Helmarit kirjoitti historiaa: Bussin parkkeeraus vaihtui näytöstyyliksi – "EM-kisoihin lähdetään menestymään"
Helmarit näytti Skotlanti-voitossa, että tie vuoden 2025 EM-kisoihin rakentuu rohkeudelle, aktiivisuudelle ja kollektiiviselle itseluottamukselle. Päävalmentaja Marko Saloranta on luonut prosessin, jossa joukkue ei tyydy enää vain osallistumaan – se tähtää menestykseen.
Edellisen kerran Suomen naisten jalkapallomaajoukkue lunasti paikkansa arvokisoihin suoraan EM-karsintojen lohkovaiheesta vuonna 2020. Tuolloin ratkaiseva ottelu pelattiin lohkon ennakkosuosikkia vastaan ja vastassa oli silloinkin Skotlanti.
Neljä vuotta sitten Suomi turvautui varovaiseen taktiikkaan, parkkeerasi symbolisen bussin maalinsa eteen ja puolusti uhrautuvasti läpi ottelun. Pallo pysyi suomalaisilla vain lyhyitä syöttöketjuja, mutta täyden peliajan jo täytyttyä yksi vastahyökkäys päätyi hieman onnekkaastikin Skotlannin verkkoon. Tällä Suomi varmisti paikkansa EM-kisoihin Englantiin.
Suomen passiivinen pelitapa, kiveen kaiverrettu aloituskokoonpano, sekä lyhytjänteinen näkökulma joukkueen ikärakenteessa, nousivat kuitenkin pian suurennuslasin alle. Joukkueessa nuoret pelaajat loistivat lähinnä poissaolollaan. Kritiikkiä saivat myös päävalmentaja Anna Signeulin johtamistaidot.
Vaikka Skotlanti ei silloinkaan kuulunut Euroopan jalkapallon kärkimaihin, Suomi oli jo karsinnoissa jyrän alla. Oli todennäköistä, että esiintyminen EM-kisoissa tulisi olemaan lähinnä selviytymistä.
Lopulta kolme tappiota vuoden 2022 EM-kisojen ”kuoleman” alkulohkossa Espanjalle, Saksalle ja Tanskalle eivät enää tulleet yllätyksenä. Tavoite oli kuitenkin saavutettu, Suomi pääsi arvokisoihin. Signeul sai kisojen jälkeen siirtyä syrjään ja päävalmentajaksi nimitettiin Marko Saloranta.
Saloranta osoitti, että hän on mies oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tuoreen Skotlanti voiton jälkeen puheet siitä, että tällä kerralla Suomi on menossa EM-kisoihin menestymään, saivat tuulta alleen.
Jo vuonna 2020 vakiintuneeseen aloituskokoonpanoon kuuluivat nimet kuten Tinja-Riikka Korpela, Natalia Kuikka, Emma Koivisto, Eveliina Summanen, Sanni Franssi, Ria Öling ja Linda Sällström. Neljä vuotta myöhemmin samat pelaajat olivat edelleen avauskokoonpanossa, kun Suomi näytöstyyliin ratkaisi paikkansa EM-kisoihin 2025.
Mikä sitten on muuttunut?
”Salorannan johdolla Helmarit on ollut kaikkea muuta kuin ennalta arvattava Powerpoint-esitys, jossa päivämäärää ja vastustajan nimeä lukuun ottamatta kaikki sivut näyttävät samalta.”
Suomen avainpelaajilla on nyt takanaan neljä vuotta lisää kansainvälistä pelikokemusta. Näiden seitsemän runkopelaajan keski-ikä on noussut 31 vuoteen. Vuosien aikana pankkiin on tallentunut opit huipputason otteluista, onnistumisista, vastoinkäymisistä ja pettymyksistä. Kokemus näkyy taktisen älykkyyden kehittymisenä, parempana päätöksentekokykynä ja kasvaneena paineensietokykynä. Nämä ominaisuudet tekevät heistä nyt aiempaakin valmiimpia ratkaisuhetkiin.
