HJK:n haarniskassa on aukko sydämen kohdalla – ”Akuutein hätä on eurokentillä”

Alle kolme viikkoa sitten Miika Nuutisen HJK matkusti Kuopioon Veikkausliigan kärkiotteluun. Voitolla HJK, jonka saldo liigassa Nuutisen alaisuudessa oli otteluun lähdettäessä 6-1-0, olisi siirtynyt sarjakärkeen. Ottelu päättyi KuPS:n 3-0 -kotivoittoon.

Nyt, 18 päivää myöhemmin, HJK on laaja-alaisessa kriisissä. Sen sarjasijoitus on vasta neljäs, ja materiaali yhtäkkiä vajaa jopa avauskokoonpanon, saati sitten vaihtopenkin osalta. Valmentajatilanteessa se on ajanut itsensä tilanteeseen, josta ei ole ilmaan taivaanlahjoja yhtäkään tapaa tulla uskottavasti ulos. Akuutein hätä on eurokentillä, jossa Klubin pitäisi kuroa kiinni neljän maalin takaa-ajoasema, tai europelit päättyvät seuran osalta seinään ennen kuin joukkuetta on ehditty vahvistaa.

Mitä vajaassa 20 vuorokaudessa on tapahtunut? Käännetään katse kentälle, ja katsotaan mitkä ovat HJK:n pelilliset ongelmat. Jalkapalloa ei voi pelata niin, että kaikki osa-alueet olisivat vahvoja ja mihinkään ei jäisi mitään iskunpaikkoja vastustajalle. Jokin alue on aina vähemmän miehitetty tai tyhjäksi jätetty, johonkin on aina mahdollista iskeä. HJK:lla heikot kohdat ovat olleet kriittisillä alueilla.

Hyökkääminen

HJK teki ensimmäiseen seitsemään Veikkausliiga-otteluun Nuutisen alaisuudessa 22 maalia. Se on 3,14 maalia per ottelu. Tällainen tahti on tajuton, Veikkausliigan mestari on viimeisen 20 vuoden aikana tehnyt vain viisi kertaa maaleja yli kaksi per ottelu. Paras suoritus on Teemu Pukin edelliseltä HJK-stintiltä, kun Klubin mestarijoukkue teki kaudella 2011 2,61 maalia per peli. Oli siis selvää, että hyökkäyspelin numerot tulevat tasaantumaan.

HJK on pallollisena lähtenyt liikkelle 4-boksi-2 -järjestelmällä, jossa keskikentän boksin on muodostanut rinnakkain lähellä toisiaan pelaavat pohjapelaajat, sekä yläpuolella Alex Ring ja vaihtelevasti joko Teemu Pukki tai toinen laitureista. Pituutta ja leveyttä ovat pitäneet joko Pukki ja oikea laituri, tai Pukin pudotessa keskikentän boksiin molemmat laiturit.

Rakennetun kehyksen sisällä HJK on pyörittänyt pelipaikanvaihto-karuselliaan. Esimerkiksi vasemmalla laidalla laituri pysyy pitkälti leveydessä, ja alataskuun liikkuu usein pelaaja keskikentän boksista. Keskialueen laatikon puuttuvan kulman liikkuu täydentämään Kaius Simojoki. Tässä ei ole uutta tai ihmeellistä, HJK:n pallollisen pelin rakenne on pysynyt ja jossain määrin myös toiminut. Se on pystynyt jauhamaan itsensä prässäilyjen alta ulos ja päässyt etenemään. Ongelmat alkavat ylempänä.

Ensimmäisen prässin ohittamisen, tai esimerkiksi selkeän painopisteenvaihdon jälkeen, HJK on pyrkinyt etenemään suoraviivaisemmin. Tämä on tarkoittanut sitä, että kun pallo on saatu pelattua esimerkiksi ahtaasta, useamman paineistavan vastustajan keskeltä vasemmalta, isompaan tilaan oikealle, on se ollut merkki yläalueiden pelaajille tehdä liikkeitä vastustajan puolustuslinjan selustaan. Toinen vaihtoehto on löytää esimerkiksi linjojen välistä vapaana oleva pelaaja, joka pääsisi kuljettamaan täydellä vauhdilla kohti vastustajan maalia.

