Huuhkajien analyytikko vastaa kritiikkiin: “Pallonhallinta ei ole koskaan ollut itseisarvo”

Suomen Palloliitto järjesti viime perjantaina ainakin kotimaamme jalkapallopiireissä harvinaisen tilaisuuden. Median edustajia oli kutsuttu Olympiastadionille kuulemaan miesten A-maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanervan ja videoanalyytikko Henri Lehdon esitystä miesten lippulaivamme pelillisistä periaatteista ja lisäselvitystä aiemmin syksyllä julkaistuun, Lehdon tiimin laatimaan miesten kansainvälisen jalkapallon analyysiraporttiin.

Tällaisen tilaisuuden pitäminen juuri nyt ei ollut sattumaa. Jo Markku Kanervan jatkosopimus sai kesällä kovaa kritiikkiä osakseen eikä Kansojen liigan heikko startti – neljä tappiota neljään otteluun – ole sitä ainakaan vaientanut. Tulosten lisäksi on kyselty paljon, mitä Huuhkajien merkittävästi uudistunut valmennustiimi oikein haluaa joukkueensa olevan. Mitkä ovat sen tärkeimmät pelilliset periaatteet?

Kaikkeen Huuhkajien ympärillä vellovaan keskusteluun on liittynyt viime kuukaudet enemmän tai vähemmän mystisyyttä. Ehkei joukkueen sisällä, mutta ainakin siinä, kuinka asiat julkisuuteen näyttäytyvät. Kuinka Kanervan valintaprosessi meni, entä apuvalmentajien? Mitkä ovat valmennustiimin vastuualueet? Ja vielä toistettuna: mitä Huuhkajat haluaa kentällä olla? Mikä on se tunnistettu pelillinen muutostarve, josta kesällä mainittiin pintapuolisesti?

Henri Lehdon johtaman tiimin analyysiraportti kertoi laajasti A-maajoukkueen vahvuuksista ja heikkouksista viimeisten vuosien ajalta, mutta ei senkään vastaanotto ollut pelkästään positiivinen. Esimerkiksi kokenut jalkapalloanalyytikko Axel Storbacka arvioi raporttia kriittisesti Aition haastattelussa viime viikolla pohtien muun muassa sitä, mihin 95-sivuista, jalkapallopelin kaikki osa-alueet kattavaa jättiraporttia edes tarvitaan.

Storbacka myös paalutti A-maajoukkueen onnistuneiden asioiden tapahtuneen pitkälti osa-alueilla, joilla ei ole voittamisen kanssa paljoakaan merkitystä ja pohti, keskitytäänkö koko juniorikentällämme ylipäätään edes oikeisiin asioihin. Palloliiton analyysitoiminnoilta Storbacka peräänkuulutti korkeampaa sisäistä vaatimustasoa.

Kaikkeen tähän – niin maajoukkueen kuin analyysiraportin – kritiikkiin peilaten viime perjantain mediatilaisuus oli Palloliitolta arvostettava ja tervetullut veto. Pelillisten asioiden ytimessä työskentelevät henkilöt tulivat avoimesti esiin juuri niiden asioiden ympärillä, joista kritiikkiä on sadellut. Olisi ollut varmasti helppo toimia toisin. Sulkeutua ovien taakse ja odottaa pölyn laskeutumista.

Palloliiton ulostulo oli kulttuuriteko, niin avoimuuden kuin pelipuheen kulttuurin kannalta. Toivottavasti se ruokkii jatkossakin vastaavanlaista toimintaa ja tällainen avoimuus juurtuu osaksi keskustelukulttuuriamme. Nyt A-maajoukkueen periaatteet konkreettisine esimerkkeineen on tuotu julki, ja niiden kehittymistä voidaan arvioida. Keskustelun tulee painottua ennen kaikkea näiden periaatteiden ympärille, ei sattumanvaraisesti sinne ja tänne.

Oma suunniteltu osallistumiseni Palloliiton tilaisuuteen peruuntui äkillisen sairastumisen vuoksi, mutta sain jälkikäteen pitkän haastattelun toiselta infotilaisuuden asianosaiselta, A-maajoukkueen videoanalyytikolta ja Palloliiton pelianalyysipäällikkö Henri Lehdolta. Esittämieni kysymysten lisäksi Lehto kävi mediatilaisuuden sisällön läpi dia dialta, videoklippi videoklipiltä antaen mahdollisuuden esittää lisäkysymyksiä missä välissä hyvänsä.

