Huuhkajat on valinnut pelin periaatteensa, nyt niiden tulee näkyä selkeästi kentällä – "Kukaan ei saa lintsata"
Huuhkajat on valinnut puolustuspeliinsä paineistamisen periaatteen. Aition jalkapalloasiantuntija Tuukka Kotimäki avaa seikkaperäisesti, miten tämän tulee näkyä kentällä.
Syksyn viimeinen miesten A-maaotteluikkuna on käsillä. Huuhkajien olisi tietenkin saatava tappioputki poikki – niin, että pelissä näkyy toivottuja kehitysaskelia. Jälkimmäisten seuraamisen pitäisi olla nyt jossain määrin loogisempaa.
Marraskuun alussa pidetyssä miesten A-maajoukkueen mediatilaisuudessa päävalmentaja Markku Kanerva ja videoanalyytikko Henri Lehto avasivat julkisuuteen läpi syksyn huudeltuja Huuhkajien pelillisiä periaatteita. Ne tulevat olevat tästä eteenpäin tarkan suurennuslasin alla.
Periaatteita olikin iso liuta, käytännössä pelin jokaiseen vaiheeseen. Yksi paljon korostettu, selkeästi esiin noussut periaate oli puolustuspeliin liittyvä paineen ja jatkopaineen kehittämisen vaade. Otetaan siihen kiinni tarkemmin.
Huuhkajat haluaa olla jatkossa kaikilla kentän alueilla aggressiivisempi ilman palloa.
Lehto myös kertoi haastattelussa, että tämä osa alue on mennyt maajoukkueen pelin osa-alueista kuluvan syksyn aikana eniten eteenpäin.
Vaikka julkisuuteen tuoduissa pelin periaatteissa olivat mukana käytännössä kaikki puolustuspelaamisen eri osa-alueet, oli paineistaminen Lehdon mukaan niistä tärkein. Siitä jäi selkeän Huuhkajat 2024-2026 -kärkihankkeen maku.
Paineistamisen terävöittämisellä halutaan ehkäistä paineen kasautumista Suomen boksiin ja parhaille maalintekoalueille vähentäen siten Huuhkajien tarvetta nojautua viimeiseen linnakkeeseensa, toistaiseksi – mutta kuinka kauan enää? – ylisuorittaneeseen maalinestopelaamiseen.
Puolustuspelaaminen kun ei välttämättä ole kovin kestävällä pohjalla, mikäli maalivahti- ja blokkauspelaamisen täytyy jatkuvasti suorittaa todennäköisyyksiä paremmin – ja kääntäen, vastustajien viimeistellä todennäköisyyksiä heikommin. Eteneminen halutaan pysäyttää entistä useammin ylempänä kenttää.
Ajatus on perusteltu. Kun pohtii Suomen A-maajoukkueen avoimen pelin lähtökohtia, tulee – tilanteenvaihtojen lisäksi – Huuhkajien pallottoman vaiheen olla äärimmäisen tehokkaaksi hiottu. Jos paljon puhuttua kilpailuetua on jostain revittävissä, lienee se puoli pallonhallintaa realistisempi.
On tärkeä ymmärtää, että aktiivinen pallopaine ei ole synonyymi korkealle prässille. Edellä mainittua voi ja tulee toteuttaa kentän jokaisella osa-alueilla, myös matalassa blokissa. Korkea prässi on yksi paineistamisen osa-alue, mutta läheskään kaikki paineistaminen ei ole korkeaa prässiä.
Korkea prässi on Lehdon mukaan valintana ottelukohtainen eli ei ole sidoksissa periaatteeseen – paineistamiseen, jonka tulee näkyä jokaisessa ottelussa.
Kuten Lehtokin nosti esiin, on Suomen prässi- ja paineistuspelaaminen mennyt maajoukkueen omilla mittareilla eteenpäin tänä syksynä. Maajoukkueen valmennustiimin itse avainmuuttujikseen valitseman, Footovision-järjestelmästä saadun datan perusteella suhteessa edellisten vuosien keskiarvoihin, on Huuhkajien välittömien prässien määrä lisääntynyt kaikissa syksyn otteluissa, ja niiden onnistumisprosentti parantunut Kreikkaa ja Irlantia vastaan.
Lisäksi datatuottaja Statsbombin tilastoissa Huuhkajat on selvästi eurooppalaisen keskiarvon paremmalla puolella annettujen prässien sekä vastaprässien määrässä niin koko kentän kuin vastustajan kenttäpuoliskon alueella. Esimerkiksi paineistuksia yhteensä koko kentän alueella Huuhkajat on aloittanut kaikista Kansojen liigan joukkueista seitsemänneksi eniten.
