Retkahtaminen katkaisun jälkeen on vaarallista, koska käyttävän henkilön toleranssi on ehtinyt laskea. Yliannostukset tapahtuvat usein jonkinlaisen selvän jakson jälkeen.

Jere käytti jälleen. Kävi katkolla. Ja käytti taas. Jossakin vaiheessa hänelle myönnettiin kahden viikon kuntoutusjakso A-klinikalla. Jeren mukaan jakso oli lähinnä oleskelua. Hän haki jälleen pääsyä pidempään kuntoutukseen. Sitä ei myönnetty, ja Jere meni asumaan äidin luokse pysyäkseen ilman huumeita.

Jere sinnitteli joitain viikkoja. Kun hän meni käymään omalla asunnollaan, hän törmäsi käyttökavereihin ja retkahti jälleen. Omakanta-kirjauksissa tulee pitkä tauko. Jere oli oppinut, ettei hän saisi apua.

Sosiaalityön professori ja päihdehoidon vaikuttavuuden tutkija Katja Kuusisto näkee päihdehoidon tilanteen muuttuneen koko ajan huonommaksi. Valoisalta se ei ole näyttänyt enää pitkään aikaan.

– Päihdekuntoutuksen resurssit ovat koko ajan pienentyneet, eikä maksusitoumuksia etenkään pitkiin kuntoutuksiin enää myönnetä, vaikka asiakkaalla on subjektiivinen oikeus päihdekuntoutukseen silloin, kun hänellä on siihen tarve. Päihderiippuvuudesta pitäisi myös irtautua entistä nopeammin, vaikka ongelman kehittyminen on voinut kestää todella kauan, Kuusisto sanoo.

Päätösprosessit ovat Kuusiston mukaan välillä todella pitkiä. Jos maksusitoumus kuntoutukseen myönnetään, voi asiakkaan tilanne ehtiä muuttua, eikä kuntoutus siksi toteudukaan.

Kuusiston mukaan nykyiset sosiaali- ja terveydenhuoltolaki mahdollistavat riittävän avun ja tuen myöntämisen. Kyse on kuitenkin siitä, kuka arvioi sen, millaista tukea asiakas tarvitsee.

– Tunnistetaanko tarve ja jos tunnistetaan, tunnustetaanko se? Yleensä valitaan niukkuudesta käsin ja ohjataan katkaisuhoitoon, vaikka olisi tarvetta laajempaan kuntoutukseen.

Kun asiakkaita ei enää lähetetä kuntoutuksiin, ajautuvat laitokset taloudellisiin vaikeuksiin, mikä johtaa palveluiden vähenemiseen ja osaajapakoon alalta. Suomessa ensimmäisenä Minnesota-mallia vuodesta 1982 toteuttanut Myllyhoito ajautui konkurssiin syksyllä, kun hyvinvointialue teki rajuja säästötoimenpiteitä. Erityisesti huumeriippuvaisia kuntouttanut Mikkeli-yhteisö tiedotti syyskuussa, että myös sen toiminta on vaakalaudalla samoista syistä.

Huumeista riippuvaisia on kuitenkin enemmän kuin koskaan. Kuusisto pitää nykyistä päihdepolitiikkaa lyhytnäköisenä.

Huumeriippuvuuden vaikutukset ovat laajoja. Hoitamatta jättämisen lasku näkyy erityissairaanhoidon kuluissa tai lapsen sijoittamiseen liittyvissä menoissa. Tutkimusten mukaan päihdehoito kannattaa aina ja sinne laitetut eurot tulevat takaisin. Yhteiskunnan asenneilmapiiri on tiukka ja päihteitä ongelmallisesti käyttävät kokevat huomattavaa kuormaa ja moralisoimista.

Viikko haastattelun jälkeen Jeren osoitteenmuutos menee läpi ja hänelle saadaan vihdoin varattua lääkäriaika. Sen on määrä olla kuukauden kuluttua.

Soitan Jerelle ennen sitä. Hän on aloittanut antabuslääkityksen, ettei retkahtaisi alkoholiin, joka voisi lisätä riskiä palata huumeiden käyttöön. Hän on edelleen selvinpäin, mutta motivaatio kuntoutukseen lähtemiseen on laskenut. Hän pohtii, että ehkä huumeseuloissa käyminen riittäisi ylläpitämään hänen päihteettömyyttään.

– Päivät kuluvat yksin kotona, Jere kuvailee.

Muutaman viikon kuluttua hän retkahtaa taas käyttämään amfetamiinia. Tästä huolimatta Jere kertoo aikovansa jatkaa yrittämistä kohti raittiutta.

Jere ja Nina esiintyvät jutussa pelkillä etunimillä heidän yksityisyytensä suojelemiseksi.