Rovaniemeläinen Lehto, 41, on toiminut A-maajoukkueroolissaan vuodesta 2017, nykyisen valmennustiimin ollessa jo miehen neljäs. Huuhkajien pelin analysoinnin, datan ja videoklippien lisäksi hän on vastannut pitkään Palloliiton analytiikkapuolen kehittämisestä.

Tuore, miesten kansainvälisen jalkapallon analyysiraportti on vain yksi monesta Palloliiton laatimasta vastaavanlaisesta raportista. Liitto on Lehdon johdolla laatinut viime vuosina raportteja myös naisten, tyttöjen ja poikien kansainvälisestä jalkapallosta. Lehdon mukaan moni on ymmärtänyt tuoreen raportin funktion väärin.

– Kuten jossakin on virheellisesti sanottu, ei näiden raporttien tarkoitus ei ole koskaan ollut se, että esimerkiksi tämä tuorein raportti määrittäisi, miten miesten A-maajoukkueen pitäisi pelata jalkapalloa. Tarkoitus on ollut enemmän tarkastella sitä, missä menemme suhteessa kansainväliseen tasoon, ja miten aiempien valmennustiimien kanssa päättämämme pelitavalliset periaatteet ovat toteutuneet.

– Analyytikko tai raportin laatija ei määritä, kuinka maajoukkueen pitäisi pelata. Kyllä se on edelleen valmennustiimi, joka sen tekee.

Axel Storbacka kritisoi Aitio-haastattelussaan sitä, että raportissa oli käytetty pelkkää Wyscout-dataa. Kyseistä datatuottajaa ei ole pidetty kaikkein luotettavampana datan laadun suhteen. Miksi valinta oli tämä?

– Wyscout on kattavin järjestelmä, josta saimme tarkastelujaksolta dataa. Syy, miksi käytämme liitossa Wyscoutia, johtuu pitkälti budjetista. On löydettävä datatuottaja, jolla katamme datan saannin lisäksi skouttamiseen liittyvä alustan eli pystymme katsomaan myös videoklipeistä omien pelaajiemme otteita, mutta myös vaikkapa juniorimaajoukkueiden tulevien vastustajien pelejä. Statsbombilla (toinen, usein laadukkaampana pidetty datatuottaja, toim. huom.) ei ole esimerkiksi videoita lainkaan saatavilla, niin se rajaa jo skouttauspuolen pois.

– Keräämme kuitenkin omista tapahtumistamme myös omaa dataa. Meillä on käytössä koneälyyn pohjautuva Footovision-järjestelmä, joka tuottaa taktisesta kuvakulmastani sekä tracking- että event-dataa. Voimme katsoa sieltä vaikka linjoja murtavia syöttöä expected threatia (xT) ja paljon muuta. Eli on meillä myös syventävämpääkin dataa.

Analyysiraportin löydöksistä Lehto kertaa, että tarkastelujaksolla A-maajoukkueen syöttämiseen ja pallonhallintaan liittyvät arvot kestivät vertailun arvokisoihin päässeisiin maihin. Kuten Storbackakin kriittisesti kysyi: onko tällä lopulta kuitenkaan mitään merkitystä, kun hitaiden hyökkäysten lopputuotetta – laukauksia tai maaleja – ei ole onnistuttu tuottamaan riittävästi?

– Tähän asiaan on tosiaan iso “mutta” olemassa. Osittain tavoite oli EM-kisojen jälkeen saada vähän enemmän kontrollia peliin eli pyrittiin tietynlaiseen pallonhallinta-ajatteluun. Haluan kuitenkin korostaa, että pallonhallinta itsessään ei ole koskaan ollut itseisarvo. Tämä on neljäs valmennustiimini A-maajoukkueessa eikä yhdessäkään ole asia ollut niin.

Niin, se “mutta” ei yllättäne. Kuten Lehdon diassa suoraan sanotaan, “ihan kiva” pallonhallinta ei synnytä riittävästi lopputuotetta.

– On ihan selvää, että laadun sijaan myös määrää tarvitaan lisää.

