HJK:n kriisi jatkuu, kuoppa syvenee vaarallisesti – myös Teemu Pukki sukeltaa: "Tällä vireellä ei asiaa Huuhkajiin"

HJK hävisi maanantaina kotikentällään FC Interille. Lukemat taululla olivat tylyt: HJK 1, Inter 4. Tappio kasvatti samalla etäisyyden sarjan kärkipaikkaa pitäviin turkulaisiin jo kahdeksaan pisteeseen. Veikkausliigaa on jäljellä mestaruussarjan joukkueille vielä 14 ottelua – riittävä määrä yksinumeroisen piste-eron kiinnikuromiseen, varsinkin kun näistä 10 on kärkijoukkueiden keskinäisiä.

Ongelma on, että oikeastaan mikään ei juuri nyt puhu sen puolesta, että HJK kampeaisi itsensä vielä mestaruustaisteluun. Toistaiseksi näyttöjä on päinvastaisesta.

Aitiossa on kirjoitettu HJK:n pelistä viimeksi vajaa kolme viikkoa sitten. Sen jälkeen ongelmat ovat levinneet kentältä toimistoon, sillä nyt on vaarana, ettei HJK ehdi reagoimaan siirtomarkkinoilla ennen kuin käytännössä kaikki pelattavan arvoinen tältä kaudelta on jo mennyt menojaan.

Europelit päättyivät Arda-tappioon ja nyt Interin mestaruustahdissa pysyminen vaatisi turkulaisten pelaajamyynnin tai pahan pelillisen tai henkisen sakkaamisen.

Miika Nuutisella on käsissään eräänlainen Schrödingerin pelaajamateriaali. HJK:n kasaama joukkue oli kauden alla eri medioiden asiantuntijoiden mukaan ylivoimainen mestarisuosikki, ja nyt sama materiaali on täysin riittämätön edes pelkästään kotimaan sarjassa tavoitteiden saavuttamiseen.

Kyse ei ole pelkästään kääntyvien takkien kahinasta ja jälkiviisaudesta. HJK on joutunut erinäisistä syistä peluuttamaan kauden tärkeimmillä hetkillä hyvin ohutta pelaajamateriaalia. Heikkojen yksittäisten esitysten aiheuttamat henkiset kolaukset ovat jättäneet jälkensä pelaajien itseluottamukseen, kahden ottelun viikkotahti rasituksineen pelaajien fysiikkaan. Kummassakaan tapauksessa ei ole ollut pelaajille tarjolla hengähtämistä vaihtopenkillä, vaan samojen vastuunkantajien on pitänyt astua esiin niin fyysisten kuin henkistenkin kolhujen jälkeen välittömästi seuraavaan peliin.

Räikeimmin loistava esimerkki tästä on tietenkin Teemu Pukki, joka keväällä näytti karistaneen muutaman pelivuoden harteiltaan. Nyky-Pukki aiheuttaa Jacob Friisille kovan paikan syyskuun maajoukkuevalintoihin, sillä tällä vireellä ei Huuhkajiin pitäisi olla asiaa.

Yhtäkkiä ollaankin tilanteessa, jossa HJK:lla ei ole pelaajamateriaalissaan yhtäkään riittävää osa-aluetta. Inter-ottelussa maalilla torjui lainaltaan palannut Elmo Henriksson, joka ei yhden pelin otannalla ole päässyt eroon haparoivasta olemuksestaan. Nuutinen on yrittänyt vakauttaa maalivahtitilannetta peluuttamalla Thijmen Nijhuisia säännönmukaisesti, mutta hollantilainen ei ole kyennyt maksamaan luottoa takaisin, vaan sen sijaan on hörppinyt palloja sisään säännöllisesti, kalliimpana lapsuksena helposti päästetty avausmaali Arda-ottelussa.