Fyysisesti kehitys on ollut yhtä lailla merkittävää. Kyky harjoitella korkealla intensiteetillä ja neljä vuotta lisää ammattilaista jalkapalloarkea ulkomailla ovat hioneet pelaajien potentiaalia entistä pidemmälle.
Ehkä kaikkein merkittävin muutos löytyy kuitenkin joukkueen rakenteesta. Salorannan johdolla Helmarit on ollut kaikkea muuta kuin ennalta arvattava Powerpoint-esitys, jossa päivämäärää ja vastustajan nimeä lukuun ottamatta kaikki sivut näyttävät samalta. Vastuu jakautuu nyt aiempaa laajemmalle ja dynaamisuus on muuttanut Suomen joukkueen olemusta niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
Harva tuntee suomalaisia pelaajia paremmin kuin Saloranta. Hän on nostanut joukkueeseen joukon nuorten arvokisoissa menestyneitä pelaajia ja on valmentanut lähes kaikkia nykyjoukkueen pelaajia jo juniorimaajoukkueissa.
Se, mikä tekee Salorannasta poikkeuksellisen, on juuri hänen tyylinsä ihmisten johtajana. Lokakuussa Aition haastattelussa hän avasi näkemyksiään johtamisesta, jonka ytimessä ovat luottamus, avoimuus ja keskinäinen kunnioitus. Salorannan mukaan paras suorituskyky syntyy kulttuurissa, jossa jokainen tuntee olevansa arvostettu ja jossa mielipiteiden moninaisuutta ei vain siedetä, vaan siihen rohkaistaan. Tällaisessa ympäristössä jokainen voi antaa parastaan, eikä kritiikin pelko tukahduta luovuutta tai ratkaisukeskeisyyttä.
Saloranta on ottanut pelaajien ja taustajoukkojen asiantuntemuksen täysimääräisesti käyttöön. Tuloksena on syntynyt yhteisö, joka katsoo samaa kuvaa ja sitoutuu yhteiseen visioon. Monipuolistunut ja energisempi Helmarit on seuraus kulttuurista, joka antaa yksilölle mahdollisuuden loistaa ja joukkueelle mahdollisuuden menestyä.
Joku voisi ajatella, ettei maajoukkuetason urheilijoita tarvitse motivoida. Käytännössä huipputulokset pitkällä aikavälillä kuitenkin edellyttävät tiivistä ryhmädynamiikkaa ja arvostuksen ilmapiiriä. Saloranta on mestari rakentamaan tällaisen pohjan. Hänen johtamistapansa on myös esimerkki siitä, mitä urheilu voi parhaimmillaan tarjota yhteiskunnalle.
Salorannan astuessa päävalmentajaksi Suomen maajoukkueeseen ensimmäinen ulospäin näkyvä muutos tapahtui harjoitusotteluiden luonteessa. Suomi kohtasi joukkueita, joiden voittaminen oli realistista. Tämä loi tilaa voittamisen kulttuurille ja antoi joukkueelle itseluottamusta. Samalla ajettiin sisään pelitapaa, jossa Suomi hallitsee palloa ja luo pidempiä, kontrolloituja hyökkäyksiä.
Tämä sai aikaan puolustuspelin merkittävimmän muutoksen. Kun pallonhallintajaksojen seurauksena pelaajien etäisyydet vastustajan kenttäpuoliskolla olivat lyhyemmät, joukkueelle iskostettiin ajatus aggressiivisesta ja yhtenäisestä prässistä heti pallon menetyksen jälkeen.
On kuitenkin todettava, että vaikka Suomi on kehittänyt peliään, pallon hallintaan perustuvalla jalkapallolla Suomi ei ainakaan tällä hetkellä vielä kilpailee Euroopan huipulla. Tilastot EM-karsintalohkon otteluissa Italiaa ja Norjaa vastaan näyttävät karuja lukemia. Suomen ottaessa ottelun pallohallinnan, oli tulos 4–0-tappio kummastakin pelistä. Tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka hyvin Suomi voi kilpailla suuria jalkapallomaita vastaan, jos ottelun alussa joudutaan tappioasemaan ja vastustaja vetäytyy.