Vaikka A-maajoukkue ei ole pitänyt pallonhallintaa itseisarvona, ei siitä pääse mihinkään, että tehotonta se on ollut. Kysyn Lehdolta, pitäisikö pallonhallinnan määrää pyrkiä tietoisesti pudottamaan, keskittyen entistä enemmän vastahyökkäysuhkaan ja suoraviivaisempaan etenemiseen.

– Se riippuu vastustajista. Jos miettii vaikka viime EM-karsintaa, jotain Kazakstania ja vaikka Sloveniaakin vastaan… niin meillä pitää olla keinot myös hitaamman hyökkäyksen toteuttamiseen. Emme voi nojata täysin vastahyökkäyspelaamiseen, johon toki esimerkiksi Englantia vastaan joudumme hyvin usein ja se on silloin meidän aseemme. Yleistasomme on kuitenkin noussut siten, että olemme useammin pallossa. Meidän pitää vain jalostaa se paremmaksi.

Suomen maalinestopelaaminen todettiin raportissa laadukkaaksi. Tätäkin havaintoa seuraa isokokoinen “mutta”. Huuhkajat ovat joutuneet aivan liikaa tilanteisiin, joissa maalinestopelaamista – puolustamisen viimeistä linnaketta – laitetaan testiin. Silloin peli ei ole kestävällä pohjalla.

– Joudumme nojaamaan liikaa viimeisiin maalinestotoimintoihin, päästetään vastustajat paikoille ja annetaan kerryttää xG:tä. Tuuripomppuja alkaa tulla ja paine alkaa kasvaa, niin on ihan selvä että etenemistä pitää pystyä estämään paremmin.

Prässi- ja paineistamistoimintoja A-maajoukkue on halunnut tietoisesti aktivoida kesän 2021 EM-kisojen jälkeen. Ne paranivat jonkin verran, mutta eivät Lehdon mukaan kuitenkaan toivotulla tavalla. Kysyn, oliko tämän valinnan taustalla ensisijaisesti oman hyökkäysuhkan lisääminen yläalueiden pallonriistojen kautta vai vastustajan etenemisen aikaisempi pysäyttäminen.

– Sekä-että. Yksi päätarkoitus oli, että välttäisimme paremmin täysin matalaan blokkiin valumista. Tämä ei tarkoita vain korkeaa prässiä, vaan pallon paineistamista ylipäätään. Toki samaan aikaan ajatus oli myös saada riistoja korkeammalla ja päästä siten hyökkäämään lyhyemmällä kentällä tilanteenvaihtoihin ja luoda maalintekouhkaa.

Analyysiraportissa tunnistettu maajoukkueen pelin selvästi heikoin osa alue, ja samalla huolestuttavin löydös, oli äärimmäisen heikko kaksinkamppailu- ja haastopelaaminen. Suomi oli siinä aivan Euroopan pohjasakissa. Aivan kuten Storbackakin, myös Lehto näkee haasteen koko pelaajakehitystämme koskevana.

– Tämä löydös ei koske vain miesten A-maajoukkuetta. Samoja ongelmia on todettu myös nuorten raporteissa. Tämä on iso, iso ongelma, jota on mietittävä suomalaisessa jalkapallossa laajemmin, mistä tämä johtuu. Okei, meille on pikkuhiljaa tullut muutamia yksilöitä, jotka pystyvät ohittamaan hyökkäyspäässä, mutta ei niitä nyt liikaa ole.

Storbacka kuitenkin arveli, että pelaajakehityksessä tarjotaan vääränlaista informaatiota. Lehto ei tätä allekirjoita. Palloliitto on hänen mukaansa ohjannut junioritoiminnan fokusta molempien kenttäpäätyjen toimintoihin jo pidempään.

– Iso viesti on, etteivät nämä asiat ole irrallisia vain A-maajoukkueelle. On mietittävä, kuinka altistamme Suomessa pelaajia riittävästi pelin kannalta oleellisille suorituksille molemmissa kenttäpäädyissä. Esimerkiksi Palloliiton uudistettu valmennuslinja ottaa näihin vahvasti kantaa ja näitä ydinviestejä on jalkautettu Huuhkaja- ja Helmaripolun tapahtumissa ja valmentajakoulutuksissa säännöllisesti.

