Image

Sosiologi Hanna Ylöstalo: "Hoivan tarve on poliittinen kysymys ja siihen vastaaminen yhteiskunnan tehtävä”

Sosiologi Hanna Ylöstalo: "Hoivan tarve on poliittinen kysymys ja siihen vastaaminen yhteiskunnan tehtävä”
Hoiva on elämää ylläpitävää työtä, joka on perusta myös tuottavalle taloudelle. Silti hoivakriisiä ei juurikaan ole yritetty ratkaista, sanoo sosiologian yliopistonlehtori ja Poliittinen talous -lehden toinen päätoimittaja Hanna Ylöstalo.
Julkaistu: 14.2.2022

Koronapandemia on osoittanut, että yhteiskunta on haavoittuva, jos tervey­denhuollon kantokyky uhkaa vaarantua. Miten olemme päätyneet lähelle sellaista tilannetta, sosiologian yliopistonlehtori Hanna Ylöstalo?

Yhteiskunnasta ei ole yhtäkkiä tullut haavoittuva, se on ollut sitä myös aikaisemmin. Poliittisen talouden tutkijana minua häiritsee puhe siitä, että terveydenhuolto olisi jokin ennalta määrätty suure, johon ei voisi vaikuttaa. Terveydenhuollon kanto­kyvyn taso on suoraa seurausta poliittisista päätöksistä, joita on tehty jo paljon ennen koronaa. Hoiva on ollut pitkään aliresursoitua, hoitajat ovat kyllästyneet huonoihin palkkoihin ja raskaisiin työoloihin. Moni on vaihtanut alaa.

Kun puhutaan julkisesta taloudesta, hoiva näyttäytyy tuottamattomana toimintana, josta on pelkkää kulua valtiolle. Tämä tapa puhua hoivasta yhteiskunnallisesti on yksi syy siihen, miksi me olemme tässä tilanteessa.

"Hoivakriisin taustalla on hyvinvointivaltio­reformi: hoivan ehtyminen on seurausta hoivan jatkuvasta tehostamisesta ja leikkaamisesta."
Hanna Ylöstalo

Olet kirjoittanut paljon hoivakriisistä. Mitä sillä tarkoitetaan?

Hoivakriisin taustalla on hyvinvointivaltio­reformi: hoivan ehtyminen on seurausta hoivan jatkuvasta tehostamisesta ja leikkaamisesta. Se on ongelmallista, koska hoiva on hyvin työvoimaintensiivistä. Käytännössä keinot hoivan tehostamiseen ovat sellaisia, joista hoivan laatu väistämättä kärsii. Tehostamisen keinot ovat, että työntekijöitä on vähemmän tai että työntekijät työskentelevät intensiivisemmin ja nopeammin. Sellainen sopii huonosti laadukkaaseen hoivaan, johon kuuluvat ajatukset läsnäolosta ja inhimillisestä työstä.

Julkisen hoivan heikentäminen ei vähennä hoivan tarvetta yhteiskunnassa vaan siirtää sitä koteihin yksityisten ihmisten kannettavaksi eli palkattomaksi työksi. Palkaton työ kuluttaa tekijänsä henkisiä ja fyysisiä voimavaroja sekä mahdollisuuksia tehdä palkkatyötä. Tämä on sukupuolittunut kysymys, ja siksi hoivakriisi on myös tasa-arvon kriisi. Jos katsotaan vaikka perhe­vapaitten jakautumista, naiset käyttävät niistä edelleen yli 90 prosenttia. Myös sosiaali- ja terveysalan työpaikat ovat hyvin naisvaltaisia.

Hoivaavaan talou­teen liitetään ajatus myös ympäristön ja luonnon kantokyvystä huolehtimisesta, sanoo Turun yliopiston sosiologian yliopistonlehtori Hanna Ylöstalo.

Mistä kriisi on saanut alkunsa?

1990-luvun lamaa on pidetty hyvinvointivaltion käännekohtana. Sen jälkeen on tapahtunut suunnanmuutos eri politiikka­-alueilla. On alkanut menokuri, ja silloinkin, kun talou­dessa on mennyt paremmin, on eletty jatkuvien säästöjen tunnelmissa.

Väitän, että hoivakriisi kohdistuu yhteiskunnan vaivaisimpiin ja huono-osaisimpiin ihmisiin: vanhuksiin, mielenterveysongelmaisiin ja esimerkiksi lastensuojelun piirissä oleviin lapsiin sekä sellaisiin, joilla ei ole mahdollisuutta saada ääntänsä kuuluviin. Nyt kun koronakriisi kohdistuu meihin hyväosaisiin ja keskiluokkaisiin ihmisiin, se koskettaa meitä kaikkia eri tavalla. Mutta koronatilanne on vain jäävuoren huippu.

Miten hoivakriisi näkyy laajemmin yhteiskunnassa?

Hoivan ehtyminen vaikuttaa kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Pidemmällä aika­välillä se näkyy kansanterveyden heikkenemisenä, hoitamattomina sairauksina ja mielenterveysongelmina. Se näkyy myös inhimillisenä ja taloudellisena kärsimyksenä.