Tilastot ovat rohkaisevia sen kannalta, kuinka maajoukkue on ostanut uuden valmennustiimin periaatteen aktiivisemmasta paineistamisesta.
Prosessi on kuitenkin vasta alkutekijöissään, kuten parin kuukauden ajanjakson jälkeen odottaa sopii. Tiivistetysti: määrät ovat kasvaneet, laadussa on tekemistä.
”Pelaajat ovat saaneet informaatiota. Nyt periaatteen toteutumista tulee siis arvioida tiukalla kammalla. Kehityksen on edelleen jatkuttava.”
Yhdellä periaatteen kannalta olennaisella mittarilla Huuhkajat nimittäin laahaa. Statsbombin aggression-lukemassa Suomi on kaikista kuluvan syksyn Kansojen liigan joukkueista kuudenneksi heikoin.
Mittari laskee prosenttiosuuden niistä koko kentällä tapahtuvista vastustajan syötön vastaanotoista, jotka kohtaavat joko taklauksen, rikkeen tai paineistuksen kahden sekunnin sisällä. Se kuvaa siis juurikin joukkueen toimintaa silloin, kun vastustaja syöttelee palloa. Juuri niitä pelin jaksoja, joissa Huuhkajat haluaa olla aggressiivinen.
Prässäämishalukkuus on siis lisääntynyt merkittävästi, mutta lopputuote on vielä kaikkea muuta kuin valmis. Suomen on siis päästävä huomattavasti paremmin kontaktiin – tai jos ei kontaktiin, niin riittävän lähelle pallollista – asti paineistustilanteissa.
Neljän ottelun – joista kaksi Englantia vastaan – otoskoko on toki ottelumääränä hyvin pieni, mutta toisaalta sitä kasvattaa aggression-mittarin luonne; jo yhdessä ottelussa kahden sekunnin sisällä joko toteutuvan tai ei-toteutuvan paineistamisen tapahtumia, event-dataa, tulee valtavasti. Tämän vuoksi löydöstä ei voi kuitata pelkkänä varianssina, vaikkakin Englanti toki on huipputaitavien yksilöidensä kanssa ryhmä, josta on vaikea saada niin sanotusti hippaa.
Paineistamisen periaate on valittu, julkilausuttu, ja myös nähty kentällä – selvänä puolustuspelaamisen kärkenä. Tiedämme siis, että sitä korostetaan Huuhkajien palavereissa ja harjoituskentällä – varmasti useaan otteeseen tämänkin viikon aikana. Myös ottelupalaute niin joukkue- kuin yksilötasolla nivoutuu tämän periaatteen ympärille.
Lehto kertoi haastattelussa, että paineistuskäyttäytymiseen liittyviä, kehityskohtia osoittavia yksilöklippejä tullaan näyttämään eri pelaajille marraskuun maaotteluikkunan aikana. Asia on varmasti puolustuspelaamisen palautteenannon keskiössä.
Pelaajat ovat saaneet informaatiota. Nyt periaatteen toteutumista tulee siis arvioida tiukalla kammalla. Kehityksen on edelleen jatkuttava.
Torstaina Dublinissa ja sunnuntaina Helsingissä on nähtävä Huuhkaja-ryhmä, joka ei anna vastustajilleen hetkeäkään happea pallon kanssa – ainakaan Suomen muodon sisässä tai omalla kenttäpuoliskolla. Onnistuminen tällä osa-alueella tarkoittaisi valittujen periaatteiden kehittymistä edelleen valmennuksen haluamaan suuntaan.
Käänteisesti, puolustusmuodossa passiivinen, vastustajille tilaa ja aikaa antava Huuhkaja-lauma olisi vakava hälytysmerkki siitä, että keskeisen sisään ajettavan periaatteen jalkauttamisprosessi ei ole jatkunut toivotulla tavalla – tai pelaajat eivät ole kyenneet siihen sitoutumaan.
Mitä kehittyvän paineistamispelaamisen näkyminen kentällä käytännössä tarkoittaa? Ensinnäkin, vaikka Huuhkajat ei prässää korkealta automaationa, voi sitä olla tässä ikkunassa odotettavissa reippaasti. Irlanti on vastustaja, jolta ei löydy huippunopeita kärkiä, minkä vuoksi suora selustauhka ei ole massiivinen ja täten Suomen puolustuslinjan täytyy uskaltaa nostaa muun prässipakan mukana ylemmäs.