– Tällä pyritään siihen, että nuorissa nähtäisiin nykyistä intensiivisempää ja aloitteellisempaa peliä. Valitettavasti se on edelleen esimerkiksi 12-vuotiaissa liian usein sitä, että siellä on kivasti muodossa seisovia joukkueita kaksi kappaletta kentällä ja liikutaan sinällään valmentajien ohjeiden mukaisesti, jotka he ovat johtaneet aikuistason pelistä nuoriin ja alkavat käydä niitä liian aikaisin läpi. Pelaaminen on liian kontrolloitua ja staattista.

Lehto nostaa esiin FIFA:n talenttivalmentaja Eddie Munnellyn löydökset puolen vuoden Suomen-jaksoltaan. Ne ovat huolestuttavia. Munnellyn seuraamista junioriharjoituksista keskimäärin 46 prosenttia ajasta oli aktiivista tekemistä, kolmasosa ajasta meni lämmittelyyn, vain 44 prosentissa harjoitteista oli maali mukana ja puolet harjoitusteemoista liittyi pelin avaamiseen.

– Voi sitten miettiä, kuinka paljon esimerkiksi meidän hyökkääjät saavat toistoa maalinteon tai laitahyökkääjät ohittamisen taidosta. Tähän pitää saada iso muutos, ja nimenomaan nuorisovaiheessa.

– Ja vaikka tämä raportti ja uusi valmennuslinjaus ovat viime vuodelta, niin ovathan nämä asiat olleet suomalaisessa jalkapallokeskustelussa mukana jo pitkään. Ja koko viime vuosi on käyty esimerkiksi tyttöjen ja poikien raporttien löydöksiä läpi koulutuksissamme.

Koontinsa lopuksi Lehto nostaa esiin erään mielenkiintoisen datahavainnon. Viime vuosien ajan Suomi on ylisuorittanut suhteessa vedonlyöntimarkkinan ennakko-odotuksiin.

– Olemme siihen nähden ylisuorittaneet aika pitkään tässä, lähes jokaisessa karsinnassa tai kilpailussa. Jos vertaa muihin Pohjoismaihin, niin siellä on ollut enemmän alisuorittamista tällä mittarilla.

Seuraavaksi Lehto siirtyy Kanervan viime viikolla avaamien miesten A-maajoukkueen pelillisten periaatteiden kimppuun. Lienee paikallaan täsmentää, ettei pelillinen periaate ole synonyymi esimerkiksi taktiikalle tai peliryhmitykselle – kuten välillä näkee virheellisesti tulkittavan. Periaate ei ole sidoksissa esimerkiksi siihen, pelataanko kahdella vai kolmella topparilla. Sen sijaan esimerkiksi pyrkimys pallonmenetyksen jälkeen joko välittömään vastaprässiin tai nopeaan muotoon vetäytymiseen on pelillisen periaatteen valinta.

– Kun käymme pelaajille ottelusuunnitelmaa läpi, etenemme aina valitsemiemme periaatteiden mukaan. Annamme myös palautteen ja arvioimme suoritustamme datan avulla niiden mukaan. Periaatteet liittyvät vaikkapa hyökkäyspelaamiseen, mutta ne ovat nimenomaan kantavia periaatteita, eivät toimintaohjeita esimerkiksi pelin avaamiseen.

– Haluan korostaa, että nämä valitsemamme periaatteet ovat riippumattomia siitä, mikä on formaatio kentällä ja mitkä ovat ottelukohtaiset painotukset.

Hyökkäyspelaamisen keskeiseksi periaatteeksi uudessa Huuhkajat-projektissa on valittu selkeä keskustan miehittäminen ja sitä myöten sen kautta eteneminen. Tämä on ollut nähtävissä heti syyskuusta alkaen.

– Laitaan syötetään vasta, kun keskustaan ei päästä, Lehto avaa.

Mikä tälle, koko A-maajoukkueen pelaamista merkittävästi määrittävälle valinnalle on ollut perusteena?

– Hyökkäyspelaamisen suhteen haluamme useita hyviä vaihtoehtoja etenemiselle ja tällä tavalla vaihtoehtojen määrä on isompi. Ja jos hyökkäämme laadukkaasti keskustasta, mahdollistaa se tehokkaamman vastaprässin.

