Huolehdimme sekä kouluikäisistä lapsista että muistisairaasta ikäihmisestä — Hoivakaaoksen keskellä tylsä arki on hengähdystauko
Mitä tarkoittaa hoivavastuu kahdesta sukupolvesta? Konsultaatiopalavereita ja samanlaisena toistuvia kysymyksiä päivä toisensa jälkeen. Kaaoksen keskellä alkaa arvostaa tavallisuutta, kirjoittaa tuottaja Kati Lahtinen.
Olen tämän syksyn aikana perehtynyt sekä muistisairaan ikäihmisen että koulussa kuormittuvan lapsen arkeen. Elämä on ollut kaoottista. Puhelut, viestit, lomakkeet, vastuukysymykset, oikeudet, mahdolliset toimenpiteet, neuvot, käytännön asiat, toista sama kerta toisensa perään uudelleen.
Asiat etenevät tuskastuttavan hitaasti. Ymmärrän koko ajan paremmin kysymyksen, kuinka vakava tilanteen tulee olla, että se otetaan vakavasti.
Huomio alkaa kiinnittyä siihen, minkä ympärillä elämä pyörii.
Yhä useampi nuori jättää menemättä kouluun. He kyllä haluaisivat, mutta psyykkinen oireilu on niin vahvaa, etteivät he yksinkertaisesti pysty. (Apu360)
Koulukieltäytyminen koskee myös alakoululaisia. Sairaalakoulujen konsultaatiopyynnöt ovat kasvaneet. Sairaalakoulut vastaavat erityissairaanhoidossa olevien lasten opetuksesta. (Yle)
Espoon Tapiolassa ikäihmisten päivätoiminta oltiin muuttamassa etäpalveluksi. Tuhat viikkokävijää, joista monelle päivätoiminta oli mielenterveyttä ylläpitävä asia. Yksinäisyys on ikäihmisten suurimpia ongelmia, sanoi yksi päivätoiminnassa käyvä 85-vuotias. (Länsiväylä)
Joulukuun alussa tuli uutinen, että kävijöiden – ja heitä tukeneiden – kapina kannatti: päivätoiminta jatkuu lähipalveluna. Erävoitto, mutta hereillä täytyy olla jatkossakin, vaikka asia ei itseä suoraan koskettaisikaan. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ei ole ainoa säästöpaineiden kanssa painiva. (Länsiväylä)
Hätää on elämän molemmissa päissä. Ei siis ihme, jos on niiden välissäkin.
Koulunkäynnin tukea tarvitsee lähes 130 000 lasta. Näistä vahvempaa, erityistä tukea, tarvitsee 53 000 oppilasta. (Yle)
Me kasarilla koulumme käyneet muistamme tarkkailuluokat. Entinen tarkkislainen, nykyinen filosofian tohtori ja diplomi-insinööri ei tarkkailuluokkiin usko, sen sijaan hän puhuu lämpimästi pienryhmistä. (HS)
Päivystyskriisin osasyy ovat vanhuspalveluiden leikkaukset. Päivystykseen hakeutuu vanhuksia, jotka eivät selviydy yksin kotona. (Yle)
Ikäihmisten lisääntyneestä alkoholin käytöstä puhuttiin jo kuusi vuotta sitten. Juominen näkyy muun muassa kotipalveluiden asiakaskäynneillä. (Yle)
Hätää on elämän molemmissa päissä. Ei siis ihme, jos on niiden välissäkin.
Milloin huomasitte ensimmäiset merkit? Onko tilanne koko ajan samanlainen? Mitä keinoja olette yrittäneet? Kun asiat lopulta etenevät edes vähän, alkavat kysymykset. Kuin kuulustelu, mutta ilman teihin kohdistettua lamppua, sanoi eräs asiantuntijoista.
Asiantuntijat kysyvät, me vastaamme.
Kysymyksiä esittää myös itselleen. Mitä en huomannut? Olinko liian lepsu? Olinko liian ankara? Luotimmeko liikaa? Välitimmekö liian vähän? Yhdessä konsultaatiopalaverissa huokaisin, että varmaankin tämä johtuu minusta. Etäpalaverin ruudun läpikin (kiitos korona etäpalavereista, ilman niitä tämä palapeli olisi mahdoton!) asiantuntijat pystyivät välittämään hellän huumorinsa. ”Hyvä, että tämä tuli nyt selväksi, juuri syyllisiä täällä ollaan hakemassa. Pannaanpa nimi paperiin.”
Yhdessä totesimme, että toisin kuin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa uskotaan, monimutkaisiin asioihin ei ole yksinkertaisia vastauksia.
Kutsuvat ruuhkavuosiksi – nauran ja kieltäydyn käyttämästä koko sanaa.
Toistensa perään vyöryvien poikkeustilanteiden keskellä on arki, jossa etsitään kadonneita pipoja ja pankkitunnuksia, syödään, pestään pyykkiä ja mietitään taas yhtä syntymäpäivälahjaa ja aikataulutetaan perheen menoja. Siis sitä samaa, mitä perheissä aina. Sitä, mikä tuntuu tylsältä ja arkiselta. Kutsuvat ruuhkavuosiksi – nauran ja kieltäydyn käyttämästä koko sanaa.
Kaaoksen keskellä arkiset asiat ovatkin maamerkkejä pysyvyydestä. Normaalissa arjessa on yökyliä, joulumyyjäisiä ja lasten harrastuksia. Siksi niistä haluaa pitää kiinni. Leipoa sen yhden kakun, ajaa parin pelin takia puoli tuntia suuntaansa. Hetken elämä tuntuu tavalliselta.
Perspektiivi muuttuu. Se, mikä ennen tuntui vapaisiin tunteihin aikataulutettavalta tekemiseltä, eli vaikka kokonainen päivä lapsen harrastuksen parissa, onkin huojentavaa. Joku on jo valmiiksi miettinyt mitä tehdään ja monelta. Tiedän missä olemme, voin edes hetken ennakoida mitä tapahtuu.
Somessa: @katitlahtinen