Laitapuolustajien osalta vasenjalkaisen vasemman pakin puute on ollut puheenaihe katastrofihankinta Cheikh Sidiben myötä koko kauden ajan. Kaius Simojoki on hyvä jalkapalloilija, ja hänen pelaamisensa oikeajalkaisena vasemmalla on luonut Klubin pelaamiseen paljon hyvää rotaatioineen. Silti laidalle kaivattaisiin matalia puolustuksia vastaan myös leveydestä selustaan hyökkäävää vasenjalkaista pelaajaa. Oikealla laidalla toiveet Miska Ylitolvan lopullisesta läpimurrosta ovat vaihtumassa pohdintaan siitä, kuinka hyvä pelaaja rovaniemeläiskasvatti fyysisen potentiaalinsa takana lopulta on.

Toppariosastolla Ville Tikkanen ja Giorgos Antzoulas ovat pelanneet periaatteessa hyvin. Toppariparina he eivät ole täydellinen yhdistelmä. Kumpikin on oikeajalkainen, ja puolustettaessa Antzoulas pitää linjaa ylempänä Tikkasen mieluummin juostessa hyökkääjiä kiinni. Daniel O’Shaughnessyn puuttuminen riveistä on jättänyt toppariosaston todella ohueksi. Michael Boamahilla ei tunnu olevan Nuutisen luottoa. Brooklyn Lyons-Foster on luottoa saanut, mutta britille näkymätön panos on jo onnistuminen. Mitään lisäarvoa ei Tottenham-kasvatti ole kentälle tuonut.

Keskialueella on suht runsaasti hyviä pelaajia. Kaikilla on kuitenkin puutteensa, ja toimivan kaksikon tai kolmikon kasaaminen on osoittautunut hyvin hankalaksi. Kärjistetysti Pyry Mentu ja Lucas Lingman pystyvät purkamaan prässejä ja antamaan peliä edistäviä syöttöjä, mutta eivät kykene riistoihin korkeassa prässissä, ovat vaikeuksissa irtopallotaisteluissa, eivätkä palaa aina riittävän nopeasti pallon alle tultuaan ohitetuiksi. Jere Kallinen ja Georgios Kanellopoulos ovat – edelleen yksinkertaistaen – Mentun ja Lingmanin peilikuvia pelaajina. Alex Ringillä sävelet ovat samat kuin Pukilla. Pitkät, hyvin ajoitetut pystyynjuoksut taustalta ovat vaihtuneet raskaampiin jalkoihin.

Laituriosastolla Santeri Hostikka on täysin korvaamaton pelaaja HJK:lle. Vaikka Hostikka on Veikkausliiga-tasolle hyvä pelaaja, ja pelaa parasta kauttaan miesmuistiin, ei tämä ole kovin iloinen asia HJK:laisittain. Kukaan muu HJK:n hyökkäyspään pelaajista ei kykene luomaan vastaavalla tavalla uhkaa ohittamalla säännöllisesti oman suoran vastustajansa. Benji Michel on parantanut alkukaudesta, mutta on kuitenkin aika kevyttä kauraa verrattuna kehen tahansa Interin hyökkäyksen syömähampaista. Pukin takana Kai Meriluoto on kohtalaisen kärkäs ”poacher”-pelaajatyyppi, mutta hänen kokonaisvaltainen pelaamisensa on helisemässä ihan jo Veikkausliigassa.

Toimiston, varsinkin urheilujohtaja Petri Vuorisen kohdalla, pätee sama kuin otteluruuhkassa mutaa kilpeensä ottaneille pelaajille. Vuorinen voi olla oikein hyvä valinta urheilujohtajaksi, mutta on mahdollisesti joutunut kohtuuttoman kovaan paikkaan.

Viime kaudella HJK yritti rakentaa kesken kauden joukkueen, joka voittaisi samana syksynä mestaruuden. Siitä joukkueesta ei montaa hyvää hankintaa löytynyt, ja se oli todennäköisesti erittäin kallis tapa toimia. Silti nähdyn kaltainen passiivisuus siirtomarkkinoilla on syönyt sekä kentällä pelistä toiseen ysikymppisiä repivien pelaajien tehoja – ja myös Vuorisen uskottavuutta.

Kohta ollaan kuitenkin jo sellaisessa kuopassa, josta on kenenkään vaikea kaivaa itseään ylös.