Näitä, kiihdytyksiksi kutsuttavia tilanteita, HJK on pystynyt tuottamaan viime otteluissa vähemmän. Keskeltä se ei ole päässyt käytännössä kertaakaan prässin läpi. Pystyliikkeet, esimerkiksi Ringin tehoja tuoneet juoksut, taas on pystytty vastustajien toimesta ennakoimaan aiempaa paremmin. Suoraviivaisuus on heikomman jakson aikana ollut useimmiten Giorgos Antzoulasin oikean topparin paikalta lähettämä pitkä ristipallo vasemmalle laiturille, tai Pukin keskeltä laidalle suuntautuvat juoksu.

Tällaisella ”organisoidulla” suoraviivaisuudella HJK on pystynyt parhaimmillaankin luomaan tilanteita, jossa pallonhallinta saadaan pidemmällä syötöllä siirrettyä hieman nopeammin viimeiselle kolmannekselle. Heikoimmillaan suoraviivaisuus on tuottanut HJK:lle nopeita pallonmenetyksiä ja lyhyitä pallollisia jaksoja, joiden jälkeen vastustaja on puolestaan päässyt etenemään vaivattomasti vielä hyökkäysmuodossa ja -moodissa olevaa HJK:ta vastaan. Yhtään maalipaikkaa ei esimerkiksi tappiollisissa KuPS- tai Jaro-otteluissa näin syntynyt.

Vastustajat ovat mukautumalla HJK:n hyökkäykseen – prässissä keskusta tiiviinä, ei liikaa pelaajia prässiin, koska riistäminen epätodennäköistä, heti kun prässi on ohitettu tiputettava selustasta tila pois – tehneet otteluiden dynamiikasta sellaisen, että HJK on hyökännyt pääsääntöisesti pitkää, hidasta hyökkäystä, niin että vastustaja on ehtinyt tuoda pallon alle käytännössä kaikki haluamansa pelaajat. HJK:n veitsenterävästä tehokkaasta hyökkäyksestä on parissa viikossa tullut hydraulinen prässi, joka hitaasti mutta varmasti puristaa vastustajan ahtaalle – murtamatta tätä kuitenkaan.

KuPs:ia vastaan HJK tuotti ennen pelin ratkaissutta 3-0 -maalia hitaasta hyökkäyksestä käytännössä yhden laukaisupaikan Pukille ja yhden puolittaisen paikan Liam Möllerille, joka pääsi pitkän ja hyvän HJK-hyökkäyksen jälkeen kurottamaan Jere Kallisen läpisyöttöön. Jaro-ottelussa Nuutinen toi lääkkeeksi tähän Lucas Lingmanin avaukseen ja molempiin laitoihin suoraviivaista ohittajapotentiaalia, jotka tekivät sekä leveyden että pituuden peliin. Jaro-ottelun maalit syntyivätkin Lingmanin linjoja murtavien syöttöjen jälkeen: 1-0 Ringin vaparista, kun miestä itseään oli rikottu Lingmanin löydettyä hänet vapaana, ja 2-0 Pukin läpiajosta, johon hänet syötti hienosti vastustajastaan irtautunut Benji Michel Lingmanin syötön jälkeen.

Vaarallisimmillaan HJK on ollut viime viikkoina vastaiskuissa. Kuopiossa Pukki pääsi ampumaan boksista kahdesti, Möller ensimmäisen jakson lopussa pilkun kohdalta kerran. Kaikki hyökkäykset syntyivät HJK:n oman rangaistusalueen liepeiltä käynnistyneistä nopeista vastaiskuista. Jaro-ottelussa HJK sai pietarsaarelaistan kulmapotkun jälkeen 3v1-hyökkäyksen, joka päättyi Ringin harvinaisen heikkoon viimeistelyyn parhaalta maalintekoalueelta.

HJK:n on kyettävä olemaan monipuolisesti vaarallinen, vaikka vastustaja saisikin väännettyä pelin dynamiikkaa haluamaansa suuntaan. Kyseessä on sekä valmennuksellinen että pelaajamateriaaliin liittyvä ongelma.