Salorannan valmennuksessa näkyy silti vahva tahto kehittyä, joka ei rajoitu joukkueessa vain pelaajistoon. Kasvua ja oppimista otetaan vastaan myös taustajoukoissa ja pelitapa on löytämässä tasapainonsa. Vaikka tulokset eivät aina ole olleet toivotunlaisia, Salorannan usko voittavasta jalkapallosta, joka perustuu aktiiviseen osallistumiseen, ei ole horjunut.
Se näkyi nyt Skotlantia vastaan EM-jatkokarsintaottelussa Suomen kypsänä esiintymisenä. Heti alkuvihellyksestä lähtien Helmarit loi paineen Skotlannin puolustus linjan taakse. Kun Suomi voitti pallon, suunta oli selvä, kohti Skotlannin maalia.
Otteluennakossa Suomen valmennustiimistä Jonne Kunnas painotti joukkueen halua päästä linjojen väliin luomaan maalipaikkoja. Siihen tilaan Suomi pelin alussa hyvin pääsikin. Suomelta ei, ainakaan vielä, löydy sitä jalkapallon kenties vaikeimman syötön antajaa, joka linjojen välistä murtavalla syötöllä luo laadukkaita maalintekotilanteita tai paikan tullen laukoo itse. Ne yritykset päätyvät pääosin vielä vastustajan jalkoihin.
Kuitenkin yritys murtautua läheltä Skotlannin puolustuslinjaa tuotti Suomelle tulosta. Vaikka Skotlanti voitti pallon, Suomi näytti missä he tällä hetkellä ovat parhaimmillaan ja se on aggressiivinen yhtenäinen prässissä heti pallon menetyksen jälkeen. Oli Suomen hyvyyttä pakottaa Skotlanti pelaamaan pikkunäppärää paineen alla lähellä omaa maaliaan. Yläalueella saadun riiston jälkeen Suomi taas pyrki kollektiivisesti ulos ahtaista tiloista ja pidempiin hyökkäyksiin. Tämä on ollut selkeä kehitys Suomen pelissä.
Paine Skotlannin päässä tuotti tulosta, ennen kuin pelikello näytti edes kymmentä minuuttia. Suomi sai pidempiä jaksoja pallollisena ja Skotlanti oli jo pakotettu vetäytymään niin syvälle, että lopulta hyvä vetopaikka avautui toppari Kuikalle, joka tälläsi kauniisti kaukaa Suomen johtoon.
Seuraavat hetket Suomi pelasi totuttua tiivistä 4–4–2 puolustusta. Suomi ei kuitenkaan vain tyytynyt puolustamaan. Myös aggressiivinen korkea prässi toimi johtoasemasta huolimatta yhtenäisesti, kun siihen tarjoutui paikka.
Merkittävin hetki oli Skotlannin rajaheitto syvällä Skotlannin kenttäpuoliskolla. Suomi nosti pelaajat ylös ja tekivät haastavaksi Skotlannille päästä pois paineen alta. Lopputuloksena Suomi riisti pallon lähellä Skotlannin maalia ja sisään kaventaneelle painottoman puolen laiturille Nea Lehtolalle avautui paikka lisätä Skotlannin tuskaa, josta hän ei erehtynyt. Ottelua oli pelattu alle puoli tuntia ja Suomi johti 2–0.
Ottelu eteni Suomen entistäkin selkeämmällä tiiviillä keskialueen blokilla, joka ohjasi Skotlannin pelaamaan laitojen kautta. Uhka piili viidessätoista kulmapotkussa, jotka Skotlanti tämän seurauksena onnistui itselleen ottelussa luomaan. Viimeisinä lukkoina maalivahti Korpela, sekä toppari Kuikka kuitenkin näyttivät, miksi vuodesta 2013 lähtien, yhdeksänä vuonna jompikumpi heistä on valittu Suomen parhaaksi naisjalkapalloilijaksi.
