
Nyt varaudutaan flunssakauteen – HUS Tulehduskeskuksen Asko Järvinen neuvoo: Näin vältät flunssan
Tämänkertainen influenssarokote näyttää tehoavan kohtuullisen hyvin. – Hirvittävän hyvä se ei ole koskaan, mutta toimii joskus paremmin, HUSin Asko Järvinen sanoo. Hän suosittelee rokotteen ottamista.
Hyviä uutisia flunssakauden alla. HUS Tulehduskeskuksen toimialajohtaja Asko Järvinen kertoo, että eteläisellä pallonpuoliskolla influenssarokote on tänä vuonna tepsinyt kohtuullisesti. Hän suosittelee rokotusta kaikille. Järvisen omassa perheessä se on ollut rutiini jo 30 vuotta.
– Se johtui alun perin koulujen hiihtolomista. Silloin on yleensä influenssakausi pahimmillaan.
Influenssarokotteiden teho vaihtelee, mutta ainakaan niistä ei Järvisen mukaan ole merkittävää haittaa. Rokotteen aiheuttamat oireet ovat varmasti kevyempiä kuin itse tauti.
Hengitystieinfektioiden jälkitaudit olivat viime talvena rajuja. Nyt Järvinen ennakoi rauhallisempaa tilannetta esimerkiksi hinkuyskän ja mykoplasman suhteen.
– Hinkuyskää ei ole syksyllä nähty, mutta mykoplasmaa löytyy edelleen näytteistä.
Järvinen antaa asiantuntijan vinkit flunssakaudesta selviämiseen.
Näin vähennät sairastumisriskiä
- Ihmisten parissa liikkuminen lisää hengitystieinfektion riskiä. Flunssakautena kannattaa ottaa tavallista enemmän etäisyyttä muihin. Metri on jo hyvä, kaksi metriä parempi.
- Jos olet saanut jo oireita, voit suojella muita tartunnalta käyttämällä hengitysmaskia.
- Kädet osuvat huomaamatta nenään ja silmiin, sieltä ovenkahvaan tai kätellessä toiseen ihmiseen. Käsienpesu pienentää virustenvaihdon riskiä.
- Influenssarokote on rokotusohjelmassa tietyille ryhmille, mutta sitä voi suositella kaikille. Se vähentää vaikean hengitysinfektion riskiä merkittävästi. Rokotteen paras teho kestää vain muutamia kuukausia, joten sen ottamisella ei vielä ole kiire. Epidemia ei lähes koskaan ole pahimmillaan ennen vuodenvaihdetta.
- Covid-19 on valtaosalle väestöä nykyään kuin mikä tahansa hengitystieinfektio. Riskiryhmille rokotusta suositellaan.
- D-vitamiinilisän vaikutuksesta on jotain näyttöä. Ainakaan siitä ei ole haittaa, sillä Suomessa ihmisen omat varastot ehtyvät helposti talvella.
- C-vitamiinin vaikutusta on myös tutkittu paljon. Se näyttää hiukan vähentävän hengitystiesairastamista.
- Imeskeltävillä sinkkitableteilla ja sinkkisuihkeilla voi olla ensioireiden ilmaannuttua otet-tuna jonkin verran tautia lyhentävä vaikutus. Parhaimmissa tapauksissa sinkki voi estää sen, että tauti iskee voimakkaana.
- Vanhakansa suosii valkosipulia ja hunajavettä. Runsas valkosipuli varmasti saa muut ihmiset pysymään loitolla, mikä voi vähentää sairastumisriskiä! Hunajavesi taas voi hieman lievittää flunssaista oloa.
- Levon hyödystä flunssan kestossa ei ole näyttöä, mutta kova rasitus lisää jälkitautien riskiä.
