Hannu Lauerma: Monet taipumuksistamme ovat geneettisiä niin hyvässä kuin pahassakin, mutta niiden ilmenemistapaan vaikuttaa myös kasvuympäristö
Puheenaiheet
Hannu Lauerma: Monet taipumuksistamme ovat geneettisiä niin hyvässä kuin pahassakin, mutta niiden ilmenemistapaan vaikuttaa myös kasvuympäristö
Psykopaattisen tunnekylmä ja pelottavissa oloissa rauhallisena pysyvä persoona voi kehittyä rikolliseksi, mutta hänestä voi tulla myös vaikkapa poikkeuksellisen kyvykäs kommandosotilas, sujuvasti valehteleva poliitikko tai tehokas yrityssaneeraaja, kirjoittaa Hannu Lauerma kolumnissaan.
Julkaistu 27.5.2022
Apu

Vaikka kasvuympäristö ja kulttuuri vaikuttavatkin olennaisesti kunkin ihmisyksilön mielenlaatuun, on lajillemme ominaisen käyttäytymisvalikon alkuperä useiden miljoonien vuosien evoluutiossa kehittynyttä. Asian ytimessä on, että osa meistä lisääntyy keskenään ja saa jälkikasvua, joka puolestaan tuottaa lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä.

Monet taipumuksistamme ovat vahvasti geneettisiä niin hyvässä kuin pahassakin, mutta niiden ilmenemistapaan ja kehittymiseen vaikuttaa myös kasvuympäristö. Esimerkiksi psykopaattisen tunnekylmä ja pelottavissa oloissa rauhallisena pysyvä persoona voi kehittyä rikolliseksi, mutta hänestä voi tulla myös vaikkapa poikkeuksellisen kyvykäs kommandosotilas, sujuvasti valehteleva poliitikko tai tehokas yrityssaneeraaja.

Genetiikan lisäksi synnynnäiseen mentaliteettiimme vaikuttavat muutkin, esimerkiksi sikiönkehityksen aikaiset kohdunsisäiset biologiset tekijät.

Suhtautuminen noihin tosiasioihin vaihtelee, ja joskus niihin kohdistuva ideologinen paine johtaa vääriin ja aiheettoman aggressiivisiin reaktioihin. Tämä korostuu nykyisen cancel-kulttuurin aikana, missä boikotoimalla tiettyjen henkilöiden esiintymisiä tai työmahdollisuuksia pyritään vaientamaan niitä tahoja, joiden on koettu esiintyneen tavalla tai toisella loukkaavasti.

Pelkästään uutisia seuraamalla voi kuka tahansa havaita, että osa ihmisistä on muita taipuvaisempia pahoihin tekoihin – kuten lähimmäisten tappamiseen ja raiskaamiseen. Vaikka onkin mahdotonta luotettavasti arvioida, kuinka suuri osa ihmisistä voi päätyä surmaväkivaltaan sotatilan aikana tai itsepuolustustarkoituksessa, on kiistatonta, että mahdollisuus lajikumppanin tappamiseen on yleismaailmallista ja ihmislajille ominaista. Jos joku evoluutiopsykologiaan vedoten toteaakin, että myös raiskaaminen on ollut halki lajihistoriamme eräs lisääntymisstrategioista ja sodankäynnin väline, voi reaktio olla suorastaan raivoisa.

Se perustunee usein yksinkertaiseen harhaan – tietyn pahan teon toteaminen joltakin osin biologiaan nojaavaksi ymmärretään raa’an rikoksen puolustelemiseksi. Ihmisen toimien luonnontieteellisen taustan pohdiskelussa on muuan nimenomainen lähtökohta: luonnossa esiintyvien ilmiöiden toteaminen ja kuvaaminen ei ole missään tekemisissä niiden hyväksymisen kanssa. Lajimme evolutiivisesti varsin karu tausta ei oikeuta mitään väkivallantekoa.

Koska nykyisessä mediaympäristössä erityisesti tasa-arvokysymykset ovat voimakkaasti tunnelatautuneita, saattaa käyttäytymisbiologinen teoretisointi tai tutkimus herättää raivoa myös toisenlaisen virhetulkinnan kautta. Silloin esimerkiksi sukupuolisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin taustalla mahdollisesti olevien biologisten tekijöiden etsiminen tulkitaan niiden patologisoimiseksi, jopa perusteiden hakemiseksi syrjinnälle.

Senkin vuoksi pitäisi aina ensin tarkistaa faktoihin nojautuen, mitä toimittaja, yliopiston tutkija tai kulttuuripersoona tosiasiassa on sanonut, ennen kuin hänen sanomansa tulkitaan vaikkapa rasistiseksi tai sukupuolivihamieliseksi. Cancel-kulttuurin leimahtavien reaktioiden uhreiksi joutuneilla ei ole käytännöllisesti katsoen mitään oikeusturvaa.

Kommentoi »