Lisäksi, kun suoraviivaista Irlantia prässää korkealta, lähtee heiltä herkästi pitkä pallo alakerrasta, mikä sopii hyvin Robert Ivanovin ja Arttu Hoskosen vahvuuksiin.
Jos taas Irlannin antaa tulla pallon kanssa vapaasti puoleen kenttään saati Suomen kenttäpuoliskolle, kutsuu Huuhkajat aivan turhaan painetta lähemmäs omaa boksiaan – aluetta, jossa Irlannin telaketjufutis pääsee elementtiinsä. Siispä, vaikka kyse on vierasottelusta, on Irlanti profiililtaan vastustaja, jota kannattaa perustellusti prässätä ainakin ajoittain myös korkealta.
Myös Kreikkaa vastaan lienee luvassa pidempiäkin jaksoja korkeassa prässissä. Ainakin, jos valmennusjohto näkee syyskuisesta Ateenan illasta sen onnistuneet asiat avauspuoliajalla, jolloin etenkin vastaprässillään Huuhkajat sai paljon yläalueiden riistoja. Myös esiin nostettu vastaprässiin liittyvä data tukenee valintaa.
On toki täysin toinen kysymys, miksi joukkue romahti ottelusuunnitelmassaan niin pian, heti Kreikan ilmaisen avausmaalin jälkeen.
Tavoite sunnuntaille? Ateenan alun hyvät asiat mukaan, ilman niiden romahtamista.
Kun puhutaan pelin periaatteista, eivät varhaisessa vaiheessa tulevat maalit kumpaan päätyyn tahansa saisi vaikuttaa niihin – ainakaan merkittävästi. Näin kävi sekä ensimmäisissä Kreikka- että Irlanti-otteluissa. Ateenassa Suomi siis lamaantui täysin, ja Helsingissä se laski prässitasoaan merkittävästi Joel Pohjanpalon avausmaalin – pelitapahtumien valossa täysin ilmaisen sellaisen – jälkeen. Pelillistä periaatetta ei voi pitää vahvana, jos se joko muuttuu tai katoaa lähes kokonaan kentältä avausjakson aikana, yhden maalin seurauksena.
Kun näemme Huuhkajilta korkeaa prässiä, tulee sen luonnollisestikin näyttää hyvin erilaiselta kuin Ateenan avausjakson romahduksen jälkeen. Silloin pelaajat eivät olleet enää samalla sivulla, ja Kreikka pääsi toistuvasti juoksemaan kenttää ensimmäisen prässilinjan ohitettuaan Suomen keskikenttä- ja puolustuspelaajien saapuessa prässiin auttamatta myöhässä, etäisyyksien kasvettua.
Jos Suomi prässää vastustajaa korkealta, on puolustuslinjan uskallettava pumpata reilusti vastustajan kenttäpuoliskolle ja olla valmiudessa seurata oma suora vastustaja pitkällekin eteenpäin. Keskikenttäpelaajilla on oltava luonnollisestikin sama mentaliteetti joko omaa, suoraa vastustajaa seuraten tai sitten tiloja puolittaen, valmiina iskemään syötön aikana lähimpään pelaajaan iholle. Voi olla vielä epärealistista odottaa täydellisesti organisoitua korkeaa prässiä, mutta pelaajien prässikäyttäytymisen tulee olla yhtenäistä ja sitkeää.
Tämä vaatii pelaajilta sataprosenttista sitoutumista, oli pelin kuva mikä hyvänsä. Jos tällainen avainasia löytyy ottelusuunnitelmasta, ei vapaamatkustamista pitäisi katsella hetkeäkään. Mahdollinen lintsaaminen pitäisi näkyä välittömästi peliajassa – luki selässä mikä nimi hyvänsä. Etenkin Glen Kamaraa kannattaa näissä hetkissä seurata tarkkaan.
Koko joukkueen johtavaksi periaatteeksi on valittu paineistaminen, joten viime vuosina Kamaralta nähtyä puolivillaista toimintaa puolustuskäyttäytymisessä ei enää sovi nähdä. Myös etenkin Irlannin voittomaali Helsingissä oli erittäin negatiivinen esimerkki täysin periaatteen vastaisesta puolustuskäyttäytymisestä Festy Eboselen ohittaessa täysin seisovassa yksi vastaan kaksi -tilanteessa laiskasti alibipuolustaneet Tomas Galvezin ja Teemu Pukin.