HJK on muistuttanut lähiaikoina viime vuoden TPS:ää – vertailu, johon Helsingissä harvoin ollaan tyytyväisiä. Pitkissä hyökkäyksissä läpimurtoa on haettu liikuttamalla palloa kärsivällisesti laidalta toiselle. Laidoille on tuotu 3-4 pelaajan ryhmiä, jotka yrittävät kombinaatioilla, paikanvaihdoilla ja yksilötaidolla päästä murtautumaan päätyviivalle, josta pystyy toimittamaan palloa vaarallisesti boksiin.

Onnistumiset ovat olleet yksittäisiä; KuPS:n johtaessa 3-0 HJK pääsi murtautumaan vasemmalta, Miska Ylitolva ei aivan osunut Kanellopouloksen keskitykseen, mutta irtopallosta Pukki pääsi ampumaan keskelle maalia suuntautuneen kääntölaukauksen. Jaro-ottelun lopussa HJK murtautui niin ikään näppärästi muutaman pelaajan yhteistyöllä vasemmalta, ja sai Kanellopoulokselle pelattua laukaisupaikan rangaistusalueen rajan päältä, mutta Jaron maalilla Miguel Santos torjui kimmokkeen ottaneen laukauksen. Muissa tilanteissa laita- ja välikaistalla on vaihdettu muutama syöttö pelaajien välillä, kunnes se on taas kierrätetty toiselle laidalle, jossa sama on toistunut.

Resepti ei selvästi toimi, joko siihen on lisättävä jotain, tai kokeiltava erilaista lähestymistapaa. Esimerkiksi Ylitolvan rooli on odotuksiin nähden varovainen. Harjoituskaudella tehoja takonut RoPS-kasvatti voisi sijoittua jo lähtökohtaisesti ylemmäs, jolloin HJK saisi yksinkertaisesti yhden pelaajan enemmän valmiiksi hyökkäämään viimeisen linjan taakse. Varaa säätää peliä hyökkäysvoittoisemmaksi voisi olla, sillä HJK:n vastaprässi on toiminut myös vaikeamman jakson aikana hyvin, eikä sitä olla rokotettu varsinaisista vastaiskuista.

Pelaajiston osalta ongelma kiteytyy vasemman laitahyökkääjän paikkaan. Roolissa on pelannut Nuutisen alaisuudessa Santeri Hostikka, jonka kerrottiin sairastuneen KuPS-ottelun alla, ja joka ei ole senkään jälkeen kentällä esiintynyt. Vasemman laitahyökkääjän tehtävä on ollut pitää leveyttä, ja pyrkiä sieltä rikkomaan vastustajan puolustusmuotoa ohittamalla oma vastustaja tai kuljettamalla keskelle linjojen väliin.

Hyökkäävä roolikin voi olla äärimmäisen haastava; HJK:n vasemman laitahyökkääjän olisi pallon saadessaan pystyttävä henkilökohtaisella osaamisellaan tekemään tilanteesta uhkaavampi. Oman joukkueen pitäisi siis olla lähempänä maalintekoa, kun pelaaja luopuu pallosta, kuin ennen kuin sama pelaaja sai pallon. Hostikka on tähän pystynyt. Nuutisen päätöksestä peluuttaa jokaisessa Hostikan poissaolon aikaisessa ottelussa paikalla eri pelaajaa (Michel, Roni Hudd, Toivo Mero, Kevin Kouassivi-Benissan) voi päätellä, miten hyvin Hostikan saappaat ovat täyttyneet. Palaa Hostikka kentille pian tai ei, yllätys olisi, mikäli HJK ei parhaillaan etsisi siirtomarkkinoilta pelaajaa tähän muottiin.

Puolustaminen

Nuutisen ottaessa ohjat korkea prässi oli HJK:n pelin toimivin osa-alue. Kuopiossa HJK kaatui melkein pelkästään epäonnistuneeseen prässiin, sekä tiettyihin pelaajavalintoihin (Brooklyn Lyons-Foster topparina). KuPS kiersi tiiviinä prässänneen HJK-kuusikon laitojen kautta, ensin suoraan laitapuolustajien ja sitten oikean pakin paikalle liikkuneen Ibrahim Cissen kautta. Cissen kuljetuksien jälkeen syntyi KuPS:ille kaksi huippuvaarallista maalipaikkaa: ensimmäisellä jaksolla Mohamed Toure suti pilkun kohdalta päin sivuttaisliikkeessä ollutta Thijmen Nijhuisia, toisella jaksolla sama mies jäi kynnenleikkuun päähän Saku Savolaisen matalasta keskityksestä HJK-maalivahdin ja puolustuslinjan väliin. Ottelun viimeinen niitti taas syntyi kuvaavalla tavalla: KuPS ohitti korkean HJK-prässin laidan kautta, pääsi laidalta muodon sisälle Otto Ruopille, joka parin kaistanvaihdon jälkeen saa pallon takaisin ja pelaa Clinton Antwin läpi. Jatkotilanteessa Brooklyn pelaa pehmeästi ja peli on 3-0.

