Apu

Hannu Lauerman kolumni: Tasapainoilua rikosten välissä − Hoitojärjestelmämme ei palvele tiettyä potilasryhmää lainkaan hyvin

Hannu Lauerman kolumni: Tasapainoilua rikosten välissä − Hoitojärjestelmämme ei palvele tiettyä potilasryhmää lainkaan hyvin
"Tahdosta riippumattoman hoidon väärinkäyttö vaikkapa poliittisin päämäärin, mitä aikoinaan muun muassa Neuvostoliitossa tapahtui, olisi Suomessa tavattoman vaikeaa", Hannu Lauerma kirjoittaa.
Julkaistu: 2.7.2022

Tahdosta riippumatonta psykiatrista sairaalahoitoa käytetään Suomessa selkeän lainsäädännön ja tarkan valvonnan puitteissa, kaikeksi onneksi. Epävirallisesti puhutaan joskus pakkohoidosta, mutta ilmaisu ”tahdosta riippumaton” ei todellakaan ole pelkkä kaunisteleva nimike vapaudenriistolle.

Tällaista hoitoa koskeva päätös tehdään nimittäin kohtalaisen usein tilanteessa, jossa potilas ei sairautensa vuoksi kykene ilmaisemaan omaa tahtoaan. Hän on saattanut psykoosissa tai sekavuustilassa, eli deliriumissa, menettää sekä ajantajunsa että kykynsä hahmottaa missä on, eikä välttämättä hoidon alussa ymmärrä mitä on tapahtumassa.

Hoitoa koskevan päätöksen tekemiseen tarvitaan vastaanottavan sairaalan organisaatiosta riippumaton lääkäri, joka perustellusti epäilee mielisairautta, johon liittyy lain määrittelemä uhkakuva. Hän kirjoittaa niin sanotun M1-lähetteen. Seuraavaksi tarvitaan virkasuhteinen eli virkavastuulla toimiva vastaanottava lääkäri sairaalassa.

Jo tässä vaiheessa voi hoito muuttua vapaaehtoiseksi, jos potilas osoittautuukin sairaalaan saavuttuaan halukkaaksi hoitoon. Jos vastaanottava lääkäri katsoo, etteivät edellytykset tahdosta riippumattomaan hoitoon täyty, potilas vapautuu.

Useimmiten tilanne kuitenkin edellyttää lain määräämän neljän vuorokauden tarkkailuajan aloittamista. Tuona aikana tutkimusten tulee kiistatta osoittaa sekä mielisairauden että siihen liittyvän uhkakuvan olemassaolo. Tästä kirjoitetaan niin sanottu M2-lausunto. Sitten tehtävään asetettu ylilääkäri tekee kertyneen aineiston ja tarvittaessa henkilökohtaisen tutkimuksen nojalla sitovan tai vapauttavan M3-päätöksen.

Päätös tulee viipymättä antaa potilaalle tiedoksi, samoin ohjeet siitä, kuinka hän voi halutessaan tehdä siitä valituksen hallinto-oikeudelle.

Tahdosta riippumattoman hoidon väärinkäyttö vaikkapa poliittisin päämäärin, mitä aikoinaan muun muassa Neuvostoliitossa tapahtui, olisi Suomessa tavattoman vaikeaa.

Tarkemmin valvottuja prosesseja ei juuri ole, koska potilaalla on luonnollisesti oikeus myös hakea apua yksityiseltä tai julkiselta oikeusavustajalta. Potilas tulee myös vapauttaa tai siirtää vapaaehtoiseen hoitoon heti kun hänen tilansa sen sallii.

Hoitojakson aikanakin pyritään pakon käytön minimoimiseen esimerkiksi potilaan väkivalta- tai itsemurhariskin vähitellen väistyessä. Vaikkapa tilapäinen sitominen pehmustettuihin remmeihin potilaan pyrkiessä vahingoittamaan itseään on todella harvinaista, ja kaikki tämän kaltaiset pakkotoimet raportoidaan valvontaviranomaisille. Nykyisin hoito alkaa usein vaikuttaa jo enintään neljä päivää kestävän tarkkailujakson aikana.

Silloin potilas ymmärtää hoidon tarpeen ja hoito jatkuu vapaaehtoisena.

Nykyinen psykiatrinen hoitojärjestelmämme on korostuneen avohoitopainotteinen. Valitettavasti se ei palvele tiettyä moniongelmaisten psykoosia sairastavien potilaiden ryhmää lainkaan hyvin.

Tasapainoilemme jatkumolla, jonka liberaalin ääripään ylittäminen merkitsee tosiasiallisesti heitteillejättöä tai vaaran aiheuttamista, ja holhoavan ääripään ylittäminen vapaudenriistoa. Kaikki kolme ovat rikoksia.

Kommentoi »