”Kentällä tulee näkyä vastustajalle todella inhottava sinivalkoinen ryhmä.”
Korkean prässin lisäksi – tai oikeastaan kaiken keskiössä ollen – tulee paineistamisen olla aggressiivista myös puolikorkeassa ja matalassa blokissa. Wembleyllä Huuhkajat toteutti sitä suhteellisen mallikkaasti matalalla puolustaessaan. Englannin syötöt muodon sisään estettiin ja niiden toteutuessa oltiin välittömästi pallollisessa kiinni estäen kääntyminen.
Vastaavanlaista aggressiivisuutta tarvitaan lisää myös korkeampaan blokkikäyttäytymiseen. Suomi on näyttänyt puolikorkeassa blokissa pysäytyskuvissa hyvin organisoituneelta. Pysäytyskuvat ovat kuitenkin monesti valheellisia juuri siksi, että pelaajien käyttäytymistä niistä ei saa kiinni. Oli pelaajapakka miten hyvin tahansa sijoittunut, tullaan siitä liian helposti läpi, jos aggressiivisuus puuttuu. Tämä asia on ollut iso kehityskohde viime vuosina Huuhkajissa, suunta on ollut jossain määrin parempaan, mutta paljon on vielä tehtävää.
Toimiva blokissa puolustaminen on kaikkea muuta kuin passiivista kyttäilyä ja syöttösuuntien peittelyä. Yksittäisten pelaajien paineistuskäyttäytymisen muutos on asia, jonka ei pitäisi vaatia kuukausi-, saati vuositolkulla yhteisiä harjoitustunteja. Kehityksen tulee näkyä selkeästi suhteessa alkusyksyyn.
Mitä aggressiivinen blokkipelaaminen sitten tarkoittaa? Ensinnäkin, jos yhden linjan, vaikkapa kärkien, läpi pelataan murtava syöttö, on heidän jahdattava raivokkaasti perään. Linjan vastuu ei lopu, jos heidät ohitetaan – täysin päinvastoin. Tässä Suomella on ollut tekemistä.
Toinen iso kehityskohta on edelleen jatkopaineen antaminen ja ennakointi. Ajatellaan vaikka, että kärki saa annettua paineen vastustajan topparille; ketkä ovat pelaajat, jotka irtoavat paineistamaan syötön kohta vastaanottavaa pelaajaa? Entä seuraavan syötön? Asia, joka vaatii blokkipelaamisessa jatkuvaa, ketjumaista yhteistyötä, keskittymisen herpaantumatta.
Kolmas asia, on rohkeus puolustaa eteenpäin, seurata oma vastustaja niin, ettei tämä pääse pelaamaan eteenpäin. Periaate ei koske siis pelkkää korkeaa prässiä. Myös blokissa puolustaessa tämän tulee näkyä suljetun jalan tilanteissa.
Joku voisi vasta-argumentoida, onko eteenpäin puolustamisen vaade välttämättä paras periaatteellinen valinta isojen selustatilojen puolustamisen sijaan. Se on kuitenkin valittu, ja sitä nyt arvioidaan. Itse pidän valintaa loogisena suhteessa paineistamisperiaatteeseen.
Paineistamisen ja prässäämisen aggressiivisuuden lisääminen on ilman muuta asia, jossa Suomen kaltainen, usein altavastaajan asemasta lähtevä maajoukkue, voi olla hyvä, aivan Euroopan huippua. Vielä se ei sitä ole, mutta viimeistään ensi kevään MM-karsintastartissa syytä olisi. Tämä on mahdollista, mikäli kehitystä jo osoittaneet mittarit jatkavat kehitystään ja paineistukset viedään nykyistä paremmin loppuun asti – kenties pelaajavalintojakin tehdään entistä herkemmin tämä periaate edellä.
Kentällä tulee näkyä vastustajalle todella inhottava sinivalkoinen ryhmä. Sellainen, jota vastaan hyökkäämisen viimeiseen vaiheeseen, rangaistusalueelle, on todella kovan ja tuskaisen työn takana. Joukkue, joka on koko ajan iholla – ja jota vastaan pelaamisessa ei voi mustelmilta välttyä.
– Puolustuksen jatkuvuus ja prässi. Estä eteneminen. Paine palloon! Puolusta eteenpäin! Jatka prässiä. Aktiivinen matala blokki.
Nämä ovat suoria lainauksia päävalmentaja Markku Kanervan pelin periaatteiden esityksestä. Torstaina ja sunnuntaina on käytännön demojen vuoro.