Onko keskustan kautta viimeiseen asti eteneminen pään hakkaamista seinään? Jos laitakaista on auki, voiko sinne luoda joko laadullisen yksi vastaan yksi -ylivoiman tai hakea suoraa, murtavaa syöttöä laitakaistaa pitkin selustaan?

– Yksi periaatteistamme on päästä selustaan aina, kun mahdollista. Aloite voi tapahtua miltä kaistalta tahansa. Jos tila on selustassa, pitää sinne pyrkiä. Jos auki olevalle laitakaistapelaajalle on mahdollista pelata selustaan, on se täysin periaatteidemme mukaista pelaamista.

Lehto näyttää videoklipin Ateenasta, jossa Tomas Galvez irtoaa laitakaistalta selustaan Kreikan oikean puolustajan taakse, suoralla syötöllä.

– Näitä toivomme enemmän. Juoksun ei aina tarvitse tulla välikaistalta. Jos se on tilanteessa otollisempaa tehdä laitakaistalta, silloin se tehdään ja sinne pelataan.

Kerron Lehdolle, että puolustuspelin periaatteiden listasta tulee vaikutelma jalkapallon eräänlaisesta läpipelaamisesta. On käyty kaikki puolustuspelaamisen tärkeimmät asiat läpi. Prässäämistä, paineistamista, vetäytymistä, oman boksin puolustamista… Mikä on oleellisinta?

– Prässääminen ja paineistaminen ovat kärjet, kantavat periaatteemme. Niiden tehostamisella haluamme vähentää painetta omassa boksissamme ja sitä myöten maalinestopelaamiseen turvautumista. On meillä silti oltava periaatteet myös lähempänä omaa maaliamme, esimerkiksi boksin puolustamiseen, koska sinnekin väkisin joudumme. Tavoite on kuitenkin, että vähemmän kuin ennen.

Pyrkimys aktiiviseen vastaprässiin nähtiin heti syksyn avausottelussa Ateenassa, joskin ilmat valuivat renkaista pihalle auttamattoman nopeasti. Kuitenkin, aktiivisempi prässi- ja paineistuspelaaminen voi valmennustiimin ja Lehdon analyysin perusteella olla pitkällä aikavälillä Huuhkajien suoritustasoa parantava kehityskohta.

Kuinka pelaajien kanssa on käyty läpi, mihin asti vastaprässiä tulee jatkaa ja milloin tulee hetki vetäytyä muotoon?

– Jotkut puhuvat viiden sekunnin säännöstä ja on meilläkin ideana myydä se pelaajille niin. Puhumme silti mieluummin siitä, että tunnistetaan tilanne, milloin ei enää ole järkeä prässätä. Jos ensimmäinen prässi epäonnistuu ja sen ohi tullaan, on silloin hyvin usein järkevää juosta muoto kasaan.

– Näytämme pelaajille paljon klippejä, joissa yksittäinen pelaaja lähtee prässiin, vaikka muut eivät ole siihen valmiita ja myös niitä, joissa pystytään menemään prässiin koko joukkueena. Ei ole tarkkaa sekuntisääntöä, vaan tilanteenmukaisuus ratkaisee.

Aggressiivisuuteen puolustuspelissä liittyy Lehdon mukaan paljon muutakin kuin vastaprässääminen tai prässääminen korkealta kuolleista tilanteista. Suomen puolustaessa keskikorkeassa blokissa, on pelaajien käyttäytymistä saatava aktiivisemmaksi, aggressiivisemmaksi. Suunta on analyytikon mukaan ollut oikea.

– Puolustuspelaamisessa tietty aktiivisuuden lisääntyminen on parasta, mitä on tänä syksynä tapahtunut. Prässääminen ja paineistaminen ovat syksyn aikana pelimme eniten kehittynyt osa-alue. Uskalletaan irrottaa pakkeja tai wingbackeja paineistamaan. Myös toppareita on aktivoitu siihen, että he uskaltava irrota linjasta paineistamaan eteenpäin. Jatketaan prässäämistä pidempään.