Minua häiritsee myös, että kansalaisia vastuutetaan terveydenhuollon kapasiteetista: terveenä pysymisestä tulee ikään kuin kansalaisvelvollisuus, jotta emme vaivaisuudellamme kuormittaisi julkista taloutta ja terveydenhuoltoa. Hoivan tarve on poliittinen kysymys, ja hoivan tarpeeseen vastaaminen on yhteiskunnan tehtävä.

Suomenkin hoivakriisillä on globaaleja vaikutuksia. Hoivavajetta paikkaamaan on hankittu hoivaajia globaalin etelän maista, mikä synnyttää hoivavajetta heidän lähtömaissaan.

”Samalla tavalla kuin luonnonvarat, hoiva voi ehtyä, kun hoivaajien tarpeista ei huolehdita riittävästi.”
Hanna Ylöstalo

Feministisessä keskustelussa on viime aikoina puhuttu hoivaavasta taloudesta. Mitä sillä tarkoitetaan?

Hoivaava talous on visio talousjärjestelmästä, jossa talous ajatellaan kokonaisuutena. Talous kattaisi paitsi voiton tavoittelun, viennin ja kaupan, eli niin sanotun tuottavan talouden, myös uusintavan talouden eli kaikenlaisen elämää ylläpitävän työn, kuten hoivan. Uusintava talous mahdollistaa kaiken muun taloudellisen toiminnan, myös niin sanotun tuottavan talouden.

Samalla tavalla kuin luonnonvarat, hoiva voi ehtyä, kun hoivaajien tarpeista ei huolehdita riittävästi. Hoivaavassa talou­dessa hoiva nostetaan talouden keskiöön ja sen turvaamisesta tulee yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä.

Esimerkiksi keväällä 2020, kun kaikki muut yhteiskunnan toiminnot pysäytettiin, uusintavaan talouteen liittyvät toiminnot olivat lähes ainoita, joita ei voitu pysäyttää. Niitä ilman emme voi elää.

Mitä tällaiseen järjestelmään siirtyminen käytännössä tarkoittaisi?

Poliittisesti se tarkoittaisi käytännössä investointia hoivaan. Suomessa on hoivatutkijoiden Vaiva-kollektiivi, joka on nostanut esiin sitä, miten ihminen on olemukseltaan vaivainen ja hoivan tarpeessa – ei pelkästään lapsena tai vanhana vaan monessa elämänvaiheessa. Tähän hoivan tarpeeseen yhteiskunnan pitäisi vastata. Siihen voi vastata riittävillä ja saavutettavilla terveyspalveluilla, vanhuspalveluilla ja lastenhoidolla. Hoivatyö ei saa olla tekijälleen liian kuluttavaa, työntekijöitä pitää olla riittävästi ja heille pitää maksaa riittävästi palkkaa.

Hoivakriisiä ei juurikaan ole yritetty ratkaista esimerkiksi nostamalla hoitajien palkkoja. Se on aina uudestaan ja uudestaan osoittautunut muka mahdottomaksi. Arvostus hoitajia kohtaan osoitetaan muilla keinoin, kuten esimerkiksi valaisemalla Finlandia-talo. Se, että hoivaan resursoidaan ei-rahallisilla panostuksilla, ylläpitää ajatusta siitä, että hoiva jää ulkopuolelle rahallistetusta taloudesta.

On tärkeää puhua arvoista ja ideologioista, kun puhutaan talouspolitiikasta. Talouspolitiikka on politiikkaa, jolla voi turvata tasa-arvoisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan edellytykset.

Mitä tutkittua hyötyä hoivatalouteen siirtymisestä olisi?

Suurin hyöty tietysti olisi, että ihmisten ja sitä kautta yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointi paranee. Hyvinvoinnin paranemisesta on myös taloudellista hyötyä. Britanniassa Women’s Budget Groupin tutkijat ovat laskeneet hoivainvestointien työllisyysvaikutuksia. Jos esimerkiksi talouskriisin aikana tehdään julkisia investointeja hoivaan, se tuottaisi enemmän työpaikkoja kuin esimerkiksi investoinnit rakentamiseen, joka on tyypillinen investointikohde taloudellisen taantuman aikaan. Koska hoiva­-ala on myös hyvin naisvaltaista, tutkijat ovat arvioineet, että se nostaisi Britanniassa kokonaistyöllisyysastetta enemmän kuin investoinnit rakennusalalle.

Ajattelen myös, että hyvinvoinnin ja tasa-arvon lisäämisellä on itseisarvonsa, jota ei pidä aina mitata vain rahassa.

Onko vasemmistovetoinen nykyhallitus sitten tehnyt toimenpiteitä, joiden voisi katsoa olevan hoivaan liittyvää panostusta?

Yksi konkreettinen hoivainvestointi tällä hallituskaudella on ollut perhevapaauudistus. Edellisen hallituksen aikana se meni puihin, kun sitä yritettiin toteuttaa kustannusneutraalisti ja haluttiin, että sillä olisi todistetusti työllisyysvaikutuksia. Nykyisen hallituksen toteuttama perhevapaauudistus ei ole kustannusneutraali, vaan se aiheuttaa valtiolle menoja. Siinä yhteydessä on myös julkilausuttu, että tämä ei ole työllisyys­reformi, vaan investointi perheiden hyvinvointiin ja sukupuolten tasa-arvoon.

Avaaja-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä.

1 kommentti