Apu

Harri ja Anna Markoff asuvat Norjan tundralla Jäämeren rannalla



Harri ja Anna Markoff asuvat Norjan tundralla Jäämeren rannalla

Itseään haihattelija-väärinajattelijaksi kutsuva Harri Markoff on intiaanin näköinen Ruijan suomalainen. Takana on yksi elämä ja meneillään toinen uuden Anna-vaimon ja Anna-Kaisla-tyttären kanssa Norjan tundralla, jossa hän on nähnyt 60 erilaista säätä tunnin sisällä.
Teksti Apu-toimitus

Harri ”Harmaasusi” Markoff, 62, istuu keittiössä knalli päässään ja silmäilee ikkunasta rantatien toisella puolella vellovaa Jäämerta. 

Mies haaveilee nuoren Anna-vaimonsa, 34, tekemästä omenakakusta samalla kun havainnoi Kibergin satamasta merelle pyrkivää kalastajavenettä. Kiikarit ja kamera ovat aina valmiina nopeaan toimintaan.

Rantatien varrella sijaitseva talo on nimeltään Lille Fyr, Pikku Majakka. Sievä nimikyltti on kiinnitetty ulkoseinään yhdessä pelastusrenkaan kanssa. 

Pihalla on myös ajopuista tehty penkki sään tarkkailua varten. Ikkunasta pilkottaa pieni Norjan lippu.

– Vuoroveden vaihtelut saattavat täällä olla jopa neljä metriä. Tiirailen merielämää milloin kiikarin, milloin kameran linssin läpi. Saan sieltä usein aiheet jokapäiväiseen runooni. Tavoitteena on tätä nykyä ainakin viisituhatta runoa.

Tekstiensä kuvituksiksi hän näppää arktisesta maailmastaan asiaan löyhästi liittyviä valokuvia. Keväällä ilmestyi koeluonteisesti runokirja Voittamattoman auringon päivä (Mediapinta), joka kuuluu Suomi 100 runokirjaa -kirjasarjaan.

Markoffien harmaa talo kätkee sisäänsä siperialaista hirttä. Pieni majakka innoitti pariskuntaa antamaan talolleen nimeksi Lille Fyr.

Pikkuinen Anna-Kaisla muutti Markoffien elämän syntyessään maaliskuussa 2017. Tundran tytär on saanut jo tuntumaa retkeilyyn keikuttuaan vanhempiensa rintarepussa retkillä tundralle, tuntureille ja järville. 

Anna Markoff palaa pian äitiyslomalta lääkäriksi Vardøn terveyskeskukseen. Neljän aikuisen lapsen ja yhden vauvan isä ottaa hoitovastuun pienokaisesta.

Nyt Harri Markoff vaeltelee usein vauvanvaunuja työnnellen Kibergin satamassa tai talon edessä rannalla nahkaliivin hapsut tuulessa liehuen. 

Näitä kokemuksiaan mies kuvaa runossaan Löytöretkeilijä seuraavasti: 

Talvisella autiolla hiekkarannalla kävely on jotain;/ sellaista lempeää tuudittautumista haihatteluun,/ antautumista vähäpätöisen leyhähdyksen selkään,/ kiskomaan haistimen aukot ammollaan sisään –/ sielun tarpeisiin – /ahnaasti suolaisen meren väkevää,/ huikean muikeaa odööriä.

Sata vuotta sitten Kibergin rannoilla elettiin vilkasta, kansain­välistä kalastaja­elämää. Nyt siellä vael­telee matkailijoita sekä Jäämereen hullaantunut Markoffin pariskunta vauvansa kanssa.

Kibergiläiset ovat ottaneet uudisasukkaat ystävällisesti vastaan. Harri Markoff ei puhu muutamaa fraasia enempää norjaa, mutta elekielellä ja englannilla on selvitty.

Markoff on yhdeltä titteliltään Valtakunnan 3. virallinen Kylähullu vuosimallia 1994 – titteli on ikuinen. Valinnan suorittivat taannoin edelliset Hullut: Helmer Pesonen № 1 ja Päivi Lepistö № 2.

