Pariisin attentaattien aikoihin istuin Pariisin metrossa naisen viereen, joka kertoi olevansa sairaanhoitaja yhdessä niistä sairaaloista, joihin terroristi-iskujen uhreja tuotiin. Metrot olivat tyhjiä, ja harvat vaunuihin uskaltautuneet ihmiset puhuivat toisilleen.

Hoitaja kertoi olevansa aivan uupunut. Hän oli kyllä aikaisemminkin hoitanut loukkaantuneita, mutta nyt tilanne oli kuin sotasairaalassa ja uhrit kuin pommituksen jäljiltä. Lääkärit ja hoitajat tarvitsivat psykiatrista kriisiapua.

Koronapandemian ensimmäinen aalto toi taas saman stressitilanteen ensin Italian, sitten Ranskan ja muiden maiden ylikuormittuneisiin sairaaloihin.

”Kun joutuu näkemään neljästä viiteen kuolemaa päivässä, se jättää jälkensä”, tilitti Pariisin Pitié-Salpetrière-sairaalan sairaanhoitaja televisiossa.

Koteihinsa eristetyt italialaiset aloittivat kauniin tavan kiittää joka ilta parvekkeiltaan raikuvin suosionosoituksin sairaaloista poistuvia hoitajia ja lääkäreitä. Paikalliset yritykset kiittivät hoitajia tuomalla heille herkkuja. Myös julkisen tahon suitsutusta kuului, ja tunnustusta tuli bonuksinakin.

Kaikesta huolimatta yhä useampi alkoi harkita ammatinvaihtoa, ja moni on myös vaihtanut. Suomessa yli puolet kyselyyn vastanneista hoitajista harkitsi alanvaihtoa tilanteessa, jossa suojavarustuksista oli puutetta.

Hoitajapula on akuutti koko Euroopassa. EU-komission mukaan unionin alueelta puuttuu miljoona hoitoalan ammattilaista, kun sairaaloihin alkaa nyt uudelleen tulvia koronapotilaita.

Ranskassa on odottamatta havaittu myös toisenlaista kehitystä. Koronapandemia ja sairaaloiden hätä on herättänyt niin suurta auttamisenhalua, että ammattia vaihdetaan yhä enemmän muilta aloilta hoitoalalle. Pandemia on muutenkin myllertänyt työtilannetta monella alalla, ja virallinen taho on tarttunut tilaisuuteen ohjata työtä vaille jääneitä lähi- ja sairaanhoitajakoulutukseen.

”Kriisi ei ole poistanut kutsumusta, vaan pikemminkin herättänyt sitä uudelleen,” iloitsi Ranskan terveysministeri Olivier Véran.

Halukkaita tuntuu nyt löytyvän kaikista ikäluokista, ammatinvalintaa pohtivista nuorista aina uransa loppupuolella oleviin, joille aikaisempi työ ei ole koskaan tuntunut omalta ja jotka haluavat vielä tehdä jotakin todella hyödyllistä. Myös sairaalaan joutuminen on ollut sysäys, joka on johtanut ihailemaan hoitajia.

Yllättäen kuulin tuntemani miespuolisen tv-editoijan menevän syksyllä sairaanhoitajakouluun. ”Pandemia on vahvistanut haluani olla inhimillisessä mielessä enemmän hyödyksi”, kuului selitys. Ei hän väärässä olekaan siirtyessään pimeästä editointistudiosta hoitamaan ihmisiä.

Sittemmin Ranskan television reportaasi kertoi, että kiinnostus siirtyä hoitoalalle on kasvanut huikeat 350 prosenttia. Kaikki haastatellut vahvistivat käsitystä, jonka mukaan kyse on halusta vaihtaa kutsumusammattiin. Edes hoitajien palkkataistelut eivät halukkaita pysäyttäneet.

Mieleen palasivat kenialaisen lähihoitajan sanat pohjalaisessa hoivakodissa: ”En koe hoitotyötä raskaaksi. Pidän vanhuksista. Heidän lähellään on hyvä olla.” Varmasti on myös vanhuksilla hänen lähellään.