Vaikka HJK-valmennus sääti kuuden ylimmän prässimuotoaan kesken KuPS-ottelun 2-3-1 -muodosta 1-4-1 -muotoon ja sai tilanteen jollain tavalla hallintaan, ei HJK:n prässi toiminut Kuopiossa lainkaan.

Jaroa vastaan HJK:n prässi toimi paremmin. 10. peliminuutilla pallonriisto korkealla johti Michelin läpiajoon, joka siivottiin maaliviivalta. Se oli jo ottelun kolmas riisto yläkolmanneksella HJK:lle.

Prässistä on kuitenkin tullut HJK:lle aseen sijasta murheenkryyni. Se on tuottanut vähemmän Jaro-ottelussa nähtyjä hyökkäyssaumoja, ja enemmän ongelmia ratkaistavaksi. HJK:n ylin kuusikko on prässännyt ajoittain äärimmäisen rohkeasti ja aggressiivisesti korkealta. Vastustajalle Klubin ensimmäisen prässin ohittaminen on tuottanut juuri niitä kiihdytyksen mahdollisuuksia, joista HJK itse on jäänyt viimeaikoina paitsi.

Tätäkin HJK-valmennus on viilannut viime aikoina, Jaroa vastaan prässi asettui muotoon 1-3-2 Kanellopouloksen varmistellessa enemmän, VPS:aa vastaan taas keskikentän alemmat pelaajat jäivät lähemmäs omaa puolustuslinjaa vaasalaisten suoraviivaista etenemistä ennakoiden. Kyse on tässäkin myös käytettävissä olevista pelaajista. Jaron kahdessa ensimmäisessä maalissa molemmissa yhtenä osatekijänä oli se, että HJK-pelaaja hävisi 1v1-tilanteen puhtaasti. 2-1 -maalissa Simojoki, 2-2 -maalissa Mentu.

Prässin vuotamisen aiheuttamia ongelmia HJK on ratkaissut heikosti. Puolustuslinja on usein mennyt ”rikki” vetäytyessään, se ei ole siis pysynyt samassa linjassa, mikä on mahdollistanut vastustajan hyökkääjille paitsioaseman välttämisen. Esimerkiksi Kerfala Cissokon kavennusmaali Helsingissä olisi jäänyt syntymättä, mikäli muuta linjaa alempana omiin juossut Ville Tikkanen olisi yksinkertaisesti pysähtynyt ja jättänyt guinealaisen paitsioon.

Myös prässin ylittäminen pitkillä syötöillä on ollut helsinkiläisille ajoittain myrkkyä. Varsinkin keskikentän alempien pelaajien rohkea sijoittuminen korkeassa prässissä on ollut osatekijänä siinä, että HJK on hävinnyt paljon kakkospalloja. Jaro-ottelun ensimmäisen jakson Albin Björkskogin maalipaikka 37. minuutilla niputtaa jälleen monia HJK:n puolustuspään ongelmia yhteen: Jaro avaa pitkällä, irtopallo jää punapaidoille. Pallon saa selkä maaliin päin Severi Kähkönen, joka on Jaron ylin pelaaja. Tästä huolimatta HJK-linjasta myös palloa lähimpänä olevat pelaajat lähtevät vetäytymään, jolloin Kähkönen pääsee kääntymään ja pelaa pallon Sergei Eremenkolle. Antzoulas lähtee seuraamaan pelaajaorientoidusti Cissokon liikettä, vaikka ollaan vielä reilusti boksin ulkopuolella. Tämä avaa topparien väliin ison tilan, johon Björkskog juoksee. Eremenkon nosto on täydellisen painoinen, mutta Björkskog ei onnistu nostamaan palloa yli lähelle ehtineen Nijhuisin.