Runoilijaksikin tätä 3 300 runon nikkaria voitaneen nimittää. Hän on myös Ruijan Jäämeren rannan ”uuskveeni”. Aikanaan Suomesta vaellettiin suurin joukoin Pohjois-Norjaan pakoon nälkää, sotaa tai omia rötöksiä. Norjalaiset antoivat suomalaisille haukkumanimen kveeni, mutta sana ei enää sisällä negatiivista merkitystä.

Markoffin ajoi Ruijaan tarve elää sielunmaisemassaan, jossa tundra ja avomeri panevat mittasuhteet kohdalleen. Karulla seudulla sääkin voi vaihdella jopa 60 kertaa tunnin sisällä.

– Aavan Jäämeren rannalla seistessä joku kiirettä ja ylimielisyyttä aiheuttava tulehdus korvien välistä paranee, Markoff sanoittaa kokemustaan. 

– Kun tunnistaa pienuutensa, näkee kauneuden.

Harri Markoffin sielunmaisema, Jäämeri, muuntuu taiteilijan tahdosta

jokapäiväisiksi runoiksi ja valokuviksi. Alati muuttuvat värit, valo ja 

sää ovat loputon innoituksen lähde.

Harri Markoff vietti aikoinaan Kemissä boheemiakin taiteilijaelämää, mutta piti silti huolen työkyvystään. 

Aamuvirkun lehtikuvittajan ja sarjakuvapiirtäjän käden piti aamuisin olla vakaa. Kuvittamistyön lopettamisen jälkeen hän tunnustaa juoneensa ihan hyvin arvosanoin oman osuutensa viinasta. 

Häntä ihmetyttää nykyisin se, että juomattomuutta pitää perustella, mutta juomista ei.

– Viina ja tupakka jäivät kerrasta pois jo ennen Kaamaseen muuttoani. Ne eivät enää maistuneet sen jälkeen, kun olin vähällä kuolla vakavaan keuhkokuumeeseen.

Sitä ennen oli kemiläisellä ravintolaterassilla tapahtunut jotakin odottamatonta. Markoffin ohi kulki amerikkalainen mies ja sanoi: ”Your name is Gray Wolf!” ja pysähtyi juttelemaan. 

Mies kirjoitti nimen paperille myös cheyenneintiaanien kielellä: Oh-show-tah hoi-ne-ne. 

Siitä sai alkunsa lisänimi Harmaasusi sekä vähin erin pukeutuminen intiaanityylisiin vaatteisiin. Uusi identiteetti tuntui omalta.

Varanginvuonon pohjoispuolinen tie näki monet muuttokuormat, kun kalastuksen hiljeneminen ajoi väen leivän perässä muualle.

Runoilijan matka kohti nykyistä sielunmaisemaansa alkoi 11 vuotta sitten. Näyttelijä Leo Lastumäki pyysi miestä kirjoittamaan hänelle lyhyitä episodeja ja tarjosi mahdollisuutta asua mökissään Inarin Kaama­sessa. 

Lastumäki kuoli kesken projektin, mutta Markoff jäi Kaamaseen kirjoittamaan, kun sanoja tuntui suoltuvan.

Harri Markoffin rakkaus runouteen sai alkunsa, kun hän kirjoja rakastavana pienenä poikana näki Yrjö Jyrinkosken esiintyvän. Kaikenlaista kirjallisuutta on sen jälkeen kulunut pienen kirjaston verran. Se on kartuttanut sanavarastoa ja kielentajua. Muutto pohjoiseen alkoi lietsoa miestä kirjoittamaan novelleja ja tarinoita nettiin.

Blogin kirjoittaminen koitui yksin elelevän miehen kohtaloksi. Hän alkoi saada kommentteja teksteihinsä nuorelta kuopiolaiselta lääkäriltä. Nainen tunnisti Harrin teksteistä sukulaissielun. 

Vaikutelma vahvistui pitkien puheluiden aikana. Silloin 28 vuoden ikäero ei tuntunut miltään, eikä tunnu edelleenkään.