Korkea, aktiivinen prässi vaatii paljon myös puolustuslinjalta. Sen on kyettävä puskemaan ennakkoluulottomasti ylöspäin muun pakan mukana, mikä jättää väistämättä isoja tiloja selustaan. Kuinka Huuhkajien prosessissa on huomioitu tämä? Onko esimerkiksi topparien nopeusominaisuudet nähty riittävän hyvinä tähän periaatevalintaan?

– Osittain nämä ovat ottelukohtaisia valintoja. Periaate on, että pyritään aktivoimaan prässäämistä. On joukkueita, joita pitää uskaltaa prässätä, koska heidän hyökkääjillään ei ole sellaista nopeutta, jolla he kipittäisivät karkuun. Tai joukkue voi olla helposti paineistettavissa pitkiin palloihin, mikä sopii meidän profiilillemme hyvin.

– Sitten taas, jos vaikka Mbappé tulisi vastaan, pitäisi se huomioida eri tavalla. On se aina taiteilua, mutta yleisestä paineistamisen aktivoinnista ei voi luopua. Sitä voi tehdä kentän kaikilla osa-alueilla. Mutta kuinka paljon itse korkeaa prässiä tehdään, se on ottelukohtaista.

Kuinka paljon puolustuskäyttäytymisessä nostetaan esiin yksilön oman käyttäytymisen vaikutusta suhteessa koko pelaajanippuun?

– Aika paljon. Jokainen pelaaja saa leireillä henkilökohtaisen palautteen ja esimerkiksi Irlanti- ja Englanti-otteluista aika moni pelaaja saa tulevalle leirille klippejä, joissa he ovat olleet juuri keskikorkeassa blokissa passiivisia niin, ettei vastustajalle anneta kunnon painetta. Toki puhumme myös joukkuetasolla paljon paineesta ja jatkopaineesta. Ja haluamme aktivoida niitä myös matalassa blokissa.

Maajoukkueen periaatteet negatiivisiin tilanteenvaihtoihin ovat melko universaaleja. Juokse täysillä, tasapainota linjat, ohjaa laitaan. Harvassa ovat joukkueet, jotka pyrkisivät toimimaan näissä hetkissä toisin. Kysyn Lehdolta sen sijaan, millaisia periaatteita maajoukkueella on kenttätasapainon ja siihen liittyvän rest-defencen suhteen. Kuinka joutua mahdollisimman vähän tilanteisiin, joissa juostaan kohti omaa maalia ruskeat kalsarit jalassa?

– Jos hyökkäämme esimerkiksi vasemmalta, haluamme oikean laitakaistapelaajamme välikaistalle. Hänen ei tarvitse olla laidassa asti. Jos taas laitapuolustajat ovat ylhäällä, on kutosen tai kutosten tehtävä tasapainottaa.

Analyysiraportissa Huuhkajien yhdeksi heikkoudeksi nousi erikoistilannepelaaminen. Kanerva ei käynyt mediatilaisuudessa niitä tarkemmin läpi, mutta kysyin asiasta täsmennyksiä Lehdolta.

– Puolustuskulmapotkuissa olemme tuoneet yhden aluepelaajan lisää boksiin. Puolustuspään sivuvapaapotkuissa on olemassa periaatteet, kuinka esimerkiksi linja pudottaa.

– Hyökkäyspään erikoistilanteisiin on tietenkin suunnitelmat olemassa. Niissä ratkaisee paljon pallon laatu, ja se, tehdäänkö sovitut liikkeet. Näissä on ylipäätään hyvä pitää mielessä, että meillä on ollut yhteensä seitsemän treeniä, joissa olemme voineet käydä taktisia asioita läpi. Esimerkiksi viime leirillä ehdimme harjoitella erikoistilanteita yhteensä 12 minuuttia. Kyse on paljon siis siitäkin, kuinka paljon näihin voidaan laittaa aikaa. Jos niihin haluaa käyttää enemmän aikaa, on se jostain muusta pois.

– Esimerkiksi nyt kun Irlantia vastaan mennään, on meillä koko joukkueena yksi 80 minuutin ja yksi tunnin harjoitus. On vähän eri tilanne kuin seurajoukkueissa. Silti siinä 12 minuutin erikoistilanneharjoitteen aikana teimme kaksi kulmapotkumaalia ja yhden sivuvapaapotkusta, yhteensä noin kymmenestä pallosta.

