Apu

Viisi vinkkiä: Huuliherpes aisoihin – Näin pääset eroon kiusallisesta vaivasta

Viisi vinkkiä: Huuliherpes aisoihin – Näin pääset eroon kiusallisesta vaivasta
Huuliherpeksen hoito kannattaa aloittaa heti, kun huulessa tuntuu orastavaa tykytystä. Vaivaa voi lievittää paitsi paikallisvalmisteilla myös tablettihoidolla.
Julkaistu: 11.6.2022

1. Aloita hoito ajoissa

Huuliherpeksen hoito on sitä tehokkaampaa, mitä aikaisemmin sen aloittaa. Lääkkeet tepsivät hyvin, jos rakkulat eivät ole vielä puhjenneet, Ne auttavat jonkin verran tämän jälkeenkin, mutta rupeutunutta huulta on turha enää hoitaa huuliherpeslääkkeillä. Viruslääke pysäyttää viruksen lisääntymisen. Paraneminen vie muutamasta päivästä muutamaan viikkoon.

Huuliherpeksen itsehoitoon on kolme lääkettä: asikloviiri, pensikloviiri ja valasikloviiri. Asikloviiria saa sekä voiteena että tabletteina, valasikloviiria tabletteina ja pensikloviiria voiteena. Voiteita sivellään kahden tai neljän tunnin välein hereillä ollessa.

Ilman reseptiä saatavat tabletit ovat syrjäyttäneet paikallishoidon. Tablettihoito on voiteita tehokkaampaa, koska tabletit imeytyvät ruoansulatuskanavan kautta paremmin kuin paikallisesti käytetty hoito. Asikloviiria sisältäviä tabletteja pitää ottaa viisi kertaa vuorokaudessa viiden päivän ajan, eli hoito on hieman vaivalloista. Sen sijaan valasikloviiria otetaan vain yhtenä päivänä aamulla ja illalla. Teholtaan lääkkeet eivät juuri eroa toisistaan, mutta valasikloviiri on hieman kalliimpaa. Valinta tehdään usein lompakon perusteella.

Huuliherpeksen paikallishoitoon suositellaan toisinaan myös hunajaa, lakritsinjuurta, sitruunaa ja maitoa. Niiden tehosta on jonkinlaisia viitteitä, mutta tehoa ei ole pystytty osoittamaan isoissa tutkimuksissa.

2. Pidä huuliherpeslaastaria

Huuliherpeslaastari on läpinäkyvä kalvo, joka peittää herpesrakkulat. Halutessaan sen päälle voi myös meikata.

Laastari on erityisen kätevä silloin, kun iskee houkutus raapia kutisevaa ihottumaa. Se nopeuttaa myös haavauman paranemista ja ehkäisee huuliherpeksen pahenemista. Laastarissa ei ole mitään hoitavaa ainetta, vaan se ehkäisee viruksen mekaanista leviämistä ja tarjoaa haavalle otolliset paranemisolot. Laastarilla suojattuun haavaan ei todennäköisesti tule rupea.

3. Älä koskettele rakkulaa

Kun virus aktivoituu ja alkaa lisääntyä, syntyy tulehdusreaktio. Se aiheuttaa myös kutinaa ja kihelmöintiä. Jos sormet eksyvät rakkulaan, kädet kannattaa pestä. Huuliherpes voi tarttua myös juomapulloista ja -laseista, ruokailuvälineistä, meikeistä tai huulirasvoista. Tällaisia tavaroita ei kannata jakaa muiden kanssa, kun huuliherpes on aktiivinen. Tosin tartunta on mahdollinen, vaikka oireita ei ole. Se on kuitenkin todennäköisempi oireisessa vaiheessa, koska virusmäärä on tällöin paljon suurempi.

Virus voi siirtyä rakkuloista käsiin ja niiden kautta silmiin tai silmäluomiin. Tällöin saattaa kehittyä voimakas tulehdus. Jos epäilee tulehdusta, on syytä lähteä pikaisesti silmälääkäriin. Hoitamaton herpesinfektio voi tulehduttaa sarveiskalvon ja uhata näkökykyä. Lääkäriin on syytä suunata myös, jos huuliherpes leviää otsaan, hiuspohjaan tai suun limakalvoille.

Huuliherpeksen voi laukaista esimerkiksi flunssa, kuukautiset tai stressi. Yli puolella väestöstä on huuliherpeksen aiheuttava HSV-1-tartunta, mutta suurimmalla osalla se ei koskaan oireile. On hieman epäselvää, miksi aktivoitunut virus aiheuttaa oireita osalla ihmisistä.

4. Harkitse estohoitoa

Jos huuliherpes kiusaa usein, vähintään joka toinen kuukausi, voidaan harkita estolääkitystä. Estolääkkeinä käytetään samoja viruslääkkeitä kuin huuliherpeksen hoidossa, mutta annokset ovat pienempiä. Lääkehoito kestää kuukausia, jopa vuosia. Sen aloittamisesta on aina keskusteltava lääkärin kanssa. Joskus voidaan päätyä myös jaksoittaiseen estolääkitykseen.

Estohoito vähentää viruksen aktivoitumista ja lievittää oireita. Lääkkeen teho ei ole sataprosenttinen, mutta

toistuvissa infektioissa se helpottaa oireita. Jos huuliherpes on toistuva riesa, kotona olisi hyvä olla lääkekuuri varalla, jotta sen voisi aloittaa mahdollisimman pian.

5. Suojaa huulet auringolta

Auringon ultraviolettisäteily herättää uinuvan huuliherpeksen varsin usein. Tällöin ei välttämättä tarvita tablettiestohoitoa, vaan vaivaa voi ehkäistä huulivoiteella, jossa on riittävän korkea aurinkosuoja. Hoitosuosituksissa suositellaan vähintään suojakerrointa 15.

Asiantuntija: proviisori, asiakaspalvelupäällikkö Tatu Hämäläinen, Yliopiston Apteekki

Lähde: terveyskirjasto.fi

2 kommenttia