– Ajelin joulun välipäivinä Ouluun, hyppäsin junaan ja Rovaniemeltä jatkoin Kaamaseen Eskelisen linja-autossa. Harri oli varannut minulle varmuuden vuoksi Kievarista huoneen, mutta sitä ei tarvittu, Anna Markoff muistelee.

Nuori nainen palasi uudenvuodenpäivänä Kuopioon vakuuttuneena siitä, että oli tavannut kohtalonsa. Mies oli kertonut hänelle koko elämänsä takavuosien reippaasta ryyppäämisestä, avioerosta, lapsistaan ja muista episodeista alkaen.

– En halunnut, että kukaan olisi voinut tulla juoruamaan Annalle jostakin menneisyyteeni jääneestä yllätyksestä, Harri Markoff perustelee.

Harmaasuden pikkuinen tytär on tottunut mereen ja tundraan. Isä ottaa päävastuun pienokaisen hoitamisesta, kun lääkäri­vaimo palaa äitiys­lomalta töihin.

Ikuista rakkautta Markoffit vannoivat toisilleen Karigasniemen Ailigas-tunturin kurussa 21. kesäkuuta 2009. Läsnä olivat todistajina kahdeksan kiirunaa, yksi sinirinta ja kaksi koiraa. Nuotiokahvitkin keitettiin. Avioliitto virallistettiin Kittilän maistraatissa. Hääateriaksi vastanaineet nauttivat paluumatkalla marketin grillikylkeä kulleroniityn kupeessa.

– Anna hurmasi minut kypsyydellään, pelottomuudellaan, määrätietoisuudellaan ja avoimuudellaan.

Nuori rouva sai töitä Ivalon terveyskeskuksesta. Yhteinen koti oli Kaamasessa, mutta pariskunta suuntasi yhä useammin vapaa-aikanaan Pohjois-Norjaan. He alkoivat etsiä myytäviä taloja. Kibergistä löytynyt autio hirsitalo vastapäätä pientä majakkaa kosketti sijainnillaan.

Markoffit aloittivat pari vuotta kestäneen remontin ja muuttivat parinsadan asukkaan kylään reilu vuosi sitten. Kiberg löytyy Norjan itäisimmästä kolkasta Varangin niemimaalta tunturin juurelta.

Pikku-Moskovaksi aikoinaan kutsutulla kylällä on värikäs historia kauppapaikkana ennen Venäjän vallankumousta. Kauppaa ei enää ole, mutta rukoushuone, hautausmaa ja entiselle koululle koottu partisaanimuseo löytyvät, sekä kalan vastaanotto ja savustamo.

Sivistyneen maailman riennot ovat täältä kaukana, vain arktisen hysterian kauneus on tykö.

– Sivistykselle haistatan paskat, mutta kulttuuria rakastan. Se virtaa kuin joki ja siirtää tietoa tarinoina ja runoutena. Runouden harrastaminen on kulttuurin korkein muoto, ilman sitä ei ole olemassa muuta kuin tuota tavallista nyhtösivistystä.

Aurinko ei näyttäydy Varanginvuonon pohjoisrannalla marraskuun kahdennenkymmenennen päivän jälkeen pariin kuukauteen. Silloin on huimien revontulten ja kirkkaiden kuutamoiden aika.

– Kaamoksessa ei ole varjoja. Täkäläiset kutsuvat sitä sieluttomaksi ajaksi. Tammikuun lopulla sielu palaa. ● 

Harri Markoffin Arktiseen hysteriaan pääsee Facebookin kautta tai osoitteessa: harmaasusi.blogspot.fi

Teksti Kirsi-Klaudia Kangas, kuvat Sonja Siltala

Lue myös:

Katri Helena ja satavuotias Bertta-äiti viettävät juhlavuotta - yhteishaastattelu

Marskin molemmat tyttäret valitsivat rinnalleen naispuoliset elämänkumppanit

Tuomas Enbuske: Pääministeri Sipilä, lopeta marina!

Julkaistu: 27.11.2017