– Saamme tietenkin erikoistilanteista maaliodottamat käyttöömme. Tosi paljon arvioimme niiden lisäksi erikoistilanteita laadullisin keinoin. Homma on usein kiinni metrin liikkeistä ja sijainneista ja niitä käydään pelaajien kanssa. “Sun pitäisi olla metri tuonnepäin”, tai että ei pudoteta toiseksi viimeisellä askeleella kohti maalia sivuvapaapotkussa, vaan olemme pikkuisen hajalla.

Kuten Lehto jo sanoi, A-maajoukkueen suoriutumista arvioidaan sille valittujen pelillisten periaatteiden mukaan sekä Footovision-järjestelmästä saatavalla datalla että laajalla laadullisella arvioinnilla pelaaja- ja joukkuekohtaisten videoklippien kautta.

Vaikka kuluva syksy on ollut tuloksellisesti surkea, kertoo Lehto tiettyjen peliin tuotujen periaatteiden toteutuneen. Osa paremmin, osa heikommin.

Tasoa on arvioitu A-maajoukkueen omilla KPI-mittareilla (avainmuuttujat) ja verrattu niiden kuluvan syksyn tasoa Huuhkajien viime vuosieen keskiarvoon niin sanottuja päävastustajia, Kansojen Liigan B-tason joukkueita vastaan.

Syksyn tarkastelujakson otoskoko on luonnollisesti vielä hyvin pieni, ja sitä vääristää se, että neljästä ottelusta puolet on pelattu Englantia, todellisuudessa kaikkea muuta kuin Suomen päävastustajastatuksella operoivaa ryhmää vastaan.

Se hyökkäyspelin tärkein asia, lopputuote on jäänyt alhaiseksi. Suomi jäi jokaisessa neljästä ottelustaan aiempien vuosien xG-keskiarvonsa alapuolelle. Selustaan pyrkimisen periaatteessa (syötöt viimeisen linjan taakse) on havaittavissa lievää parannusta, joskaan ei merkittävää. Kreikka- ja Irlanti -otteluissa yritysten määrä oli viime vuosien keskiarvoa korkeampi.

Periaate edetä keskustan kautta näkyy mittareissa. Irlanti-ottelua lukuun ottamatta Suomi on avannut linjoja murtavilla syötöillä muodon läpi viime vuosia enemmän.

– Irlanti-pelissä ei onnistuttu tässä. Irlannille on annettava kunniaa siitä, että he onnistuivat puolustamaan keskustan todella hyvin todella kapealla muodolla. Kun ajattelee jo ensi viikon ottelua Dublinissa, tätä pitää pystyä parantamaan ja toki pitää myös pystyä toteuttamaan paremmin sitä laidasta pelaamisen periaatetta, jotta pääsemme sieltä selustaan tai edes linjan eteen.

Vastaprässien määrät ovat lisääntyneet syksyllä aiempaan verrattuna, pääsääntöisesti myös niiden onnistumisprosentti – etenkin päävastustajia Kreikkaa ja Irlantia vastaan. Vastustaja on myös pystynyt huolehtimaan pallosta sen voittamisen jälkeen viime vuosien keskiarvoa heikommin – Suomen kannalta positiivinen kehitys siis. Suomi on myös saanut vastustajiaan etenemään keskiarvoja enemmän muodon ulkopuolelta kuin sisästä.

Syy-seuraussuhteen vetäminen tällä otoskoolla on luonnollisesti toivotonta, mutta Englanti-vierasottelua lukuun ottamatta Huuhkajat on antanut vastustajalle viime vuosien keskiarvoa vähemmän maaliodottamaa.

– Pitää edelleen toki parantaa. Mutta esimerkiksi Irlanti-pelissä emme päästäneet heitä hirveää määrää mellastamaan boksiin. Toki puolustimme maalitilanteet huonosti.

Kuten Lehto jo aiemmin avasi, pitää hän prässipelaamista Huuhkajien kehittyneimpänä osa-alueena tänä syksynä. Data tukee väitettä.

