
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek matkustaa kolmanneksen työajastaan ulkomailla – ”Koiramme ovat täysin mieheni hoidettavina”
Hanna Nohynek hyötyy hyvistä unenlahjoistaan, kun hän matkustaa kokouksissa ympäri maailmaa. Askeleita kertyy matkoilla yleensä enemmän kuin Suomessa.
Aamu
6.20 | Aamutoimet
Herätyskelloni soi Ranskan Annecyssä kello 6.20, koska ensimmäinen Teams-palaverini Suomeen alkaa jo 7.15. Teen palaverin aikana aamulenkin, jonka päätteeksi pulahdan uimaan. Sen jälkeen syön herkullisen aamiaisen seisovassa pöydässä.
Työskentelen THL:n ylilääkärinä, mutta toimin myös useissa kansainvälisissä tehtävissä. Vietän noin kolmanneksen työajastani ulkomailla, joskus enemmänkin. Täällä Ranskassa toimin opettajana kansainvälisellä rokotuskurssilla, joka on suunnattu lääkäreille, tutkijoille ja terveysalan päättäjille.
9.45 | Lähtö Geneveen
Aamupäivällä matkustan Annecyn kaupungista Sveitsin Geneveen, jossa on GAVI Rokotusallianssin ohjelma- ja strategiaryhmän kokous. Toimin sen jäsenenä, koska olen WHO:n rokotustyöryhmän puheenjohtaja. Keskustelemme muun muassa siitä, miten rokotukset voidaan järjestää kaikkein köyhimmissä maissa. Junamatka kestää noin 45 minuuttia. Olen tottunut tekemään töitä autossa, junassa ja lentokoneessa. Kotini on Iitissä, josta matkaan työpaikalle Helsinkiin julkisilla kulkuneuvoilla. Samalla teen töitä. Mukana kulkee polkupyörä, jolla taitan matkaa pääkaupunkiseudulla.
Päivä
12.00 | Lounas
Saavun Geneveen puoliltapäivin. Olen tovin Teams-kokouksessa ja ehdin syödä tarjolla olevia voileipiä pikaisesti lounaaksi ennen kokousta.
13.00–18.00 | Kokouksessa
Asialistalla on muun muassa RSV-rokotteiden ottaminen mukaan rokotusohjelmaan. Viiden tunnin kokouksessa on muutama tauko. Tyypillinen työpäiväni ulkomailla kestää 10–12 tuntia, mutta ei tällaisesta työstä voi valittaa.
Kansainväliset asiat kiinnostivat minua jo lapsena. Työhöni kuuluvat myös lukuisat kansainväliset etäkokoukset, joiden määrä kasvaa säästösyistä jatkuvasti. Kasvokkain tapaamisissa saattaa kuitenkin tulla spontaaneja ideoita, joita etäpalavereissa harvoin nousee. Etäkokousten vahvuus on ilmastoystävällisyyden lisäksi se, että niihin voi osallistua enemmän ihmisiä.
Ulkomailla liikun enemmän kuin Suomessa ja kävelen mielelläni muutaman kilometrin hotellilta kokouspaikalle. Joissakin kaupungeissa, kuten Etelä-Korean Soulissa, liikkuminen on vaikeaa, mutta Genevessä se on todella helppoa. Pyrin liikkumaan työpäivinä 10 000 askelta. Jos jää vapaa-aikaa, talvella hiihdän mielelläni. Uin luonnonvesissä aina, kun se on mahdollista. Kesällä myös sienestän ja marjastan.
Ilta
19.00–20.00 | Illallinen
Pyrin syömään illallista Genevessä paikallisessa ravintolassa kollegoideni kanssa. Jos seuraa ei ole, menen lempiravintolaani, joka sijaitsee Genevenjärven rannan Bains des Paquis -kylpylässä. Syön yleensä salaatin leikkeleiden kera ja juon oluen. Ennen illallista saatan käydä saunassa ja uimassa. Olen sekasyöjä, eikä minulla ole ruokarajoitteita. Tämä helpottaa matkustamista. Kotona syömme paljon riistaa, jota mieheni metsästää ja valmistaa.
Koti-iltoihini kuuluvat iltakävely ja päivittäinen saunominen. Saunoessa kertaamme mieheni kanssa päivän tapahtumia. Joskus poden huonoa omaatuntoa siitä, että en ole tarpeeksi kotona. Nytkin ehdin olla siellä vain kaksi päivää ennen seuraavaa matkaa. Kaksi koiraamme ovat täysin mieheni hoidettavina. Minulla on myös 3-vuotias lapsenlapsi, jota en ehdi nähdä niin paljon kuin haluaisin.
00.00 | Yöpuulle
Menen nukkumaan noin puoliltaöin. Sitä ennen saatan vielä selata seuraavan päivän kokouksen asiakirjoja tai viimeistellä esitystäni. Pyrin noin seitsemän tunnin yöuniin, mutta matkoilla nukun yleensä vähemmän. Minun on helppo nukahtaa missä tahansa, mikä sekin helpottaa matkustamista.