Matalalla HJK on puolustanut 4-4-2 -muodossa, jossa Ring ja Pukki ovat jääneet ylimmiksi pelaajiksi. Puolustaessaan matalalla organisoidussa muodossaan HJK ei ole ollut pulassa. Nykyinen hätätila on syntynyt siitä, ettei HJK ehdi epäonnistuneen prässinsä tai katkenneen hyökkäyksensä jälkeen organisoidusti matalalle ennen kuin helähtää. Ainoa maali, joka HJK:ta vastaan on tehty tilanteesta, jossa HJK-pakka on organisoituneena pallon alla, on KuPS:n 2-0-maali Kuopiossa. Siinä vyyhti lähtee purkautumaan kun KuPS palauttaa palloa alaspäin, ja Michel siirtyy prässimuotoon muiden jäädessä 4-4-2 -blokkiin. Michelin takaa löytyy Savolainen. HJK:n puolustus- ja keskikenttälinjat ovat nostaneet ja laskeneet eri tahdissa, ja siksi muoto on venynyt ja linjojen välissä on paljon tilaa. Sieltä Savolainen löytää Ruopin, joka vapauttaa Joslyn Luyeye-Lutumban.

Erikseen on mainittava boksinpuolustaminen, jossa HJK on ollut heikko, varsinkin Färsaarilla surullisin seurauksin. Myös tarkastelujakson ainoassa voitokkaassa ottelussa VPS:aa vastaan HJK oli suurissa vaikeuksissa omalla rangaistusalueellaan, varsinkin Alfie Cicalen sisäänpäinkiertävien keskitysten kanssa. Vaikeuksia on ollut monenlaisia. Milloin vaarallisimmilta alueilta on puuttunut kokonaan puolustaja tämän seurattua vastustajaa turhan pitkään (esim. Rudi Vikströmin 2-3 -voittomaalissa Antzoulas poissa etualueelta), milloin oma pelaaja hukataan kokonaan (esim. Benji Michel Runavikin 2-0 -maalissa) ja milloin omaa vartioitavaa ei pystytä pelaamaan vaarattomaksi (Ville Tikkanen Maissa Fallia vastaan Vaasassa).

Lisäksi HJK:n linja kokonaisuudessaan makaa usein pallon sijaintiin nähden liian matalla, Nijhuisin sylissä. Kyseessä on muna vai kana -ongelma. Onko linja niin matalalla, koska se ei luota Nijhuisiin, vai eikö Nijhuis pysty kontrolloimaan paremmin ilmatilaa oman maalinsa edustalla, koska omat puolustajat vievät häneltä tilan liikkua?

Kuin kirsikkana kakun päälle HJK on päästänyt viimeisestä neljästä ottelusta kolmessa maalin kulmapotkusta. Kuopiossa Luyeye-Lutumballe ei riittänyt HJK:n mies/aluevartioinnin hybridissä merkkaajaa, Jaroa ja Runavikiä vastaan vartijat pysyivät kyllä pelaajiensa kyydissä, mutta eivät pystyneet tekemään näitä vaarattomiksi.

Toisen Runavik-ottelun alla HJK:n näkökulmasta on hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät uutiset ovat, että HJK:n pelissä on jäljellä toimivaa selkärankaa. Sen pallollisen pelin rakenne on periaatteessa kohdallaan, se ei jää jumiin prässin alle ja pystyy viemään pelin painopisteen vastustajan päähän. Vastaprässillään se pystyy myös pitämään paineen yllä, ja sen hyökkäämisen tasapaino on ollut hyvää. Halutessaan sen pitäisi kyetä hyvinkin puolustamaan pallolla. Sen organisoitu matala puolustaminen on sekin pitkälti ihan hyvää, ja prässi on KuPS-peliä lukuun ottamatta ollut monesti Jürgen Kloppin mainostama ”paras pelintekijä”.

Huonot uutiset ovat, että hyvillä puolilla ei ole juurikaan merkitystä. Ei ainakaan niin kauan, kuin pallollinen peli on muuten hyvää, mutta ei tuota maalipaikkoja, ja matalalla puolustaminen toimii hyvin, paitsi omassa boksissa.