– Jos vaikka katsoo Kreikka-ottelua, niin keskimääräinen pallon paineistamisemme tapahtui 58 metriä omasta maalista, niin se on selvästi korkeammalla kuin ennen ja se toimi tosi hyvin ottelun alussa. Lukemaa Irlantia vastaan (keskiarvotasossa, toim. huom) selittää paljon se, että menimme aikaisin johtoon, eikä ollut tarvetta paineistaa niin korkealta. Sitten taas Englantia vastaan kotona uskalsimme olla aktiivisempia prässissä ja se tuotti myös tulosta: jos heitä vastaan saa 15 riistoa vastustajan kenttäpuoliskolla, on se aika hyvä määrä.

Puolustuspelaamisen suurin kehityskohta vaikuttaisi olevan matalassa blokissa ja omassa boksissa toimiminen, ainakin maajoukkueen valitseman KPI:n, vastustajan keskitysten määrän ja onnistumisprosentin valossa.

– Vastustajan keskityksiä on otettu suunnilleen sama määrä vastaan kuin ennen, mutta etenkin Englanti-vieraspelissä ja Irlantia vastaan on vastustajalla hyvä onnistumisprosentti niissä.

Data, jota Wyscoutista – ja sitä myöten analyysiraportista – ei saada, ovat juoksemiseen liittyvät matkat ja nopeudet. Maajoukkueen käyttämä Footovision kuitenkin näitä tarjoaa. A-maajoukkueen syksyn löydökset ovat kaksiteräinen miekka.

– Kreikka-ottelua lukuun ottamatta olemme juosseet aiempaa keskiarvoamme enemmän yhteismatkaa ja molemmissa Englanti-kohtaamisissa myös heitä enemmän.

– Nelosnopeusalueella (19,8-25,2 km/h) pärjäämme vielä vastustajiin verrattuna, mutta siitä on oltava vähän huolissaan, että sprinttimatkoissa (25,2 km/h nopeammin) valitettavasti jäämme hyvin usein vastustajasta. Esimerkiksi Ateenassa keräsimme 700 metriä vastustajaa vähemmän sprinttimatkaa. Varsinkin, kun nyt näyttää, että peli on menossa takaisin pystysuunnan jalkapalloon, pitää pelaajillamme olla kyky näiden toteuttamiseen.

– Näitä pitäisi nähdä enemmän, koska nämä ovat yleensä muutenkin pelin kannalta ratkaisevia suorituksia, joita näillä nopeuksilla tehdään. Tämä on samalla merkittävä pelaajakehityksellinen viesti; meidän pitää valmistaa pelaajiamme paremmin tähänkin kansainvälisen tason vaateeseen.

Kysyn Lehdolta saman kysymyksen kuin päävalmentaja Kanervalta elokuussa. Millä pelillisillä asioilla Huuhkajien on mahdollista luoda kilpailuetua päävastustajiinsa nähden tulevina vuosina?

– Kyllä suomalainen pelaaja, eikä nyt puhuta vain miesten maajoukkueesta, on taktisesti tosi valveutunut ja toteuttaa kuuliaisesti taktisia periaatteita ja suunnitelmia. Jos valmennuksena osaamme myydä ne periaatteet ja tehdä suunnitelmat järkevästi, antaa se hyvän mahdollisuuden meille haavoittaa vastustajaamme eliminoimalla heidän vahvuuksiaan ja iskemällä heikkouksiin. Pelaajat haluavat toteuttaa sovittuja taktiikoita ja periaatteita. Tämä on ylivoimaisesti isoin suomalaispelaajien vahvuus kaikissa ikäluokissa.

Kanervan luottomies Lehto on nähnyt Huuhkaja-buumin, korkealla aallonharjalla ratsastamisen, ja sen jälkeen ajan, jolloin kritiikkiä alkoi ensin ilmestyä hiljalleen ja sitten se muuttui jo hyvin äänekkääksi.

– Ymmärrän hyvin, että tuloksia kritisoidaan. Tämä on huippu-urheilua, jossa lopulta tulokset ratkaisevat ja niistä saa meitä kritisoida. Ne ovat tärkeitä. Samalla kertoo siitä, että Huuhkajat kiinnostavat.

Koko Suomen kansalle näkyvä työ jatkuu jo ensi viikolla.

– Dublinissa yritetään niitä tuloksia lähteä parantamaan, samalla pitäen mielessä, että niitä pelin periaatteita on harjoiteltu kahden kuukauden ajanjakson aikana yhteensä kahdeksassa harjoituksessa ja neljässä ottelussa.