Maalien jälkeen Skotlanti lähinnä hallitsi palloa, mutta Suomi hallitsi alueita, jossa Skotlanti sai palloa pitää. Ero aikaisempaan oli yhtenäinen ja kurinalainen Suomi, joka aloitti pelin vahvalla itseluottamuksella ja esitteli erilaisia variaatioita omasta prässipelistään. Riiston jälkeen pallo pyrittiin ensimmäisellä syötöllä ensisijaisesti pitämään Suomella ja löytämään ulos ahtaasta tilasta.
Vaikka Skotlanti olisi onnistunut kaventamaan ottelun, Suomi osoitti ottelun alussa, että joukkueelta tarvittaessa löytyy työkalut tehdä lisää maaleja. Kun Suomi sai vielä pakotettua Skotlannin sielun, Chelsean maailmanluokan pelaajan Erin Cuthbertin laskemaan syvälle lähelle Skotlannin toppareita osallistuakseen peliin, ei sattumalla ollut tuloksen kanssa lopulta mitään tekemistä.
”Sanojen pohjalle on luotu vankka perusta, jonka päällä on muutakin kuin toiveajattelu ja sattuma.”
Skotlanti oli vastustaja, joka Suomen kuuluikin näytöstyyliin voittaa, jos EM-kisoista haluaa muuta kuin mukavan selviytymisseikkailun. Salorannan johdolla joukkue näyttää astuneen uuteen aikakauteen, jossa kokeneet pelaajat ovat kypsyneet rooleihinsa ja pelaavat taktisesti kypsää kansainvälistä jalkapalloa. Nuoret puolestaan hehkuvat odotusta ja intoa, ja ovat otteluissa näyttäneet olevansa valmiina astumaan esiin ja loistamaan omilla vuoroillaan.
Jatkokarsinta oli tärkeä mittari. EM-kisojen menestyksen todennäköisyyttä näyttävät vielä selkeämmin EM-karsintalohkon ottelut, joissa Suomi pystyi saavuttamaan myös kelpo tuloksia. Tasapelit kotona Hollantia ja Norjaa vastaan, sekä voitto Italiasta luovat itseluottamusta sille, mihin Suomi voi parhaimmillaan pystyä. Kaikki nämä joukkueet ovat varmistaneet paikkansa ensi vuoden EM-kisoihin, ja Suomi tietää kaikkien näiden joukkueiden olevan voitettavissa.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue on elänyt jo nyt läpi kehityskaaren, joka on saanut vauhtia Marko Salorannan päävalmentajakaudesta. Neljä vuotta sitten EM-karsintojen voitto Skotlannista avasi tien arvokisoihin, mutta tuolloin joukkue oli vielä melko passiivinen.
Enää Suomi ei ole vain selviytyjä, vaan joukkue, joka haluaa pelata aktiivisesti. Suomi haluaa hallita peliä ja osaa varioida tapahtuuko se hyökkäämällä vai puolustamalla. Parhaimmillaan se toimii tilanteenvaihdoissa. Kokeneet pelaajat ovat kehittyneet taktisesti ja nuoret tuovat energiaa ja jatkuvuutta. Saloranta on myös onnistunut luomaan kulttuurin, jossa jokainen pelaaja tuntee itsensä arvostetuksi ja voi antaa parastaan.
Suomi on asettanut tavoitteeksi EM-kisat 2025 Sveitsissä. Ei vain osallistumisen, vaan siellä myös menestymisen. Sanojen pohjalle on luotu vankka perusta, jonka päällä on muutakin kuin toiveajattelu ja sattuma.
Salorannan alaisuudessa odotukset ovat korkealla, mutta hän on jo nyt osoittanut kykynsä olla pitkäjänteinen rakentaja, joka pystyy viemään Suomen jalkapallon seuraavalle tasolle.
